Kuolema!

Lukiessani toisaalta muistaakseni Aerthusan viestiä, jäin miettimään lausettaan;
>Ehkä asia selviää kuolemamme jälkeen. Tai sitten ei>

Mitä siis kuolema on?

Eikö se ole tavallaan loppu, jopa joillekin olemassaolon loppu?

Kuitenkin kaikki on "energiaa" eri muodoissaan, niin silmin nähtävä kuin näkymätön.

Ihminen kuolleessaan haudataan, "perinteisessä" (meille) mielessä aikanaan kai mullaksi muuttuu ja poltettaessa tuhkaksi palaa.
Kuitenkaan mikään silminnähtäväkään energia ei koskaan täysin häviä, vaan ainoastaan muuttaa muotoaan.

Minun nähdäkseni tämä on ihan kaikille tosiasia, että mikään ei kykene täällä häviämään, vain muuttamaan muotoaan??!

Kuitenkin kun ihminen kuolee, jotain tapahtuu, muutenhan häntä ei voitaisi todeta kuolleeksi.
Usein sanotaanko; "häneltä lähti henki", "heitti veivinsä" "postui"......ja niitähän riittää.

Jotain siis on jo tapahtunut, jokin on postunut ihmisestä/lakannut toimimasta, jotta keho voidaan määrittää kuolleeksi.
Voiko ihmisestä siis käyttää sanontaa;lakkasi toimimasta, se vain yksinkertaisesti lakkasi toimimasta??
Katosiko henki/elämä olemattomiin?

Lopettaako siis kaikki luonnossakin olevat kiertokulussa eläimet ja kasvitkin vain toimimasta?
Toimiiko kivet? :=)

Minusta se on liian suppea ja tekninen käsitys.
Onhan se näkymätönkin osa, jota silmä ei näe, energiaa yhtälailla kuin mikä tahansa näkymätön muoto. (kaasut sun muut esim.)

Eli tällöin jos olemme johdonmukaisia, niin tämä henki/elämää ylläpitävävoima muuttaa siis myös muotoaan.
Ei ilmenny enää siinä materiassa.

Myöskään keho ei häviä minnekään. Sekin muutta vain muotoaan.

Sitten jos pyrimme muodostamaan kokonaiskäsityksen ja kokemuksen olevaisuudesta, että kaikki on luontoa ja rinnastetaan luonto/jumala/elämä.
Nähdään se kaikki olevassa ja olevaisuudessa se kaikki.
Eli on olemassa vain yksi "Jumala"!

Näin ollen keho on aivan yhtä hengelinen ja jumalasta kuin kuin näkymätön osa meistä/henki.
Kehon muuttuessa mullaksi, sekin on siinä olevaisuuden muodossaan elämää/jumalaisuutta, vain erilaisessa "energeettisessä" muodossa. (taitavat olla erilaisia taajuuksia)

On vielä yksi jonka olemme unohtaneet tästä kuviosta, tietoisuus.
Kuka minä olen!?

Se on selkeästi ja johdonmukaisestikin nähtävissä edeltävästä ajatuskuviosta.

Jos ikäänkuin elää hengessään, ajattelee ja uskoo, että minulla on henki, joka (huh) pääsee taivaaseen tai jatkaa seuraavassa elämässä tms.
Oman itse olevaisuuden kokeminen on myös ajattelun varassa, ei se että ajattelee itsensä olevansa henki, posta sitä tosiasiaa, että se on pelkän ajattelun tuottamaa olevaisuuden ja minuutensa kokemista.
Se vaatii ulkoisen hyvän ja pahan, jossa määritellä ; kuka minä olen? (jumala/saatana)

Tai jos elää pelkän ajattelunsa kautta ja muodostaa minuutensa sen mukaan ollaan täysin samassa kuviossa, se ilmentyy vain toisin.
Hengen kieltäminen (jumalan kieltäminen) vain tekee sen, että muodostetaan ego, johon samaistetaan minuus, kuka minä olen?
(lieneeko monenkin jumala, vain oma ego ja taas päinvastoin monen ego, on heidän jumalansa)
Sekin vaatii hyvän ja pahan, itsen ulkopuolelle, jotta voi määritellä olevaisuuttaan.
(moraalisäännöt ja lait)

Minusta nämä kaksi ovat aivan samoja uskoon ja ajatteluun perustuvia tapoja määritellä olevaisuuttaan.
ja ilmenemismuotoja on paljon erilaisia.

Mutta mistä löytää todellisen syvällisen kokemuksen itsestään, olevaisuudestaa, elämästä, siitä että vain ON!
Tila ON, ja kokemus siitä saavutetaan silloin kuin ei ole mitään ajattelun kautta muodostettua kuvaa minuudesta ja siitä kuka minä olen!
Ei ulkopuolisia määreitä.

Se vaatii kuoleman!

Se vaatii muodonmuutoksen transformaation!

Ajattelun on kuoltava, muutettava muotoaan, muututtava hiljaisuuden kokemiseksi, elämän kokemiseksi, ja silloin Minä olen!

;=)