Ihminen on syntien anteeksiantamukseen osallinen uskon kautta. Osallisuus Kristukseen merkitsee syntien anteeksiantamusta ja osuutta Kristuksen vanhurskaudesta. (Modernin teologian ensyklopedia / 'soteriologia').
Miksi uskon kautta?
Jos uskon kautta saamme uuden "luonnon"? Voisiko olla, että jos pitäytyisimme vain "siinä mikä näkyy" ja "omissa eväissä" ja omassa (epä-)vanhurskaudessa korvauksena synneistämme (epävanhurskaudestamme) saavuttaaksemme vanhurskauden, niin jäisimme auttamatta
epävanhurskaiksi. Uskon avulla pääsemme "isompiin
ympyröihin" ja kiinni totuudesta, johon pelkän järjen avulla ei(?) pääsisi (järki suuntaa(?), usko lataa ja ampuu).
Eli jos uhri voi olla vain ääretön (Jumala), niin ihmisellä ei itsessään ole mitään konkreettista uhriksi kelpaavaa. Kaikki on rajallista ja rajoitettua. Uskolla hypätään kiinni Kristuksen lunastustyöhön(?) eli usko laajentaa
ihmisen osaksi ääretöntä uhria(?) Yksinkertaisesti(?): Usko laajentaa rajallisten rajojen yli äärettömään, joka on ainoa riittävä lunastuksen saavuttamiseksi.
(Onko harhaoppia?)
Usko itseen (rajalliseen) ei riitä, sillä silloin
jäätäisiin rajoitetuksi.
Sovituksen mekanismin ongelmahan on se, että miten
Kristus (Jumala; pyhä) voi suorittaa lunastuksen ja etenkin: palauttaa yhteyden ihmiseen (epäpyhään), yhteyden, joka oli katkennut pyhän ja epäpyhän sovittamattoman ristiriidan kautta?
Mutta riittääkö ongelman ratkaisemiseksi "puhtaan
looginen" päättely (deduktiivinen?) "näillä eväillä" ja käsitteillä joita on, vai onko ongelma liian yksinkertaistettu ja siten liikutaan liian rajallisilla alueilla? Tai rajoitetuilla paremminkin.
Onhan nimittäin niin, että yritäpä käsitellä valon
dualistista luonnetta "puhtaan loogisin" sanakääntein. Tai missä vaiheessa tulivuoresta tulee tulivuori? Jopa omenan syömisessä on ongelmia.
Eli luonnosta löytyy faktoja, jotka eivät ole epäloogisia, mutta joita on vaikea käsitellä "puhtaan loogisesti". Usein pitääkin käyttää analogioita. Eihän kukaan ryhdy väittämään valoakaan olemattomaksi, vaikka kyseessä näyttäisi olevan jonkinlainen "looginen" paradoksi ellei ristiriita. Valo ja
muuta luonnosta löytyvät faktat ovat LÄHTÖKOHTIA joita ei voi kumota (tietysti auringonkaan ei aina tarvitse olettaa kiertävän maata...), vaan niiden pohjalta harjoitetaan deduktioita. "Puhdas logiikka" on ehkä siten työkalu, joka lajittelee tosiasioita eli lähtökohtia.
Luontoa on teologiassa sanottu Jumalan yleiseen
ILMOITUKSEEN kuuluviksi elementeiksi. Raamatun,
joka kertoo Kristuksesta, puolestaan sanotaan olevan osa Jumalan erityistä ilmoitusta.
Ts. jos luonnon ilmoituksesta saadaan lähtökohtia ja faktoja, niin voisi ajatella että Raamatun ilmoituksesta saadaan lähtökohtia ja faktoja, jonka pohjalta voidaan harjoittaa "puhtaan loogista" päättelyä.
Sovituksen mekanismiin liittyen, voisiko eräs lähtökohta ja analoginen kuva(!) löytyä Room.6:5 ja 11:24:sta?
Luomakunnan analogioista voisi mainita vielä toukan muuttumiseksi perhoseksi ja käärmeen nahkansa luomisen.
-
Siitä uskon kautta sovituksen osallisuudesta vielä, että asiaa voisi yrittää havainnollistaa ohjelmistoteknisin termein. Konkreettisena voisi pitää tietyn muistipaikan tiettyä sisältöä(?) Uskoa voisi verrata osoittimeen,
joka osoittaa tai viittaa tiettyyn muistipaikkaan ja sen sisältöön. Omassa muistipaikassa ei siis ole mitään
konkreettista sisältöä, mutta uskon osoittimella
päästään äärettömästä konkreettisesti osalliseksi.
Miksi uskon kautta?
Jos uskon kautta saamme uuden "luonnon"? Voisiko olla, että jos pitäytyisimme vain "siinä mikä näkyy" ja "omissa eväissä" ja omassa (epä-)vanhurskaudessa korvauksena synneistämme (epävanhurskaudestamme) saavuttaaksemme vanhurskauden, niin jäisimme auttamatta
epävanhurskaiksi. Uskon avulla pääsemme "isompiin
ympyröihin" ja kiinni totuudesta, johon pelkän järjen avulla ei(?) pääsisi (järki suuntaa(?), usko lataa ja ampuu).
Eli jos uhri voi olla vain ääretön (Jumala), niin ihmisellä ei itsessään ole mitään konkreettista uhriksi kelpaavaa. Kaikki on rajallista ja rajoitettua. Uskolla hypätään kiinni Kristuksen lunastustyöhön(?) eli usko laajentaa
ihmisen osaksi ääretöntä uhria(?) Yksinkertaisesti(?): Usko laajentaa rajallisten rajojen yli äärettömään, joka on ainoa riittävä lunastuksen saavuttamiseksi.
(Onko harhaoppia?)
Usko itseen (rajalliseen) ei riitä, sillä silloin
jäätäisiin rajoitetuksi.
Sovituksen mekanismin ongelmahan on se, että miten
Kristus (Jumala; pyhä) voi suorittaa lunastuksen ja etenkin: palauttaa yhteyden ihmiseen (epäpyhään), yhteyden, joka oli katkennut pyhän ja epäpyhän sovittamattoman ristiriidan kautta?
Mutta riittääkö ongelman ratkaisemiseksi "puhtaan
looginen" päättely (deduktiivinen?) "näillä eväillä" ja käsitteillä joita on, vai onko ongelma liian yksinkertaistettu ja siten liikutaan liian rajallisilla alueilla? Tai rajoitetuilla paremminkin.
Onhan nimittäin niin, että yritäpä käsitellä valon
dualistista luonnetta "puhtaan loogisin" sanakääntein. Tai missä vaiheessa tulivuoresta tulee tulivuori? Jopa omenan syömisessä on ongelmia.
Eli luonnosta löytyy faktoja, jotka eivät ole epäloogisia, mutta joita on vaikea käsitellä "puhtaan loogisesti". Usein pitääkin käyttää analogioita. Eihän kukaan ryhdy väittämään valoakaan olemattomaksi, vaikka kyseessä näyttäisi olevan jonkinlainen "looginen" paradoksi ellei ristiriita. Valo ja
muuta luonnosta löytyvät faktat ovat LÄHTÖKOHTIA joita ei voi kumota (tietysti auringonkaan ei aina tarvitse olettaa kiertävän maata...), vaan niiden pohjalta harjoitetaan deduktioita. "Puhdas logiikka" on ehkä siten työkalu, joka lajittelee tosiasioita eli lähtökohtia.
Luontoa on teologiassa sanottu Jumalan yleiseen
ILMOITUKSEEN kuuluviksi elementeiksi. Raamatun,
joka kertoo Kristuksesta, puolestaan sanotaan olevan osa Jumalan erityistä ilmoitusta.
Ts. jos luonnon ilmoituksesta saadaan lähtökohtia ja faktoja, niin voisi ajatella että Raamatun ilmoituksesta saadaan lähtökohtia ja faktoja, jonka pohjalta voidaan harjoittaa "puhtaan loogista" päättelyä.
Sovituksen mekanismiin liittyen, voisiko eräs lähtökohta ja analoginen kuva(!) löytyä Room.6:5 ja 11:24:sta?
Luomakunnan analogioista voisi mainita vielä toukan muuttumiseksi perhoseksi ja käärmeen nahkansa luomisen.
-
Siitä uskon kautta sovituksen osallisuudesta vielä, että asiaa voisi yrittää havainnollistaa ohjelmistoteknisin termein. Konkreettisena voisi pitää tietyn muistipaikan tiettyä sisältöä(?) Uskoa voisi verrata osoittimeen,
joka osoittaa tai viittaa tiettyyn muistipaikkaan ja sen sisältöön. Omassa muistipaikassa ei siis ole mitään
konkreettista sisältöä, mutta uskon osoittimella
päästään äärettömästä konkreettisesti osalliseksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinä se sitten osaat pukea ...öö....syvää tietoa sanoiksi.
Tuo valo juttu on muuten tosi mielenkiintoinen.
Ensinnäkin se kokemus, että kaikki on valoa ja me näemme vain sen "valona", joka tulee suoraan meitä kohti.
Muu näyttää pimeydeltä.
Tämäkin kaikessa pyhässä yksinkertaisuudessaan, sovellettuna muuhunkin elämänmuotoon, vaikka ihmisen kokemukseen itsetään, kertoo niin paljon.
Myös geometriset muodot ja matemaattiset mitat, sisältävät tosiaan "elämän sailaisuuden".
Todella kiintoisaa huomata yhteneväisyyksiä kaikkialla.
Mitä sinä oikein sanoit?
Älynystyrät jäässä.