Yleensä köyhällä ei ole varaa autoon tai välillä edes bussikorttiin, itse olen huomannut että vaikka osta edullisesti ja tarjouksia seurailen mutta koska joudun käyttämään lähi siwaani on ruoka todella kallista. Edullisin wc-paperikin on melkein 3euroa ja lidlistä sillä saisi varmasti ainakin muutaman rullan suuremman paketin.
jos kulkemiseen laskettaisiin edes pikkuinen summa ttt:essa niin ei tarvitsisi aina viimeistä viikkoa olla nälkäkuurilla.
jos kulkemiseen laskettaisiin edes pikkuinen summa ttt:essa niin ei tarvitsisi aina viimeistä viikkoa olla nälkäkuurilla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä olen mielessäni reknannut asian niin että kun käyn kerran kuukaudessa taksilla isoilla marketeilla ja ajoitan menoni aikaiseen aamuun että on mahdollisuus löytää poistohintaisia liha- kala- ja kanatuotteita sekä leipää ym. säästän kuitenkin kokonaiskuluissa. Ja on huomattavasti helpompaa kun ei tarvitse joka päivä höntätä kaupassa ja saa painavat kassit kotiin asti kyydillä.
Säästöksi on myös laskettava se että ei tarvitse maksaa oman auton kuluja.
Ja ihan pieni säästö ei ole sekään että välttyy heräteostoksilta joita tulee sitä enemmän mitä useammin käy kaupassa.
Perushintataso on aina lähikaupassa korkeampi kuin marketeissa.
Meillä on sekä citymarket että prisma samassa talossa ja apteekki löytyy myös sieltä. Saa monta kärpästä yhdellä iskulla. Viimeksi vein kauppareissulla kaksi reseptiä uusittavaksi apteekkiin ja seuraavalla reissulla haen kolmen kuukauden satsit lääkkeitä.
Lähikauppana on s-market mutta siinä en käy kuin hyvin harvoin. Voin tosiaan olla kolmekin viikkoa etten käy ollenkaan kaupassa.
Ihan vaan tiedoksi. Meillä lähikauppoina Valintatalo,siwa ja pieni K-kauppa ja ne ovat kalliit. Lähin kuitenkin runsasvalikoiminen s-market joka edullinen. samassa omistuksessa olevan Prisman kanssa. Tarjoukset yleensä molemmissa liikkeisä samat S-market/Prisma. S-marketissa meidän perhe tekee jos ei Prismaan lähdetä ostokset edullisesti ja niitä -30% tuotteitra sielläkin joka kerta kun käydään. Prismassa kuitenkin vielä laajempi valikoima mutta perusruuat saa s-marketista usein samaan hintaan.
"lähikauppoja" siwoja ja valintataloja ei ole varaa suosia jos on oikeasti köyhä.minä kuljen fillarilla,kävellen tai jonkun kyydillä tai bussilla kauppaan.käyn lidlissä ja isoimmissa kaupoissa kuten citymarket.siellä on hyviä -30% tarjouksia aina.
osta bussilippu niin takaan että saat sen bussilipun hinnan moninkertaisesti takaisin,kun käyt lidlissä etkä anna sitä lähikaupalle.
8 rullaa on 2,90€
Säkkitarjoukset Lidlistä on ihan käsittämättömän edullisia.En koskaan osta yksittäistä pakettia!!!
Itse kävelin aikoinaan suurempaan markettiin 8 km. Joskus takaisin ja väliin bussilla. Reppuun ja kahteen kassiin mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Siellä ne mummelit takana kävellessään sitten päivittelivät, että miten se jaksaa kantaa. Sit hankin halvan pyörän ja kävin 20 km lenkkejä ja myös kauppareissut.
Kuntokin kohoaa ja saa tekemistä, kun unohtaa ne bussikortit. Siinä kävellessä tai pyöräillessä voi napata ne irtopullotkin maasta pyörimästä.
Itse laskin kerran kahden kuukauden ajan, montako pulloa löytyi maasta, ottamatta yli metrin päästä tiestä ja noinkin pienelä vaivalla kasaan kertyi nilkkoja hankeen upottamatta 28 euroa. Sillä saa jo muutaman bussimatkankin.
asut juoppojen asuinalueella.
Minä kun olen asunut vuoden 1993 kesäkuulta kesät
autioituneessa maakellarissa, kaukana kaupoista.
Alkuaikoina löysin harvakseltaan kesälomalaisten
autoistaan tiensivuun heittämiä pulloja,
jotka olivat ainakin vuoden lojuneet heinikossa,
useissa pulloissa oli hiiri, pulloja kertyi kesässä
aina useampi kassillinen, nälkäisenä olin joskus
pakotettu grillaamaan hiiriä ruuaksi, kun ei kalaa tullut.
Sittemmin levitin pullotkin takaisin luontoon.