Jyrkin kysymykset ovat naivia

Jyrki Katainen kysyy muilta puolueilta mm: "Vastustatteko Portugalian tukemista, vaikka kieltäytyminen siitä tietäisi Suomen talouden romahtamista ja maan työttömyyden moninkertaistumista?"

Miksei hän kysy esim: "Oletteko valmiit avustamaan Portugaliaa, vaikka se tietäisi EU:n lopullista tuhoutumista?"

Kataisen "kysymyksenasettelu" onkin varsin naivia ja tarkoitushakuista, suorastaan opettajamaista! Herää ajatus, onko hän oikea henkilö johtamaan hallitusta näin vaikeiden päätösten aikoina? Kysymykseen ei tarvita jatko-opastusta ja siihen on vain yksi oikea vastaus!
1765
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Selviä ansoja, että saa leikkiä kokkarien kanssa!

Äänestä

Kokoomus on iskenyt silmänsä portukaalien kultavarantoon! Persut puolestaan kuvittelevat, että Suomenkin portukaaleille antaman suoran rahallisen pankkituen (pelkästään riihikuivaa yhteensä 12,5 miljardia euroa!) vastikkeeksi pitäisi antajapuolen saada edes mainittujen pankkien osakkeita. Saattaisi olla jotain taloudellista hyötyä, - jos kerran pankkien tukemisesta jotain hyötyä edes kuvuitellaann olevankaan! Ainakin kyseisillä hyötyjillä olisi mahdollisuus osallistua omalla osuudellaan kriisin hoitoon? Järkeenkäypää?

Äänestä

Viivytystaktiikka koko homman takana!

Äänestä

Eikö kysymyksen tule olla helppotajuinen.

Kaikki tosiasiat osoittavat, että Porttugalin tukipaketin kaatamisella ei saada kuin vahinkoa aikaan. Eli jos jokin puoluea haluaa vastustaa pakettia, on kannettava myös vastuu.

Ja vaikka pSS-mies Soini ja Muut "työväenpuolueet" väittävätkin, että tuki tarkoittaa vain rahan kylvöä on kaikille nyt tehty selväksi, että tukipaketti pakottaa Porttugalin myös toimimaan talouden tervehdyttämiseksi.

Ketään ei voi pakottaa kantamaan vastuuta; mutta Katainen näyttää tekevän selväksi, että vastuuta ei voi siirtää.

Kysymys tekee selväksi ketkä haluavat kaataa paketin ja sen voi Katainen sitten myös kertoa EUlle.

NINEL

Äänestä
  • Kyllä selvästi on kriisi tulossa. NINEL:kin on joutunut tyytymään avohoitoon.

    Äänestä

  • NINEL sinäkin sen tajuaisit, jos olisi millä tajuta!

    "tuki tarkoittaa vain rahan kylvöä"

    Äänestä

  • Portugali kaatuu ja Suomen takuut ovat hukkaan heitettyä rahaa!
    Ja Portugalin jälkeen Espanja ja Kreikka.
    Rahat eivät menisi kuitenkaan Portugalin auttamiseen vaan suoraan Saksan, Englannin ja Ranskan pankkiirien tuotoiksi.

    Äänestä

  • Vastuullisuutta tai ei, Ruotsi ei tule takaajaksi lainoille. Mikäli nuo pelletaloudet kaatuvat ja maailmanlaajuinen lama iskee, niin kaikki kärsivät , myös Ruotsi. Länsinaapuri ei silti ota taakkaa kantaakseen, koska pölvästit tetekevät sen heidän puolestaan. Suomi piti Ruotsin itäräjan turvattuna sodissa ja Suomi kantaa ylisuuren osuutensa lainapaketista.
    Tämä siksi, koska suomalaiset ovat pölvästejä. Mikäkli perussuomalaisten kanta olisi voittanut , olis jouduttu hakemaan uusia rahoitusmalleja, joissa yhtenä vaihtoehtona olisi ollut paljon, paljon laajempi pohja vakuusrahastomaita. Nyt tämä tilaisuus meni sivu suun. Katsotaanpa, kuinka paljon vakuuksia tarvitaan ja kuinka paljon niistä realisoituu. Kolmannes Suomen brutokansantuotteesta?

    Äänestä

Portukalin tukipaketinkaatamisella huom SAARAAN VÄHEMMÄN TUHOA AIKAAN SUOMALAISILLE SIIS VERONMAKSAJILLE. Kun nämä törsärit kuitenkin joutuu velkasaneeraukseen. Menköön saneeraukseen ilman meidän rahojamme, käytetään vaikka ne varat leipäjonojenpurkamiseen.

Kukaanmuu ei halua omasta vapaasta tahdostaan lapioida rahaa Portukaliin, KUIN JYRKI KATAINEN.. KATAINEN jopa halveksii remokratiaa ja kansan äänestystulosta. Hänen koplauksensa ja temppupoliitiikkansa tähtää vain hänen itsensä vallassapysymiseen, mielestäni EERO HEINÄLUOMAN tulisi nyt aloittaa hallitustunnustelut JUTTA URPILAISEN vetämänä, ja JYRKI KATAINEN tulisi pyyhkäistä peräkammariin.

Muistaisi että nyttenvalituista kansanedustajista 75 % vastasi vaalikoneessa ennen vaaleja, että ei kannata Portukalin että muidenmaiden tukipaketteja. Nytten kansalaisten tulisi muistuttaa kansanedustajaansa siitä asiasta että sai ääneni sillä perusteella että ei kannattanut rahankylvöö Portukalille tai muille tuhlareille.

Kun KATAINE VIIMEKSI KÄVELI HALLITUKSE YLI poistamalla työnantajien vajaan miljaadin vakuusmaksun, ja siirtämällä sen ka salaisten maksettavaksi, temppunimellä vihdeäverouudistus saimme siitä muistutuksen näin sähkolämmittäjänä yli 400 euron muistutuskirjeen sähkölaitokselta, ja KATAISEN SILMÄNKÄÄNTÖTEMPUSTA.

Nyt jonkinlainen rahankeräysatressi käyntiin, ja niilä varoilla lähetetään lasku jokaiselle SUOMENKANSALAISELLE mistä selviää tämän tukipaketin suuruus ja se osa jonka joutuu jokanen maksamaan jos ja kun nämä tukipaketit hyväksytään ?????.

LASKUN LÄHETTÄJÄ JYRKI KATAISEN RILLUVUORET + pöljät.

Äänestä

Haloo Laaninen plaanaako hyvin, takki kääntyi jo kolmannenkerran keskustalle. Ehdotan että lopetetaan takinkääntö , ja siirrytään muunneltuun räsypokkaan. Näkis sen Marinkin mirriturkin, Ja Kataiselta voisi katsoa miten se tiru töröttää vai onko mitään nähtävissä, keisari ilman vaatteita ja aatteita.

Äänestä

Vanhatpuolueet pelaavat sulle mulle politiikkaa, voittajat suljetaan piiristä pois. Tähän piiripienipyörii leikkiin on vain yksi vaihtoehto, millä saadaan kansan kusettajat poijes vallasta. Joko 2 :si puoluejärjestelmä tai sit puolueet valitsee itse oikeisto tai vasemmisto puolueen. Ainoa hyvä asia on tässä piiri pieni pyörii, kun kunnallivaalit tulee. Siellä ei voi tätä rulettia pelata. Joten nyt aletaan kerään joukkoja perussuomalaisiin kunnanvaltuustoihin, ja ruvetaan sitäkautta parantaan kansalaisten hyvinvointia ja oikeuksia.

Äänestä

Naurettavaa käytöstä Kataiselta. Hän toimii kuten alakoulun opettaja ensimmäisenä koulupäivänä.
Eikö maasta löydy taitavampaa hallitusneuvottelijaa?
Niinistö, Niinistö, Niinistö; jos sen täytyy olla kokoomuksesta.
Muissa puolueissa olisikin sitten valinnanvaraa enemmän.

Äänestä

Mitäs te Helsinkiläiset!!!!!!!!!!!!! menitte äänestämään taas sitä saakelin Kokoomus-paskaa?

Äänestä

asuvat siellä, eli suurin osa asujista on muuttanut muualta sinne, ja nyt ollaan niin rikkaita kuin ennen oltiin maalta kotoisin!

Ei kun kokoomus on paras,mielletään!

Äänestä

Kravattiporukka seilaa pienissä piristeissä ympäro Stadia, ja ollaan niin kokoomuslaisia että. Mutta kukaa ei mainitse asunnot on velkana tai asutaan vuokralla, Bemari on rahoituyhtiönomaisuutta mutta ollaanniin että että. Kaksivuotta kun mennään eteenpäin jokaisella näistä on vouti perässä velaksielämisestä. Sillä porvarihallitus kusetti keskiluokan joka joutuu nytten maksumieheksi ja joku pahimmankautta työkkärilistoille.

Äänestä
  • Mutta hyvä ihminen ei kai se puolueen (kokoomus) vika ole jos kansalaiset elää yli varojen. Luulisi jokaisella olevan oma järki, vai kuinka? Ei minulla tulisi mieleenikään syyttää puoluetta jos olen ostanut hatun johon minulla ei ole varaa.

    Äänestä

Ymmärrät sevverran että tiedät kuka on nämä rikkaiden ja keinottelijoiren verohelpotuksetantanut, Ne on tämä ostohallitus Kokoomus ja Keskusta, eli porvarihallitus. Nythän nämä velat tulevat kansanmaksettaviksi ei keinottelijoiden. Yritä nyt hyväihminen tajuta jotain poliitikkojen aikaansaannoksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


osoittelua! kirjoitti:

Jyrki Katainen kysyy muilta puolueilta mm: "Vastustatteko Portugalian tukemista, vaikka kieltäytyminen siitä tietäisi Suomen talouden romahtamista ja maan työttömyyden moninkertaistumista?"

Miksei hän kysy esim: "Oletteko valmiit avustamaan Portugaliaa, vaikka se tietäisi EU:n lopullista tuhoutumista?"

Kataisen "kysymyksenasettelu" onkin varsin naivia ja tarkoitushakuista, suorastaan opettajamaista! Herää ajatus, onko hän oikea henkilö johtamaan hallitusta näin vaikeiden päätösten aikoina? Kysymykseen ei tarvita jatko-opastusta ja siihen on vain yksi oikea vastaus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu