Söderman: "Soini on kelpo johtaja, jos hän on oppositiossa"
– Olennainen kysymys on se, ovatko perussuomalaiset yhteistyökykyisiä. Entistä enemmän näyttää siltä, etteivät he pysty ottamaan mitään vastuuta vaikeista asioista, Söderman sanoo.
– Lähiviikkoina se selviää kykenevätkö perussuomalaiset ottamaan vastuuta ylipäätään mistään hankalasta asiasta. Minulla on se tunne, että Timo Soini on kyllä kelpo johtaja, jos hän on oppositiossa, mutta tuskin hän saa ryhmäänsä vastuunkantajiksi, Söderman ounastelee.
Jocob Södermanilla on viisaita mielipiteitä. Hän taitaa olla juutalainen, joten Jumala antaa hänelle jo pelkästään sen takia vähän "extraa".
Samoin Sauli Niinistö tuo esille oikeita asioita oikeaan aikaan. (Alla oleva Niinistöä koskeva artikkeli Ilta-Sanomien verkkosivulta).
PeruS ovat siina reiluja kun kertovat suoraan, että eivät kannata Portugali-tukipakettia. SDP:n kannasta ei saa selvää. SDP:n kansanedustajia kiusaa kohtuuton ryhmäkuri. Ei tykätä hyvää, jos joku poikkeaa Puolueen yhteisestä päätöksestä. Siitä on "vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus" kaukana. Varsinkin se vapaus.
SDP haukkuu nyt
Perussuomalaisia
2
<50
Vastaukset
- Aivan selvästi..
SDP on hylkäämässä perussuomalaiset oppositioon.
- Siinäpä pulma
Kuka takin kääntäjälle toveriksi hallitukseen ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027