Palstalla on käyty useita keskusteluja etiikasta. En kuitenkaan muista käydyn keskustelua siitä mihin etiikka (moraalifilosofia) oikein perustuu. Tässä muutamia haja-muisteluksia ilman mitään tärkeys- tai muuta järjestystä:
- Immanuel Kant:n etiikka oli velvollisuus etiikkaa. Jokaisen velvollisuus on hänen mukaansa elää eettisesti oikein. Sen mikä on eettisesti oikein hän määritteli:
"Toimi aina niin että toimintasi voitaisiin asettaa yleiseksi laiksi."
(Lainaus muististani ei ole täysin tarkka)
- Rene Descartes yritti saada järkeä moraalin perustaksi mutta sen ollessa liian vaikea tehtävä hän joutui tyytymään ns. tilapäiseen moraaliin jonka perusteet ovat hieman epäselvät.
- Benedictus Spinozan moraalin perustana on rakkaus. Aitona panteistina (= ateisti) hän lähti siitä että rakastamalla Jumalaa, joka oli hänelle sama kuin luonto, ihminen toimii aina eettisesti oikein. Myös Spinoza yritti soveltaa järkeä etiikkaansa.
- Kristinuskon moraali on minun mielestä pelon moraalia. Jos et tee näin ja näin sinua rangaistaan ja todella ankarasti. Nietzsce sanoi kristinuskon moraalia orjamoraaliksi.
Tässä vaan muutama esimerkki mutta ottakaa (jos haluatte) kantaa, väittäkää vastaan ja kertokaa uusia esimerkkejä.
Hyvää viikonvaihdetta kaikille
- Immanuel Kant:n etiikka oli velvollisuus etiikkaa. Jokaisen velvollisuus on hänen mukaansa elää eettisesti oikein. Sen mikä on eettisesti oikein hän määritteli:
"Toimi aina niin että toimintasi voitaisiin asettaa yleiseksi laiksi."
(Lainaus muististani ei ole täysin tarkka)
- Rene Descartes yritti saada järkeä moraalin perustaksi mutta sen ollessa liian vaikea tehtävä hän joutui tyytymään ns. tilapäiseen moraaliin jonka perusteet ovat hieman epäselvät.
- Benedictus Spinozan moraalin perustana on rakkaus. Aitona panteistina (= ateisti) hän lähti siitä että rakastamalla Jumalaa, joka oli hänelle sama kuin luonto, ihminen toimii aina eettisesti oikein. Myös Spinoza yritti soveltaa järkeä etiikkaansa.
- Kristinuskon moraali on minun mielestä pelon moraalia. Jos et tee näin ja näin sinua rangaistaan ja todella ankarasti. Nietzsce sanoi kristinuskon moraalia orjamoraaliksi.
Tässä vaan muutama esimerkki mutta ottakaa (jos haluatte) kantaa, väittäkää vastaan ja kertokaa uusia esimerkkejä.
Hyvää viikonvaihdetta kaikille
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kristinuskon moraali vapautuksen ja rakkauden moraali.
Seurauksista varoittaminen ei ole pelon lietsomista, päinvastoin se on välittämistä.
"Seurauksista varoittaminen ei ole pelon lietsomista, päinvastoin se on välittämistä. "
Ai jaa, sitäkö se on. Saddam Hussein, Adolf Hitler, Idi Amin & kumppanit ovat niskuroinnin seurauksista varoittaessaan osoittaneet vain humaania lähimmäisenrakkautta ja menneet välittämisessään jopa niin pitkälle, että ovat uhkauksensa myös toteuttaneet.
Jumala meitä varjelkoon tälläiselta "jumalalta"!
En vertaisi Jumalaa mainitsemiisi henkilöihin.
Mielestäni käsky "älä tapa" on yksiselitteinen ja varoittava, siitä ei hyvää seuraa.
Hussein ja Hitler tuskin ajattelivat tältä pohjalta.
Ero vallanhaluisen ihmisen ja suojelevan Jumalan välillä on melkoinen.
"Aiheyhteys pätkii"
Tottakai se pätkii, koska se ei sinun teoriaasi sovi.
"En vertaisi Jumalaa mainitsemiisi henkilöihin."
En minäkään.
"Mielestäni käsky "älä tapa" on yksiselitteinen ja varoittava, siitä ei hyvää seuraa."
Mutta kiduttamisen hyväksyt rangaistuksena niskuroinnista (vrt. helvetin tulessa kituminen)
"Ero vallanhaluisen ihmisen ja suojelevan Jumalan välillä on melkoinen"
Olen samaa mieltä, ero on varmasti suuri. Samankaltaisuus johtuu vain siitä, että raamattu on vallanhaluisen ihmisen kirjoittama.
Olis hyvä vähän jumalan pelkoa ollakkin kun huonosti kasvatetut nulikat ei edes poliisia tottele enää.
...että lisää pelkoa vaan jottei kunnon ihmisten tarttis pelätä.
>"Mutta kiduttamisen hyväksyt rangaistuksena niskuroinnista (vrt. helvetin tulessa kituminen)"
Juuri siksi minäkin pidän täällä meteliä, jotta mahdollisimman moni teistä välttyisi rangaistukselta, jonka me kaikki olemme pahoilla teoillamme(synti) ansainneet. On jokaisen henkilökohtainen päätös, haluammeko kärsiä rangaistuksen itse, vai uskommeko Jeesuksen kuolleen meidän syntiemme puolesta.
Meillä on vapaat kädet valita, älä syytä muita varoittelusta, tai vääristä valinnoistasi.
Tietosi Raamatun kirjoittajista on puutteellista, eikä mielipiteesi kestä lähempää tarkastelua.
"Juuri siksi minäkin pidän täällä meteliä, jotta mahdollisimman moni teistä välttyisi rangaistukselta, jonka me kaikki olemme pahoilla teoillamme(synti) ansainneet."
Deemas, uskon että sinulla on hyvä tarkoitus toimintaasi, ja kiitos välittämisestä (tämä ei ole ironiaa). Mutta vaikutat typerykseltä toistellessasi varoitusta rangaistuksesta taholta, jonka olemassaoloon toinen osapuoli ei edes usko. Tosi outo on sitten maininta vapaista valinnoista tässä yhteydessä, mikä on itsestään selvyys.
Vastuu vääristä valinnoista koskee meistä jokaista, myös sinua!
"Juuri siksi minäkin pidän täällä meteliä, jotta mahdollisimman moni teistä välttyisi rangaistukselta, jonka me kaikki olemme pahoilla teoillamme(synti) ansainneet."
Kiduttaminen ja sillä uhkaileminen ovat sinun mielestäsi ilmeisen perusteltuja ja oikeutettuja. Mikä tässä maailmassa ja meissä ihmisissä on vikana, Deemas?
"On jokaisen henkilökohtainen päätös, haluammeko kärsiä rangaistuksen itse, vai uskommeko Jeesuksen kuolleen meidän syntiemme puolesta."
Minä en halua kumpakaan. En ole pyytänyt, että kenenkään tarvitsisi kuolla puolestani.
"Meillä on vapaat kädet valita, älä syytä muita varoittelusta, tai vääristä valinnoistasi."
En ymmärrä tätä toisteluasi vapaista valinnoista ja henkilökohtaisista päätöksistä, mikä on pointtisi? Kyllä minä tiedän, että Suomessa on uskonnonvapaus.
"Tietosi Raamatun kirjoittajista on puutteellista, eikä mielipiteesi kestä lähempää tarkastelua."
Sinun tietosi minun tiedoistani ovat enemmän kuin puutteelliset. Toisaalta asia taitaa olla niinpäin, ettet itse kestä tarkastella mielipidettäni lähempää. Mitä pelkäät Deemas?
>"Vastuu vääristä valinnoista koskee meistä jokaista, myös sinua!"
Kiitos ja onneksi olkoon, olet ymmärtänyt pointtini, teit päivästäni hieman aurinkoisemman.
>"Kiduttaminen ja sillä uhkaileminen ovat sinun mielestäsi ilmeisen perusteltuja ja oikeutettuja. Mikä tässä maailmassa ja meissä ihmisissä on vikana, Deemas?"
Tahditonta ehkä, mutta myös aiheellista. Me olemme itsekkäitä ja ahneita, ja maailmamme on toisten samanlaisten vallassa.
>"Minä en halua kumpakaan. En ole pyytänyt, että kenenkään tarvitsisi kuolla puolestani."
No tehty mikä tehty, voit joko hyväksyä sen tai unohtaa. Vaihtoehdoista ensimmäinen vapauttaa sinut.
>"En ymmärrä tätä toisteluasi vapaista valinnoista ja henkilökohtaisista päätöksistä, mikä on pointtisi? Kyllä minä tiedän, että Suomessa on uskonnonvapaus."
Vapautta seuraa vastuu, kuten Ramon ymmärsi.
>"Sinun tietosi minun tiedoistani ovat enemmän kuin puutteelliset. Toisaalta asia taitaa olla niinpäin, ettet itse kestä tarkastella mielipidettäni lähempää. Mitä pelkäät Deemas?"
Totta, en tiedä tietojesi määrää, kenties vain annoit olettaa, ettet tietäisi. Minä voin tarkastella Raamatun kirjoittajia ja olla edelleen sitä mieltä, ettei niitä ole kirjoittaneet vallanhaluiset ihmiset. Minä en pelkää montaakaan asiaa, minun ei tarvitse pelätä. Mitä sinä pelkäät?
Muuten erinomainen tiivistelmä erilaisista moraaliterioista jää kristinuskon osalta puutteelliseksi. Se alkaakin sanoillasi: "Minun mielestäni..." Mieleipiteesi sinänsä on arvokas ja esittämäsi näkemys "pelosta" kristillisen moraalin perustana on ihan kiinnostava.
Kristinuskon etiikka nousee ennen kaikkea - ei pelosta - vaan rakkaudesta Jumalaa kohtaan.
Jeesus itse vastasi kysymykseen siitä mikä on suurin käsky laissa sanomalla:
"Suurin on tämä: 'Kuule, Israel, Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi, kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'. Toinen tämän vertainen on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'. Ei ole mitään suurempaa kuin nämä"
Näin ollen kristillisen etiikan motivaatio nousee rakkaudesta Jumalaan ja rakkaudesta lähimmäisiin. Ei rangaistuksen pelosta. Rakkaus ei ole tässä yhteydessä jokin mielihyvänsekainen tunnetila, vaan ennen kaikkea sitoutumista ihmisen tunne-elämän ("kaikesta sydämestä") ja ymmärryksen ("kaikesta mielestä") koko voimalla ("kaikesta voimastasi") kuuliaisuuteen Jumalalle.
Toisaalta kaikkiin eettisiin järjestelmiin liittyy jonkinlainen rangaistuksen pelko, koska ei ole olemassa moraalia ilman siihen liittyvää moraalista velvoitetta, jonka laiminlyömisestä on seurauksia. Sitä en toki kiellä, että rangaistuksen pelkoa on käytetty sadistisen tehokkaasti toisinaan kristillisissä piireissä hyväksi. En kiellä sitäkään, että rangaistuksen pelko olisi joillakin motivaationa. Tällöin he eivät ehkä ole sisäistäneen kristillisen etiikan syvintä olemusta.
Periaatteessa kristillinen etiikka on hieman niinkuin tuo mainitsemasi Spinozan käsitys. Paitsi, että Jumala ei kristinuskossa ole persoonaton panteistinen käsite, vaan persoonallinen olento.
Kristillinen etiikka siis ankkuroi moraalinormiston ihmisen ulkopuolelle ja yläpuolelle Jumalan käskyihin, jotka heijastelevat Hänen luontoaan ja olemustaan. Siksi moraali ei ole subjektiivista vaan objektiivista. Se ei ole ihmisen luotavissa tai muutettavissa vaan ainoastaan löydettävissä ja noudatettavissa.
Kristillinen etiikka edustaa arvo-objektivismia. Monet muut eettiset järjestelmät sen sijaan arvosubjektivismia.
Kyllä mä oon onnellinen olla sellasen orjana joka tekee mut onnelliseks (ei kiinnosta oonko vääräs vai oikees koska tuntuu vaa ni hyvält). Helkkariin moraalit, etiikat ja muut sanat joita kukaan ei o edes yksmielisesti määritellyt eikä kukaan edes taida tietää varmasti mitä ne ovat..Osoittakaamme edes toisillemme Raamatun toista pääkäskyä "rakasta lähimmäistäsi, niinkuin itseäsi" niin eiköhän maailma olisi parempi paikka.
Vaikka tartunkin viestiesi sisältöön ja olen niistä yleensä täydellisesti eri mieltä, olen 100 prosenttiseesti sitä mieltä että jos kaikki ajattelisivat kuin sinä, olisi mailma todellakin paratiisi elää.
Mutta siinähän se ongelma onkin kun näin ei ole eikä koskaan tule olemaan ...valitettavasti :(
Kaltaisesi ihmiset ovat hyviä ystäviä kaveripiirissäkin. Vahinko vaan että olen niin paha suustani että karkotan sellaset kaverit äkkiä kun olen niin pirun realisti omasta mielestäni...
mutta yksi on varmaa. Jos joku kaverilleni pahaa meinaa ilman syytä tehdä niin varmasti puutun asiaan enkä vaan sivusta katso!!!
Realistisuuden pitäisi olla maailman ainoa uskonto, mutta son varmaan maailman vaikein asia.
Penäsinpä tätä asiaa syksyllä Pseudohipiltä kahdessa käymässämme keskustelussa, jotka hän on nähtäväksi ja luettavaksi asettanut kotisivulleen (mainostaminen sallittakoon). Aloitimme kristillisestä moraalista ja itse sai keskustelun lopuksi todellisen ahaa-elämyksen.
Eihän moraalin perusta, jota minä etiikaksi ja sinä moraalifilosofiaksi kutsut, voi olla mikään filosofinen eikä opillinen kysymys a la Kant tai Descartes, koska silloin moraali alkaisi vasta tiedon yllettyä tälle tasolle. Minulle asia on hyvinkin yksinkertainen ja perustuu lähinnä Winnicottin ja Kleinin oppeihin lapsen kehityksestä psyykkisesti tasapainoiseksi yksilöksi. Jos ja kun me ensimmäisinä kolmena vuotenamme saamme adekvaatin hoidon ja opimme, että tarpeisiimme vastataan, meitä hoidetaan, lohdutetaan ja rakastetaan ja meidän omat tekomme aiheuttavat yhtä adekvaatin reaktion muissa, meissä kasvaa humaanin moraalin pohja ihan itsestään ja meistä tulee hyvän integriteetin omaavia, tästä elämästä yhteisvastuuta kantavia yksilöitä. Monimutkaisempaa se ei ole, sitä paitsi jokaisen, jolla on pieniä ihmisenpoikasia lähellään, voi tehdä tieteellisiä havaintotukimuksia tästä asiasta.
Koska meidän kehitysympäristömme suurelta osin on juutalaiskristillisen kultturin läpitunkema, meidän moraalimme luonnollisesti useimmiten perustuu kymmenen käskyn kunnioittamiseen. Yhtä hyvin se tietenkin voisi olla buddhalainen tai hindu. Näen kuitenkin, että kristillisen etiikan kaksoiskäsky on kahdessa asiassa hyvä:
1) Jumalan kunnioittamisen olen tulkinnut oman kummallisen panteistisen jumalakäsitykseni kautta siten, että meidän tulee rakastaa ja kunnioittaa sitä elämäketjua, jonka lenkki me olemme, pitämällä siitä huolta kaikin kynsin niin että viemme sitä käyrää eteen- ja ylöspäin ja hyväksymällä se, mikä on meitä ennen ollut(tätä yritin selittää kuukausi sitten aloittamassani keskustelussa kuolemasta).
2) lähimmäisen rakastaminen kuin itseään on meille ainoa mahdollisuus, koska vain siten kuin meitä on rakastettu, osaamme rakastaa eteenpäin ja vain se meiltä voidaan vaatia. Tämä kuulostaa kumman deterministiseltä, mutta ei minulle sitä ole, sillä kuten Ateisti (?) sanoi, päästämällä jalankulkija kadun yli voi kasvaa moraalisesti mahdottomasti ja kerralla ihan vielä ajokortti-iässä.
’Lähimmäisen kohtelemista kuin itseänsä haluaisi kodeltavan’ parempaa ohjetta en ole arkipäiväisten moraaliongelmien ratkomiseen löytänyt, mikään laki ei pure kaikkiin probleemoihin.
Muuten olen sitä mieltä, että kristillisen moraalin perusteiden kytkeminen pelkoon sen enempää kuin moraalin perustetta yleensä on ihan omituista. Sen sijaan näkisin, että ’pelko’ tehdä moraaliaan vastaan tuleekin kasvaa jossain elämän vaiheessa, ihan vain sen takia, että oppii harkitsemaan tekonsa ja elämään kuin ihmiset.
" Minulle asia on hyvinkin yksinkertainen ja perustuu lähinnä Winnicottin ja Kleinin oppeihin lapsen kehityksestä psyykkisesti tasapainoiseksi yksilöksi. Jos ja kun me ensimmäisinä kolmena vuotenamme saamme adekvaatin hoidon.....meissä kasvaa humaanin moraalin pohja ihan itsestään ja meistä tulee hyvän integriteetin omaavia, tästä elämästä yhteisvastuuta kantavia yksilöitä."
Tulkitsen sinun puhuvan naturalistista etiikkaa, eli ihminen luontojaan oppii moraaliin. Sinänsä näin varmaankin käy, mutta asia on monimutkaisempi, kuten itsekin olet huomannut jatkaessasi: "Koska meidän kehitysympäristömme suurelta osin on juutalaiskristillisen kultturin läpitunkema, meidän moraalimme luonnollisesti useimmiten perustuu kymmenen käskyn kunnioittamiseen."
Niinpä. Eli etiikan perusta on kuin onkin jossakin muussa kuin ihmisluonnossa ja löytyy siis kulttuurista. Jos ajateltaisiin jotakin alkuihmisen lapsea, jolloin hänen kasvuympäristössään ei ollut kulttuuria moraaleineen, niin hän jäisi ilman moraalia sellaisena kuin sen tunnemme. Moraaliin on voinut kasvaa vasta, kun kulttuuriinkin on eettisiä elementtejä tullut.
"Niinpä. Eli etiikan perusta on kuin onkin jossakin muussa kuin ihmisluonnossa ja löytyy siis kulttuurista."
Jos tarkoitat kulttuuria hyvin primitiivisessä mielessä, niin lienet oikeassa. Jos ajatellaan ihmistä aikojen alussa, vasta ihmisten välisen käyttäytymisen älyllinen kyseenalaistaminen on voinut tuoda esille kysymyksen hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Sitä ennen olemme kai toimineet kuin mitkä nykyiset eläinlajit tahansa: olemassaolosta ja lisääntymisestä taistellen.
Tätä asiaa en ole sen kummemmin pohtinut enkä opiskellut, mutta se tuntuu tosi mielenkiintoiselta (olisikohan antropologian aluetta). Voisikohan ajatella, että syntiinlankeemuskertomus olisi yksi tulkinta tästä murrosvaiheesta? Voisinpa vähän huvittuneena kallistua tälle kannalle, sillä kivulla synnyttämisen kytkeminen tähän antaa aiheen olettaa, että miesten kahina naisista on haluttu kuriin ja nainen pantu vastuuseen asiata, sanomaan ei pelkän kivun pelosta (hehheh).
Edelleen olen kyllä sitä mieltä, että pieni lapsi syntyessään ei tiedä mitään hyvästä eikä pahasta ja rakkauden kaksoiskäskyn tarjoaminen tuolle rääpäleelle tuntuu vähän yliammutulta. Minun järkeni sanoo, että meidän on saatava joku sisäinen käsitys siitä, mitä tarkoittaa kategoriat hyvä ja paha ja kuvittelen sen liittyvän voimakkaasti siihen oman minuuden rajojen hahmottamisprosessiin, jota vastasyntynyt ensimmäisten viikkojensa aikana läpikäy. Jos tätä kategoriaa ei selkeästi synny, on kaikenlainen teoretisointi myöhemmin vaikea kaataa semmoiseen päähään. Olen myös sitä mieltä, että kategorisointi välittyy varsin primitiivisten ja vaistonvaraisten ärsykkeiden kautta pieneen aivoon eikä niillä ole mitään (tai ainakin vain vähän) tekemistä välittäjien kirjaviisauden kanssa. Pieni vastaanottaja sortteeraa ne varmaankin ihan perimmäisten kysymysten avulla: jäänkö minä henkiin vai en, tuottaako se minulle mielihyvää vai ei.
Tiedän tosiaan ihan liian vähän luonnontieteistä pystyäkseni perustelemaan intuitiivisiä teorioitani tästä asiasta. Keskustelu on kuitenkin mukavaa.
"...ihmisten välisen käyttäytymisen älyllinen kyseenalaistaminen on voinut tuoda esille kysymyksen hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Sitä ennen olemme kai toimineet kuin mitkä nykyiset eläinlajit tahansa."
Juuri tätä ajoin takaa. Vasta kun ihmiskuntaan on syntynyt kulttuuria, oli nyt sitten "primitiivistä" tai kehittyneempää, niin on voinut syntyä eettisiä kysymyksenasetteluja.
Toinen asia on sitten se, kuinka yksilö integroituu tähän kulttuuriin ja eettiseen perintöön. Sen suhteen olen ihan samaa mieltä kuin sinä, että se tapahtuu ilman mitään tietoista kirjanoppia varhaislapsuudessa. Myöskään vanhempien ei tarvitse tietää eettisistä teorioista välttämättä mitään. He kumminkin joka tapauksessa toteuttavat jotakin etiikkaa elämässään ja kasvatuksessaan, jonka ovat itse omaksuneet kulttuurista siihen toiminnallisesti liittyneinä.
Toki eettistä kasvua tapahtuu vielä myöhemminkin elämässä ja lopullisesti valmista siitä ei taida tullakaan. Mutta perusta kasvulle lasketaan jo varhain.
"kuvittelen sen liittyvän voimakkaasti siihen oman minuuden rajojen hahmottamisprosessiin, jota vastasyntynyt ensimmäisten viikkojensa aikana läpikäy."
Tässä tunnut kyllä asettavan moraalin alun aika varhaiseen vaiheeseen. Minun mielestäni muutamien viikkojen iässä lapsi ei vielä ymmärrä tästä maailmasta mitään. Ja minuuden (so. psyyken) rajojen hahmottaminenkin alkaa kunnolla vasta, kun lapsi kokee ns. eritymisvaiheen puolen vuoden iässä. Todellisten moraalisten rakenteiden muodostuminen pääsee käyntiin vasta yli kolme vuotiaana. Toki kaikki aiempi on pohjana hyvälle kehitykselle myöhemmin.
Eettinen perusta on siis eri asia kuin näiden etiikoiden omaksuminen.
Sinun kanssasi keskusteleminen on aina hiven huvittavaa siksi, että en koskaan voi olla varma, olemmeko samaa vai eri mieltä asioista.
Se, että kirjoitin lapsen moraalin kehityshistoriasta johtuu siitä, että kannatan sitä biologiassa käytettyä tutkimusmenetelmää, jossa yksilön kehityskaaren katsotaan olevan mikrotoisinto lajin kehityksestä (jos olet biologi, älä ota hirveän tosissasi tätä lausumaa, minulla on tällä hetkellä taas harvinaisen suuria vaikeuksia löytää äidinkieleni hyviä ilmaisuja). Siksi ihmisen kehittymisen ihmiseksi ja moraalin syntymishistorian voisi ajatella löytyvän sitäkin kautta. Kuten kirjoitinkin, tietämykseni ihmislajin kehitysteorioista ovat huomattavan puutteelliset ja keskitynkin tällä hetkellä freneettisesti tiedon hakuun kyseisestä aiheesta.
Jos moraali toisiaan on hyvän ja pahan, oikean ja väärän käyttäytymisen toisistaan erottamista, niin jotainhan tämän erottelun on pitänyt alusta asti palvella. Vaikka jotkut ovat sitä mieltä, että on olemassa kaksi erillistä kulttuuria, luonnontieteellinen ja humanistinen, ja olemassaolon taistelulla ei siten voi eikä pidä moraaliakaan selittää, minulla on siihen kuitenkin suuri tarve. Minusta yksinkertainen ja yksiselitteinen on aina kaunista.
Kun tämä niin miellyttävä, rauhallisten ihmisten ajatustenvaihtopaikka on nyt jonkun/joidenkin itsensätoteuttamisen ja vapaan tunneilmaisun harjoittelu- ja temmelyspaikkana, on haluni kirjoittaa tänne vähentynyt huomattavasti. Kun sen lisäksi luonto juuri tällä hetkellä tarjoaa tässä ympärillä harvinaista herkkua eli lumista metsää hiihtolatuineen, ajattelin pitää taukoa ja palata mahdollisesti tähän keskusteluun, kun vesisateet taas yllättävät ja oma aivoevoluutioni on edennyt vähän pidemmälle paleontologiassa, antropologiassa ja biologiassa.
Asia kiinnostaa minua kovasti.
>Sinun kanssasi keskusteleminen on
>aina hiven huvittavaa siksi, että en
>koskaan voi olla varma, olemmeko
>samaa vai eri mieltä asioista.
Et ole varmaankaan ainoa, joka näin tuntee. Olen usein huomannut sen ilmiön ihmisten kanssa keskusteltaessa, että kun lähtökohdat ajattelulle ovat erilaiset, ei aluksi keskusteluun löydy sitä yhteistä pohjaa, minkä perusteella voisi vasta arvioida, olenko itse samaa mieltä asioista kuin keskustelun toinen osapuoli.
Kun kuitenkin haluan aina kannustaa toisia ilmaisemaan näkemyksiään, olen huomannut, että keskustelun käynnistymistä auttaa se, että jonkin verran myötäilee toisen osapuolen näkökohtia. Tämä on yleensä mahdollista, vaikka omat lähtökohtani olisivat erilaiset, koska samoilla käsitteillä ja ajattelumalleilla voidaan käsitellä erilaisiakin näkemyksiä. Jossakin vaiheessa on sitten minunkin täsmennettävä tai pyydettävä toista osapuolta täsmentämään näkemyksiään, jotta keskustelu voisi edetä. Silloin yleensä alkaa erimielisyys paljastua näennäisen yksimielisyyden alta. Luulen, että tästä on kyse tässä sinua huvittaneessa (jonka itsekin koen joskus sellaisena) ilmiössä.
Sitten niihin etiikan perusteisiin:
"Eihän moraalin perusta, jota minä etiikaksi ja sinä moraalifilosofiaksi kutsut, voi olla mikään filosofinen eikä opillinen kysymys a la Kant tai Descartes, koska silloin moraali alkaisi vasta tiedon yllettyä tälle tasolle." (lainaus ensimmäisestä viestistäsi)
Mielestäni yllä olevassa ilmenee selkeimmin eri näkemyksemme etiikan perustasta. Minä katson nimenomaan, että etiikan perusta on opillinen kysymys, tosin ei pelkästään - sikäli, että inhimillisellä kokemustiedolla on siinä myös tärkeä rooli. Tämä etiikan "opillisuus" johtuu siitä, että moraalisäännöt tarvisevat oikeutuksensa, jotta niitä voi pitää ylipäänsä moraalisääntöinä. Jos etiikka perustuisi evoluution myötä kehittyneisiin "sopiviin" tapoihin, herää kysymys, miksi noudattaisimme noita tapoja. Etiikassa aidossa mielessä ei voi olla kyse siitä, että ihmisen on pakko noudattaa noita tapoja, koska ne ovat evoluutiossa ihmiseen "ohjelmoitu". Etiikassa täytyy olla valinnan mahdollisuus, mikä kytkee sen vapaan tahdon ongelmaan (jota en nyt tässä ryhdy pohtimaan).
Toki etiikkaa ja moraalisääntöjä on ollut ennen filosofien pohdiskeluja, eihän painovoimakaan alkanut vasta, kun Newton sen keksi. Samat perusongelmat ovat olleet olemassa jo ihmisen alkuhistoriasta saakka, mutta filosofit ovat tuoneet ne selkeästi esiin vasta myöhemmin.
Biologisperustainen moraalin syntyhistorian etsiminen on aivan toisen "tason" kysymyksenasettelu, mitä moraalisen oikeuttamisen kysymykset, jotka taas etiikassa ovat keskeisiä. Minusta moraalin synty kytkeytyy ihmisen tietoisuuden syntyyn, vasta silloin hän on voinut tiedostaa moraalisen ongelman olemassaolon. Sitä ennen voidaan tosiaankin puhua ihmisen esi-isien luonnonvalinnan kannalta hyödyllisten tapojen kehittymisestä, joilla on voinut olla lajin säilymisen kannalta suuri merkitys. Tämä ei ole kuitenkaan etiikkaa tai moraalia.
"olemassaolon taistelulla ei siten voi eikä pidä moraaliakaan selittää, minulla on siihen kuitenkin suuri tarve."
Hieman hämmentävä kommentti. Mistä tällainen tarve on syntynyt tai peräisin? Ja voi myös kysyä, mitä tekemistä tällä on tämän asian suhteen. Eihän tarpeidemme pidä määrittää totuuskäsityksiämme, eihän?
Joo, palataan asiaan joskus, kun suurimmat hörhöt ovat kaikonneet.