Paavalista "kerättyä" tietoa

Mistähän tuo piru on "tietonsa" kerännyt. :-))))
Johan on perkele apupoikineen röyhkeäksi käynyt.
Perkele on valheen isä ja se näkyy hänen orjiensa toimissa kaikkialla.
Tragikoomista kyllä jopa tieteen nimissä julistetaan saatanallista valhetta
muka alkuräjähdyksestä ja lajien synnystä. Vain sen tähden valehdellaan
ettei tunnustetan Jumalaa Herraksi ja kaiken Luojaksi.

Tiede tietää itsekin ettei mikääm materia saati elollinen luonto synny tyhjästä.
Silti samaa tyhjästä räjähdyksen kautta syntymisen paskaa jauhetaan muka totena. Miten tyhjä voi räjähtää? :-))))))))))))))))))))))

Mitä Herran apostoli Paavaliin tulee:
Meillä on Raamatussa kerätty Paavalista hyvin paljon tietoa ja ennen kaikkea luotettavaa tietoa. Siellä hän, tuo lahjakas kielitaitoinen Gamalielin oppipoika itse opettaa meitä väkevällä tavalla Kristuksen tuntemiseen.

Jos Paavalin sivistystä vertaa nykyaikaan, niin hän oli huippuyliopistollisen koulutuksen saanut henkilö.

No me tiedämme että hän ei toiminut dekaaninan yliopistoissa vaan teki telttoja pysyäkseen hengissä. Syy: Hän todisti Kristuksesta ja pyhitti elämänsä ylioiston sijaan Jeesuksen Kristuksen todistamiseen.

Mahtava opettaja meille tiellä kohti iankaikkista elämää.

Kiitos Jeesus Paavalista.
24224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

*NAURAAAAA*

Vain on huippukoulutuksen saanut!!! Helvetin enkeiden kouluttamana!!

Usko sitten Paavalin omaan sanan tietoon kun hän on helvettinne enkeleiden seurassa herra sarvipäätä rukoilemassa että se herra olis teille armollinen eikä kiduttas teitä enempää kuin noitarivoilla syyttöminä tapetut saivat uskonne toimesta kokea:
2 Korinttolaiskirje 12:

7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.

8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

Äänestä
  • Tuossa 2 Kor. 12:7-10 kohdassa , Ensin mainitaan että.
    Jumalalla on keinonsa uskovan "vanhaaatamillisen " ylpey-
    teen taipumisen alas painamiseksi ja kurissa pitämiseksi .
    Paavalin "PISTIN LIHASSA ,ON usein tutkittu ruumiilliseksi
    vaivaksi .

    VT;n aikana kuvasi ;Ahdistavia ja vainoavia ihmisiä OKAINA /
    PISTIMINÄ . Kuten 4 Moos 33:35 . ; Hess. 28: 24. VT:n käännös LXX: oli myös käyttänut kohdista samaa sanaa
    eli (skolops) joka 12:10 kohdassa osoittaa , että Paavali käyttää tätä sanaa tarkoittamaan "HEIKKOUTTA , PAHO -
    INPITELYJÄ , HÄTÄÄ ,VAINOJA , AHDISTUKSIA KRIS-
    TUKSEN TÄHDEN."

    Hän sanookin , kun olen heikko , silloin olen väkevä ks.
    Room , 8:23; 1 Kor . 2:3-5.; 2 Kor. 4:7-12. ; 1 Piet. 4:11.

    Äänestä

Ei kuule Jeesus kiitä Paavalia, vaikka hän nostikin hänet vihaamiensa juutalaisten opettajasta ja johtajasta itsensä ja koko maailman pelastajaksi.

Miksi ne muuten kivittivät tuon Paavali peevelin.

Tää Jeesuksen tiellä tepasteleva luule muuten olevansa aivan vähintään Paavalin vertainen apostoli. Jeesustakin yrittää matkia, mutta ei se onnistu, koska Jeesus ei koskaan puhunut niin rumia, syytöksiä lähimmäisistään, vaan rakasti vihamieliäänkin.

Äänestä
  • Paavali kavalsi Jeesusta seuranneita kristillisiä rikollisen kristinuskon kristityille tapettavaksi ja kun kristilliset huomasivat Paavalin kavaltajaksi niin kivittivät hänet sillä seurauksella että Paavali sai epilepsia kohtauksia loppu ikänsä. Niissä kohtauksissa Paavali kuvitteli kaikkia jrjettyömyyksiä joita uskovaiset uskoo!
    Rikollinen kristinuskon järjestön perustivat Paavali kumppaineineen ja sen tärkein tavoite oli että kristityillä muisti tietoina oleva Aito Jumalan ja Jeesuksen Sanan Pyhä Raamattun tietojen leviämisen estäminen. Ja he onnituivat siinä ja väärensivät raamattun ja siitä väärennetystäkin on poistettu kokonaisia osia...
    Uskovaiset eivt usko että raamattua on väärennetty vaikka heillä on mahdollisuus helposti verata toisiinsa eri raamatun väärennöksiä! Pahinta mielestäni on että rikollisen väärentäjät muuttavat Jumalan ja Jeesuksen Lakia epäjumalansa oppia vastaavaksi. Se on Jumalan ja Jeesuksen tahdon vastainen rikos. Tosin tämä viimeinen suomenkielinen 1992 väärentämä raamattu on muistaakseni "kirkon omaisuutta" eli ei ole oikeastaan Jumalan Sanan Pyhä Raamattu vaan epäjumallisuuden siitä väärennetty kopia rikollisuuden käyttöön.

    Äänestä

En näe kovin paljon noista sanoista , Paavalin kontolle tuloa
vaan kaiken kaikkiaan sinun ensimmäisessä viestissä oli
vallan paljon sopaskaa , noissa teksteissäsi ne ovat
väärin monin kohdin, siitä ei Örvelö varmaan ole
pystynyt mistään lukemaan muka oikein ,
vaan kaikki on hänen luuloonsa .

Äänestä
  • päästelet...
    aivopieruja ilman mitään tukea ja näin ollet sinun luulosi on sopaskaa

    Opettele käyttämään hakukonetta ja tutki! Ei ole minun vika esim. että Paavalin Sanasta on Jeesus varoittanut jo ennen Paavali olemassa oloa ja Pietari varoitti Paavalista nimen mainiten. se on raamatullinen totuss jota ei katumus katelismuksen lukijoille opeteta!

    Me, "tiedämme edeltäpäin" mutta katekismuksen lukijoilta tiedot salaa epäjumalan oppi...
    2.Pietarin kirje:

    3:15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

    3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

    3:17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,

    Äänestä

  • jhugyf kirjoitti:

    päästelet...

    Eihän haku kone auta mitään jos ei pysty tulkitsemaan
    Raamattua muutoinkaan . Esim. örvelö ei osaa hän luulee
    vain , ja asettaa lutherin suuhun sanoja , jotka ei ole sinne
    koskaan kuulunutkaan, vaan örvelö luulee olevansa oikeasa
    Haukkumisen suhteen, ja kuitenkaan ei osaa tulkita

    Raamattua edes sen vartaa , että tulkitsisi Jeesuksen ja
    Pietarin edes oikein. Kummassakaan tapauksessa eivät
    ole Paavalia Missään vaiheessa mitään varoitusta tehneet
    SE MITÄ OLI TEHTY , OLI ÖRVELÖN LUONTOISEN
    IHMISEN VAROITUS . Jospa nyt käymme tekstin tutki-
    miseen / kyseisen kohdan sanoista , 1 Piet, 3:15-16. oli
    Pietarin sanat "Rakas veljemme Paavali...kaikissa kirjeissään
    nimittäin siihen mennessä ilmestyneissä . Pastoraalikirjeitä
    ei vielä ollut olemassa .

    3:17 . Varuillaan olo eksytettyjen suhteessa , ks. 2 Piet.2:
    Vastakin on oleva valheopettajia jotka viettelevät monta ,
    Mutta saavat tuomionsa samoinkuin syntiä tehneet enkelit,
    Nooan aikuinen maailma ja Sodoman ja Gomoran kaupunkit he ovat itserakkaita , hekumallisia ja ahneita , turmeluksen orjia , jotka syntiin viekoittelavat eksytyksistä jo päässeitä.

    Näissä jakeissa puhutaan niistä vääristä opettajista joita
    sinnekin oli tullut , siis paikallisia örvelöitä ymmärrätkö .

    Äänestä

Niinpä , minusta hakuukoneen käyttäjä , on luopunut ajatuksensa tarkemmin pois antaen , Jos minulla on
1642 . painos , ja 1776. painos , ja 33/38 painos niin
minulta ei puutu , yhtään tietoutta jota vielä tarvisin .

Kaiken kaikkiaan haku teos on ainostaan nopea hakea
ei asiassa yhtään tarkenpi . Uskooko örvelö tämän jos
ei , on aivan turhaa koettaa sepustaa eri asioita luokse,
voihan ajallakin tehdä erilaista hakua , sama se mitä on
omalla ajalla tekemässä.

Sitten vielä siitä haku koneesta , jos siinä on, 1992 painos
sen haku on persstä . Koska se on väärennös .

Äänestä
  • Saatanakin uskoo ja vapisee, ...

    ... tuo mies taitaa vapista vasta helvetin portilla, sellainen on meno!!!
    Hän pilkkaa kaikki JUmalan tarjoamat pelastushyvyydet röyhkeästi, on kornia laittaa Raamatun suomennosten painovuosia tuollaisen henkilön eteen ollenkaan.

    SE mies paskantaa rapulapaskan KAIKEN PÄÄLLE MIKÄ ON JUMALASTA SYNTYTTÄ.

    Äänestä

Vale on vale, ja perkele on valheen takana aina, ei tänne isoja kirjaimia sen takia kannata kopioida että vale totuudeksi muuttuisi.

Sinulla ei ole tämän palstan lukijoille tai kirjoittajille mitään annettavaa, sinun krapulapaskasi haisteleminen on etonut jo kolme vuotta.

Alkaisi jo riittämään kiitos. Jeesuksen nimessä poistu sinä saatanan henkivalta meidän keskuudestamme

Ap. t. 19:15 mutta paha henki vastasi heille sanoen:
"Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"

Ap. t. 19:16 Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.

Ap. t. 19:17 Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.
Ap. t. 19:18 Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.
Ap. t. 19:19 Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.
Ap. t. 19:20 Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui.

Äänestä
  • Voisitko olla niin järkevä...

    että kertoisit tuon asian Jumalan tai Jeesuksen Oman Sanan tietoa kantasi tueksi käyttämällä?

    KIRJOITIT:
    "Vale on vale, ja perkele on valheen takana aina, ei tänne isoja kirjaimia sen takia kannata kopioida että vale totuudeksi muuttuisi."

    MISSÄ NÄYTTÖÄ VALHEESTA?

    OSOITA NÄMÄ RIKOLLISET TEOT JUMALAN TAI/JA JEESUKSEN MÄÄRÄÄMIKSI:
    -Jeesusta seuranneiden kristillisten murhat
    -pakanavainot murhineet, raiskauksineen, kannibelismineen jne
    -ristiretkien murhat, raiskaukset, ryöstöt kannibalismisuudet
    -noitavainojen murhat, raiskaukset jne
    jne

    ELLET sitä määräystä löydä, niin olet ateistipiru joka nuokin rikokset asettaa Jumalan ja Jeesuksen määräämien tekojen listalle vaikka HE EIVÄT OLE NIIN MÄÄRÄNNEET!

    JUMALAA, JEESUSTA JA PYHÄÄ HENKEÄ PILKATEN RAHOITAT RIKOLLISUUTTA JOTA RIKOLLISINA TEETTE HEITÄ JA PYHÄÄ HENKEÄ PILKATEN:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

    Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

    On varmaan sinulle mieleistä saatanallisesti armahtaa nälkäisiä tappamalla heitä noitarovioilla!!! Se tappamis tapahan on rikollisen kristinuskon sivistystä ollut kautta aikojen, suomessakin herra epäjumalan palveljoiden toimesta!!!

    Äänestä

  • Tämä tapaus osoittaa , miten voi käydä , jos henkilö ryhtyy
    riivaajien karkoittamiseen Jeesuksen nimessä , ellei itse ole Hänen omansa ja toimi Pyhässä Hengessä .Apt. 19:13-17 .

    jakeessa 14 . Ja niiden joukossa oli , jotka näin tekivät , oli myös Juutalaisen ylipapin ( Skeuaan 7 .poikaa ) , olivat ryhtynet ajamaan pahaa henkeä miehestä jossa oli
    Mutta paha henki vastasi heille sanoen: Jeesuksen minä kyllä tunnen ja paavalin minä tiedän , mutta ketä te olette ?

    Ja mies jossa pahahenki oli karkasi heidän kimppuunsa , voitti heidät toinen toisensa perästä ja runteli heitä , niin että he alastomina ja haavoittuneina pakenivat siitä huoneesta .

    Äänestä

  • kj-h.gf kirjoitti:

    Voisitko olla niin järkevä...

    Miksi panit isäntäsi nimen saatana pelkkinä tähtinä?

    Siksi että valheen isä saatana on sinulle seitsemän tähden enkeli.

    Eikä varmaan ole sattumaa sekään, että luku seitsemän on täydellisyyden luku, olet siis täydellisesti saatnalle anteutunut hyypiö. Näkyy hyvin veisteistäsi.

    Äänestä

  • teuta kirjoitti:

    Tämä tapaus osoittaa , miten voi käydä , jos henkilö ryhtyy
    riivaajien karkoittamiseen Jeesuksen nimessä , ellei itse ole Hänen omansa ja toimi Pyhässä Hengessä .Apt. 19:13-17 .

    jakeessa 14 . Ja niiden joukossa oli , jotka näin tekivät , oli myös Juutalaisen ylipapin ( Skeuaan 7 .poikaa ) , olivat ryhtynet ajamaan pahaa henkeä miehestä jossa oli
    Mutta paha henki vastasi heille sanoen: Jeesuksen minä kyllä tunnen ja paavalin minä tiedän , mutta ketä te olette ?

    Ja mies jossa pahahenki oli karkasi heidän kimppuunsa , voitti heidät toinen toisensa perästä ja runteli heitä , niin että he alastomina ja haavoittuneina pakenivat siitä huoneesta .

    Uskonnon nimissä on vaikka minkälaisia "henkiparantajia" kolpötöörejä.
    Moni mieleltään sairas ja heikko ihminen on joutunut mielisairaalaan tuollaisten kolpötöörien käsittelyn jälkeen.

    Sietää varoa, nimittäin tuollaisia ilmiöitä on ilmestynyt viime aikoina paljon myös kristittyjen keskuuteen.

    Äänestä

Kysyt missä näyttöä valheesta , JOKAISESSA SINUN
KIRJOITUKSESSA ON NÄYTTÖÄ SIITÄ VALHEESTA

Aivan jokaisessa jutussasi on valhetta (myös ) että
koeta pysyä asioissa mukana ja oikein .

Äänestä
  • Jeesus on todistanut teutan valehtelijaksi:
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379

    "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler

    teuta 31.12.2010 09:05

    Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden

    Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

    Jeeesus todistaa Omalla Sanallaan teutan valehtelijaksi:

    21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".

    Äänestä

  • Todistat "älä tapa" käskynkin valheeksi Jumalan ja Jeesuksen pilkkaajana!
    Olet Jumalan ja Jeesuksen Lain ja Heidät kieltänyt!
    Tuomitset Jumalan ja Jeesuksen valehtelijoiksi sillä Heidän Lain ja oppien tekstejä ole käyttänyt ja muuta näyttöä ei siulla ole minua vastaan kuin omat aivopierusi!

    teuta
    23.3.2011 12:03
    Sinulla on , metka käsitys JUMALAN JA KRISTUKSEN LAISTA
    SELLAISTA SE TODELLISELLA USKOVAISELLA EI OLE.
    Voisitko joskus myöntää , että tuolla käyttäytymisellä ei
    varmasti örvelö ole vahvoilla . sillä luulo ei ole tiedon
    väärti .
    ellei JUMALA LAKI ole toisen lainen , kuin mitä örvelö
    ajaa esiin se nimittäin ei ole hänen tehtävä , siihen on
    aivan varmasti sellaisia tekijöita joita örvelö ei ole
    edes mittinyt , eikä pysty miettimään. Koskaan .

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9616541/48095597
    "Ei ole Jeesus vahvistanut
    teuta 8.8.2010 12:12
    Mooseksen lakia , muuta kiun 10 käskyä kaiken lainen muu mooseksen laki hylättiin 30 jKr.
    Sinä et ymmärrä oikeastaan mitään. Miksi räävit poskeasi jatkuvasti ."

    teutalle kelpaa omia uskovaisia tappaneen rikollisuuden epäjumala herraksi jota teuta jumaloin yli kaiken:
    Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
    "Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

    Äänestä

  • f.,.-ghj-. kirjoitti:

    Todistat "älä tapa" käskynkin valheeksi Jumalan ja Jeesuksen pilkkaajana!

    Kenen päätelmän mukaan , Örvelön , no eihän sulla ole
    sen paremmin ratkaisuvaltaa kuin minullakaan kuinka sinä
    voit tuomita ketään , Älä tapa asiassakaan ei sinulla ole
    mitään ratkaisu valtaa .

    Pilkaajana , ? Ethän sinä edes tiedä mikä on pilkkaa, vaan
    heität hetulaa siellä ja täällä, ja luulet sellaista.

    Sitten väität, että olen Jumalan ja Jeesuksen lain kieltänyt ?
    ja heidät kieltänyt ?. Olen monasti sanonut sulle örvelö, että
    sinä et tiedä mitä puhut tai kirjoitat .
    Tämä kaikki on varmasti pahaa unta, sillä sinullako on sel-
    lainen kaukokatse että näet sydämeni 200 km. päästä .
    Tai että olen kieltänyt , puhutko itsestäsi , täyttä paskaa
    sulla ei taida olla ymmärrystä ... kirjoittaa ennenmaituista asioista , minun silmissä sinä olet mitättömyys. Hyvin voit,
    mennä Golgatalle Ristin juureen Rukoile armahdusta , jos
    saisit , noilla käsityksillä nimittäin ei .

    Teuta veli. Örvelö on harvinaisen totaalisti saatanan hallussa. Lähes kaikki mitä hän sanoo on valhetta ja Jumalan sanan törkeätä vääristewlyä.

    Me kehoitamme häntä Jeesuksen nimessä poistumaan täältä kiusaamasta Jumalan valittuja .

    Hän vihaa aivan tuhottomasti Jeesuksen verta, näin saatana juuri tekee.
    Miksi?

    Siksi että Jeesuksen nimessä ja veressä on syntimme sovitettu JUmalan kanssa kuolema on voitettu Jeesus on voittaja HALLELUJAA KIITOS JEESUS.

    Saatana poistuu häntä koipien välissä aina kun antaa hänen nokkaansa Jeesuksen veren hajua ja makua. Sitä verta saatana kammoaa, koska hän tietää sen, että häntä ei mikään voi enää pelastaa ikuisesta helvetin vaivasta.

    Voi sitä ihmislasta, joka ylpeydessään ja itseriittoisuudessaan katsoo ylön Jeesuksen sovintoveren ja pilkkaa armovälineitä (jotka meille armon sanaa välittävät), Jumalan sanaa, pyhää Kastetta, ja Herran Pyhää Ehtoollista. Silloin kaikki pelastuksen oksat on poikki ja helvetti kuumana alla, mitään mahdollisuutta ei ole pelastukseen.

    Sinä joka olet tällaiselle tielle eksynyt, saatana on sinut valheillaan pois elämän tieltä eksyttänyt, rukoile parannuksen armoa. Rukoile että synti kirkastuisi sinulle synniksi, että sinä voisit syntisenä tarttua pelastuksen köyteen Jumalan sanaan Jeesukseen Kristukseen!

    Saatanalla ei ole mahdollisuutta, ihmisellä on. Ainoan poikkeuksen tekee pilkka Pyhää Henkeä vastaan, sitä ei saa koskaan anteeksi, vain helvetti odottaa. Tähän tilaan joutunut on sen tarkoituksella ja tiettensä tehnyt , hänen pitää olla ennen tekoaan uudestisyntynyt kristitty. Katumusta ei ole tässä tilassa, on vain kyltymätön saatanallinen viha ja vainoaminen kaikkea Jumalasta syntyttä kohtaan.

    Sinä joka pelkäät että oletko tehnyt tällaisen synnin, et ole sitä tehnyt. Tekijä tietää aina tekonsa, ja on sen tehnyt tahallaan ja tarkoituksella täydessä ymmärryksessä.

    Äänestä

  • Jeesus on tie kirjoitti:

    Olet jo Jumalan ja Jeesuksen antaman Lain ja samalla Heidät kieltänyt!

    Jumalan Valtakunnan oikeuksia vailla oleva ateistipiru olet ottamalla itsellesi oikeuksia väärää todistusta antamalla:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336

    Jeesus pelastaa

    25.4.2011 13:18

    Jokainen pedofiili saa syntinsä anteeksi, jos hän katuu tekoaan ja tahtoo tehdä parannuksen. Parannukseen kuuluu ilman muuta rikoksen tunnustaminen poliisille. Yhteiskunnan lakien mukainen rangastus kärsitään tietenkin ja suostutaan sovittamaan henkilö tai henkilöt joihin rikos on kohdistunut.

    Se on taatusti kova paikka kohdata uhrinsa hätä ja sopia siitä kuinka rikos sovitetaan uhrin kanssa.
    .
    JUMALA JA JEESUS ON JA MEILLÄ ON HEIDÄN MEILLE ANTAMA LAKI JOTEN OLET ITSESI ITSESI TUOMINNUT:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9890458

    Jeesus on tie

    30.5.2011 14:18

    1. Jumalan ja Jeesuksen lakia ei ole olemassa.

    2. Henkilö joka tuosta olemattomasta laista todistaa on erittäin saatanallinen käyttäytmisessään ei kunnioita maallisia eikä hengellisiä lakeja.

    ***************

    TÄTÄ LAKIA EI RIKOLLISET TUNNUSTA!
    ==============================================
    - Tämän alla olevan Lain on Jeesus vahvistanut, mm. vuorisaarnassa:
    Matteuksen evankeliumi: 28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
    ==============================================

    1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
    2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
    3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
    4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
    5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
    6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
    7 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
    8 Muista pyhittää lepopäivä.
    9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
    10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
    11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
    12 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
    13 Älä tapa.
    14 Älä tee huorin.
    15 Älä varasta.
    16 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
    17 Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."
    18 Ja kaikki kansa havaitsi jylinän, tulen leimaukset, pasunan äänen ja vuoren suitsuamisen; ja kun he sen havaitsivat, vapisivat he ja pysyivät taampana.
    19 Ja he sanoivat Moosekselle: "Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme. Älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi."
    20 Mutta Mooses vastasi kansalle: "Älkää peljätkö, sillä Jumala on tullut koettelemaan teitä, että Herran pelko olisi teidän silmäinne edessä ja ettette syntiä tekisi".
    21 Ja kansa pysyi taampana, mutta Mooses lähestyi pimeyttä, jossa Jumala oli.
    22 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: Te olette nähneet, että minä olen puhunut teille taivaasta.
    23 Älkää tehkö jumalia minun rinnalleni; hopeaisia tai kultaisia jumalia älkää tehkö itsellenne.
    24 Tee minulle alttari maasta, ja uhraa sen päällä polttouhrisi ja yhteysuhrisi, lampaasi ja raavaasi. Joka paikassa, mihin minä säädän nimeni muiston, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua.
    25 Mutta jos sinä teet minulle kivialttarin, niin älä rakenna sitä hakatusta kivestä; sillä jos sinä kosket taltallasi kiveen, niin sinä saastutat sen.
    26 Äläkä nouse portaita myöten minun alttarilleni, ettei häpysi sen päällä paljastuisi."
    ----jne...----

    Äänestä

Ja mikähän se se todistus olisi . Jeesus ei ole sanonut
pahaa sanaa kuin itsellesi , miksi no siksi että sinä olet
itse sellainen ,älä viitsi naputtaa.

Äänestä

Tuossa viestissäni sanoin , että mene ristin luo, miksi ?
Siksi että siellä voi olla priiskoittuinutta JEESUKSEN VERTA
Joka ainostaan kelpaa syntien poistamiseen , ja voi sulle
antaa anteeksi pahat tekosi , nimittäin jos löydät sitä vielä.

Vain ja ainoastaan, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
sovintoveri voi sinut pelastaa. Muuten tipahdat sinne jonne
sinun on sanottu putoavan kolvettiin hentti.-
Muista sovintoveri ja sen voima.

Äänestä
  • Tätä totuutta ei katumus katekismus kerro ehtoollisesta!!!

    LUE JA YRITÄ EDES YMMÄRTÄÄ MITÄ JEESUS OPETTAA!!!

    Jeesuksen kertoma vertaus:

    27 Ja hän otti maljan, ja kiitti, antoi heille ja sanoi: Juokaa tästä kaikki,

    28 sillä tämä on minun perimä; sen Uuden Testamentin malja, jonka tähden monien syyttömien verta vuodatetaan synneistä jotka ei heille kuulu.

    29 Mutta minä sanon teille: En suinkaan minä teidän verta juo tästä viinipuun hedelmästä, sitä juodaan verenä siihen saakka, kunnes minä jälleen juon teidän kanssanne viinin viininä, Uuden Liiton mukaisesti, minun maallisen ja sielullisen Isäni valtakunnassa.

    TÄSSÄ TIETO ETTÄ KYSEESSÄ ON VERTAUS:

    Markus 4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,

    Markus 4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".

    Mar 4:13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?

    TÄSTÄ SELVIÄÄ ETTÄ NK. pyhä ehtoollinen ON JEESUKSEN PILKKAAMISTA JOSSA HÄNESTÄ TEHDÄÄN ULOSTETTA:

    16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?

    17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

    ON VARMAAN VAIKEA TUNNUSTAA, ETTÄ EHTOOLLINEN ON JEESUKSEN PILKKAAMISTA MUTTA ETTE TE OLE SYYLLISIÄ VAAN HARHAUTETTUJA!!!

    Olen usein saanut "turpiin" nk. pyhän ehtoollisen "pilkkaamisesta" kuten monet teistä ovat asian ilmaisseet mutta laitan taas kerran esille Jeesuksen Oman Sanan todisteet kantani tueksi. En pilkkaa ehtoolistanne vaan sitä, että tuon Jeesusta pilkkaavan rituaalinne suoritatte Hänen Nimessä Häntä pilkaten!

    Lukekaa joskus raamattua ottakaa vastaan Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tiedot Laki mukaan lukien niin tiedätte ketä palvelette!

    Uskonvapaus Laki sallii, että saatte palvella herraanne niin palvelkaa sitä Luder/Lutheria epäjumalanne sen herran omalla nimellä JA JÄTTÄKÄÄ JUMALAN JA JEESUKSEN SEKÄ PYHÄN HENGEN NIMISSÄ TEKEMÄNNE RITUAALIT, OPETUKSET JNE POIS NIIN ETTE PILKKAA SIELULLISESTI JUMALAN JA JEESUKSEN OMAAVIEN MIELTÄ.

    Taivaasen ei ketään pakoteta mutta helevettiin viedään väkisin, miekan voimalla jne ellette "valvo" ja pidä omia oikeuksia itsellänne! Te uskotte taivaan valtakunnan rakentaja oppeihinne vaikka Jeesus itse on opettanut että se on jokaiselle jo syntyissää...:

    harhaoppinne:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9566057/47416379

    "JOS tuo luku pitisi paikkansa sinä olisit Hitler

    teuta 31.12.2010 09:05

    Heil ... Kirkosta erooja ei ole löytänyt mitään muuta kuin pienen veron maksammattomuuden

    Taivaan valtakuntaa nimittäin ei ole vielä tehtykään !"

    Jeesuksen antama tieto:

    Luukkaan evankeliumi:

    17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."

    Valitkaa vapaasti ja esiintykää vain ja ainoastaa YHTÄ PALVELVINA sen omalla opilla ja sen omassa nimessä!

    Äänestä

Jos örvelö kehtaa kirjoittaa noita omiaan .

Miksen minäkin , eräässä pitäjässä oli viinaan menevä ,
pappi , kuinka ollakkaan lauantai iltameni että hupsis
hän ehti punkkaan vasta 5-6 aikaan ja kun hänet herätettiin
su klo 8-9 aikaan olo oli kamala hän sanoi rengille mene
Paavalilta ostamaan pullo , kun renkiä ei kuulunut takaisin
hän turvautui vanhaan konstiin , Vahvaan kahviin jne.

Kellot loi jo tapalissa kun pappi kulki sakastiin
pappi sai ohjelman akuun , kuin ihmeen kaupalla ja
aloitti menot luki epistolaa , kun näki että Renki tuli kirkkoon , ja kun tekstissä oli kohta MITÄ SANOPI PAAVALI . Pomppas renki pystyyn ,ja sanoi Ei tule viinan tippaakaan ennen kuin on vanhat maksettu .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jeesus on tie kirjoitti:

Mistähän tuo piru on "tietonsa" kerännyt. :-))))
Johan on perkele apupoikineen röyhkeäksi käynyt.
Perkele on valheen isä ja se näkyy hänen orjiensa toimissa kaikkialla.
Tragikoomista kyllä jopa tieteen nimissä julistetaan saatanallista valhetta
muka alkuräjähdyksestä ja lajien synnystä. Vain sen tähden valehdellaan
ettei tunnustetan Jumalaa Herraksi ja kaiken Luojaksi.

Tiede tietää itsekin ettei mikääm materia saati elollinen luonto synny tyhjästä.
Silti samaa tyhjästä räjähdyksen kautta syntymisen paskaa jauhetaan muka totena. Miten tyhjä voi räjähtää? :-))))))))))))))))))))))

Mitä Herran apostoli Paavaliin tulee:
Meillä on Raamatussa kerätty Paavalista hyvin paljon tietoa ja ennen kaikkea luotettavaa tietoa. Siellä hän, tuo lahjakas kielitaitoinen Gamalielin oppipoika itse opettaa meitä väkevällä tavalla Kristuksen tuntemiseen.

Jos Paavalin sivistystä vertaa nykyaikaan, niin hän oli huippuyliopistollisen koulutuksen saanut henkilö.

No me tiedämme että hän ei toiminut dekaaninan yliopistoissa vaan teki telttoja pysyäkseen hengissä. Syy: Hän todisti Kristuksesta ja pyhitti elämänsä ylioiston sijaan Jeesuksen Kristuksen todistamiseen.

Mahtava opettaja meille tiellä kohti iankaikkista elämää.

Kiitos Jeesus Paavalista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu