S-etukortti
S-etukortti kehitettiin sitä varten, että ihmiset, jotka eivät osaa kyseenalaistaa s-ryhmän manipulaatiota saada ihmiset palaamaan heidän kauppaansa 5% alennuksilla, tulisivat sokeudessaan takaisin kuluttamaan mahdollisimman lyhyellä opiskelulla saadun ammatin palkan. Onhan s-etukortin omistamisessa myös hyviä puolia. Mukamas. Drinkkejä ja ruoka-annoksia saadaan halvemmalla kuin muut, kaupoissa on tarjouksia joissa saa 4 pulloa Pepsi Maxia 3.80e ja baareihin pääsee ilmaiseksi s-etukortilla. Mutta luuletteko, ettei jokainen henkilö, joka on kerran käynyt Amarillossa syömässä ja huomannut että säästäisi 3,50e lehtipihvistä jos omistaisi s-etukortin, olisi heti kotiin mennessään mennyt tilaamaan netistä s-etukortin.
S-etukortin hinnat ovat normaaleja hintoja, jotka on mukamas alennettu. Näin ne ihmiset jotka eivät omista s-etukorttia joutuvat maksamaan pari euroa ylimääräistä huomaamattaan. Ja hei! Mikäs siinä. Harmi ettei tullut s-etukorttia mukaan. Menenkin tästä heti kotiin ja tilaan sen kortin. Säästän ensi kerralla sitten. Ja onneksi seurueessa yhdellä oli s-etukortti mukana. Saatiin kaikki se alennus. Yksin olisin joutunut maksamaan täyden hinnan. Kyllä se s-etukortti on mahtava.
Parin viikon kuluttua s-etukortti tulee postissa onnittelukirjeen saattelemana. ”Onneksi olkoon plaaplaaplaa”. Kaksi edellistä viikkoa olet huomannut kuinka mahtavia tarjouksia etukortin omistajat saavat s-kaupoissa. Noista limuista 50 senttiä pois, tuosta pyörästä 10% etu ja tuohon telkkariin korotonta maksuaikaa. Kyllä s-kaupat ovat anteliaita. En käy ostoksilla enää missään muualla, kuin s-kaupoissa!
Tulee aika ostaa uudelle ylioppilaalle valmistujaislahja. Hintaseurannan mukaan halvimman läppärin saisi verkkokaupasta. Mutta kyllä me nyt S-kaupasta se tietokone ostetaan, siellä on varmasti hyviä tarjouksia taas ja ne myyjät ovat niin ammattitaitoisia. Eihän niihin s-ryhmän kauppoihin ihan kaikki töihin pääse. Kappas! Tuossahan on ihan samanlainen kannettava, kuin verkkokaupassa, mutta miksi se on 100e kalliimpi? Aah! S-etukortilla sen saa 80e halvemmalla! Ja vain tämän viikon! Kyllä se täältä ostetaan. Saadaan heti kone mukaan, eikä tarvitse maksaa niitä kalliita postimaksuja. Ja Itella on niin epäluotettava. Voi kun s-ryhmä perustaisi jo oman postipalvelun!
Ja edellä mainittu Pepsi Max-tarjous. 4 pulloa 3.80e s-etukortilla. Vanhat pullot myydään huipputarjouksena
.
Mikäs sen helpompaa, kuin huomata että tuotteessa on vika, ja kääntää se omaksi eduksi: S-ryhmä, hieromme kusta silmääsi.
S-etukortti
4
264
Vastaukset
- S-ryhmä on PARAS.
Sinä et nyt ota laskelmassasi ollenkaan huomioon S-ryhmän vuosittain palauttamaa osuuskaupan osuutta. Meidän perhe sai taaskin lähes 400 euroa viime vuodelta osuusmaksua. Se, plus S-alennukset ja boonukset tekevät yhteensä jo tosi ison rahan. Ei saa Keskon eikä Tradekan kaupoista yhtä hyviä etuja.
Sitäpaitsi, S-ryhmän kaupoissa on kiva asioida, kun voi luottaa laatuun. Tunnelmakin ja palvelu kaupoissa on ensiluokkaisen hyvää. - Oletko pankki?
Lainaat siis rahaa S-ryhmälle ilman korkoa.
Etkö todellakaan huomaa muten sinua kusetetaan?
Jos ostaisit kortittomasta kaupasta (Lidl, Minimani ym.) saisit tuotteet lopulliselta hinnaltaan samalla rahalla, mutta sinun ei tarvitsisi laittaa rahojasi kaupan tilille palautusta odottamaan... - Jeppisjuu
Eritttttttäin hyvä pointti!!
T. Kortiton mutta onnellinen - Hevikundi marketissa
Minusta kaikenlaiset kanta-asiakas/bonus-kortit ovat huonoja. Kaikki kulut korttien valmistuksesta ja käytöstä, lukulaitteet jne, ne otetaan asiakkaiden kukkarosta. Jos S-marketilla on varaa maksaa bonusta vaikka 5%:a, niin mistähän se raha oikein tulee? Aivan oikein, asiakkaiden kukkarosta.
Jos korttisysteemiä ei olisi, S-Market ja muut kaupat voisivat ( halutessaan ) alentaa hintoja pysyvästi bonusten verran. Silloin alennuksen saisivat kaikki asiakkaat, myös ne jotka maksavat käteisellä. Mutta tämä on tietenkin utopiaa.
Minä en käytä mitään etukortteja. En halua ylläpitää mitään ihmesysteemejä ja vaikken paranoidi olekaan, en myöskään pidä ajatuksesta, että ostostietojani käytetään johonkin mihin lie.
Oletteko koskaan miettineet, miksi jonot ovat aina niin pitkiä. Siksi tietenkin että kortilla maksaminen on hitaampaa kuin käteisellä maksaminen! Näin varsinkin silloin, kun asiakkaan pitää vielä itse naputella joku koodi.
Minä maksan aina käteisellä. Ja S-Marketeissa olen huomannut, että he ovat aloittaneet erittäin ankaran S-etukortin lobbaamisen. Olen käynyt yhdessä ja samassa S-marketissa jo 13 vuotta. Kassat tuntevat minut. He tietävät että maksan aina käteisellä. Silti he nykyään kysyvät joka v***n kerta: " Onko sinulla S-etukorttia?" Muutos oli niin selvä ja alkoi joskus kaksi vuotta sitten, että olen varma että kassoja on tiukasti ohjeistettu: " Kysykää AINA käteisellä maksavalta korttia." Lopulta kyllästyin tähän hienovaraiseen manipulointiin ja ostin MP3-soittimen. Nyt menen kassalle aina luurit korvissa ja hevi soi täysillä niin etten kuule mitään. Moni kassaneiti on selvästi loukkaantunut, kun en vastaile enää heidän kysymyksiinsä. Mutta kyllä he pian oppivat. Säälittää vaan ne kassat, kun heidät pakotetaan hokemaan kuin papukaijat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057411
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1005255Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163506Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253451Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3451485Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?551318