Pseudohipille!

Hei taas Pseudohippi!

YLEISTÄ:

Muistuipa mieleeni vanha keskustelu, jossa keskustelimme materialistisesta jumalastani. Minä väitin että jumala on materialistinen todellisuus mutta sinä et moista suostunut uskomaan vedoten siihen että olet agnostikko - ei tietävä. Esitin mielestäni hyviäkin perusteluja asiani puolesta, mutta mikään ei saanut sinua vakuuttumaan asiasta kun aina löysit joitakin ns. ristiriitaisuuksia. Kaikesta huolimatta et ryhtynyt syyttelemään minua mistään harhaoppisuuksista, etkä tuominnut minua oikopäätä helvettiin, kuten niin monet tekevät lukematta edes koko tekstiä läpi (kiitoksia tästä). Valitettavasti en ehtinyt silloin enää jatkamaan kyseistä keskusteluamme vaikka olisinkin niin halunnut. On mielestäni hyvin kiehtovaa keskustella jostakin sellaisesta asiasta mistä on niin helppo väitellä, ja josta voi tietyllä tavalla kertoa mitä haluaa koska varmaakaan tietoa ei ole olemassakaan. Nyt tässä ajattelin käydä läpi joitakin ajatuksiani, siten että yhdistän teologiaa ja filosofiaa toinen toisiinsa (Tuomas Akvinolainen väitti että todellisuutta voidaan tutkia sekä filosofisesti että teologisesti. Filosofia käyttää välineenään järkeä, kun taas teologiassa lähdetään liikkeelle Jumalan ilmoituksesta, jonka usko ottaa vastaan.) Järki ei kykene selittämään uskon asioita, eikä usko pysty selittämään järjen asioita. Silti järki ja usko eivät ole ristiriidassa. Pyrkimyksenä on viimein päästä lopulliseen selitykseen ja nähdä, että näkyvän maailman taustalta löytyy Jumalallinen vaikutus sen syynä ja selittäjänä. "näin väittää Akvinolainen". (skolastiikkaa harjoittivat mm. Akvinolainen ja Duns Scotus)

1. 50%.n TODENNÄKÖISYYS SIITÄ, ETTÄ MAAILMA EI OLE TODELLINEN

Kun aikoinasi kerroit olevasi (agnostikko). Se - ei tietävä henkilö, silloin pyrin todistamaan sen mitä kerroin maailmastani ja jumalastani atomeissa. Huomasin silloin, että kyseinen tehtävä olisi mahdotonta toteuttaa enkä pystyisi riittävästi perustellen todistamaan väitöstäni, joten aloin enemmänkin kiinnostumaan siitä miten on mahdollista olla "ei tietävä". Se oli jotenkin kiinnostava väite, jossa huomasin olevan järkeä. Olen nyt todennut, että varmaa tietoa maailmassa on hyvin vähän - tai jos sitä ei edes ole olemassakaan, niin miten voisimmekaan ylipäätään tietää, että olemmeko edes olemassa? Voitko olla varma, että todella olemme olemassa - ja että emme ole joitakin platonistisen opin mukaisia ideoita täydellisestä ihmisestä tai jotakin vastaavaa? Voi kuulostaa melko skeptiseltä ajattelulta. Minä ajattelen että olemisen mahdollisuus on n. 50% kumpaakin, joko olla tai ei olla. Emme pysty tekemään varmoja havaintoja mistään, koska jokainen näkee joka asian eritavalla kuin toinen, niin mistäpä voimmekaan tietää mikä on se oikea tapa nähdä asioita ja mikä on todellista totta? Miksi emme tekisi myös olemassaolosta jonkinlaista harhatulkintaa? Eihän me ihmiset edes pystytä varmuudella sanomaan minkä värinen "punainen ruusu" on, koska värisokea voi nähdä sen vaikka harmaana? Tuosta tulikin mieleeni, että emme voi sanoa varmaksi edes sitä että emme olisi itse niitä ns. värisokeita, koska näemme punaisen ruusun punaisena emmekä harmaana, jospa me itse näemmekin ne värit vääristyneinä ja ne ns. värisokeat näkevät ne sellaisinaan kuin ne ovat. Emme myöskään tiedä sitä miltä punainen toisesta näyttää, tiedämme vain sen miltä se meistä itsestämme näyttää. Tämä on tietyntyyppistä nominalismia. (Skolastisen teologian suuntaus, oppi jonka mukaan yleiset käsitteet eivät viittaa todellisiin oloihin, vaan ovat vain sanoja.)(mm. George Berkeley tutki tätä asiaa eläessään hyvin paljon, hänen mukaansa maailma koostui kaiketi erilaisista ominaisuuksista ja olemassaolo riippuu täysin havaitsijasta "Esse est percipi")

(Punainen on? - Punainen on nimike sille millaiseksi olemme oppineet nimeämään tietyntyyppisen ärsykkeen aivoissamme).

Entäpä kun värisokea ja värinäön omaavat henkilöt koittavat piirtää paperille tämän ruusun? Silloin värisokea valitsee värikseen harmaan ja värinäön omaava valitsee punaisen. Kumpikin voi väittää, että toisen värivalinta meni
8391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aikani on viime aikoina ollut hyvinkin rajattua, joten en ole aiemmin ehtinyt vastaamaan. Nytkin minun täytyy yrittää rajoittaa tekstini ehkä lyhyemmäksi kun haluaisinkaan. Kommentoin kuitenkin joitakin kohtia.

> Esitin mielestäni hyviäkin perusteluja asiani puolesta, mutta mikään ei saanut sinua vakuuttumaan asiasta kun aina löysit joitakin ns. ristiriitaisuuksia.

Ristiriitojen löytäminen jumalkäsityksestäsi ei ollut sen helpompaa tai vaikeampaa kun jumalkäsityksistä yleensä, itsekin sanoit keskustelussamme, että et oikeastaan pysty jumalaasi perustelemaan. Tämä on aivan ok, sillä ei mahdollinen jumala meidän perusteluistamme mitään välittäisikään, toisaalta usko yleensä riittääkin toteuttamaan jumalan tehtävän ihmisen elämässä (joka on tietysti merkityksen luominen). Ei siihen enää sen kummempia todisteita kaivata. Uskovaisen vedenpitävä argumentti onkin, että todisteita etsivä usko ei ole aitoa uskoa, ja tämähän on aivan totta: todisteiden etsiminen on kyseenalaistamista, ja kyseenalaistajahan epäilee jumalan olemassaoloa (usko on luja luottamus ja sisäinen varmuus ilman tietoa).

Viime syksynä tälläkin palstalla oli keskustelua televisiossa esiintyneestä, uskostaan luopuneesta papista (en itse harmikseni nähnyt ohjelmaa, taisin olla kaljalla). Moni kristitty epäili vahvasti, josko papilla oikeaa uskoa olisi koskaan ollutkaan. Minusta tämä on ihmistä halventavaa, mutta tästähän voi tietenkin vetää sen johtopäätöksen, että uskovan mielestä aitoa uskoa on vain sellainen, joka ei koskaan kyseenalaista.

> Järki ei kykene selittämään uskon asioita, eikä usko pysty selittämään järjen asioita. Silti järki ja usko eivät ole ristiriidassa. Pyrkimyksenä on viimein päästä lopulliseen selitykseen ja nähdä, että näkyvän maailman taustalta löytyy Jumalallinen vaikutus sen syynä ja selittäjänä.

Vaikka tämä ajatus onkin osittain oikea, sorrutaan tässä mielestäni kuitenkin samaan sudenkuoppaan kun todisteltaessa raamatun ilmoituksia raamatun ilmoituksilla. Ajattelun päämäärä (jumalallinen vaikutus) on päätetty etukäteen, ja sen jälkeen vain pohdiskellaan, miten järki ja usko voidaan sovittaa yhteen niin, että oletus jumalan olemassaolosta toteutuu.

> Olen nyt todennut, että varmaa tietoa maailmassa on hyvin vähän

Olen samaa mieltä. Mitä enemmän tietää, sen vähemmän tietää :-) (Törmäsin taannoin hauskaan kommenttiin Marxilta: "Jos asiat olisivat sitä, miltä näyttävät, ei tiedettä tarvittaisi." Marx oli suuri yhteiskuntafilosofi, vaikka olikin monissa asioissa väärässä.)

> Emme pysty tekemään varmoja havaintoja mistään,

Niin. Tämä tulee konkreettisesti esille kvanttifysiikassa, jossa havainnon tekeminen vääristää havainnon kohteen niin, että tarkan havainnon tekeminen ei ole periaatteessakaan mahdollista.

Mitä tulee olemisen ongelmaan yleensä, itse olen siinä suhteessa pragmaatikko. Koska ei ole varmuutta siitä, olenko olemassa, käyttäydyn sen mukaan, edellyttääkö tilanne olevaisuutta vai ei. 99,99 % elämästäni olen käyttäytynyt ikään kuin olisin olemassa :-). Itse asiassa kysymys meidän olemassaolostamme on mielestäni yhtä tarpeeton kun kysymys jumalankin olemassaolosta; hauskaa pohdiskelua joka ei johda mihinkään lopulliseen tulokseen. Olen taipuvainen ajattelemaan, että olemme olemassa (koen myös mainitsemasi Descartesin kuuluisan lauseen läheiseksi ja loogikseksi) ja havitsemme ympäröivää todellisuutta periaatteessa oikein, vaikkakin todennäköisesti vain hyvin rajatusti. Uskon (!), että kykymme havainnoida ja ymmärtää ympäröivää olevaisuutta tulee ajan myötä edelleen paranemaan.

> Eihän me ihmiset edes pystytä varmuudella sanomaan minkä värinen "punainen ruusu" on,

Niin. Voidaan kuitenkin mitata sähkömagneettista säteilyä ja sopia, että tietyn taajusena sitä kutsutaan "punaiseksi". Kokemus punaisesta on subjektiivinen, mutta kokemusken laatu (miten ihmiset kokevat/näkevät punaiseksi kutsuttua säteilyä) ei nähdäkseni lainkaan vaikuta siihen, onko ko. säteilyä olemassa vai ei. Sinänsä kaikki sanat ovat tavallaan "nimiä", yhteisesti sovittuja tunnisteita eri asioille ja käsitteille. On muuten aika

Äänestä
  • Keskustelunne on ihan mielenkiintoista kokonaisuutena enkä halua sitä tämän kummenmmin sotkea, mutta silmääni osui tämä "Congito, ergo sum"-kirjoitusvirhe, sillä se on aika yleinen ja antaa aihetta mielenkiintoiseen huomioon. Keskutelin asiasta isäni kanssa joulun aikaan, hän kun nämä latinat osaa.

    Itse olen aina lullut että lause kuuluu "Cognito, ergo sum" ja olen ymmärtänyt vergin samaksi kuin sanan 'kognitiivinen' alkuperä (en nääs osaa latinaa sellaisenaan ollenkaan) eli tietää, tuntea, sama kuin ruotsin känna, kännedom. Oikea muoto on kuitenkin se, jonka sivusta seurannut kirjoitti eli "Cogito...", joka tarkoittaa puhdasta ajattelemista, isäni mukaan. Eli Descartes ei asettanut olemisensa edellytykseksi tietämistä vaan pelkkää ajattelua.

    Mielenkiintoista....

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Keskustelunne on ihan mielenkiintoista kokonaisuutena enkä halua sitä tämän kummenmmin sotkea, mutta silmääni osui tämä "Congito, ergo sum"-kirjoitusvirhe, sillä se on aika yleinen ja antaa aihetta mielenkiintoiseen huomioon. Keskutelin asiasta isäni kanssa joulun aikaan, hän kun nämä latinat osaa.

    ...oikaisusta. Piti oikein tarkistaa asia, ja noinhan tuo on, kuten sanot. En vain jaksnut tarkistaa asiaa eilen, ja lasauttelin muistinvaraisesti, ja virheellisesti. Mitähän alitajuista tuo kirjoitusvirhe oikein heijasteleekaan...

    Itsellä mielessä on kyllä yleensä suomennos: "ajattelen, siis olen", joka on oikea käännös. Kyky ajatellahan ei periaatteessa edellytä mitään tietoa. Olisikin hassu ajatus, että tietämätön ihminen ei olisi olemassa.

    Trivial pursuit: Missä maassa Descartes kuoli?

    Minä taas muistelen, että tuo lause "ajattelen, siis olen olemassa" on vain osa siitä lauseesta, mitä D. sanoi.

    Muistan jostakin lukeneeni, että kokonaisuutena lause kuului jotenkin tähän tapaan: "Havaitsen, siis ajattelen, siis olen olemassa."

    Tämä liittyisi D:n käsitykseen siitä, että hän ei voinut epäillä havaintojaan, jotka hänellä kiistatta oli. Tästä päättely eteni ajattelun olemassaoloon, josta hän sitten veti johtopäätöksen, *minä* ajattelen ja olen siis olemanssa.

    Ongelma on vain siinä, että mikään näistä päättelyn vaiheista ei ole pätevä.

    Äänestä

  • Pseudohippi kirjoitti:

    ...oikaisusta. Piti oikein tarkistaa asia, ja noinhan tuo on, kuten sanot. En vain jaksnut tarkistaa asiaa eilen, ja lasauttelin muistinvaraisesti, ja virheellisesti. Mitähän alitajuista tuo kirjoitusvirhe oikein heijasteleekaan...

    Itsellä mielessä on kyllä yleensä suomennos: "ajattelen, siis olen", joka on oikea käännös. Kyky ajatellahan ei periaatteessa edellytä mitään tietoa. Olisikin hassu ajatus, että tietämätön ihminen ei olisi olemassa.

    Trivial pursuit: Missä maassa Descartes kuoli?

    Ego kokee itsensä persoonallisuuden haluamisen ja kamppailun kautta. Se kokee itsensä myös ajattelemisen muodossa. Se tekee niin täyttääkseen tyhjän aukon silloin, kun et ole keskittymässä johonkin - puhumassa, kuuntelemassa, katsomassa televisiota tai lukemassa.
    Silloin kun ajattelet, sinulle viestitetään jotain muistista, menneisyyden varastosta, käsin. Niimpä koet ajatuksissasi vaikutelmia, jotka on luotu menneisyydessä. Vaikka oletkin varmasti elossa, et ole kokemassa elossa olemista.

    Ego, kuten luultavasti tiedätkin, tarkoittaa latinatksi "minä". Se on harhanjohtava kantasana termille "ego", koska ego merkitsee "minä tajuisena kokemuksesta". Toisin sanoen minä en voi olla olemassa ilman tajuisuuttani.
    Vielä harhaanjohtavampi on usein lainattu motto ; "Ajattelen, siis olen olemassa". Se on yhtä epäloogista kuin jos sanoisi "Näen koiran, siis olen koira". Olisi parempi sanoa; "Ajattelen ajattelevani" - sanaleikki, joka sattuu oleman totuus.

    Ajattelemme, koska haluamme tietää jotain. On myös ajattelemista johon ei näytä liittyvän mitään tietämisen halua. Se on ajattelua, joka nousee egon halusta tietää, että se on olemassa. Tämä on voimakkainta halua meissä. Se loistaa meistä päivin ja öin, seuraten, onko ympäristössä merkejä vaarasta. Suojellakseen meitä, sen täytyy tietää mitä tapahtuu. Niimpä se on jatkuvasti yhteydessä muistiin ja arvioi kaikkea näkemäänsä, kuulemaansa, haistamaansa ja tuntemaansa. Olemme tietämättömiä lähes kaikesta tästä toiminnasta - tulisimme hulluiksi, jos olisimme siitä tietoisia - mutta siellä, missä se tapahtuu tietoisella tasolla, se muuttuu assosiatiiviseksi ajatteluksi. Tällöin postilaatikko voi muistuttaa meitä siitä, että sähkölasku on maksamatta ja niin edelleen. Kehon suojelemisen sijasta ego arvioikin nyt tilanneta oman psykologisen etumme kannalta. Tämä on se "ego", joka ylläpitää itseään persoonallisen halun muodossa. Se varmistaa, että sitä, mikä on "pahaa", vastustetaan ja sitä mikä on "hyvää" hankitaan ja omaksutaan. Sillä mikä ei ole "hyvää" eikä "pahaa", ei ole merkitystä. Niin kauan kuin meissä on haluun pohjautuvaa oman edun tavoittelua, me liitymme siihen muistin ja ajattelun avulla, mitä hyvänsä se onkin.

    Ajatteleminen on aina egon keino kokea itseään olemassaolossa. Siellä, missä ihminen on liian heikko seisomaan yksin ei-tietämisen tilassa, se pönkittää itseään koko ajan olemalla yhteydessä muistiin ja vahvistamalla itseään juoruin, keskusteluin ja hyödyttömin tervehdyksin.
    Ego on prinsiippi, joka yhdistää muistin ja havaintokyvyn. Se on eräänlainen kaksisuuntainen halusta koostuva katu, jossa yksi kaista vetää sisään lisää informaatiota ja toinen jakelee sitä ulos enimmäkseen persoonallisuutena, vahvistaakseen omaa tietämistään eli olemassaoloaan.

    Ajatukset ovat muistiin varastoituneita menneen kokemuksen symboleita. Sinun on mahdotonta ajtella mitään, mitä et olisi aiemmin kokenut. Voit kyllä kuvitella niin, mutta mielikuvasi rakentuu vaikutelmasta siitä, mitä jo tunnet. Et voi kuvitella minun isäni keittiötä tai jotain aivan uudenlaista eläintä ilman, että yhdistäisit toisiinsa paloja informaatiosta, jota sinulla jo on. Se, mitä kuvittelemme tai keksimme ajattelemalla, on aina menneisyyden uudelleenjärjestelyä.

    Tämä on se mitä tapahtuu; kun havaitsemme maailman, kokemuksemme aistimukselliset symbolit siirtyvät muistiimme. Kun muistelemme niitä, nousevat ne pintaan ja liittyvät sarjaksi ajatuksia, joita kutsumme "ajattelemiseksi". Ajatukset ovat kertaalleen märehdittyä ravintoa. Ajatteleminen on hidastettu, rajoitettu ja toisarvoinen versio alkuperäisestä kokemuksesta.

    Mikä hyvänsä havaitsemamme asia, joka muistuttaa meitä jostain asenteesta, nostaa muististamme esiin siihen liittyvän ajatuksen, ja me alamme ajatella sitä. Valintamekanismina toimii halu, joka on aina jännitettä tai stressiä. Tietyt ajatukset tulevat valituiksi sen mukaan, kuinka voimakas haluun sisältyvä jännite on. Tämä jännite luo energian, joka yhdistää ajatukset ajatteluksi. Kun ajatus saa alkunsa, se luo tunnetta, joka on halussa piilevän jännitteen karkea ilmentymä. Mitä suu

    tyhjänpäiväiseen takaa-ajoon on tietysti: minun kotikaupunkini.

    Olinpa tässä päivän aikana mietiskellyt tätä cogitoa ja sen väärinkäsityksen vaikutusta omaan elämänfilosofiaani, mutta ärsyynnyin tästä ylläolevasta parapsykologisesta huuhaakirjoituksesta/kopiosta niin, että antaa olla vaan, täytyy saada hermojärjestelmän kemiallinen tasapaino sen verran kohdalleen, ettei synny sitä kiukkuista tekstiä syyttä suotta. Kummallista kuitenkin, että jonkun mielestä elämän korkein ihanne voi olla se olotila, josta eteenpäin kehittyäkseen pieni lapsi ensimmäisestä päivästä saakka uhraa kaikki voimavaransa, nimittäin rajattoman minuuden viettipainotteinen henkiinjäämisen taistelu, tosin ilman toisen ihmisen suomaa, fyysisten tarpeiden täyttämisestä syntyvää tyydytystä ja lohdutusta.

    Kun nyt sinua olen oikomaan ja ojentamaan ryhtynyt (hymiö) niin voisin vaikka siirtyä niihin toimiin tuonne uskonnon ristiriitaisuusvatkauksen alle. Tai voinhan minä sen kirjoittaa tähänkin:
    - Jeesuksen viimeisillä sanoilla ei liene pienintäkään merkitystä kristinuskon kannalta ja kuten itse totesit, Raamattu ei edes ole kirjaimellisesti ristiriitainen tässä kohdin. Suuri kauhistus on sensijaan, että rakastava Jumala uhrasi ainoan poikansa lähes turhaan, jos vain pieni helluntaiuskovien joukko pelastuu kuoleman kynsistä taivaan iloihin.
    - että Jumala on kaikkivoipa ei loogisesti ole synonyymi sen kanssa, että Jumala on erehtymätön.
    - ihminenhän tiesi, että omena on paha ja madonsyömä, sillä Jumala sen ilmoitti etukäteen, tosin normaaliin kryptiseen tapaansa.

    Itse pidän tällä hetkellä Raamatun pahimpana ristiriitana täälläkin siteeraamaanin Saarnaajan 3. lukua, joka on tosi kerettiläinen.

    Tervehdys Kristiinan ja Descartesin astraalihahmoilta (jos vaikka lienen minä)

    Äänestä

  • -B.J- kirjoitti:

    Ego kokee itsensä persoonallisuuden haluamisen ja kamppailun kautta. Se kokee itsensä myös ajattelemisen muodossa. Se tekee niin täyttääkseen tyhjän aukon silloin, kun et ole keskittymässä johonkin - puhumassa, kuuntelemassa, katsomassa televisiota tai lukemassa.
    Silloin kun ajattelet, sinulle viestitetään jotain muistista, menneisyyden varastosta, käsin. Niimpä koet ajatuksissasi vaikutelmia, jotka on luotu menneisyydessä. Vaikka oletkin varmasti elossa, et ole kokemassa elossa olemista.

    Ego, kuten luultavasti tiedätkin, tarkoittaa latinatksi "minä". Se on harhanjohtava kantasana termille "ego", koska ego merkitsee "minä tajuisena kokemuksesta". Toisin sanoen minä en voi olla olemassa ilman tajuisuuttani.
    Vielä harhaanjohtavampi on usein lainattu motto ; "Ajattelen, siis olen olemassa". Se on yhtä epäloogista kuin jos sanoisi "Näen koiran, siis olen koira". Olisi parempi sanoa; "Ajattelen ajattelevani" - sanaleikki, joka sattuu oleman totuus.

    Ajattelemme, koska haluamme tietää jotain. On myös ajattelemista johon ei näytä liittyvän mitään tietämisen halua. Se on ajattelua, joka nousee egon halusta tietää, että se on olemassa. Tämä on voimakkainta halua meissä. Se loistaa meistä päivin ja öin, seuraten, onko ympäristössä merkejä vaarasta. Suojellakseen meitä, sen täytyy tietää mitä tapahtuu. Niimpä se on jatkuvasti yhteydessä muistiin ja arvioi kaikkea näkemäänsä, kuulemaansa, haistamaansa ja tuntemaansa. Olemme tietämättömiä lähes kaikesta tästä toiminnasta - tulisimme hulluiksi, jos olisimme siitä tietoisia - mutta siellä, missä se tapahtuu tietoisella tasolla, se muuttuu assosiatiiviseksi ajatteluksi. Tällöin postilaatikko voi muistuttaa meitä siitä, että sähkölasku on maksamatta ja niin edelleen. Kehon suojelemisen sijasta ego arvioikin nyt tilanneta oman psykologisen etumme kannalta. Tämä on se "ego", joka ylläpitää itseään persoonallisen halun muodossa. Se varmistaa, että sitä, mikä on "pahaa", vastustetaan ja sitä mikä on "hyvää" hankitaan ja omaksutaan. Sillä mikä ei ole "hyvää" eikä "pahaa", ei ole merkitystä. Niin kauan kuin meissä on haluun pohjautuvaa oman edun tavoittelua, me liitymme siihen muistin ja ajattelun avulla, mitä hyvänsä se onkin.

    Ajatteleminen on aina egon keino kokea itseään olemassaolossa. Siellä, missä ihminen on liian heikko seisomaan yksin ei-tietämisen tilassa, se pönkittää itseään koko ajan olemalla yhteydessä muistiin ja vahvistamalla itseään juoruin, keskusteluin ja hyödyttömin tervehdyksin.
    Ego on prinsiippi, joka yhdistää muistin ja havaintokyvyn. Se on eräänlainen kaksisuuntainen halusta koostuva katu, jossa yksi kaista vetää sisään lisää informaatiota ja toinen jakelee sitä ulos enimmäkseen persoonallisuutena, vahvistaakseen omaa tietämistään eli olemassaoloaan.

    Ajatukset ovat muistiin varastoituneita menneen kokemuksen symboleita. Sinun on mahdotonta ajtella mitään, mitä et olisi aiemmin kokenut. Voit kyllä kuvitella niin, mutta mielikuvasi rakentuu vaikutelmasta siitä, mitä jo tunnet. Et voi kuvitella minun isäni keittiötä tai jotain aivan uudenlaista eläintä ilman, että yhdistäisit toisiinsa paloja informaatiosta, jota sinulla jo on. Se, mitä kuvittelemme tai keksimme ajattelemalla, on aina menneisyyden uudelleenjärjestelyä.

    Tämä on se mitä tapahtuu; kun havaitsemme maailman, kokemuksemme aistimukselliset symbolit siirtyvät muistiimme. Kun muistelemme niitä, nousevat ne pintaan ja liittyvät sarjaksi ajatuksia, joita kutsumme "ajattelemiseksi". Ajatukset ovat kertaalleen märehdittyä ravintoa. Ajatteleminen on hidastettu, rajoitettu ja toisarvoinen versio alkuperäisestä kokemuksesta.

    Mikä hyvänsä havaitsemamme asia, joka muistuttaa meitä jostain asenteesta, nostaa muististamme esiin siihen liittyvän ajatuksen, ja me alamme ajatella sitä. Valintamekanismina toimii halu, joka on aina jännitettä tai stressiä. Tietyt ajatukset tulevat valituiksi sen mukaan, kuinka voimakas haluun sisältyvä jännite on. Tämä jännite luo energian, joka yhdistää ajatukset ajatteluksi. Kun ajatus saa alkunsa, se luo tunnetta, joka on halussa piilevän jännitteen karkea ilmentymä. Mitä suu

    Kiitoksia pitkästä viestistäsi. Aiheesta se meni hiukan sivuun, käsitellen enemmän ajattelun luonnetta kun sen käyttämistä olemassaolon todisteena.

    > Vielä harhaanjohtavampi on usein lainattu motto ; "Ajattelen, siis olen olemassa". Se on yhtä epäloogista kuin jos sanoisi "Näen koiran, siis olen koira". Olisi parempi sanoa; "Ajattelen ajattelevani" - sanaleikki, joka sattuu oleman totuus.

    Et taida juuri tuntea Descartesin ajattelua ja sitä päätelmää, johon tuo lainaus kuuluu. Sanaleikkisi on totta, mutta koiravertausta en ymmärrä lainkaan.

    Näkemyksesi ovat jossain määrin mielenkiintoisia, mutta valitettavasti minun täytyy todeta, että olen lähes kaikista vetämistäsi johtopäätöksistä eri mieltä. Näkemyksesi muistuttavat erään toisen palstalla kirjoittavan nimimerkin ajatuksia.

    Käytät kovin surutta sanaa "tosiaasia". Tosiasia on, että en voi pitää tavoiteltavana ajattelusta luopumista. Sen sijaan ajattelun kehittämistä pidän hyvinkin tavoiteltavana.

    > Mutta jos olet seurannut tätä itsesi löytämisen matkaa ainostaan älyllisesti, tai vaikka olisit kanssani samaa mieltä, tulet jatkamaan ajattelemista yhtä lailla kuin ennenkin.

    Kiitos vain. Niin tulen tekemään, koska juuri niin haluankin tehdä. Koen voimakkaasti, intuitiivisesti, syvän sisäisen kokemuksen kautta, että juuri ajattelu on yksi tärkeimmistä ihmisen elämään merkitystä antavista toiminnoista. Ajattelua voin vilpittömästi suositella kaikille muillekin, vaikka ajattelun tulokset saattavat joskus olla pelottaviakin.

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Keskustelunne on ihan mielenkiintoista kokonaisuutena enkä halua sitä tämän kummenmmin sotkea, mutta silmääni osui tämä "Congito, ergo sum"-kirjoitusvirhe, sillä se on aika yleinen ja antaa aihetta mielenkiintoiseen huomioon. Keskutelin asiasta isäni kanssa joulun aikaan, hän kun nämä latinat osaa.

    Itse olen aina lullut että lause kuuluu "Cognito, ergo sum" ja olen ymmärtänyt vergin samaksi kuin sanan 'kognitiivinen' alkuperä (en nääs osaa latinaa sellaisenaan ollenkaan) eli tietää, tuntea, sama kuin ruotsin känna, kännedom. Oikea muoto on kuitenkin se, jonka sivusta seurannut kirjoitti eli "Cogito...", joka tarkoittaa puhdasta ajattelemista, isäni mukaan. Eli Descartes ei asettanut olemisensa edellytykseksi tietämistä vaan pelkkää ajattelua.

    Mielenkiintoista....

    > Oikea muoto on kuitenkin se, jonka sivusta seurannut kirjoitti.

    Korjaan; nimeni on sivustaseuraaja (entinen kyynel kyyhky.)

    Ei millään pahalla, mutta et varmasti itsekkään tykkäisi jos sinua nimiteltäisiin "Op Leviks". =) No vitsi vitsi, saat anteeks.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sivustaseuraaja kirjoitti:

Hei taas Pseudohippi!

YLEISTÄ:

Muistuipa mieleeni vanha keskustelu, jossa keskustelimme materialistisesta jumalastani. Minä väitin että jumala on materialistinen todellisuus mutta sinä et moista suostunut uskomaan vedoten siihen että olet agnostikko - ei tietävä. Esitin mielestäni hyviäkin perusteluja asiani puolesta, mutta mikään ei saanut sinua vakuuttumaan asiasta kun aina löysit joitakin ns. ristiriitaisuuksia. Kaikesta huolimatta et ryhtynyt syyttelemään minua mistään harhaoppisuuksista, etkä tuominnut minua oikopäätä helvettiin, kuten niin monet tekevät lukematta edes koko tekstiä läpi (kiitoksia tästä). Valitettavasti en ehtinyt silloin enää jatkamaan kyseistä keskusteluamme vaikka olisinkin niin halunnut. On mielestäni hyvin kiehtovaa keskustella jostakin sellaisesta asiasta mistä on niin helppo väitellä, ja josta voi tietyllä tavalla kertoa mitä haluaa koska varmaakaan tietoa ei ole olemassakaan. Nyt tässä ajattelin käydä läpi joitakin ajatuksiani, siten että yhdistän teologiaa ja filosofiaa toinen toisiinsa (Tuomas Akvinolainen väitti että todellisuutta voidaan tutkia sekä filosofisesti että teologisesti. Filosofia käyttää välineenään järkeä, kun taas teologiassa lähdetään liikkeelle Jumalan ilmoituksesta, jonka usko ottaa vastaan.) Järki ei kykene selittämään uskon asioita, eikä usko pysty selittämään järjen asioita. Silti järki ja usko eivät ole ristiriidassa. Pyrkimyksenä on viimein päästä lopulliseen selitykseen ja nähdä, että näkyvän maailman taustalta löytyy Jumalallinen vaikutus sen syynä ja selittäjänä. "näin väittää Akvinolainen". (skolastiikkaa harjoittivat mm. Akvinolainen ja Duns Scotus)

1. 50%.n TODENNÄKÖISYYS SIITÄ, ETTÄ MAAILMA EI OLE TODELLINEN

Kun aikoinasi kerroit olevasi (agnostikko). Se - ei tietävä henkilö, silloin pyrin todistamaan sen mitä kerroin maailmastani ja jumalastani atomeissa. Huomasin silloin, että kyseinen tehtävä olisi mahdotonta toteuttaa enkä pystyisi riittävästi perustellen todistamaan väitöstäni, joten aloin enemmänkin kiinnostumaan siitä miten on mahdollista olla "ei tietävä". Se oli jotenkin kiinnostava väite, jossa huomasin olevan järkeä. Olen nyt todennut, että varmaa tietoa maailmassa on hyvin vähän - tai jos sitä ei edes ole olemassakaan, niin miten voisimmekaan ylipäätään tietää, että olemmeko edes olemassa? Voitko olla varma, että todella olemme olemassa - ja että emme ole joitakin platonistisen opin mukaisia ideoita täydellisestä ihmisestä tai jotakin vastaavaa? Voi kuulostaa melko skeptiseltä ajattelulta. Minä ajattelen että olemisen mahdollisuus on n. 50% kumpaakin, joko olla tai ei olla. Emme pysty tekemään varmoja havaintoja mistään, koska jokainen näkee joka asian eritavalla kuin toinen, niin mistäpä voimmekaan tietää mikä on se oikea tapa nähdä asioita ja mikä on todellista totta? Miksi emme tekisi myös olemassaolosta jonkinlaista harhatulkintaa? Eihän me ihmiset edes pystytä varmuudella sanomaan minkä värinen "punainen ruusu" on, koska värisokea voi nähdä sen vaikka harmaana? Tuosta tulikin mieleeni, että emme voi sanoa varmaksi edes sitä että emme olisi itse niitä ns. värisokeita, koska näemme punaisen ruusun punaisena emmekä harmaana, jospa me itse näemmekin ne värit vääristyneinä ja ne ns. värisokeat näkevät ne sellaisinaan kuin ne ovat. Emme myöskään tiedä sitä miltä punainen toisesta näyttää, tiedämme vain sen miltä se meistä itsestämme näyttää. Tämä on tietyntyyppistä nominalismia. (Skolastisen teologian suuntaus, oppi jonka mukaan yleiset käsitteet eivät viittaa todellisiin oloihin, vaan ovat vain sanoja.)(mm. George Berkeley tutki tätä asiaa eläessään hyvin paljon, hänen mukaansa maailma koostui kaiketi erilaisista ominaisuuksista ja olemassaolo riippuu täysin havaitsijasta "Esse est percipi")

(Punainen on? - Punainen on nimike sille millaiseksi olemme oppineet nimeämään tietyntyyppisen ärsykkeen aivoissamme).

Entäpä kun värisokea ja värinäön omaavat henkilöt koittavat piirtää paperille tämän ruusun? Silloin värisokea valitsee värikseen harmaan ja värinäön omaava valitsee punaisen. Kumpikin voi väittää, että toisen värivalinta meni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu