Uskokaa tai älkää, niin Nils ei saa tuomioita jutusta.
Syy 1. Koska kyseessä olivat korkeintaan tapot, niin juttu on auttamatta vanhentunut.
Syy 2. Todisteita ei ole riittävästi, eikä kengistä mahdollisesti löytyneet jäljet todista mitään, sillä verta oli roiskunut jokaisesta ympäriinsä. Kenkien piilottaminen ei sovi mitenkään Nilsin motiiveihin, lähinnä jonkun ulkopuolisen. Missä ovat lukuisat muut esineet, uhrien kellot ja kamerat ym. ?
Syy 3. Koska Nils ei tule koskaan tunnustamaan, taikka ei yksinkertaisesti muista tappaneensa, niin siltäkään linjalta ei ole mitään tulosta saatavissa´.
Summa summarun. Poliisien virkaintoisuus saa taas kerran nolon lopun ja sulat hatuihin jäävät saamatta, niin hienoja kuin ne olisivat olleetkin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
...minun mielestäni ainoastaan yhteen tappoon, tai kuolemantuottamukseen, joka sekin voi olla tapahtunut puolustustilanteessa ja ehkä ihan vahingossa. Eihän tuossa tapauksessa ole muuten mitään järkeä.
Motiivin keksiminen kolmen tappoon/murhaan voi olla vaikeaa, mustasukkaisuusteoria ei tunnu uskottavalta, koska kumpikaan tytöistä ei ollut käsittääkseni Nilsin varsinainen tyttöystävä.
Poliisi pitää kuitenkin näyttöjään niin varmoina, että eivät eivät usko puolustuksen yrittävänkään murtaa niitä, joten puolustus varmaankin yrittää osoittaa teot tapoiksi ja vanhentuneiksi. Jos menee tappoina, niin vanhentuneitahan ne ovat, mutta miten tappaa kolme? Yhden surmaaminen vois olla tappo, mutta että kolme?
Mielenkiintoinen tapaus.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000003495789
ei pitäisi unohtaa:
Yle: Gustafssonin kengistä löytyi toisen tytön verta (5.5. 21:16)
Keskusrikospoliisi on tutkituttanut Bodominjärven surmista vangittuna olevan Nils Gustafssonin kengät Britanniassa, kertoo Ylen tv-uutiset.
Ylen mukaan Gustafssonin kengistä löytyi toisen surmansa saaneen tytön verta. Kenenkään seurueen ulkopuolisen DNA:ta kengistä tai muistakaan tutkituista esineistä ei ole löytynyt.
Tv-uutisten mukaan poliisi pitää löydöksiä todisteena siitä, että kengät veritekojen jälkeen piilottanut henkilö oli Gustafsson. Poliisi odottaa Britanniasta vielä yhden DNA-näytteen tutkimuksen tulosta.
Bodominjärven surmista epäilty Gustafsson kieltää syyllistyneensä rikoksiin. (STT)
Gustaffssoni ei muka muista mitään
"Gustafsson tietää liikaa surmattujen vammoista"
Bodominjärven kolmoismurhasta poliisin suojissa tutkintavankeudessa oleva Nils Gustafsson, 62, on osannut kuvata surmattujen tovereidensa vammoja hyvin yksityiskohtaisesti, vaikka niistä ei ole julkisuudessa kirjoitettu tai puhuttu lainkaan.
Tämä saattaa merkitä läpimurtoa 44 vuotta vanhassa henkirikostutkinnassa.
Perinteisessä poliisitutkimuksessa pyritään murhan tekotavasta, surma-aseesta ja vainajien asennosta sekä veri- ja muista jäljistä antamaan julkisuuteen tietoja niin vähän kuin mahdollista, mieluiten ei lainkaan.
Vaikenemisella pyritään siihen, että vain rikoksen tekijä ja tutkijat tietävät tarkoin tapahtumien kulun.
vertaa em. tietämistä "salatuista asioista":
"Gustafsson on toistuvasti todennut, ettei muista itse tapahtuneesta mitään.
- Usein olen jopa toivonut, että asiat palautuvat mieleeni unessa, mutta kertaakaan niin ei ole käynyt, hän sanoi Alibi-lehdessä vuonna 1980.
"
vuonna 1980
Onhan se aika loogista, että jos olet murhannut jonkun, niin juuri sinä olet se, kuka ei tiedä mistään mitään, eikä ole kuullutkaan mitään, mistä voisi olla apua ja täysin ulalla.
Tai: jos olette murtautumassa kauppaan, niin kuulutatteko kovaan ääneen tulevasta uroteostanne kaikille ja vielä kehutte jälkeenpäin?
Ette. Olette täysin hiljaa, ettei ne älyä. Kuten ollut tarkoitus vuosikaudet, jos olette rikosuraanne niin kauan jatkanut.
Jollekin saattanut riittää rikokseksi esim. yksi murha, joka riittänyt siihen ,että on tyytyväinen loppuelämänsä saatuaan tehdä tekonsa. Sitten voi rauhoittua ja jatkaa "normaalia eloa".
mutta:
on kyllä myös mahdollista,että tuossa mustasukkaisuus teurastuksessa vain on tunnepitoisuuden takia vahingossa jäänyt dna-jälkiä nykyisille tutkijoille
mistä tietää,etteikö GUSSE olisi tehnyt muitakin hämäryyksiä, mutta ei vain ole jäänyt kiinni? Kun kerran on veren makuun päässyt
inhimillinen virhe paatuneella murhaajalla, kuten esim. poliitikolla tulee inhimillinen virhe, kun jää kiinni pitkään jatkuneesta rahojen omiin taskuihin kähminnästä hyväveliverkostossa (vrt. linden omalle golf-kentälle miljoonia, inh. erehdys vahingossa paljasti ..)
Entäs sitten vaikka Gustafssonin kengistä löytyikin toisen tytön verta? Se ei todista yhtään mitään, sillä verta oli joka puolella muutenkin.
Muiden vammoista on kirjoitettu vaikka millä mitalla niihin aikoihin ja myöhemminkin, joten sekään ei todista mitään.
Jutusta tulee pannukakku, eikä tuomiota tule, sitä ennakoi jo vapaaksi päästäminenkin.