"Te eksytte,

tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa".

Jeesus kun tämän sanoi aikanaan SEN Hän sanoo tänäänkin.

Keille Jeesus sanoo;"Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa".
Juuri näille kun Hän myös sanoo; "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."

Ja tällaiset ihmiset ovat juuri itse ihmisiä JOTKA EIVÄT KOKO RAAMATTUA
usko vaan mitätöivät siitä RUTKASTI.
He ovat ihmisiä joista sana myös sanoo selvästi; "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia 4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."
HE ottavat siis SANASTA vain sen mikä luonnolliselle ihmiselle itselleen
sopii. Tämä on totuus, mutta tätä totuutta EI tulla näkemään ellei TODELLA
saada Jumalalta sitä armoa, että ALETTAISIIN ETSIÄ TODELLA SITÄ MIKÄ HÄNESTÄ ON.

Kirjaimia tutkimalla oman tahdon tiellä ihminen EI SIIS TULE TUNTEMAAN
KIRJAIMIA, kirjoitettua sanaa.

RAAMATUN sana EI ole yhtä kuin JUMALA.

VAAN JUMALA elää ja odottaa, ETTÄ VOISI OLLA armollinen. JUmala odottaa
puoleensa kääntyviä HÄTÄ ETSIVIÄ sieluja.

Jumala on sanassa SELVÄSTI KAIKKI SANONUT, tämänkin;
"kirjain kuolettaa" JA sitä se todella tekee jotka luulevat kirjaimista löytävän
ikuisen elämän.

Ps. en lähde mukaan mihinkään ketjuun jossa vatvotaan ihmistä.
Tuon totuuden Jeesuksessa JA toivon, että IHMISET saisivat JUMALAN
ARMON osakseen niin, että HERÄISIVÄT kirjaimen kuolettamasta unesta.
399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

korjata EI hätä, vaan HÄNTÄ ETSIVIÄ.

Jumalan siunaama tie on vain se yksi tie ja SE ei lähde omasta uskosta,
omasta antautumisesta, omasta lain täyttämisestä...

VAAN ne jotka Jumala herättää ja tiellensä saa lähtemään JANOAMAAN
PELASTUSTA YKSIN HÄNELTÄ EI KIRJAIMISTA.
Kirjaimet Jumala tulee kuin tuleekin kirkastamaan MITEN NE OVAT.

Äänestä
  • kirjainten kanssa ON sekin on raamatussa selvästi sanottu:

    "Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, EI KIVITAULUIHIN, VAAN SYDÄMEN LIHATAULUIHIN. 4. Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan; 5. ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta, 6. joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. "

    "puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista, 5. ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan. 6. Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, 7. vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, 8. sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet - 9. vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat." 10. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. 11. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. 12. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; 13. ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. 14. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 15. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. 16. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli."

    Nämäkin raamatun sanomat OVAT aivan selvät ja selkeät niille joille
    JUMALA SAA PUHUA.

    Kirjainten mukaan uskovat eivät noitakaan sanomia pysty ymmärtämään niin kuin ne ovat.

    Raamatun sanomaa voidaan lukea, MUTTA vain ymmärtää niin kuin se Jumalassa on vasta silloin kun ihminen on saanut JUMALAN ARMON
    herätyksen kohdallaan ja VIELÄ armon lähteä ETSIMÄÄN JUMALAA
    ja Hänen valtakuntaansa.

    Äänestä

  • Miten todella kirjoitti:

    kirjainten kanssa ON sekin on raamatussa selvästi sanottu:

    jos JUMALA olisi saanut ihmisen SYDÄMEEN "kirjoittaa" niin aivan TOISTA
    olisi uskon maailma.
    Nyt kun luetaan vain "kivitaulusta" ulkoisesti, niin sellaiset sopat ovat syntyneet
    mitä itse kukin on tahtonut keittää mieltymystensä, halujensa mukaan, eikä
    niillä pärjää kuin vajavaisesti tämän maallisen elämän ja siihen se "lysti"
    loppuu.

    Jollei Jumala saa SIELLÄ ihmisen SYDÄMESSÄ vaikuttaa täällä ajassa, niin
    todellakaan EI JUMALA sitä enää tämän elämän jälkeen TEE, vaan iankaikkinen ero Hänestä alkaa.

    EI ole siis yksi lysti mikä on uskosi mikä on tie jolla matkaa teet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koska te ette kirjoitti:

tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa".

Jeesus kun tämän sanoi aikanaan SEN Hän sanoo tänäänkin.

Keille Jeesus sanoo;"Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa".
Juuri näille kun Hän myös sanoo; "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."

Ja tällaiset ihmiset ovat juuri itse ihmisiä JOTKA EIVÄT KOKO RAAMATTUA
usko vaan mitätöivät siitä RUTKASTI.
He ovat ihmisiä joista sana myös sanoo selvästi; "Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia 4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."
HE ottavat siis SANASTA vain sen mikä luonnolliselle ihmiselle itselleen
sopii. Tämä on totuus, mutta tätä totuutta EI tulla näkemään ellei TODELLA
saada Jumalalta sitä armoa, että ALETTAISIIN ETSIÄ TODELLA SITÄ MIKÄ HÄNESTÄ ON.

Kirjaimia tutkimalla oman tahdon tiellä ihminen EI SIIS TULE TUNTEMAAN
KIRJAIMIA, kirjoitettua sanaa.

RAAMATUN sana EI ole yhtä kuin JUMALA.

VAAN JUMALA elää ja odottaa, ETTÄ VOISI OLLA armollinen. JUmala odottaa
puoleensa kääntyviä HÄTÄ ETSIVIÄ sieluja.

Jumala on sanassa SELVÄSTI KAIKKI SANONUT, tämänkin;
"kirjain kuolettaa" JA sitä se todella tekee jotka luulevat kirjaimista löytävän
ikuisen elämän.

Ps. en lähde mukaan mihinkään ketjuun jossa vatvotaan ihmistä.
Tuon totuuden Jeesuksessa JA toivon, että IHMISET saisivat JUMALAN
ARMON osakseen niin, että HERÄISIVÄT kirjaimen kuolettamasta unesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu