Aihe

Kunnia vanhuksille

Emäntä 56

Olen valtavan säälin vallassa seurannut kun täällä nimitellään ansioitunutta vanhusta mitä rumimmilla nimillä.
Keskustalaisena olen tottunut kunnioittamaan vanhoja ihmisiä koska heillä on usein viisautta, muillekin jakaa.
Ko vanhuksella ei viisautta jostakin syystä yhtään ole. Rauhaan kuitenkin pitäisi jättää kun ei oikein näytä ymmärtävän mitä tekee. Lakitermi voisi olla alentunut syyntakeisuus.

14

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhus maalta

      Niin kyllä paloheinän vanhuksella on kivoja harrasteita.
      Munakarvojen valokuvaus ja pillun kuvien maalaus.
      Kyllä Helsingissä vanhuksilla on harrastuksia, kaikki kunnia heille.

      • Ylil evp

        Moni asia on siellä pääkaupunkiseudulla tosi huonosti vaikka harrastusta riittää.
        Viinaa joutuvat useat siellä särpimään ja kuolla kupsahtavat kuin kirput kovassa pakkasessa.
        Ihan oli lehdessäkin Espoon eläkeläinen jota ei ollut edes lääkäriin päästetty.
        Toista se on täällä Keskustan alueilla. Lääkäriin pääsee heti ja vielä huikkaavat perään jos käsineesi meinaat unohtaa. Kohteliaasti myös hoitohenkilöt kohtelevat. Eivät ole ollenkaan tympeitä.

      • Rakt sagt

        Ei pitäisi sentään sampanjalla ja muulla herrasväen rekvisiitalla elvistellä täällä tavallisten joukossa.
        Onkohan vähän liian isot luulot vaikka vain rivitalolaatikossa lymyilee.

      • Emäntä 56

        Varmaan on raukka ihan hädissään ja paidan kaulusta epätoivoisesti puree kun aina vaan pilkataan. Varmaan juo viinaakin.
        Pitäisi vähän vanhusta sääliä kun toisia vain reppanoiksi nimittelee.

      • Osmium 76
        Ylil evp kirjoitti:

        Moni asia on siellä pääkaupunkiseudulla tosi huonosti vaikka harrastusta riittää.
        Viinaa joutuvat useat siellä särpimään ja kuolla kupsahtavat kuin kirput kovassa pakkasessa.
        Ihan oli lehdessäkin Espoon eläkeläinen jota ei ollut edes lääkäriin päästetty.
        Toista se on täällä Keskustan alueilla. Lääkäriin pääsee heti ja vielä huikkaavat perään jos käsineesi meinaat unohtaa. Kohteliaasti myös hoitohenkilöt kohtelevat. Eivät ole ollenkaan tympeitä.

        Ei tietenkään syöttiläiden elättämisestä jää itselle. älypeliä elävät kepuänkyrät rypevät tukiaisissa ja heidän surkeat Syöttiläsmaakunnat loisivat työtätekevien verorahoissa.

        Mauri Pekkarinen heittää kymmeniä miljoonia konkurssikypsiin yrityksiin ja serkkupoika yhteen kovan luokan talousrikollisten "pisnekseen" Rovaniemelle 30 miljoonaa euroa. Keskusta, tämä rosvopuolue on sAAnut niistä Korsimon prosentit.
        Miksi ei syöttiläspaskannaamat heitä maatalousyrittäjien eläkevaroja, vaan rehellisten työläisten?
        Siksi, että syöttiläspaskanaamojen eläkkeetkin maksetaan verovaroista. Toivottavasti nyt tulee joku tolkku kepulaisten harjoittamaan rosvoamiseen.

        "Puoluetta johtaa puolirikollinen poppoo, joka veljeilee rikollisten kanssa ja ottaa rahaa mitä vaan ja suhmuroi kuntakaavoja..."
        Hyvä "yliluutnantti" 30 vuotta aktiivipalvelusta ja jo ylil, yleensä yliluutnantit ovat 30 vuotiaita, mutta SINÄ änkyrä vasta 30 palvelusvuopden jälkeen. Olette te änkyrät todella huonoa ainesta.

      • Ylil evp
        Osmium 76 kirjoitti:

        En ota kantaa muuhun kuin itseeni, sotilaana ja johtajanan. Sotilasarvostani riippumatta arvioin itseni täysin ylivertaiseksi ymmärrykseltäni ja kyvyiltäni vaikka kaikkiin, erityisesti esikuntakapteeneihin verrattuna.
        Osaa nimittäin muutakin kuin lipoa ja diarioida joutavanpäiväisiä, lähinnä perspyyhkeeksi sopivia papereita.
        Miehellä ja miehen kuvatuksella on valtava ero, ihan kuten sotilaalla ja koiraslotallakin.
        Olen ylpeä keskustalaisista juuristani ja kyvystäni arvioida hyvin selkeästi ihmisiä ja sotilaita, esitettyjen dokumenttien, puheenvuorojen ja kuvamateriaalin perusteella.

      • Onnittelija

        Olet kauan harjotellut ironiaa. Lopulta olet tullut siinä hyväksi. Ei tuon paremmin kukaan voisi sinua ironisoida. Onnittelelut.

      • 19
        Onnittelija kirjoitti:

        Olet kauan harjotellut ironiaa. Lopulta olet tullut siinä hyväksi. Ei tuon paremmin kukaan voisi sinua ironisoida. Onnittelelut.

        Herää epäilys, että ylil evp on kapi itse. Narsisti kapi on luonut tuon naurettavan hahmon oman ylivertaisuutensa korostamiseksi. Sotilaan karikatyyrihän tuo ylil evp on. Ei kai siellä sotaväessä ole oikeasti sellaisia.

      • Hyvä emäntä
        Emäntä 56 kirjoitti:

        Varmaan on raukka ihan hädissään ja paidan kaulusta epätoivoisesti puree kun aina vaan pilkataan. Varmaan juo viinaakin.
        Pitäisi vähän vanhusta sääliä kun toisia vain reppanoiksi nimittelee.

        Tässä on sellainen parin vuoden testiprojekti meneillään. Kokeillaan ankaran vitutuksen vaikutusta vanhuksen elinikään. Verrokkeina ovat Korkeasaaren paviaanit.

        Viime viikkoina koehenkilö on saatu riehumaan puoleenyöhön saakka saitilla, jonka jälkeen nukkumisesta ei tietenkään pariin tuntiin tule mitään.

        Nyt on käynyt jopa niin, että aamuisinkin koehenkilö aloittaa päivänsä raivokkaalla vuodatuksella kokemistaan tai luulottelemistaan itseensä kohdistuneista loukkauksista.

        Tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen lisä oli koehenkilön pojan töppäily erään yrityksen suunnitteluosastolla. Arviomme mukaan koehenkilön odotettavissa oleva elinikä lyheni kolme kuukautta kahdessa päivässä.

      • Emäntä 56
        Hyvä emäntä kirjoitti:

        Arvostan suuresti empiiristä tutkimusta, mutta ihmisten käyttö niissä arveluttaa.
        Olisiko mahdollista opettaa paviaaneille netissä roikkuminen ja sama simpansseille, joita käytettäisiin verrokkeina.
        Vasta tämän jälkeen katsottaisiin tulosten soveltuvuutta ihmisten käyttäytymisen jatkotutkimuksiin.
        Mielestäni tutkimusten tulisi olla myös kattavan poikkitieteellisiä.

      • Ylil evp
        19 kirjoitti:

        Herää epäilys, että ylil evp on kapi itse. Narsisti kapi on luonut tuon naurettavan hahmon oman ylivertaisuutensa korostamiseksi. Sotilaan karikatyyrihän tuo ylil evp on. Ei kai siellä sotaväessä ole oikeasti sellaisia.

        On loukkaavaa jos minua epäillään toiseksi henkilöksi. Kai minullakin oikeus omaan identiteettiin on.
        Tietysti ympärilläni on pilvin pimein kateellisia, sen olen täälläkin havainnut. Ymmärrän kyllä kademieltä vaatimattomien tehtävien parissa toimineilta. Ei kaikilla kyvyt eikä henkilökohtaiset ominaisuudet ole riittäneet kuin käskystä suoritettaviin rutiinitehtäviin.

    • ?????????????

      Kokeille demareilla?

    • Anonyymi

      AisaOssi ei vanhuksia sääli, eikä kunnoita.

    • Anonyymi

      AisaOssi vihaa vanhuksia, koska on itsekin jo vanhus ja kuvittelee, että kaikki pissii housuunsa samalla tavalla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yksin oli Sofia tullut Espanjasta

      https://www.seiska.fi/kotimaa/jattiriita-espanjassa-sofia-belorf-palasi-yksin-suomeen-ilman-stefan-thermania-kuvat Harmi, että tää ja muut riidat on v
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      5694