Tässä on tekeillä oleva sivusto, jonka kielellinen tarkastus on vasta aluillaan, mutta mielestäni se on tutkimisen arvoinen erityisesti niille, joilla englanti ei ole täysin hallussa. Tästä pääsee myös englanninkielisille sivuille
http://fi.fairmormon.org/Etusivu#Vatauksia_antimormonien_kysymyksiin
Sivulla on linkki myös niihin mormonien uskon horjuttamiseen tähtääviin 50 kysymykseen, joista jo pari olen esittänyt.
http://fi.fairmormon.org/Etusivu#Vatauksia_antimormonien_kysymyksiin
Sivulla on linkki myös niihin mormonien uskon horjuttamiseen tähtääviin 50 kysymykseen, joista jo pari olen esittänyt.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Eikö lie asiasisältö - tai siis sen puute - ole ongelma eikä kieli?
Mormonin uskoa horjuttaa vain mormoni itse - jos hän on rehellinen.
Noinko kovasti harmittaa, että vastustajien konstit osoitetaan pätemättömiksi!
Kuules Tapani, koko mormonismia ei ole ikinä eikä kenenkään toimesta osoitettu todeksi tai päteväksi että eipä taas yritetä kiivetä pseudofaktoilla takapuoli edellä puuhun :-D
Etkö tiedä ja ymmärrä, että uskonnollisen totuuden tunteminen on henkilökohtaista eikä kenenkään ulkopuolisen ihmisen todeksi osoitettavissa? Uskonnollisesta totuudesta todistaa Pyhä Henki. Pyhien kirjoitusten oppaasta:
Jumaluuden kolmas jäsen (1. Joh. 5:7; OL 20:28). Hän on henkipersoona, jolla ei ole liha- ja luuruumista (OL 130:22). Pyhää Henkeä sanotaan usein Hengeksi tai Jumalan Hengeksi.
Pyhällä Hengellä on tärkeitä tehtäviä pelastussuunnitelmassa: 1) Hän todistaa Isästä ja Pojasta (1. Kor. 12:3; 3. Nefi 28:11; Et. 12:41). 2) Hän ilmoittaa totuuden kaikesta (Joh. 14:26; 16:13; Moroni 10:5; OL 39:6). 3) Hän pyhittää ne, jotka ovat tehneet parannuksen ja ottaneet kasteen (Joh. 3:5; 3. Nefi 27:20; Moos. 6:64–68). 4) Hän on lupauksen Pyhä Henki (OL 76:50–53; 132:7, 18–19, 26).
Pyhän Hengen voima voi tulla ihmisen päälle jo ennen kastetta ja todistaa, että evankeliumi on tosi, mutta oikeus Pyhän Hengen jatkuvaan toveruuteen, kelvollisuuden ehdolla, on lahja, joka voidaan saada ainoastaan Melkisedekin pappeuden haltijan kätten päällepanemisella, valtuudella suoritetun kasteen jälkeen Jeesuksen Kristuksen tosi kirkon jäseneksi.
Arvoisa veli Tapani sotkee jälleen kerran faktan ja fiktion.
Uskonasiat ovat uskonasioita, eivät todeksi näytettäviä faktoja joten niiden käsitteleminen faktoina ajaa käsittelijän umpikujaan.
Olen keskustelemassa täällä uskoasioista - entä sinä?
Tietenkään uskonasiat eivät ole samanlaatuisia kuin ne, mitä edellä tarkoitat faktoilla, mutta eräs fakta on sekin, että emme voi saada uskonasioista tietoja ja ymmärrystä muuten kuin ilmoitusten kautta.
osoitettu, jopa sinä olet ymmärtänyt, mutta myöhemmin olet hukannut ymmärryksesi, ja kuuitenkin kuvittelet ymmärtäväsi paremmin.
Ei välttämättä ole noin:
Voi olla että ilmoituksia ei tule.
Voi myös hyvinkin olla että ilmoittelijaksi itseään mainostanut puhuu omiaan ja yleensä näiden kaikenmaailman 'profeettojen' kanssa on juuri niin.
Smith ei ole tehnyt mitään mullistavaa edes erottuakseen muusta hihhuliporukasta. Smithejä mahtuu kuusikymmentä tusinaan. :-)
Mitään Mormonin kirjan kaltaista en tiedä kenenkään ihmisen saaneen aikaan eikä sitä saanut aikaan myöskään Joseph Smith, vaan hän sai kääntää sen Jumalan voimasta.
Kyllä uskonasioiden suurin primus motor on edelleen ihmisen omat uskomukset ja kuvitelmat eivätkä mitkään 'ilmoitukset'. :-)
Jos Jumala on, niin Jumala on sellainen kuin Jumala on, riippumatta siitä mihin ja miten ihmiset uskovat. Jumala tuskin tarvitsee ihmistä ja hänen fantasioitaan yhtään mihinkään.
Ja mikäli jumalkuvaa aletaan rakentaa vaikka mormonien uskomusten mukaan niin tulokseksi tulee varsin surkuhupainen pupujussi. Se on kaukana universaalista ja kaikkivoipaisesta luojasta - kuten taas klassinen kristitty käsitys on.
Mikä käsitys sitten on oikea niin sen aika näyttää. Turha sitä on etukäteen murehtia. Mistä tieto alkaa, siihen usko loppuu :-)
Holland menee heti alussa pieleen, kun hän sanoo, että kirjaa on "todisteltu" vääräksi. Ei sellaista tarvitse tehdä. Sillä joka väittää, että kirjalla on jumalallinen tms alkuperä, on velvollinen todistamaan väitteensä.
Niin, sillä mitään mormonismiin liittyvää ei ole IKINÄ TODISTETTU OIKEAKSI joten koko oikeellisuusasia on täysin irrelevantti.
Hiekkalinna, veteen piirretty viiva, saippuakupla.
Ei muuta.
Onko Raamattu todistettu Jumalan sanaksi? - Millaista todistusta kaipaat Mormonin kirjasta? - Ainakin minä olen saanut siitä samanlaisen todistuksen, joka minulla on Raamatusta.
Mormonin kirjassa on lukuisia piirteitä ja kohtia, jotka osoittavat sen jumalallisuuden:
http://www.jefflindsay.com/BMEvidences.shtml
Mitään ei ole todistettu OIKEAKSI.
Ei niistä mitään todistusta saa - kummastakaan. Todistus ei ole 'lämmin totuuden tuntu'. Todistus on kylmää faktaa.
Kyse on edelleen uskosta, kummankin kirjan osalta joten höpinät 'todistuksista' voidaan ohittaa huvittuneella olankohautuksella.
Minä USKON jollakin tasolla Raamattuun mutta ei sitä TODISTAA voida millään - ainakaan minun tietääkseni.
sitten hyvä ja todistaa Raamatun jumalalliseksi.
Totuus ja todistaminen pyhien kirjoitusten mukaan:
TOTUUS. Katso myös Tieto; Valo, Kristuksen valo; Äly.
Totuus on tieto kaikesta sellaisena kuin se on ja kuin se oli ja kuin se on oleva (OL 93:24). Myös valo ja ilmoitus taivaasta on totuutta.
Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita, Joh. 8:32. Minä olen tie, totuus ja elämä, Joh. 14:6. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, ei totuus ole meissä, 1. Joh. 1:8. Syylliset pitävät totuutta kovana, 1. Nefi 16:2. Vanhurskaat rakastavat totuutta, 2. Nefi 9:40. Henki puhuu totta eikä valehtele, MK Jaak. 4:13. Sinä olet totuuden Jumala etkä voi valehdella, Et. 3:12. Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta, Moroni 10:5. Totuus pysyy aina ja ikuisesti, OL 1:39. Totuuden Henki on sinut valaissut, OL 6:15. Mormonin kirja sisältää totuuden ja Jumalan sanan, OL 19:26. Lohduttaja lähetettiin maailmaan opettamaan totuutta, OL 50:14. Se, joka ottaa sanan vastaan totuuden Hengen mukaan, ottaa sen vastaan sellaisena, kuin sitä saarnataan totuuden Hengen mukaan, OL 50:17–22. Julistakaa totuutta ilmoitusten mukaan, jotka minä olen antanut teille, OL 75:3–4. Mikä tahansa, mikä on totta, on valoa, OL 84:45. Kristuksen valo on totuuden valo, OL 88:6–7, 40. Minun henkeni on totuus, OL 88:66. Älyä eli totuuden valoa ei ole luotu, OL 93:29. Jumalan kirkkaus on äly eli valo ja totuus, OL 93:36. Minä olen käskenyt teidän kasvattaa lapsenne valossa ja totuudessa, OL 93:40. Minun Ainosyntyiseni on täynnä armoa ja totuutta, Moos. 1:6. Totuutta minä lähetän maasta, Moos. 7:62.
TODISTAMINEN. Katso myös Pyhä Henki; Todistaja.
Todistaminen tarkoittaa vakuutuksen tai muunlaisen osoituksen antamista siitä, että jokin on totta, tai virallista ja laillista vakuutusta siitä, mitä ihminen pitää totuutena (OL 102:26). Hengellisessä mielessä todistaminen on Pyhän Hengen antaman tiedon ja hengellisen varmuuden lausumista, totuudesta vakuuttamista henkilökohtaisen tiedon ja uskon perusteella.
Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan, 2. Moos. 20:16. Minä tiedän, että lunastajani elää, Job 19:25–26. Evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, Matt. 24:14 (JS—M 31). Puolustaja todistaa minusta, Joh. 15:26. Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, Ap. t. 10:42. Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, Room. 8:16 (1. Joh. 5:6). Älä häpeä todistaa Herrastamme, 2. Tim. 1:8. Pyhän Hengen voima vie sen ihmislasten sydämiin, 2. Nefi 33:1. Kirjoitukset todistavat Kristuksesta, MK Jaak. 7:10–11 (Joh. 5:39). Ei ollut mitään muuta keinoa voittaa sitä takaisin kuin esittämällä voimakkaasti puhdas todistus sitä vastaan, Alma 4:19–20. Minä todistan teille tietäväni, että nämä asiat, joista olen puhunut, ovat totta, Alma 5:45 (Alma 34:8). Minulle on kaikki todistuksena siitä, että nämä asiat ovat totta, Alma 30:41–44. Me nautimme sakramentin todistaaksemme Isälle, että me pidämme hänen käskynsä ja muistamme aina Jeesuksen, 3. Nefi 18:10–11 (Moroni 4, 5; OL 20:77–79). Te ette saa todistusta, ennen kuin uskonne on koeteltu, Et. 12:6. Enkö minä puhunut rauhaa sinun mieleesi? Minkä suuremman todistuksen voit saada kuin todistuksen Jumalalta? OL 6:22–23. Teidän on todistettava niistä Jumalan voimalla, OL 17:3–5. Niin kuin Henki todistaa teille, niin teidän tulee tehdä, OL 46:7. Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen me annamme hänestä, OL 76:22–24. Minä lähetin teidät maailmaan todistamaan ja varoittamaan, OL 88:81. Henok näki enkelien todistavan Isästä ja Pojasta, Moos. 7:27. Vaikka minua vihattiin ja vainottiin siksi, että olin sanonut nähneeni näyn, se oli kuitenkin totta, JS-H 24–25.
Uskot Raamattuun"Joillain tasoilla"?? Mitähän nämä tasot ovat? Mihin sitten katolisena uskot, kirkkosi totuutena kertomiin asioihin ennen kuin Raamattuun?
Väität Mormonien uskovan kirkkonsa totuuksiin ilman todistus aineistoa, miten sinä poikkeat katolisena heistä?
Katolinen oppi perustuu sokeaan kirkkojen auktoriteettien uskomiseen, siksihän Raamattuakin pidettiin poissa kansan ulottumattomilla, etteivät ihmiset vaan alkaisi ajatella itsenäisesti vaan ennalta sovitulla, kirkolle sopivalla tavalla.
Näin on ja sittten hän provisoi tuon mormonismiin....
Niin, peiliin katsomalla monikin juttu selviäisi. Mitenhän tuo MEL:n uskonnollinen totuus (mikä se lieneekin) on kylmä fakta? Uskonto kun tuo uskoville lämpöä ja hyviä tunteita, ei kylmiä ja kalseita tuntemuksia, omituinen oppi on kyseessä jos näin on.
Sinun kannattaisi edelleen kehittää sisälukutaitoasi, veli hyvä :-D
Et vastannut edelleenkään, millä tasoilla uskot Raamattuun? Uskotko kirkkosi esittämiin totuuksiin ennen kuin Raamattuun? Kun väität mormonien uskovan kirkkonsa totuuksiin ilman todistus aineistoa, miten eroat heistä katolisena?
Raamattukin on ihmisten aikaansaannos eri ajanjaksoina. Legendaa.....
Mormonien kirja ei ole edes legendaa, vaan J.Smithin sepitelmää.......
'Pyhiä kirjoja' on muuten lukuisia erilaisia mm buddhalaisilla, hinduilla, muhamettilaisilla koraani jne ja monet niistä ovat vanhempia kirjoituksia kuin raamattukin.
Uskoahan voi ihan mitä vaan ja totuuskin vaihtelee ihan sen mukaan, mihin uskot tai et usko.
Etsivä löytää. Totuus ei on subjektiivista kuten näytät luulevan.
Tapani, totuus ei myöskään ole mikään 'lämmin tunne'.
Mikäli väitetty 'uskonnollinen totuus' ei ole täysin linjassa historiallisten faktojen kanssa niin silloin se on vale.
Nimenomaan tämä on täysin ylitsekäymätön este siihen, että mormonismiin voisi oppina suhtautua vakavasti eikä se kaikenmaailman Jeffien selittelyillä muuksi muutu.
Sinä nimenomaan pakenet oikeaa totuutta koska se lyö korville omaa subjektiivista totuuttasi - etenkin tunnetun historian kautta. Historiallisesti epätosi ei voi olla millään muullakaan tavalla tosi olettaen että Jumala ei valehtele.
Jos taas Jumala valehtelisi niin moiselle Jumalalle ei ainakaan minulla olisi mitään virkaa.
Historialliset ja tieteelliset "totuudet, faktat" tosin ovat muuttuvia tutkimustekniikan parantuessa, eikä niihin voi luottaa. Sensijaan ihmisen usko voi pysyä mikäli ihminen näin haluaa. Kuten linkissä sanotaan tieteellinen todistelu Jumalan olemassa olosta on vahvempi kuin se, että ei olisi Jumalaa.
En ymmärrä miten usko historiaan voisi "lyödä korville" totuutta Jumalasta. Eihän Jumala valehtele, muuten hän lakkaisi olemasta Jumala!
Oikea historia lyö korville Joseph Smithin keksimää kuvitteellista historiaa saattaen näin Smithin ja kaikki hänen tuotoksensa naurunalaisiksi.
MK on historiallisesti epätosi. Tämä asia on päivänselvä ja kristallinkirkas eikä muuksi muutu.
Amerikan mantereen historia kyllä tunnetaan niin hyvin että MK:lta on historiallinen pohja pois - ja sen mukana kaikki.
Ei ole kauan siitä, kun Tiede -lehdessä todettiin, että Amerikan asutushistoria meni uusiksi:
"Ennen me kaikki tiesimme, miten Amerikka sai asukkaansa.
Tätä nykyä tutkijatkaan eivät tiedä edes sitä, milloin ensimmäiset
ihmiset astuivat Amerikan kamaralle, saati sitä, mistä he sinne tulivat."
Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2007
Laittakaa googlen tarkennettuun hakuun: "Amerikan asutushistoria" niin saatte tietoa tuon artikkelin sisällöstä.
M.E.L:n historian käsitys on hänen kuvitelmiaan. Totuus Amerikan asutushistoriasta ei ole niin selvä kuin hän uskottelee:
Amerikan asutushistoria mureni käsiin
03.09.2007
Teksti: Tuula Kinnarinen
Ennen me kaikki tiesimme, miten Amerikka sai asukkaansa.
Tätä nykyä tutkijatkaan eivät tiedä edes sitä, milloin ensimmäiset
ihmiset astuivat Amerikan kamaralle, saati sitä, mistä he sinne tulivat.
Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2007
Mormoneille nauretaan ja kun lukee vielä täällä heidän kommenttejaan, niin eipä syyttä.
Eikö tuo M.E.L.:n kommenttikaan Amerikan asutushistoriasta ole sinusta perusteeton ja jopa naurettava sen "varmuuden" valossa, jossa hän sen esittää? Näin hän kirjoitti:
"Oikea historia lyö korville Joseph Smithin keksimää kuvitteellista historiaa saattaen näin Smithin ja kaikki hänen tuotoksensa naurunalaisiksi.
MK on historiallisesti epätosi. Tämä asia on päivänselvä ja kristallinkirkas eikä muuksi muutu."
Tiede -lehden artikkeli toteaa aivan muuta!
Olet joku joka ei tiedä mormonismista mitään, tai tahallasi väärennät totuutta... siis susi lammasten vaatteissa. Voi sitä jonka kautta viettelys tulee....
nauravat ja sitten itkunaurua, kun eivät edes lukemaansa ymmärrä!
Vai niin :-)
Kaikki amerikkalaiset ovatkin yllättäin palestiinalaisia.
Mormonit ovat höpölöpötieteilijöitä :-D
Tiede -lehden selostamassa löydössä ei mainita, että olisi ollut kysymys mormoni -tutkijoista. Tuskin oli.
Tämä toteamuksesi on höpöä: "Kaikki amerikkalaiset ovatkin yllättäin palestiinalaisia."
Aika viisas lainaus dekkarikirjailijalta: ''Matka Alpeille, joka oli ollut pelkkä veruke, oli myös paljastanut hänen puutteellisen totuuskäsityksensä. Hän käsitti tosin ettei ollut mies joka tietoisesti suojautui valheiden taakse. Mutta samalla hän oli yhä useammin alkanut kysyä itseltään eivätkö hänen vajavaiset tietonsa siitä, miltä maailma todella näytti, olleet eräänlaista valhetta vaikka ne perustuivatkin tietämättömyyteen eikä tahallisesti kehiteltyyn ahdasmielisyyteen.''
dekkarit ole ainoaa lukemistoasi?
Oivalluksia voi löytyä vaikka saduista. Esim satu 'Keisarin uudet vaatteet' kuvaa hyvin uskontojakin 'Vaatteet on mun aatteet'.
Muuten huijaatteko te mormonit ihan tahallanne ja tarkoituksella, vai oletteko todellakin niin tyhmiä vai tiivistyykö tuo tyhmyys joukossanne?
Yleensä tyhmyydellä on taipumus tiivistyä joukossa. Yleistäminen ei ole silti pätevään argumentointia.
Voisitko tarkentaa mitä tarkoitat tyhmyydellä mormoneista puhuttaessa? Sen voin vakuuttaa, ettei tarkoituksellisesta "huijaamisesta" ole kysymys, vaan siitä viisaudesta, jota olemme saaneet sen lupauksen mukaan, joka on tässä:
Jaak. 1
5 Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. [1. Kun. 3:9; Sananl. 2:2,3]
6 Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne.
7 Älköön sellainen luulko saavansa Herralta mitään,
Hulluutenahan maailma pitää Kristuksen oppia:
1. Kor. 1:18
Puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. [Room. 1:16 ]
1. Kor. 1:21
Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. [Matt. 11:25,26]
1. Kor. 1:23
Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuvat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta, [Ap. t. 22:22, Ap. t. 26:24]
1. Kor. 1:27
Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. [Matt. 11:25]
1. Kor. 2:14
Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. [Joh. 14:17; Room. 8:5; 1. Kor. 1:24]
1. Kor. 3:19
Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hulluutta. Onhan kirjoitettu: -- Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa. [Job 5:13; 1. Kor. 1:20]
lihaksilla sinä arvioit tyhmyyttä?