Jos kuvittelette Jutan "pankkiverojen" olevan askel
sijoittajavastuuseen ja Jykän lainapapereiden allekirjoituksen
"vastuullisuutta". Jos todella kuvittelette vielä näin, ei ihme, että
teiltä on helppo kusettaa miljardeja rahaa.
Nythän on kyse yksinkertaisesti siitä, että Jyrki ja kaverit haluavat
syystä, tai toisesta, että eteläisiä valtioita riskillä lainoittaneet
pankit saavat saatavansa takaisin. Ne pankit, jotka lainoittivat
tietäen sen valtavan riskin, mutta jotka saivat tällä lainoituksella
valtavia pikavoittoja, joita oli kiva jaella itselleen.
Nyt pelataan aikaa niin, että muiden tulevien kriisimaiden korot eivät
nousisi heti (eli pankit rahoittaisivat veilä aikansa espanjaa
edukkaasti jne: yksi maa kerrallaan), joten nyt jaetaan "kriisimaille"
valtavia tukipaketteja, yksi maa kerrallaan. Nyt toivotaan, että tätä
ehditään jatkaa muutama vuosi, jolloin pankit ovat saaneet suurimman
osan saatavistaan ja kun vääjäämätön velkasaneeraus kriisimaille tulee
vastaan, se kaatuu nimenomaan näiden valtiotakausten päälle. Jos tätä
saadaan jatkettua vuoteen 2013:kin asti, suurin osa kriisimaiden
velkavastuista on siirretty meidän veronmaksajien vastuulle pankeilta.
Nimellisenä "sijoittajavastuuna" korruptiopoliitikot, eli Jutta U
ehdottelevat jotain hiton pankkiveroja. Sehän luonnollisesti kohdistuu
kaikkiin pankkeihin ja siten lopulta vain asiakkaiden, eli tavallisten
veronmaksajien suuntaan....taas siis vain uusi tapa verottaa, jolla
maksellaan pankkien itsensä riskit. Se ei erottele lainkaan ylisuuria
riskejä ottaneita pankkeja, eikä todellakaan aiheuta mitään
arvonalennuksia niiden omistajille, eli siis niille sijoittajille,
joiden vastuuseenlaitosta tässä puhutaan. Mutta oleellistahan on se,
että tyhmät äänestäjät uskovat taas Juttaa ja "sijoittajat kantavat
nyt vastuunsa".
Tarkkoja syitä voi jokainen vain arvailla, mutta joka tapauksessa
poliitikot tietoisesti kaatavat pankkien ottamat riskitappiot
veronmaksajille. Syyt on kuitenkin varsin helppo arvata. Saksalaiset
tietävät, että he joutuisivat joka tapauskessa makselemaan pankeille,
joten tällä menolla he saavat muutkin maksajiksi. Jykää taas odottanee
jokin palkkiovirka tms. Jutta nyt vaan haluaa hallitukseen ja ison
salkun tms.
AINOA oikea ratkaisu koko kriisiin on seuraava: Kaikki kriisimaat
laitetaan velkasaneeraukseen nyt ja heti. Käytännössä tämä toimii
siten, että aloitetaan vaan vaikka kreikasta. Tässä vaiheessa muiden
todellisten kriisimaiden korot nousevat niin koviksi, että ne
paljastuvat ja kääntyvät samasta risteyksestä.
Joko yksittäisen kriisimaa saa sovittua täydellisen
velkasaneerauspaketin velkojiensa kanssa, tai sitten se vain
yksinkertaisesti sanoo, että "emme pysty maksamaan, näitä velkoja ei
enää ole". Ensimmäinen vaihtoehto on tietty paras, mutta toinen
todennäköinen. Tällöin, kun vaikkapa kreikka sanoo yksipuolisesti
vaan, että puolet veloista on nyt kuitattu, mitäs annoitte rahat
riskillä, toteutuu sijoittajavastuu tasan siten kuin sen kuuluukin.
Kun ENSIN kaikki, tai suurin osa yksityisistä veloista on tällä
tavalla siivottu pois, voidaan sitten tehdä IMF:n ja EU:n avulla
selkeä ja tiukka, mutta realistinen selviämisstrategia ja vaikka
lainatakin parin vuoden ajan halvalla korolla rahaa, jotta
täydelliselt'ä sekasorrolta vältytään. Mutta lainaa saa antaa vain
parina-kolmena vuonna max. Se pakottaa tarvittaviin leikkauksiin jne.
Pankithan tässä totta kait sitten alkaa kaatuilemaan. Sitäkään ei voi
sallia, Jykäkin on jossain oikeassa. Noh, asia on simppeli:
omistajavaltiot sitten vain pääomittavat jokaisen niistä. Tämä
tapahtuu luonnollisesti suunnatulla osakeannilla. Jokaista
pääomistukseen käytettyä euroa vastaan veronmaksajat saavat siis
osakeita vastineeksi täydestä arvostaan. Muutaman vuoden päästä ne
voidaan oikeasti myydä voitolla, toisin kuin nämä Jykän
allekirjoittamat velkapaperit, jotka eivät nekään ole oikeaa paperia,
joten niillä ei ole edes vessapaperin arvoa.
Vain tämä on oikeudenmukainen, todella markkinoita puhdistava tapa
toimia. Kaikki muut tavat johtavat vain ongelmien pitkittymiseen ja
siihen, että veronmasajien rahaa poltetaan valtavasti ongelmien
aiheuttajien hyväksi ja mikä tärkeintä: ilman, että todelliset syytä
ongelmiin poistuisivat. Tarkoittaa sitä, että vaikka ongelmat nyt
jotenkin ihmeen kaupalla saataisiin lakaistua ison räjäytysmaton alle,
ne kasvavat taas väistämättä uudelleen niin suuriksi, että jossain
vaiheessa matto lentää taivaalle.
Tässä tämä portugali asia
AT,.,.
1
<50
Vastaukset
- 2015
http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194678530037/artikkeli/tutkija soinille entista suurempi voitto ensi vaaleissa .html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614178Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643408Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541777Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251634Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961413Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132919Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235853en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115817Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17780