Joka kolmas käytettyjen autojen kauppias epärehellinen
julkaistu tänään klo 06:27
Käytettyjen autojen kaupassa rehottaa epärehellinen toiminta. Verottajan tekemässä tehotarkastuksessa joka kolmas autokauppiaista toimi harmaan talouden piirissä. Vilppiä on lisännyt käytettyjen autojen maahantuonnin elpyminen. Yhä useammin kyse on järjestäytyneestä rikollisuudesta.
Verohallinto on nyt muutaman vuoden ajan selvitellyt käytettyjen ajoneuvojen villiä kauppaa. Internetin sivuilta, lehtien palstoilta sekä viranomaistietojen perusteella verotarkastukseen joutui 455 alan toimijaa.
Vilpillistä toimintaa löytyi runsaasti, sanoo ylitarkastaja verohallinnon ylitarkastaja Juha Kuusala.
- Selvityksissä tuli esiin, että kolmasosa tarkastetuista oli harmaata taloutta. Autojen tuonti Suomeen on nyt kasvussa ja meillä on vakava epäily, että harmaa talous kasvaa taas.
Verotarkastuksissa paljastui yli 10 miljoonan euron pimeät tulot, joista verot on maksamatta. Maksamattomia arvonlisäveroja karhutaan yli 9 miljoonan euron edestä ja palkkojakin oli jätetty ilmoittamatta.
Autoliikkeitä ja heidän etujärjestöjään meno hirvittää.
- Sitä on harrastettu kaiken aikaa. Netti on näitä ilmoituksia täynnä ja täällä Pohjanmaalla Ykköset-lehti on täynnä ilmoituksia. Kyllä sitä sieltä löytyy jos halutaan kaivaa, sanoo Etelä-Pohjanmaan Autoalan Liikkeiden Yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Isonokari.
Myös käytettyjen autojen tuonnin elpyminen näkyy vilpin kasvuna. Samalla vilpillinen toiminta monimutkaistuu ja kansainvälistyy. Tekijöiden kirjo on laaja, mutta päätekijät ovat rikollisuuden ammattilaisia.
- Törkeissä veropetoksissa on valitettavan usein mukana järjestäytynyt rikollisuus, sanoo ylitarkastaja Juha Kuusaala.
Verohallinto jatkaa vilpillisen toiminnan karsimista. Nyt verottaja on ottanut seurantaan 400 uutta epäselvää toimijaa. Niille on lähetetty toiminnan laajuuden vuoksi ohje tehdä elinkeinoilmoitus ja maksaa puuttuvat verot. Tarkastuksiin ryhdyttäneen syksyllä.
YLE Uutiset
Joka kolmas käytettyjen autojen kauppias epärehellinen
15
788
Vastaukset
- kaikennäköistä
Kannattaa aina tarkistaa tuo: veli osti kerran coupen, joka osoittautui katsastamattomaksi, vaikka myyjä sanoi että on katsastettu..
Poliisilta voi kai kysyä rekisterinumeron perusteella että onko luvallinen auto tämä minkä ostan.- Ei tarvitse..
poliisia vaivata sillä monia muitakin palveluita on kehitetty, kuten esimerkiksi tekstiviesti numeroon 16400.
http://www.fonecta.com/yksityisille/16400/fi_FI/autotiedot/
- maanantai...
Pitääpä tilata Kauppalehti ja alkaa seuraamaan protestilistaa.
Ilmoitetaan sitten täällä kaikki kärähtäneet lafkat. - VIRHEELLINEN OTSIKKO
"Verohallinto on nyt muutaman vuoden ajan selvitellyt käytettyjen ajoneuvojen villiä kauppaa. Internetin sivuilta, lehtien palstoilta sekä viranomaistietojen perusteella verotarkastukseen joutui 455 alan toimijaa.
Vilpillistä toimintaa löytyi runsaasti, sanoo ylitarkastaja verohallinnon ylitarkastaja Juha Kuusala.
- Selvityksissä tuli esiin, että kolmasosa tarkastetuista oli harmaata taloutta."
TOISIN SANOEN:
Tarkastetuista 455 toimijasta joka kolmas harjoitti harmaata taloutta.
EI SIIS KAIKISTA KÄYTETTYJEN AUTOJEN KAUPPIAISTA JOKA KOLMAS OLE EPÄREHELLINEN! - yugfygiuu
Tässähän on kyse juuri kauppiaista joilla ei ole Y tunnusta eli yksityisistä kauppiaista/jobbareista
- hyvä vaan
Rehellisesti toimivat, veronsa ja muut lakisääteiset maksunsa asianmukaisesti hoitavat yritykset ovat tällaisesta uutisesta enemmän kuin hyvillään.
Markkinoilta pitääkin karsia epärehelliset toimijat, niin yritykset kuin yksityiset jobbaritkin.
Vaikka uutisen lukee kuin piru raamattua, siltikin 2/3 yrittäjistä on rehellisiä. - jobbarit pois
Huom!
"Nyt verottaja on ottanut seurantaan 400 uutta epäselvää toimijaa. Niille on lähetetty toiminnan laajuuden vuoksi ohje tehdä elinkeinoilmoitus ja maksaa puuttuvat verot."
Uutinen ei koske yrityksiä.
Nyt siis haetaan yksityisiä jobbareita. Hyvä.- vgfhljöopä
Hieno vastaan tulo verottajalta yrittäjiä kohtaan, ja kauan odotettu .Naapurissakin toimiva kauppias heräsi ja autot hävisivät pihalta yhdessä yössä uutisen jälkeen. Olikohan kauppa käynyt vai muutenko kainalot rupesi hikoo ,näitähän kyllä piisaa
- Marmoritiskin Make
Älä osta siis jobbareilta vaan autoliikkeestä!
- verolle pantavia!
"Niille on lähetetty toiminnan laajuuden vuoksi ohje tehdä elinkeinoilmoitus..."
Jokainen autoliikehän on Y-tunnuksella toimiva ja elinkeinoilmoitukset on silloin kunnossa, tässä haetaan nimenomaan yksityisien jobbareiden tekemiä veropetoksia. - jkgkenkibtoösm12
Näitä epärehellisiä "alan toimijoita" löytyy helposti nettiautosta, kun erottelee "muka autoliikkeenä" ilmoittelevat yksityiset jobbarit oikeista autoliikkeistä.
Sieltä vaan heitä verottajalle ilmoittelemaan tutkintaan!- jobbarit kusessa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9852626
Tässä esimerkki pariskunnasta, nettiautossa "yksityisenä" autoja myyviä, mutta täysin ammattimaisesti (poislukien autoliikkeen vastuut ja velvoitteet) toimivia jobbareita... tekosistaan kohta kusessa.
- Anonyymi
On se komeeta kun yksityinen kertoo ihan kaiken rehellisesti,
kiitos siitä, asiassa ei tietenkään ole kahta puolta, kuten kolikossa on vain yksi puoli....... Miksi tämä yli 10 vuotta vanha ketju on nostettu esiin?
Onko kenties jollain jotain uutta kerrottavaa?
Kyllä jokaisen käytetyn auton ostajan - kun astuu autokaupan ovesta sisään,
pelkästään omilla silmillään nähdä, onko ostospaikka luotettava vai ei.
Ei sellaiselta kannata ostaa, joka ei omia velvollisuuksiaan pysty hoitamaan.
Osakeyhtiö automyyjän yhtiömuotona antaa edelleen hieman paremman turvan, kuin toiminimi.
Miksi?
Siksi että on kaksi lompakkoa, yrityksen ja oma.- Anonyymi
noh 2000 luvulla äiti vaihdossa antoi pienen kottero-autonsa(opel corsa pienikorinen) vuosimallia 1994 ) ja osti uuvemman(ei kovin kallis auto) niin se oli vähän kyseenalainen kauppa että myö isän kaa tuumittiin että huijasikohan myyjä äitiäni. Annettiin olla se tapaus. Äitikin unohti sen noppeesti.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096616Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884261L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453579TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a132970Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251571- 66998
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55973- 9959
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193938Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47919