pystyisi poistamaan jos olisi tahtoa! Mutta kun sitä ei ole. Ihan samoin sen voisi ratkaista kuin protugalin, kereikan ym islannin apupaketit!!! Köyhille apupaketti, ja se on siinä.
Mutta kun ennemmin maksetaan ulkolaisten velkoja kuin oman maan kansalaisten hyvinvointia, niin eipä noista poiitikoista ole juuri mihinkään.
Pakolaisetkin saavat 1722 e kk ja ilmaisen asumisen.
Oman maan kansalainen maksaa kalliisti asumisesta ja rahaa ruokaan 480 e kk!!! Perheellinen veilä!!!!
Mutta kun ennemmin maksetaan ulkolaisten velkoja kuin oman maan kansalaisten hyvinvointia, niin eipä noista poiitikoista ole juuri mihinkään.
Pakolaisetkin saavat 1722 e kk ja ilmaisen asumisen.
Oman maan kansalainen maksaa kalliisti asumisesta ja rahaa ruokaan 480 e kk!!! Perheellinen veilä!!!!
Vastaukset 83
Vanhimmat
Suomi 24 temppuilee taas, tekee kirjoitusvirheitä ja vääriä summia
"Oman maan kansalainen maksaa kalliisti asumisesta ja rahaa ruokaan 480 e kk!!! Perheellinen veilä!!!!"
Ensimmäinen aikuinen on 6,67 €/ ruokapäivä.
Toinen yli 14 vuotias on kertoimella 0,5
Kaikki alle 14vuotiaat ovat kertoimella 0,3
joten perhe kaksi yli neljätoista vuotiasta ja kaksi alle neljätoista vuotiasta on kertoin 2,1 = 14 € / ruokapäivä, jos kuukaudessa on 30 päivää on ruokaraha 420€ / kuukausi eli 30 vrk.
Kolme alle 14-vuotiasta lasta ja kaksi aikuista 480 €/kk
Katainen haluaa lahjoittaa Portugalille neljänneksen suomen budjetista (20 miljardia), LIsää menee sitten kreikalle.
Ovatko veronmaksajat tyytyväisiä kun rahat annetaan portugalin väärämielisen systeemin ja paikallisten lorvien tukemiseen?
Mene sinne Portugaliin. Kyllä ne varmaan sinullekin ojentavat rahatukkoa heti kun suomi on rahansa sinne antanut. Siellä on lämmintä ei ole paljon vaatekuluja. Ja kalja on halpaa. Hedelmiä voit heitellä suuhun kulkiessasi baarin ja kortteerisi väliä. Niin huoletonta ja helppoa elämää. Mitä vielä täällä valitat?
No ei ole kovin kauaa kun 90 lamassa, pelastetttiin pankit ja rikkaat pankinjohtajat, mutta suomen kansa köyhytettiin pakkoveroilla.
Tavallisetn duunarit menetti omat talot, työt ja joutu työttömiksi, ja monet firmat kaatu ja kaiki meni eikä riiänytkään. Ihmiset joutu luottohiriörekistetiin,,, ketään ei autettu muitakun rikkaita ja pankkeja, viis ihmisistä.
Sitä paskaa tässä nyt maksellaan edelleen..tehden palkatonta ilmaistöitä.
Oliko taustalla ökykulutusta? Sori en tiedä kenenkään joutuneen vakaviin talousvaikeuksiin ilman sellaista asennetta.... Mun omassa perheessä syötiin 80-luvulla puuroa ja halpaa ruokaa: korkeakoulutetut vanhemmat teki opojtojensa jälkeen uraa ja oli talolainaa, mutta se maksettiin ja itse en tunne ketään, joka ilman omaa syytään olisi menettänyt 90-luvun lamassa rahansa. Se on aika yksinkertainen yhtälö: miljoonalainaa ei haeta ja myönnetä ihmsille ilman vakuuksia. Mulla esim., on opintolainaa, mutta tiedän että se on sen verran järkevä summa, että pystyn sen elinaikanani maksamaan. Jos pitää tinkiä asumisesta tai autoista tai muusta, niin sitten tingin ja mulle nyt vaan on opetettu, että raha ei kasva puussa.
Pankit oli toki osaltaan vastuussa 90-luvun lamasta, mutta se oli se politiikka sinä aikana. Yksittäiset yrittäjät eivät välttämättä kaikki olleet vastuullisia. Että en sano sillä, että syyllistää ketään tai mitään haluaisi tässä.
Mä nyt vaan aina olen ihmetellyt ihmisiä, että jotka vaikka ostaa kalliilla rahalla tarpeetonta tavaraa, vaikkei olisi rahaa. Itse olen aina katsonyt asioita siten, että laskuissa on eräpäivä, mä mitoitan mahdollisuuteni sen mukaan, enkä hanki koskaan sellaista, mihin ei ole varaa. Olen ylpeä siitä, että oma isäni on sanonut mulle, että vetäisi mua vertauskuvana vaikka ns. könkkölöön, jollen kerro hänelle raha-asioistani rehellisesti. Saisin varmaan henkisesti turpiini suvultani, jos kertoisin, että olen joskus ottanut pikavipin, jonka kyllä maksanut takaisin. Minä olen sellaisesta taustasta, että siellä ei pidetä ihmisistä, jotka ei hoida asioitaan kaltaisteni rehellisen kansalaisen tavalla, eli juuri siksi olen ylpeä siitä, että minulla on kunnia olla tällainen sivistynyt rehellinen taviskansalainen ihminen. Ehkä köyhä, mutta rehellinen, kuten ovat kaikki minu tuntemani rehellisiä.
pitäisikin mennä. Vaan poikkeustapaus olet nykyisin. Kaikki vaan velaksi eikä huolta huomisesta.
Pankkipalvelut ja rahansiirrot verolle.
Suomen ALV. voi nostaa kauttaaltaan tuonne 25 % Tanskan malliin.
Näin tuloja tulee, koska suurin osa kansasta noita maksaa. Joku tuloveron kiristys varsinkin suurituloisilla ei ole kannattavaa: "Pienistä puroista syntyy suuret joet."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arvonlis%C3%A4vero
Portugali alv. 5 % Poikkeavat arvonlisäverokannat 12 ja 21 %
Kreikka 9 %
Suomi 13% ja 8 ja 23 %
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/05/nordea_pankkivero_kay_asiakkaan_kukkarolle_2584749.html
Nordean tutkimusjohtaja Roger Wessman arvioi, että Portugalin tukipaketin ehdoksi asetettu pankkivero voi tulla tavallisen pankkiasiakkaan maksettavaksi.
Hallitusneuvotteluja käyvät kokoomus ja SDP ovat sopineet,
- että Suomi aikoo >säätää erillisen pankkiveron ja edistää sellaisen ottamista käyttöön Euroopan tasolla.
Pulma saadaan ratkaistua SDP avulla.
Jutta tietää edustaa köyhiä ja työläisiä.
"STT.
Pienituloiseksi lasketaan yksin asuva,
jonka tulot ovat vuodessa 2010 enintään n. 13 000 € eli kuukaudessa vajaa 1 100 €.
Suomalaisten selvä enemmistö joutuu tyytymään alle 25 000 € vuosituloihin, käy ilmi Verohallituksen julkistamista tiedoista. (on 2000 € / kk, työ/palkan vuosijakaja on 12,5)
Suomessa oli vuonna 2009 noin 4,8 miljoonaa verovelvollista, ja lähes 3,4 miljoonan tulot jäivät alle 25 000 € / v. "
Jutta ymmärtää koska Hänen mukaansa köyhyys alkaa alle 3 000 € / kuukausituloista.
Ei Suomessa kukaan nälkää näe, se on valhe, ylipuolet kansasta on ylipainoisia läskejä ja Euroopan toiseksi lihavin kansa Brittien jälkeen.....
Köyhä on aina laiska ja häikäilemätön siivestelijä. Lähde pois maasta.
Suomalaiset työttömät ovat suuri osaa ylipainoisia, ja saammattomia!
Aina kun on työtön, voi vaikka opiskella uuttaa ammattia, voi harrastaa, on aikaa.
Elämää ei ole vaan syöminen, mutta harrastukset,opiskelu, ja muut.
Työttömänä minä opiskelin suomea ja tein A ajokortti (ATK), sitten B ajokortti, ne kursit ovat työttömille ilmaiset, ja ATK on erittäin tärkeä nyky työelämässä.
Sitten olin tehnyt töitä kotona netin kautta, esim. web sivuja ja käännös töitä kotona käsiin. Nyt kesällä minulla ravintola alan töitä, ja 7.6. pyrkimässä ammattikorkea kouluun Savoniaan.
Olen itse huomanut että suuri osaa suomalaisista työttömistä eivät ole alkoholisteja, mutta ei kovin viisaitta, vaikka eivät juo viinaa. Suuri osaa työttömistä ainakin täällä Savossa ovat vailla kunnon koulutusta, vaila kielitaitoja, vaila harrastuksia, eivät kovin sivistyneet.
Vaan tosi lihavat ja tyylittömät!! En tajuaa naisina, että työttämät naiset eivät edes vitsi pukeauttua ja laittaaa tukka, meikkattaa kunnolla, kun on aikaa itselle vaikka kuinka paljon! On aikaa laittaa itsensä kuntoon, syömään terveellisesti, laittamaan kunnon ruokaa, harrastamaan liikkuntaa, ja huoehtia ulkonäöstä! Ulkönäkö on nyky työelämässä tärkeä!
ja suurin osa työttömistä polttaa tupakkaa, silläkin rahalla olis varmaan muuta käyttöä.
Just joo. Sinähän sen tiedät Ranskan lady. Voi elämänkevät tätä naikkosta....ja vielä pyrkii johonkin Savoniaan ravintola-alalle.
Vai lihavia tyylittömiä ovat suom. työttömät naiset. Kas kun heillä, luulen ma, on muutakin pohtimista elämässään kuin vaatteet ja ulkonäkö.
Vielä sanon sinulle Authie, että mene sassiin takaisin sinne Ranskaan tyylin ja kauneuden tyyssijaan, että ei sinuun tartu meidän suomalaisten naisten tyylittömyys. Voi v...u!
Ja suomalaiset eläkeläiset ovat lihavat, turponeet vehnästä ja viinasta.
Ne jotka ovat yli 70 vuotiaat ovat suuri osa yllipainoiset , syövät liikkaa.
Suomalaiset syövät paljon enemmään kun etelä euroopalaiset, ja sen minä tiedän kun olin ravintola alalla töissä.
Suomalaiset syövät liikkää!!!!!!!!!!!!!!!!
Voi onnea ja hienoa uraa tuolla asenteella ravintola-alalla siinä sun asenteellasi hyvä ura urkenee ja sitähän sopii täällä mainostaakin.
No sehän olisikin todella fiksu veto antaa "köyhille apupaketti"! Entäs sen jälkeen, kun se olisi käytetty? Taas vaan uutta menemään?
Suomalaiset ovat Euroopan lihavin kansa! Maahanmuutaja on oikeassa!
Eteläeuroopalaiset ovat kauniit ja tyylikäät. Suomalaiset syövät kun siiat.
Suomessa ei ole nälänhätää; nälänhätä tarkoittaa käytettävissä olevien ruokavarojen loppumista tyystin jollakin alueella.
Nälkää saattavat suomalaisetkin nähdä, mutta se onkin sitten jo priorisointikysymys.
On ruokaa kyllä, mutta köyhillä ei ole rahaa sitä ostaa!
Silloin on kyse nälänhädästä.
Ei, vaan nälästä.
Voit lukea käsitteiden eroista vaikka täällä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nälänhätä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nälkä
Riittää vaan katsella ymppärille sen "nälänhädän" kun käy vaikka perjantaina City Marketissa tai Prismassa!
Juuri ne lihavat suomalaiset lapsiperheet, jotka saappuivat kauppaan isolla maasturilla, molemmat aikuset lastavat käryt täynnä ruokaa, ja rumat lihavat kakarat lisäävät vielä chipseja ja karkkeja, ruokaa valtavasti, lasku yli 200euroa..se on se "suomalaisten nälänhätä".
Itse tiedän kun käyn joka perjantaina City Marketissa Kuopiossa. tai Prismoissa.
Erittän "nälkäiset ovat juuri nuoret lapsiperheet, ja erittän lihavat! Toinen kategoria ovat vanhukset, he ostelevat aamuisin, ja syövät kun siat. Kun lähtevät mökille, auto on täynnä ruokaa ja alkoholia. Mökillä syövät kun porsaat ja ukot dokkaavat kaljaa ja kossua. Sit vanhat ovat vaan turponeet vehnästä, koska suomalaiset ahmivat liikaa vehnää, aina pulla pulla ja taas pulla.
Etelä Euroopassa syödään aamuisin vaikka hedelmät, Suomessa puurot ja vehnää, ja taas pullaa ja pullaa...suomalaiset lapset ja vanhukset, ovat he, jotka eivät tee juuri mitään, mutta syövät kun porsaat!! Olin nähnyt, ja itse käyn kaupassa ennen kun käyn mökillä, ja näen mitä muut mökkiläiset syövät ja juovat varsinkin viikkonlopuna.. voi "nälkäiset raukat", ja hedän vatsat ovat turponneet "nälästä" niin varmasti. Suomalaiset lapsiperheet ottavat koko Prismaa haltuun ...ja ostelevat kun viimeinen päivää olisi. J akun vielä edessä pyhät, ostelevat mahdottomasti ja jonot Prismassa vaan kasvaavat!!!
Olet aivan oikeassa, tällaisia ovat suomalaiset.
Onkohan sulla nyt mielenterveysongelmia??Voi raasua , että olet muuttanut tänne Suomeen kun kaikki ovat niin rumia ja lihavia ja syövät paljon.
Kyllä' se ranskattaren (mukamas) esteettistä silmää hiertää voi voi.
Voi tätä surkeutta ja suomalaisten lapsiperheiden ostoskäyttäytyminen sitä pitää täällä köyhyyspalstalla vatkata!
Minä suuresti ihmettelen sitä, että mitä sä teet köyhyysplastalla?Rumaa haukkumista aina vaan ihme etä sä täällä Suomessa viitsit olla?
Mene ihmeessä sinne Etelä eurooppaan syömään niitä hedelmiä! Kyllä niitä ylipainoisia näkee Etelä Euroopassakin ja siellä on vielä riesana ne jotka ovat onnistuneet hengissä seilaamaan Välimeren yli.
Kaikkia sä vittuilet lapsiperheitä, eläkeläisiä ja ylipäänsä kaikkia suomalaisia.
Mitä muuten muiden maiden lapset ja vanhukset tekevät?
Vittu sä mikä vittu sä nyt Authie mukamas oletkin et ole oikein viisas.
Ranskassa ollessani lasten aamupala oli yleensä suklaamuroja tai vaaleaa leipää suklaalevitteellä, kaikki mehut ym. juomat yhtä lisäainesotkua, perheessä laitettavat ruoat jalostettuja valmisruokia.. Se siitä.
Meillä on lasten aamupala ainakin puuro tai ruisleipä, lämpimät ruoat itsetehtyjä oikeista raaka-aineista, välipalat hedelmiä, marjoja, ruisleipää ja iltapalat samoin, tai puuroa. Mehua ei paljon juoda, yleensä maitoa tai vettä. Lapsilleni en sipsejä syötä, eikä karkkiakaan kovin usein ole. Limppareita ei juuri koskaan.
Ja näin elävät myös ystäväperheemme.
Et Ransakan lady ole kuitenkaan oikeutettu haukkumaan tämän maan kansalaisia! Ei täällä ketään saa siaksi tai porsaaksi nimitellä, mokomakin ruipelo ja kuikelo. Painu takaisin sinne etelä-Ranskaan, josta tänne olet tullutkin!
Sinun asiasi ei ole nimitellä Suomenmaan kansalaisia, muista se!
taisi kolahtaa...osui ja upposi.
Kyllä se kolahtaa Ranskassasikn jos lähtee arvostelemaan. Ranskassa on ohuen ohut Haute Couturen ja muotoilun ja gastronomian siivu ja siitä siivusta saa vaan ohuen ohut yläluokka nauttia.Menee minne tahans Ranskaan, se on paljasta junttilaa, hirveän alhainen koulutustaso, rehoittava ja paha siirtolaisuusongelma. Suomessa vaikka kersat ovat pulleahkoja niin monella on osaamista ja moni suomal. lapsi osaa suht koht hyvin englantia ja ruotsiakin.
Joka paikassa köyhä syö mihin on varaa. Etelä Euroopassa on aurinkoa pidemmän aikaa ja niin ollen pidempi satokausi ja hedelmät menestyvät paremmin ja niiden hinta on edullisempi.
Mutta jos ei ole kotimaassaan just nothing niin täällä sitä voi yrittää päteä ja esittää. Mutta toi ranskatar kärsii jatkuvasta persoonallisuushäiriöisestä narsismista ja puhuu vaan itsestään ja omasta koulutuksestaan, mutta koulutus ei ole tuonut ei minkäännköistä sivistystä eikä viisautta.
Pääseehän sitä ravintola-alalle jos ei ole järjestäytynyt tekemään duunia nälkäpalkalla.
En ollu keksinut itse, vaan näen kauppoissa!!! Käyn Kuopion City Marketissa, ja en voi sanoa että suomalaiset lapsiperheet ja vanhukset olisivät alliravitut.
Hirveesti vehnäpitoista ruokaa, vähän kasvikset, vähän hedelmät, vaan puurot, vehnää ja taas vehnää. He eivät osta 1 paketti leipää, vaan 4 tai 5.
Pullat, makeikset, hirveesti maitoa ja maitotuoteet!!
Käykää katsomassa Ranskassa montako ylipainoiset imiset siellä on ja mitä syövät!!! Paljon kevyempi ruokia.
Tai katsokaa vaikka kuinka elävät muut ranskalaiset Suomessa, http://www.ranska.net, http://www.france.fi, tai http://www.salutfinlande.net/
kaikki ovat normaalli mennestyneet ihmiset, eikä kukaan välitää nälästä, kaikki ovat normaalli painoiset. Facebookin kautta sain tuttustua myös suomalaisiin jotka opiskelivat tai olivat elänneet Ranskassa, ja he ovat normaalli painoiset ja tyylikkäät hmiset. Juuri suomalaiset työttömät ovat niitä tyyllittömiä, ja ihmettelen että varsinkin naiset, eivät edes vitsi kunnolla pukeuttua, laittaa tukka,meikkattaa, ja pitää itsestään huolta, kun ei ole muuta tekemistä. Kun on aikaa työttömillä, voi laittaa kunnon ja hyvää ruokaa, voi pitää huolta itsestään, kuntoilla, harrastaa liikkuntaa ja syödä terveellisesti! Minäkin olin vähentänut viinijuontti, ja nyt vaan viikkonloppuna 2 lasillista, kun lääkäri varoittanut ja terveys oli pahentunut.
Se ei ole troolaamista, mutta totta! Ja suomalaiset eivät ole Euroopan siroimpia.
Oletko koskaan kysynyt itseltäsi, ottaisitko autiolle saarelle seuralaiseksi ihmisen, joka on kaunis ja pukeutuu tyylikkäästi, vai ihmisen, joka antaa sinun olla juuri sellainen kuin olet eikä arvostele piirteitäsi, joista ei pidä?
Suurin osa suomalaisista ei tuomitse kanssaihmistä ulkonäön perusteella, vaan arvostaa muita ominaisuuksia, kuten ystävällisyyttä, rehellisyyttä ja empaattisuutta. Olet myös väärässä siinä oletuksessasi, että kaikilla työttömillä olisi aikaa ja voimavaroja "pitää itsestään huolta" samalla, kun yrittävät löytää töitä, kouluttaa itseään ja pitää perheensä ruoassa. Näiden asioiden rinnalla ulkonäkö on täysin triviaali asia.
Jos oletetaan, ettet ole trolli, vaan olet oikeasti maahanmuuttaja, en voi muuta sanoa kuin, että säälin sinua. Elämäsi täytyy olla todella synkkää, kun et pysty katsomaan kanssaihmisiä halveksimatta heitä.
Suomalaiset muka empaattisia ja ystävällisiä vieraita maahanmuuttajia kohtaan, ja paskat, rasisteja ja pelkäävät muun maalaisia ihmisiä..
Suurinosa suomalaisista keski-ikäisistä on täysiä juntteja tuulipuvuissaan.
Jos luet viestini tarkemmin, huomaat, etten kirjoittanut suomalaisten suhteesta maahanmuuttajiin, vaan kanssaihmisiin ylipäätänsä.
Mutta; ei tarvitse paljon maailmaa kiertää tai Suomessa vierailleita turisteja haastatella, että käy selväksi, että suomalaiset tunnetaan juuri mainitsemistani piirteistä; niillehän on naureskeltu Simpsoneissa ja South Parkissakin. Eikä Suomi kylmän sodan aikanakaan suotta ollut sovittelemassa lännen ja idän välisiä ongelmia.
Olen pahoillani, että lähipiiriisi on valikoitunut ulkomaalaisia pelkääviä rasisteja. Suosittelen lämpimästi toisenlaista seuraa; voin taata, että sitä kyllä riittää.
Ja venäläisakat tosi tyylikkäitä kun puoli persettä näkyy hameen alta talvipakkasellakin ja meikkaus- ja hiustyyli suoraan 80-luvulta ;-) Meillä suomalaisnaisilla on itsetuntoa ja kanttia - ja ennen kaikkea järkeä! - pukeutua asianmukaisesti ja sään mukaan. Emme tarvitse ruokakaupassa asioidessamme kenenkään huomiota vaan pukeudumme siten, mikä hyvältä tuntuu.
Höpö höpö vai venäläisnaiset 80-luvulta, ei ainakaan NUORET venäläisnaiset, jotka ovat erittäin tyylikkäitä ja pukeutuvat muodikkaasti ja heillä tyylitajua. Ne vanhemmat venakot jotkut pukeutuvat 80-luvun tyyliin, mutta sellaisia vanhempia suomi-naisiakin näkee. Nuoret venäläisnaiset ovat pitkiä, hoikkia ja pitkäsäärisiä, kauniit kasvot ja nätit hiukset. Suomalaiset ovat ihan eri mallisia, sellasia ns. persjalkaisia. Myös Viron NUORET naiset ovat upeen näkösiä! Ja huom! olen itse suomalainen nainen, tehnyt vaan tällaisia havaintoja koska on kiva katsoa ihmisten pukeutumista/tyyliä ja ottaa itsekin niistä vinkkiä, koska muoti kiinnostaa.
pitää paikkansa Venäläiset ja Eestiläiset ovat tyylikkäitä.
Suomalaiset ovat äärettömän kateellisia ja kaunaisia toisiaan kohtaan.
Oletko todellakin hiukan yksinkertainen muija?
Niin, sinähän mainostit sitä viiniäsi ja sen juomista tässä taannoin. Ei se sitten ollutkaan sinulle niin terveellistä Ranskan lady! Hienoahan sitä varmaankin olisi juoda vaan se maksa voipi siitä poksahtaa,))))).
Suatan ollakki tai sitten en.
Viintä en ole koskaan mainostanu enkä sitä juo. Mutta ruokaa tarviin! En ole kaipaamasi viiniasiantuntijayksinkertainennainen, vaan ihan ihan muulla asialla. Nälästä puhuin en viinasta.
Enkä minä sinua tarkoittanut vaan "maahanmuuttajaa". Hänen ärsyttävät kirjoituksensa saivat minut hänelle laittamaan viestiä.
On niitä ylipainoaisia jokapuolella. Täällä ei ainakaan hiki haise vaan perheet ja eläkeläiset ovat yleensä siistejä. Etelä euroopassa myös Ranskassa näkyy huonosti hoidettuja hampaita ja kultahampaita, hiki haisee kera valkosipulin.
Kunhan pääsen vauhtiin voisin kuittailla enemmänkin.
Tällä palstalla on tarkoitus puhua köyhyydestä ja ne joilla ei kovin lujaa mene eivät todellakaan kaipaa mitään vittuilua.
Ja kukaan ei kaipaa tuollaista pinnallista hössötystä ja ei mua eikä muitakaan palstalaisia kiinnosta sun pinnallinen elämäsi niin että ollos onnellinen
Voitte päästä vauhtiin. Ranska on siisti maa ja ihmistet siistejä, osavat pukeuttua ja huolehtia hygienasta. Monet juuri pitkäaikaistyöttömät suomalaiset ovat yllipainoiset, tyylitömät, huonosti pukeuttuneet, rasvaista tukka omaavat.
Kyllä, ulkönäösta on väliä kun estii töitä!
Monet työantajat haluavat CV kuvan kanssa. Monet suomalaiset naiset jotka ovat äitejä ja yli 40 vuotiaat näyttävät hyvin vanhalta ja rupsahtuneelta, varsinkin pitkäaikaistyöttömiä. Se on totta. OK. minäen pelkää ja voin laittaa tähään vaikka netti osoitte ja lähettää minun kuvani. Itse olen 40v mutta langanlaiha tummatukainen nainen.
En syö vehnää ja leipää minulle riittää 1 paketti vaikka koko viikko. Hedelmät ovat parhaat, ja juustot. Minä en ole pinnallinen, vaan yritin sanoa mikä ruokaa on hyvää ja terveellista ja ei lihottaa. Pyydän anteeksi kun joku ottanut henkilökohtaisesti.
Helppo väittää kaikkea kun narsistisesti luulee ettei kukaan suomal. ole käynyt Ranskassa. Pariisissa monissa ravintoloissa on ns, arabialainen vessa eli jalanjäljet lattiassa , siinä on kustava seisaaltaan, vedestä ja wc-paperista ei ole tietoakaan niin että siinä on esim. ranskal. siisteydestä.
Muuten minä en ota henkilökohtaisesti noin kypsymätöntä ja lapsellisat ja pinnalista hengentuotetta.
Kertoo vaan mielettömästä järjen köyhyydestä, pinnaliisuudesta ja typeryydestä arvostella ja yleistää suomalaisia tai ylipäätänsä ketään ihmisiä.
Toi CV.n haluaminen kirjallisena kuvan kanssa ei ole mulle mitään uutta ja mä sain töitä rupsahtanenna 40 vuotisena äitinä, mutta työnantajni ei etsinytkään mitään mannekiinia tai riutuvan reumaattista hysterikkoa vaan hänelle riitti asiallinen ulkonäkö ammatillisen osaamisen kanssa.
Hirveän pinnallista syyttää naisia rupsahtaneiksi ja kritisoida äitiyttä, yleensä normaali nainen haluaa kokea äitiyden onnen ja nauttia lapsista. Riutuvan reumaattisista hysteerikoista en tiedä.
Voi mennä muille palstoille tekemään selkoa omasta ruokavaliosta, täällä on paljon trolleja ja provoilijoita, mutta on ihan aidosti köyhiä jotka rimpuilevat selvitäkseen arjesta ja ihminen joka on riittävän ahtaalla ei totta tosiesti kaipaa mitään vittuilua
Olen todella pahoillani, ettäolin suututtanut niin monta ihmistä. Mutta kauppoissa näen kuinka ihmiset paljon ostelevat, ja tiedän jo että Suomessa perjantai on "kaljantai". Kaikki suomalaiset, jonka minä tunnen syövät hyvin ja juovat viinää ja olutta ja liikakin. Siksi minua sai nauramaan se "Suomalaisten nälänhätä".
Koska Suomi on yksi rikkaimmista Euroopan maista. Suomi ei ole mikään kehitysmaa.Siitä minä tarkoitin!
Ylleensä Skandinavian maat ovat Euroopassa tunnettut hyvästä elintasosta.
Töitä ei ole tarjoilla paljon, varsinkin ei keski Suomessa, pohjois Savossa, mutta kun ihminen oikeasti etsii, löytää siitä. Vaikka alussa osa-aika työ, tai keikkatyöt, mutta ne keikkatyöt voivat muuttua pysyväksi työpaikaksi. Aina pitää yritää.
Ja kun on työtön, eikä töitä missään, voi opiskella. Aina opiskelija on paremmassa asemassa kun pitkäaikaistyötön.
Kun joku on työtön vaikka 10 vuotta, se on saammattomuutta! Koska 10 vuodessa voi suorittaa vaikka 2 korkeat tutkinnot.
Kun on tietokone ja osaamista ja vaikka kielitaitoa, voi tehdä töitä myös netissa kotoa käsiin. Se on tottuus.
Minä maahanmuuttajana ihmettelen, että monet maahanmuuttajat pärjävät. /lukekaa http://www.ranska.net/ , ja suomalaiset natiivit,jotka ovat omassa kotimaassa eivät pärjää omassa kotimaassa. Eri asia ovat sairaat ihmiset, heitä oikeasti sälin! Mutta terveet pitkäaikaistyöttömät, jotka ovat niin saammattommat etteivät edes vitsi hankkia tutkintoa ja pitää huolta omasta ulkönäöstä. Siisti ulkonäkö tekee vaikutukseen. En puhu että pitää olla malli, mutta siisty ulkönäkö, hyvät vaatteet, kengät, ja auto on myös tärkeä, varsinkin kun asuu kaukana kaupungistä. Jokainen työantaja nyky aikana vaatii ajokorttia ja ATK taidot. Se on tottuus!!! Asun Suomessa pitkä aikaa ja tiedän kuinka asiat ovat.
No mistäs sinä päällepäin näet ihmisen henkisen terveyden? Tai välttämättä fyysisenkään? Kerro?
Tuleeko mieleen niitä lapsiperheitä katsellessa ja kytätessä heidän ostoksiaan, että lapsiperheet yleensä ostavat ainakin viikon ruoat kerralla ja sitä leipää usein ostetaan pakastimeen asti? Tai se, että ne siellä Kuopion Citymarketissa näkemäsi perheet eivät ehkä edusta kaikkia Suomen lapsiperheitä? Köyhät lapsiperheet ovat ehkä samaan aikaan kotonaan miettimässä, kuinka saisivat rahat ja ruoan riittämään.
Niin kuin joku sanoikin, niin kyllä täällä on ihmisiä jotka ovat Ranskassa käyneet, kuten minä esimerkiksi, ja on tosiaan tiedossa se "siisteys"- ja "hygieniataso" mistä niin hehkutat. Läpä läpä.
Olen samaa mieltä siitä, että jokainen kyllä voi omaa tilannettaan muuttaa esim. opiskelemalla, mutta kenelläkään ei kuitenkaan ole mitään asiaa mennä toisia neuvomaan kun toisten elämäntilannetta ei voi tietää.
Itse kun tulin Suomeen,en saanut töistä mistään, eikä rahaa mistään puolison tulojen takia, ja olin työttömänä, ja elimme 1 puolison pienestä palkasta.
Mutta ainakin olin opiskelut suomen kieltä, kivin kaikenlaisissä kursseissa,pääasia ATK, siine se kieli ei niin vaikuttaa.
Sitten sain osa-aika töitä, viikkonloppuisin ravintola alalla. Ja siitä tein monta vuotta. Sitten kun kielitaito parani,sain keikkatyöt ja olin käynyt töissä Lapissa, esim. Saarisellällä, Kilpisjärvellä ,Inarin Kaamasen Kievarissa, turistikeskuksissa talvet ja kesät. Oma auto minulla oli aina, ja olin matkustanut työn takia Lapiin. Olin tehnyt pääasiallisesti yötyö tarjoilijana, baarimikkona ja vastaannottovrkoailijana. Palkka ei ollu huimaava, mutta monet turistit antoivat hyvät juomarahat, ja monesti turistikeksuksissa sain ulkomaalaisilta vaikka 50 euroa juomarahaa per vuoro!
Kun työt loppuivat, olin opiskelut omatoimisesti kieliä, suomi ja ruotsi, ja olin tehnyt kielikokeet, ja meni hyvin. Olin suorittanut A ja B kortti, ATK. Se oli työttömille ilmaista, ja ATK on erittäin tärkeä työelämässä nyky aikana. Minullakin oli vaikea, koskaen osanut lainkaan suomea kun tulin maahaan. Mutta opiskelin! Myöhemmin kun kielitaito oli parantunut, olin tehnyt töitä kotoa käsiin netin kautta kaikenlaisille yrityksille web sivuja..nyt kun kielitaitoni on parempi,olen pyrkimässä ammattikorkean kouluun /restononi tutkinto/, ja kesällä minulla on töitä ravintola alalla, ja vielä kotona netin kautta.
Eli, minulla oli vaikeampaa lähtökohta ulkomaalaisena!!! Siski en ymmärrä, että natiivi suomalaiset eivät mennesty omassa maassa omalla kielellä!!!!Työttömät,mitä minä olin täällä Savossa nähnyt ovat todella yksinkertaiset, vaila koulutusta ja kielitaitoa, ja se on totta. Varsinkin ne yh-äidit työttömät, ovat aika yksinkertaiset, ja jo 30 vuotiaat näyttävät aivan mummoilta. Ei "charmia" ei tyyliä. Totta on että nyky Suomessa ihminen ei saa hyvän tyän ilman korkea tutkintoa, ja siksi menen opiskelemaan, kun pääsen!
Höpö, höpö, suomalaisilla on maailman paras koulutus, peruskoulu 9 vuotinen ja lukio 3 vuotinen ja meidän peruskoulussa joka ainoa lukee kolmannelta luokalta englantia ja sitä luetaan 7v siis joka ainoa.
Yläasteella on pakko ruotsia kolme vuotta ja sitäkin lukee joka ainoa, vielä voi valita yhden vieraan kielen jos tykkää ja yleensä se on saksa tai ranska.
Peruskoulu on kaikille pakollinen ja lukio sekä ammatillinen on vapaaehtoinen, mutta yleensä yhteishaussa haetaan jompaankumpaan.
Meidän peruskoulussa on myös pakollisena tuota ATK .
Tämä kaikki on yliopistotasolle saakka ilmaista siis verorahoilla maksettua.
Se siitä koulutuksesta.
Voi niitä raukkoja jotka sattuvat alaisiksisi jos suoritat restonomin tutkinnon! Tuolla asenteella voitkin olla muka mainio esimies jossakin riistoyrityksessä. Ainakin luonteesi on sopivan kusipäinen,
Hyvähän sitä on kohottaa itsetuntoansa kun on just nothing!
Suomessa on keskimääräisesti hyvä koulutustas ja lähes kaikki suorittavat peruskoulun loppuun siitä moni jatkaa lukioon ja suurin osa lukion suorittaneista menevät yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin jatkamaan opiskelua. Monella suomalaisella yh-äidilläkin saattaa olla akateeminen loppututkinto tai korkeakoulututkinto plakkarissa.
Niin meikä on kiertänyt muutakin kuin tahkoa ja olen käynyt usein Ranskassakin ja siellä jos missä ollaan yleistäen otettuna ylimielisiä ulkomaalaisia kohtaan.
Hieno maa on , muuta ranskalaisten asenne ulkomaalaisia kohtaan syvältä ja se sama ylimielisys heijastuu sunkin asenteestasi Authie.
Työttömiäkin on joka lähtöön ja niiltä ihmisillä ei ole helppoa joilla yhtäkkiä riuhtaistaan työpaikka alta ja olleet vaikkapa 30v samalla työnantajalla . Monet työttömiksi joutuneet ovat ostaneet asunnon ja juurtuneet jonnekin ja sitten järkytetään perusturvallisuutta.
Sitkeä olet ja ylimielinen ja jatkuvalla syötöllä räksytät täällä köyhyyspalstalla ja haukut suomalaisia maanrakoon . Suomiladyjen haukkuminen on ala-arvoista ja alkeellista sivistystasoa osoittavaa. Suomalaisilla yh-äideillä on paljon enemmän sisältöä elämässä, että he miettisivät koko aikaa pinnallisesti ulkonköänsä.Yh-äidit jotuvat rankoin taloudellisten resurssien mukaan selviämään arjesta lastensa kanssa.
Suomi ladyn silmin voinen puolustaa suomalaisia naisia jotka yleensä ottaen ovat mukavia ja maanläheisiä ihmisiä.
Sain pitkät naurut kun yleistät suomal. naisia että näyttävät 30 vuotiaana mummoilta.
Ja tuo yleistys on syvältä hanurista ette työttömillä ole muka koulutusta eikä kielitaitoa,.Jos nyt ei työtön osaa ranskankieltä niin se on fröökkynän mielestä
kielitaidon puutetta.
Mutta sulle on nyt ihan saatanan sama mitä tässä kirjoittaa kun olet niin täynnä itseäsi ja huonon itsetuntosi kuppi on kääntynyt ylöspäin ja keskustelusi köyhyyspalstalla vaan käsittlee sitä miten huonosti Suomessa kaikki on ja miten rumia, lihavia, kouluttamattomia ja kielitaidottomia suomalaiset ovat.
Vielä kun toimit ravintola-alalla niin sä toimit asiakaspalvelutehtävissä niin asenteessasi on paljon parantamisen varaa.Ja sinuna minä en lähtisi mainostamaan koulutustasi ja "saavutuksia" ravintola-allalla kun kirjoituksissani paistaa täydellinen ylimielinen ja sivistymätön typeryys ja tietämättömyys asioista.
Meillä Suomessa on kosolti hyviä sananlaskuja ja yksi on usein pitänyt paikkansa ja se on: Ylpeys käy lankeemuksen edeltä.
Suomessa olisi mahdollisuus hyvään koulutukseen mutta se pilataan jo peruskoulussa tasapäistämällä lapset samaan muottiin. Ammattikoulun entisenä opettajana voin kertoa että joillakin vähemmän suosituilla linjoilla oppilailla on pahoja luku- ja kirjoitusvaikeuksia asennevammoista puhumattakaan. Eikä tilanne ole vieras lukioissakaan. Ammattikorkeassakin taso on mitä sattuu ja sielä pyrkii valmistumaan mitäänosaamattomia ja kokemattomia tumpeloita. Ennen vaadittiin edes jonkintasoinen työharjoittelu tai useamman vuoden oikea ammattikoulu (nykyajan lastentarhojen sijaan)
Kaikista Pisa-tutkimuksista huolimatta Suomi on menettänyt jo kauan sitten tärkeän menestymisen elementin eli osaamisen globaalissa kilpailussa. Tästä ei tule hyvää seuraaman. Olen puhunut, kommentoikaa.
Totta,mutta monet pitkäaikaistyöttömät ovat kielitaidottomat. Täällä Savossa monet eivät osaa muita kieliä kun suomea. Ainoaa, joka täällä puhuu sujuvasti ranskaa on luterilainen pastori, eli korkeasti koulutettu ja maailman nähnyt mies. Ei kukaan muu, kylällä missä asun. Pitkäaikaistyöttömien, varsinkin yh-äidien koulutustaso ei ole huimaava, eikä kielitaito. Se pakkoruotsi oli joskus koulussa, mutta kuka vaikka 40v pitkäaikaistyötön Savossa osaa sujuvasti ruotsia? Minä osan parempi kun he!!!Savossa työttömien kielitaito ja koulutustaso ei ole kovin korkea. Elämää ei ole pelkästään syöminen,mutta myös harrastukset,opiskelu.. Täällä puhutaan vaan nälästä ja ruoasta, mutta ihminen ei elää pelkästään syömällä! Pitää olla henkinen ravinto. Harrastukset, opiskelu,lukeminen ja vaikka matkustaminenkun on varaa. Ja kun ei ole varaa, töitä pitää etsiä että unlmat voivat totteuttua, eikä koko ajan valitää "ruokaa ruokaa" . Katsokaa vaikka forumi http://www.salutfinlande.net/ ei kukaan välitää siellä nälästä.
Osataanko Ranskassa tai viitsitäänkö siellä edes puhua mitään muuta kieltä kuin ranskankieltä?
Niin ja vinkkinä voin sanoa, että suomi 24:llakin on muita palstoja kuin köyhyyspalsta ja myös Savossa kuten muualla Suomessa on kulttuuriaktiviteetteja, ihmiset käyvät kirjastoissa ja on työväenopistoissa kielipiirejä ja ympäri Suomea on virkeää kulttuuritoimintaa ja moni harrastaa kaikenlaista urheilua ja kulttuuria.
Väittäisin vielä että Ranskassa on ohut korkeakulttuurin siivu ja muu Ranskassa on junttilaa ei sielläkään kolutustaso ole korkea tavallisen rahvaan keskuudessa.
Mitä tulee pitkäaikaistyöttömiin niin heillä on tarpeeksi tekemistä arjesta selvitäkseen ja joukkoviestimet ihan riittävästi kirjoittaa köyhistä ja pitkäaikaistyöttmistä alentuvaan sävyyn.Jos on 400€/kk rahaa käytettävissä niin kyllä siinä joutuu miettimään miten saa jokapäiväisen leivän.
Kirjoituksesi ovat pinnallisia vailla mitään tietopohjaa ja kun kirjoitat miten on vaan syöminen niin olet kuin Marie Antoinette joka historian mukaan lohkaisi kun Ranskan kansa valitti nälkäänsä, että syökööt leivoksia.
Kuuleppas se pakkoruotsi on edelleen meidän koulussa ja meidän peruskoulu on jo 40v ollu voimassa, kyllä ne 40 vuotiaat sitä on opiskellu, mutta vaan sen kolme vuotta, englantia taas noin 7v .
Suomalaiset ovat vaan niin arkoja puhuun muuta kun suomea, koska joku duunari voi käyttää sitä kielitaitoansa niin vähän.
Hienoa,että sinä osaat kaikkea niin hyvin, luulis sinun noilla tiedoillasi tähtäävän jonnekin korkeammalle kun restonomiksi.
Restonmi on pelkkä palkansaaja duunari meillä.
Työantajana olisin vaatinut työntekijöiltä hyvää ranskankielen taito. Se on Savossa surkea!! Ainoa, joka osaa hyvin ranskaa, on yksi pastori luterilainen. Kylä, missä asun on 30kmKuopiosta, ja asun täällä 2 v. Kun olin hakenut töittä ja käynyt kursseilla,ei kukaan niistä työnhakijoista osanut ranskaa, mutta ei edes kunnolla englanttia, eikä edes ruotsia vaikka se on Suomessa toinen "kotimaakieli".Kerran olin osallistunut kurssiin missäsuuri osaa olivat juuri nuoret alle 40v yh-äitejä.
Ei muita harrastuksia kun lapset lapset ja taas lapset. Useasti olivat poissa opettuksesta taas lasten takia, koko ajan pouhuvat vaan lapsista, ei muusta.
Kun oli puhe shoppailusta, aina vaan ruokaa taas ruokaa.
Ajattelivat koko ajan vaan ruokaa. ELÄMÄ ON MUUTA KUN SYÖMISTÄ!
Nainen pitää ajattella myös omaa ulkonökönsä, ostaa vaatteet, kosmetiikkaa, koruja, hopeaa, koriste-esinneet. Minä mielulään säästään ruoassa, ja ostan kauniit vaatteet, hyvää kosmetiikkaa. Ruokaa ei ole niin tärkeä. Riittää kun syön 2 kertaa päivässä vaan vähän, ja illalla juustoja ja oliiveja.
Ruoka en osta paljon. Aamulla en syö mitään, lounaaksi ja illalliseksi vähän kalaa tai broileria ja kasviksia, yöllä juustoa ja oliiveja...se riittää.
Enemmään tykkään vaatte-kosmettiikka tai hopea korujen ostamisesta.
En ole ylimielinen,mutta minusta on savolaisten kielitaidottumuus erittäin huono asiaa. Suomi on Eurooppaa.
Työantajana olisi minulla seuraavat kriteerit:
_ hyvää ranskankielen taito
-hyvää asiakaspalvelu
-monikultturisuus.
-ammattitaito.
-ja myös asiakas palvelu alalla sopiva ulkönäkö.
Toivon vuoksesi, ettet ole perustamassa omaa yritystä. Tulisit nimittäin huomaamaan hyvin nopeasti, että Suomessa ranskankieli on 99,99 prosenttisesti triviaali. Ja vielä triviaalimpi Savossa. Mikäli taas olet ensin pyrkimässä esimieheksi johonkin muuhun firmaan, voit suosiolla unohtaa kriteerisi, ellei kyseessä ole erityisesti ranskalaisia palveleva yritys tai tulkkaus-/käännöstoimisto; mikään muu firma ei pitäisi ranskankieltä kriteerinä.
Ranskaa rakastavana olet varmasti huomannut, että ranska ei ole enää niin keskeinen kieli kuin mitä se oli Ranskan suuruuden päivinä, eikä tulevaisuus näytä yhtään sen valoisammalta.
Niin ja minulla on Ranskassa (Carcassonne , Terre d´Aude) paljon kavereita joilla on pieni palkka, tai ovat opiskelijat.
Vaikka rahaa ei riittä matkustamiseen, kaikki syövät hyvin.
Monella on puutarha, ja kasvattaa itse tomatteja, oliiveja, ja muut.
Kaveri juuri soitti että oli saanut 20 litraa hyvää viini Merlot /Minervois/ 10 eurolla!
Monilla, joillaon laskujen jälkeen käytettävissä 300 euroa, syövät lihaa joka päivää, herkkuja, ja laittavat hyvää ruokaa.
Monet naiset,jotka ovat kotona, laittavat hyvää ruokaa, syövät hyvin ja vielä huolehtivät itsestään.
Ostavat hedelmät, kasvikset,lihaa ja kalaa, ja laittavat itse kotona hyvää ruokaa.
Oliivit, juustot ja viinit kuuluvat jokaiseen iltaan, yöön.
Tunnen Ranskassa monet opiskelijat, joilla ei ole mitään opintotuki, vaan vanhemmat antavat rahaa tai puoliso- ja elävät hyvin.
Ransassa ei ole opintotuki, ja opiskelu vielä maksaa! Opiskelijat óvat töissä tai saavat rahaa vanhemmilta tai kumpanilta.
Työttömillä on myös aikaa tehdä hyvää ruokaa, ja monilla etelässä on omaa puutarhaa.
Noi kritterithän opitaan kirjoista, mutta hyvä asiakspalvelu lähtee ihmisen sydämmestä, palvelunhalusta ja asiakkaan tarpeiden ymmärtämisestä.
Mutta ei Ranskassa osata muita kieliä juurikaan vaikka ranskankielen rinnalla Englanti, Saksa , Venäjä ja Espanja ovat maailmankieliä.
Kun olen lentänyt Pariisiin niin missään muulla lenokentällä en ole saanut niin huonoa palvelua kuin Charles de Gaullen kansainväilsellä lentokentällä.
Ensin bussiterminaalin linja autokuskit eivät osaa sanan sanaakaan muuta kuin ranskaa ja huom!Charles de Gaullen lentokentällä on monta terminaalia ja niiden välillä on monta kilometriä ja voi sitä matkailija parkaa mikä vahingossa menee väärään terminaaliin ja myöhästyy lennolta.
Harva osaa tai edes viitsii Pariisin päälentokentällä puhua muuta kuin ranskaa ja opasteet ja palvelu aivan hanurista sotkuinen ja epäselvä lentokenttä.Niin että se siitä ja eiköhän Suomessa jos pitäisi vaatia joku vieras kieli asiakkaan käyttöasteen mukaan olisi englannin ja ruotsin lisäksi venäjän kieli.
Pariisissa katsotaan alentuvasti jos ei osaa ranskaa, onneksi meikä osaa ja vältin monet huijausyritykset.jopa kansainvälisessä hotellissa receptionisti yritti ylilaskuttaa mua kun aliarvioi vanhaa metalli-ladya.
Niin että Authieseni menepä pöyhkeilemään vaan esmiehenä kyllä sut palautetaan maanpinnalle.
Ranskankielen taito , sitä mä en ollenkaan väheksy, mutta minulle se on kieli muiden joukossa ja itse tykkään enemmän italiankielestä, koska viihdyn Italiassa paremmin, tunnen olevani siellä enemmän kotona.
Kritisoin sitä vaan, että niin Suomessa kuin Ranskassa ja joka puolella Eurooppaa on köyhiä ja vähävaraisia ihmisiä ja olisi humaanimpaa käydä kesksutelua köyhyydestä yhteiskunnaliisena asiana kuin haukkua köyhiä ja työttömiä.
Kyllä mullakin on mielipide asiaan kuin asiaan, mutta kö6yhyys on ihmisen elämään kaventava ja masentava olotila.
Minusta kertoo vaan naiviudesta, typeryydestä ja ylimielisyydestä jatkuva ihmisten mollaaminen tällä palstalla.
En todellakaan halua opiskella venäjää. Se kieli on aika vasteenmiellinen, ja Savossa tiristit ainoastaan venäläisiä.
Minä olisin vaatinut ranskankielen taito, joka on Savossa puutteellinen!
Suomessa on ainoa koulu ranskalaisille lapsille /J.Vernen koulu/ ja se on ainoastaan Helsingissä.Se on peruskoulu ja lukio. Mualla Suomessa ei mitään.
Kuopiossa virastoissa, kauppoissa ei kukaan puhu ranskaa!!! Kun minä voisin päättää,olisin päättänut että Suomessa annettaan ranskankielen opiskelu jo 1.luokalla!!!!
Ainoa paikka Suomessa, missä saa palveluja omalla kielellä on Helsinki, Turku, Tampere. Mualla ei.
Pitkäaikais työtömilläon aikaa opiskella!!! Miksi he eivät opiskelee vaikka ranskaa,italiaa?
Kun ette usko,ottakaa itse selvää savolaisten pitkäaikastyöttömien "monikiellisyys", ja "monikulttuurisuus". Moni heistä ei käynyt edes meren takana keski Euroopassa! Minä olin matkustanut tosi paljon, ja Suomessakin!
Katsokaa, kuinka kaunis maa Ranska on: http://www.chateauxmedievaux.com/
http://www.occitanie-cathare.com/ . Ranska on maailman ihanin maa!!!!
Voi pyhä yksinkertaisuus, miten vitun tyhmä ämmä olet Authie. Muuta en jaksa tässä kirjoittaa. Olet niiin itseäsi täynnä, et näe ketään muuta kanssaihmistäsi edes ihmisen tasolla. Älä enää lässytä tuosta pitkäaikaistyöttömien opiskelusta ja naisten vaatteista tai ruokailusta, saatikka matkailusta.. Sinä onneton et ymmärrä mistään yhtikäs mitään!!!!
Painu kiireen vilkkaan sinne Ranskaan, joka on niin ihana maa. Mitä enää täällä luuserina kuljeksit siellä Savossa.
Niin ja varsinkin ravintolassa suomalaiset lapset syövät kun siat.
Pahimmat asiakkaat ovat suomalaset lapsiperheet. Sotkevat hirveesti, eivät anna edes juomarahoja!
Eivat edes vastaa kun sanoin aina " Bon appétit"! Lapsilla ei tapoja, ahmivat ja sotkevat kaikki. Pöytien alla muroja, pöytän päälle sotkut.
Vanhemmat eivät opettaa lapsia kunnon ruoka-tapoihin.
Alle 10 vuotiaat suomalaiset ovat pahimmat asiakkaat.
Ulkomaalaiset turistit antavat ainakin juomarahaa, suomalaiset eivät.
Lapsiperheet ovat pahimmat. Itse mielulaan palvelen ranskalaisia,kun olin vaikka Lapissa töissä.
KIITTI, MULLE RIITTI!!
Suomen kulttuurin ei kuulu antaa juomarahoja, täällä se kuuluu palkkaan. Olitko tietoinen työpaikoissasi, että useissa paikoissa asiakkaiden antamia tippejä ei laiteta omaan taskuun, vaan esim. koko työpaikan virkistyskäyttöön? Taisi vilahtaa jonnekin muualle?
Luulisi olevan tiedossa tuolla kokemuksella ja koulutuksella, mitä väität että sinulla on.
Ja mitä helvettiä kukaan tekisi Savon syrjäkylällä ranskan kielellä? Et sinä ihan oikeasti voi olla noin tyhmä? Se mittaisi meidän sivistystasomme? Eli jos minä muuttaisin Ranskaan, voisin pitää ihmisiä jälkeenjääneinä siksi, etteivät osaa suomea?
Ranskassa lähes juuri kukaan ei osaa esim. englantia. Todella harvassa paikassa saa palvelua englanniksi. Sveitsissä esimerkiksi paljon paremmin.
Kerro myös se, miten yksinhuoltajuus vaikuttaa ihmisen koulutustasoon tai toisin päin?
Olet joko todella juntti ja yksinkertainen, tai sitten tämä on täyttä paskaa koko kirjoittelu.
Suomion marginaallinen kieli! Suomea puhuu vaan 5 miljonaa, mutta ranskaa yli 100 miljoonaa. Eli se on paljon tärkeämpi kieli Euroopassa.
En minä laittanut tippejä, joka olin saanut mitään "työpaikan virkistykseen", kun asiakas antaa tippi minulle.
Mielulaan palvelen ulkomaalaisia kun suomalasia. Jopa norjalaisia antavat tippeja, mutta suomalaisia tosi harvoin.
Palkkaa ei ole päätä huimaava, siksi juomarahaa on toivottu asiaa.
Ja totta on,että suomalaiset lapset eivät syö juuri siististi!
Itse tykkään palvella enemmään keski ja etelä Euroopalaisia, siksi etsin paikkoja missä paljon turisteja.
Suomalaiset lapsiperheet voivat jäädä kotiin! He ovat nälkäiset ainaa. juuri suomalaisrt syövät hirveesti varsinkin aamulla, ja lapset aivan kun siat.
Opettelkaa lapsia syömään kunnolla ja siistysti!!!! 5 vuotiaat suomalaiset ?- ei minkäläisiä pöytätapoja.
Sinä olet sairas mieleltäsi! Montako lasta sinä olet kasvattanut? Kyllä sinun pitää lähteä sinne etelä-Eurooppaan takaisin, jotta voit palvella siistejä asiakkaita ja saada sitä tippiä. Mitä sinä enää täällä Suomessa ja vielä Savossa teet? Mitäs jos suomalaiset lapsiperheet jäävät kotiin, mistä sitten leipäsi revit?
Eikä ketään saa haukkua siaksi. Se ei todellakaan ole sivistyneen henkilön puhetta ja sinähän mainostat olevasi se sivistynein ja kaunein, vai mitä?
Alahan jo mennä matkoihisi eukko siitä!!!!
Se on yksi ja sama miten tärkeä kieli se ranska on siellä Ranskassa ja ympäröivissä maissa, täällä se ei sitä todellakaan ole.
Hyvä ettet jäänyt työnantajillesi kiinni tippien, eli siis koko työpaikan tulojen, varastamisesta. Tosi hienot tavat sinulla!
Huomaa kyllä ranskalaisen kasvatustaidon sekä koulutuksen tason näissä sinun kirjoituksissasi :-) Tai lähinnä sen puutteen. Noh, en yleistä kaikkia yhden idiootin takia.
Tervemenoo takas sinne onnenmaahan ranskaan,sais sunkin työpaikan joku suomalainen restonomi.
Vittuilet täällä ja kuitenkin me suomalaiset maksetaan sunkin restonomi koulusi, joutaisit kyllä ite maksaan, kun olet niin erinomainen.
Maahanmuuttaja ; oletko huomannut me suomalaiset harvoin käytämme käteistä rahaa. Maksamme ravintolan laskun ja esim taximatkatkin luottokortilla. Emme pyörittele kolikoita taskuissamme, koska siihen ei ole mitään aihetta. Itselläni on rahaa lompakossani 1 euro 50 centtiä, mitkä rahat on tarkoitettu kaupan ostoskärryn irroittamiseen.
Meillä suomessa on noloa ottaa vastaan "almuja" ja siksi emme tippejäkään jakele. Muualla Euroopassa eletään kivikautta, kun tarjoilijat joutuu kerjäämään ylimääräistä rahaa asiakkailta.
Lapsemme voi olla "sottapyttyjä", koska he eivät pelkää, eivätkä kumartele auktoriteettejä. Innovatiivisen kasvatuksen vuoksi suomalaiset lapset ovat Euroopassa kadehdittuja osaamisensa ja koulutustasonsa vuoksi.
Toivotaan, että löydät toisen työpaikan muualta Etelä-Euroopasta. Minä ostan seuraavaksi itselleni purjeveneen. Naisena en tuhlaa rahojani koruihin tai vaatteisiin. Vähän minua ihmetyttää, ettei ranskalaiset naiset harrasta mitään, ainakaan purjehdusta. Suurin hupi on varmaan kynsienlakkaus.
Kyllä minuakin ahdistaisi, jos joutuisin elämään maassa, jossa koen kaiken vastenmieliseksi. Ei mutta hetkinen; enhän minä olisi niin tyhmä, että jäisin asumaan sellaiseen maahan!
Eiköhän tällä palstalla ole tarkoitus puhua köyhyydestä yhteiskunnallisena ilmiönä eikä sun yksinpuheluasi miten suomalaiset ovat hirveitä.
Täällä on tariffioitu palkka ja juomaraha kuten terjoilupalkkakin sisältyy hintoihin. Tippi ei ole automaattista vaan se maksetaan hyvästä palvelusta.
Suomal. keskustelupalstalla haukut suomal. lapsiperheitä. Mitäs jos työnantajasi vilkaisee tätäkin foorumia ja tunnistaa sut?.Ei aina ole toiveasiakkaita , mutta jos on asiansa osaava ja fiksu asiakaspalvelija niin se pitää mölyt mahassaan.
Ei suomal ole sokeita ja jos ne vaistoavat, että ei synny hyvää asiakaspalvelukontaktia vaan elein ja asentein yrmyillään niin ei siinä tippi ropise.
Ja kun noin toivotat ja ja annat ilmeisesti huonoa palvelua suomal. lapsiperheille niin toiveesi toteutuu ja saattavat jäädäkin kotiin, mutta yritysjohto ei siitä tykkää vaan yritysjohdolle on voittoa jokainen €uro mikä kassaan kilahtaa.
Suomal agenda asiakspalvelussa on nimenomaan toimia lapsiperheiden ehdoilla ja asiakas voi valita mistä palvelunsa ostaa , mutta siinä kohteessa missä sä työskentelet niin siinä sä et voi valita asiakasta.
Toisella maailmankielellä ilmaistuna eli saksaksi Ein Kund ist ein König=Asiakas on kuningas.
Olin onneksi enemmään töissä yökerhoissa, missä lapset eivät tuleet!
Suuri osaa ajasta tein vuoroja 22-04. Mutta olin tehnyt vähän aamuvuorojakin, siksi tiedän.
Elikun teen vaan yötyö, voin välttää lapsiperheet. Humalaiset ukot myös eivät ole mukavia, mutta ainakin ulkomaalaset antavat tippejä, ja joskus suomalaisetkin.
Enemmään humalaiset miehet antavat, kun naiset, ja lapsiperheet.
Ei tuo akka ole ikinä ranskassa käyny, joku idiootti provoilija.......
Oletko joku provoilija?
Kyllä meidän perhe pärjää 100e/ ruokarahalla viikossa. Meitä on 4 henkeä. Joskus menee ruokaan rahaa 600 -700 euroon/ kk, jos on jotain juhlia.
Me ei tuhlata ruokaan tän enempää, vaikka varaa siihen olisikin. Ei onneksi syödä karkkeja tai juoda limsaa. Myös kaljat ja tupakat saa jäädä kauppaan
Oletko ajatellut ettei köyhillä työttömillä välttämättä ole varaa ostaa hopeakoruja, vaatteita ja kosmetiikkaa? - Itse itkisin varmaan verta jos laittaisin vähäiset palkkarahat jonnekin turhanpäiväiseen koriste-esineeseen. Se ei tuota perheellemme mitään iloa, kuten ei hopea korutkaan.
Oletko ajatellut että ne 4-5 pakettia leipää saattaa mennä pakasteeseen koska perheellä ei ole varaa käydä kaupassa kuin 1 krt. / viikko? - Meillä varataan ruokaostoksilla koko perheelle ruoka viikoksi että välttyisimme turhalta bensakuluilta ja heräte ostoksilta.
Ne ei ole suomalaisia köyhiä jotka keräävät kärryihinsä sipsejä, karkkeja ym. heräteostoksia joten älä heitä vertaa köyhiin sillä he eivät tiedä köyhyydestä paljon. - Enhän minäkään tee kaikista maahanmuuttajista johtopäätöstä sinun ylimielisen käytöksesi mukaan.
Oletko ajatellut sitä että yh-äitiys ei välttämättä ole oma valinta? Onko sinulla käsitystäkään mitä tulee maksamaan esimerkiksi 3 lapsen hoitopaikka kustannukset, 4 henkisen perheen ruokakustannukset ja asumismenot? Siihen vielä lasten vaatteet, hygienia tarvikkeet, lääkekulut ym perusjutut. Ne on kuule kaikki revittävä vain ja yksinomaan omasta persnahasta. Kaikki menee eikä riitäkään. Siinä on hopeakorut ja koriste-esineet täysin yhden tekeviä.
-Ja mitä siihen ulkonäköasiaan tulee. Silloin kun minä lähden lasten kanssa ruokaostoksille, lähden sinne ostamaan ruokaa. En tekemään vaikutusta keneenkään. Toki minä lähtiessä peiliin vilkaisen mutta olen 5 minuutissa, ilman kosmetiikkaakin kauppa kunnossa.
yksinhuoltaja? Et sitten riittänyt ukollesi joka otti ja lähti nuoremman mukaan.Vähän nolo juttu lässyttää täällä kun on juuri todistanut oman mitättömyytensä.
Miksi kaikki haukutte maahanmuuttajaa? Hän on oikeassa! Suomalaisilla on aina NÄLKÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Suomalaiset ovat Euroopan 2.lihavin kansa.
Ja täällä oikeasti kaikki huutavat vaan ruokaaa, ruokaaaa,..eu muuta.
Ei kulttuuria, ei henkistä ravintoa, ainaa vaan maha on tärkein!
Ja totta on että monet maahanmuuttajat mennestyvät suomalaisia parempi työelämässä ja opiskelussa.
Tsemppiä Authie!
Tää teksti ihan selvästi Authien = Maahanmuuttajan oma kirjoittama. Vastailee siis itselleen, OMG!
kiitos, tein juuri runoa:
EU-nälkäpaketti, nopea kun raketti.
Paketissa puuttuu Kossu, siihen antaa rahaa Sossu.
Pusissa vaan jauhoja, makkaroita vanhoja.
Makkaronit, jauhot, roskaa,
kaljaa pitää itse ostaa.
Ruoan jälkeen tulee jano,
ja sitten taas maistuu pano.
Mies tykkää kuksia, tehdään lisää lapsia,
kunnes ovat isoja, saadaan lapsilisiä.
Pikku lapsi hyvin kasvaa, syö puuroa ja rasvaa,
makkarooni, makkaraa,lihoo paljon kakara.
...........................
SE ON HUUMORIA!
Kun on poissa lapsen isä,pitää saada lapsilisää.
Pitkä yö takana, ja nainen taas raskaana.
Saanut sisään makkaraa, tulossa taas kakara.
Venyyvät vaan tissit, iho, perse kasvaa, nainen lihoo.
Vanha pusero ja farkut, mekko pitää säästää arkkuun.
Kun vaimo ei enää loistaa,ukko etsii naista toista.
Ja nainen vaan vanhenee, ja kroppa vaan pahenee.
Nyt ei auttaa enää meikkaus, pitää olla kauneusleikkaus.
Olet ihan uskomattoman nolo :D Harmi ettet ymmärrä sitä itse.
suomalaisten ongelma on, että eivät ole huumoritajuiset..........
"Suomalaisten ongelma on että eivät ole huumorintajuisia"
Kyllähän tällaisista asioista saa vääntää vitsiä, lähes kaikesta saa vääntää vitsiä. Mutta tuo runo oli surkea, kuten edellinen sanoi: NOLO. Ihan vain jo runonakin saati sitten sisällöltä.
"Pikku lapsi hyvin kasvaa, syö puuroa ja rasvaa,
makkarooni, makkaraa,lihoo paljon kakara.
Eihän tämä edes rimmaa. Maahanmuuttaja kirjoittaa todella hyvää suomea maahanmuuttajaksi, mutta ei kannata vielä tässä vaiheessa ihan runoja alkaa kirjoittamaan.
Toinen osio runosta taas oli sellainen sotku että se ei ole edes kommentoimisen arvoinen. Tämä voi huumorina ehkä naurattaa harvoja 10 -vuotiaita poikia.