Hävettää olla Demari

yksi turha elämä

Miten sitä oli niin sokea että luotti Urpilaisen puheisiin ennen vaaleja.

Aina olen kuvitellut ja uskonut että SDP on meidän tavallisten työtätekevien puolue joka oikeasti ajaa meidän asioitamme.

Viimeiseen asti uskoin ettei SDP lähde tukemaan velkamaita.

Ei sillä ettenkö haluaisi auttaa pulassa olevia Portugalilaisia mutta kun eivät ne ihmiset siellä meidän apuamme saa vaan ne rahat mitkä me veronmaksajat täällä suomessa joudumme maksamaan menevät pankeille ja sijoittajille jotka ovat jo muutenkin ylivarakkaita.

Ei siellä Portugalissa ihmisten olot mitenkään muutu.

En mennyt tänään töihin, en jaksanut, mitä se enää kannattaa, palkka on sitä mitä se on, juuri ja juuri on saanut laskunsa maksettua.

Antaa olla.

29

130

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antidemari

      TYHMÄSTÄ PÄÄSTÄ KÄRSII KOKO KROPPA JA TOISTENKIN . Tässä tapauksessa koko Suomen kansa.

      • Mainostoimisto BOB

        Olet arvatenkin kokoomuslainen?
        Joka olis laittanut rahat jo aikoja sitten Portugaliin, koska Jyke sanoi niin.

    • Sasi on susi

      Juttaahan verrattiin maanpetturiksi. Ihan suomen pääministeri Kiviniemen suulla, kun ei suostunut ILMAN EHTOJA tukemaan. No nyt on ne EHDOT SAATU SOVITTUA ja esitys voidaan antaa EU:lle.

      • hh

        Joutuuko Urpilainen mitenkään vastuuseen, puolueen kannattajilleen, rikomalla näin törkeästi vaalien alla antamansa lupauksen ?

      • Ei ole luvvannut
        hh kirjoitti:

        Joutuuko Urpilainen mitenkään vastuuseen, puolueen kannattajilleen, rikomalla näin törkeästi vaalien alla antamansa lupauksen ?

        olla tukematta, joten mistä joutuisi?

      • iotit
        Ei ole luvvannut kirjoitti:

        olla tukematta, joten mistä joutuisi?

        Kyllä vaan Urpilainen lupasi olla tukematta jos pankkien ja sijoittajien vastuu ei täyty ehdoissa, ja nythän tiedetään ettei se täyty.

      • No jotain
        iotit kirjoitti:

        Kyllä vaan Urpilainen lupasi olla tukematta jos pankkien ja sijoittajien vastuu ei täyty ehdoissa, ja nythän tiedetään ettei se täyty.

        ehtojahan se Jyrki-boy kirjasi ylös, hieman hymyillen kuitenkin...

      • puna naama
        No jotain kirjoitti:

        ehtojahan se Jyrki-boy kirjasi ylös, hieman hymyillen kuitenkin...

        Ilmankos se Heinäluoma edellispäivänä niin naama heloittaen höpötti suorassa tv lähetyksessä ehtojaan :) kun tiesi puhuvansa täyttä puppua.

    • AY-aktiivinen

      Kyllä ainakin minun äänestämäni demariehdokas, joka myöskin pääsi läpi, kannatti täysin avoimesti kriisimaiden tukemista tietyin ehdoin. Kaikki menee juuri niinkuin pitääkin. Sosiaalidemokraattinen oikeus on tapahtunut.

      • Puolueen vaihto

        Minun äänestämäni ehdokas sanoi selvällä suomen kielellä ettei SDP ole mukana takauksissa jos niissä ei ole pankkien ja sijoittajien vastuu mukana.

        Ja useaan kertaan kysyttäessä hän aina toisti, että suomen tulevaisuutta ei vaaranneta noilla Eu:n päättämillä tukilainoilla, koska ei voida mitenkään olettaa, että Portugali tai Kreikka pystyisivät hoitamaan maansa talouden kuntoon.

        Minunkin äänestämäni ehdokas pääsi läpi ja tulee olemaan selvityksen velkaa valheistaan.

      • vastauksia vaaditaan
        Puolueen vaihto kirjoitti:

        Minun äänestämäni ehdokas sanoi selvällä suomen kielellä ettei SDP ole mukana takauksissa jos niissä ei ole pankkien ja sijoittajien vastuu mukana.

        Ja useaan kertaan kysyttäessä hän aina toisti, että suomen tulevaisuutta ei vaaranneta noilla Eu:n päättämillä tukilainoilla, koska ei voida mitenkään olettaa, että Portugali tai Kreikka pystyisivät hoitamaan maansa talouden kuntoon.

        Minunkin äänestämäni ehdokas pääsi läpi ja tulee olemaan selvityksen velkaa valheistaan.

        Demariehdokkaat tulevat kiemurtelemaan kansan silmissä seuraavat vuodet kuin mato koukussa :)

    • kisskiss rahaa
      • lahtarit ry.

        Sopu Suomen Portugali-tuesta leviää kansainvälisissä uutisissa
        julkaistu tänään klo 08:22, päivitetty tänään klo 09:18

        Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien sopu Portugali-tuesta on levinnyt maailmalle kansainvälisen uutisoinnin kautta. "Suomi poisti sulut Portugali-avun tieltä", otsikoi uutistoimisto Reuters.

        Reutersin mukaan Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien keskiviikkona vahvistama sopimus poisti epäilyt Portugali-paketin hyväksymisestä.

        Hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok.) matkustaa maanantaina euroalueiden talousministerikokoukseen ja hänellä on valtuus hyväksyä Portugalin pelastuspaketti, kirjoittaa Reuters.

        - Kriisi ei ole ohi, ja Suomi ei voi olla se valtio, joka heiluttaa haurasta tilannetta pitämällä asiat ratkaisemattomina, Katainen sanoi Reutersille.

        - Vastuullisena eurooppalaisena maana, me työskentelemme yhdessä kriisin ratkaisemiseksi, hän jatkoi.

        Reuters kirjoittaa, että sopu Suomessa syntyi, kun Katainen sanoi "Suomen tekevän Brysselille selväksi sen, että se haluaa Portugalin sitoutuvan ponnisteluihin lainaajien vakuuttamiseksi jatkamaan investointejaan maassa."

        Reutersin mukaan Katainen oli helpottunut sovusta.

        - Minulla on tunne, että jos emme olisi saaneet sopimusta täällä, se olisi voinut vaikuttaa negatiivisesti muissa maissa ja myös euroalueen vakaudessa. Kaikkien täytyy käyttäytyä vastuullisesti.

        Reuters

        kiduttaminen ei ole luvallista kunnon lahti on.

      • hgsafd
        lahtarit ry. kirjoitti:

        Jännä juttu että Kataista huolettaa enemmän muiden maiden tunnut mutta ei sanallakaan ole kommentoinut miten tämä nyt tehty päätös portugalin tukipaketista tulee vaikuttamaan oman maan sisällä.
        Sehän on selvää että suomalainen työmoraali mureni tuon päätöksen tultua julki.
        Tässä on jo niin paljon saanut julkisuutta nämä muualta tuodut "hyysättävät" ettei suomalaiset välitä enää yrittää samalla tavoin kuin aina aiemmin työpanoksissaan.
        "Hulluhan se töitä tekee viisas pääsee vähemmälläkin"

      • Samaa ALV-tasoa

        >Portugali alv. 5 % Poikkeavat arvonlisäverokannat 12 ja 21 %
        >Kreikka alv 9 % vain tuo..

        Sulla vaan oli vanhentunutta, osin v. 2006 numerotietoa suomalaisesta Wikipediasta. Noita UK-kielisiä Wikipedioita päivitetään tiuhemmin, ja niissä on usein ajantasaisempaa tietoa.
        http://en.wikipedia.org/wiki/Value_added_tax

        Tässä ALV-prosentteja muutamista maista:

        Suomi 23%
        Saksa 19%
        Ruotsi 25%
        Kreikka 23%
        Irlanti 21%
        Portugali 23%

        Noiden mukaan eteläiset velkaiset lomakohdemaamme olisivat ALV:n kautta verottamassa likimain samanlaisilla lukemilla kuin täällä Härmässäkin. Elintarvikkeiden alvit pyörivät aika monessa maassa samalal 13% tasolle kuin Suomessakin.

        Tosin Kreikassa matkailupuolen talous on siirtynyt vahvasti käteiskaupan puolelle, ja niistä rahoista harva viitsii juuri puolikasta enempää verottajalle saakka raportoida.

    • HÄVETTÄÄ HÄVETTÄÄ HÄ

      mitä selityksiä ,TIUKOISTA EHDOISTA !!HAH silmänlumetta ja paskapuhetta
      tyhmälle kansalle.Kyllä se on niin että suomi joko hyväksyy tai ei ja pitää
      turpansa kiinni ,sillä noi vaatimukset TIUKOISTA EHDOISTA on kuin kusis vastatuuleen !!! SUOMESSA MENNÄÄN VAIKKA PERSE EDELLÄ PUUHUN KUN EU:STA KÄSKY KÄY ,KYLLÄ TYHMÄ KANSA NIELEE YLPEYTENSÄ !!

      • velkaa velkaa

        Ne pitää meitä kansalaisia tyhminä ! Luulevat että kun tässä hieman aikaa kuluu niin kansa unohtaa koko jupakan. Ei muuten unohda !

    • PS EI MUUTA

      OLETKO SINÄ TYHMÄ? EI SDP MISSÄÄN VAIHEESSA LUVANNUT OLLA ÄÄNESTÄMÄTTÄ PORTUGALITUKIA VASTAAN.

      • u

        Jatka vain päiväuniasi ja itsesi pettämistä. Kyllä se totuus sinullekin jonain päivänä selviää...

    • :DDDDDDDDDDDDD

      Heh etelän maissa tehdään NIIN paljon pimeetä duunia,että rahojen takas saaminen kestää 1000 vuotta:DDDDDDDDDDDDDDDDD

      • Niinpä niin

        Espanjankin työttömyysaste on niin korkea siksi, että pimeätä työtä tekevät nostavat työttömyyskorvausta samaan aikaan.

        Ainut keino on pakottaa krekut ja portugeesit myymään omaisuuttaan.

    • aadsas

      Nyt saa riittää liiton maksut !
      Ay-liike olisi voinut muuttaa SDP:n päätöksen mutta ei halunnut !

    • :DDDDDDDDDDDDDDDD
    • ei vielä luovuteta

      HÄVETTÄÄ jA VITUTTAA. Itse en ole äänestänyt aikoihin sillä kaikki poliitikot ovat milestäni vain valtaan valikoituneita hyväksikäyttäjiä. Ja nyt olisikin ollut OIKEA KANSANPUOLUE jota äänestää, mutta en älynnyt. Et siis ole ainoa jonka on syytä hävetä.

      Ja kun Kokoomus on suurin puolue, kertoo se suoraan kuinka hölmölän tarinoiden väkikin on valovuosia älykkäämpää kuin tämä kansa. Kokoomus varastaa kansalta miljardi toisensa jälkeen, ja lahjoittaa rahat itsensä lisäksi kaikkein rikkaimmalle eliitille ympäri Eurooppaa..Vain korruptio voi olla selitys tälle rikollisuudelle. Suomi velkaantuu konkurssikypsäksi mikä tulee olemaan kansalle valtava rasite. ...Leikkauksia leikkauksien perään. Kunnat velkaantuvat ja palvelut rapautuvat mutta verot nousevat pilviin. Terveydenhuoto ränsistyy kun terveysasemilla tutkimusaitteistot vanhenevat eikä henkilökuntaa riitä hoitamaan potilaita edes huonostikaan .Toki rikkaimmat, kuten Korruptio-Katainen, saavat jatkossakin hyvää hoitoa.... Vanhustenhuolto muuttuu päivä päivältä llähemmäs entisen Neuvostoliiton kehitysvammaisten hoitoa. Leipäjonot pitenevät. Eriarvoisuus kasvaa huimaa vauhtia, sillä kaikki kansalaisten hyvinvointia koskevat päätökset tähtäävät ainoastaan varallisuuden keskittämiseen rikkaiden eliitillle.. ...Ja tämä on suomalaisten mielestä hyvää politiikkaa.

      HÄVETKÄÄMME. Minä sitä, että en äänestäny,t ja te muut sitä että äänestitte rikollisia. Seuraavissa vaaleissa PS saa ääneni, toivottavasti sinunkin. Nyt on jo nähty, että he pysyvät sanojensa takana. He ovat kaikkea muuta kuin perinteinen suomalainen kieroileva poliitikko. Soini on ihan konkreettisesti osoittanut, että poliitkkokin voi olla suraselkäinen ja rehellinen, ja tätä en edes uskonut ikinä näkeväni.

      • kgkjlkj

        Tämän kaiken vilpin jälkeen en usko että seuraavat vaalit ovat rehellliset!

      • ?

        Eikö tuo ole rikos, että valehtelemalla hankkii ääniä itselleen ja siten pääsee edustamaan kansaa niinkuin Urpilainen ja Heinäluoma tekivät ?

    • Pokeri peli menossa

      Tippa tulee vielä silmään.

      http://static.iltalehti.fi/uutiset/urpilainenjoojuttu1205HL_uu.jpg

    • Ali Aidan

      Heti huomasin että että urpilainen valhteli loppumetreillä,uskonto perustuu samaan,kun kaikki on transissa ei ne kuule eikä näe,(Tänään sanon TV luvan irti,ja rupean kreikkalaiseksi)

    • ent demari

      Poltin sdp:n jäsenkirjani ! Nyt riitti !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12601
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5446
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4710
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3679
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2778
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      120
      1935
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      110
      1696
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      107
      1533
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1471
    Aihe