Missä olet?
Onhan se harmittavaa että joku on loukkaantunut aloituksestasi, mutta nyt ollaan todistajien palstalla, ja heidän vakaumustaan täytyy myös kunnioittaa.
Siksi jumalaan kohdistuva hyvin negatiivissävytteinen keskustelu olisi ehkä hyvä käydä sellaisella palstalla kuten Jumala tai Jumaluus. Niillä taitaa vaan olla hiukan hiljaista.
Mutta keskustellaan nyt sitten siitä onko jumala armollinen vai ei. En kyllä keskutele aiheesta vain todistajanäkökulmaa ajatellen, vaan laajemmin.
Se on vain hiukan vaikeaa, sillä raamattuhan ei ole muuta kuin ihmisten näkemys asioista. Jos sitä kirjoittamassa on ollut sellaisia joilla on jokin yhteys korkeampiin voimiin, niin silti tuloksena on erehtyväistä tekstiä.
Lisäksi kun ajatellaan vaikka pentateukkia, niin nykykäsityksen mukaan se on koottu eri lähteistä. Miten sen kertomusten perusteella oikeasti voisi tehdä päätelmiä jostain jumalasta?
VT:ssähän on karmaisevia kertomuksia, mutta myös aikakaudet ovat olleet karmaisevia.
Huhuu, Smurffi
17
104
Vastaukset
- 87ujy
""Mutta keskustellaan nyt sitten siitä onko jumala armollinen vai ei. En kyllä keskutele aiheesta vain todistajanäkökulmaa ajatellen, vaan laajemmin.""
kerro toki lisää. diovmorf jo antoi raamatunpaikat. anna näkemyksesi näin alkuun vaikka siitä, onko viattomien lasten tappaminen ja tyttärien säästäminen röhnöttäville ukoille oikeudenmukaista ja armollista tältä rakkaudelliselta jumalalta?
kerro myös miksi jumala halusi, että hänelle täytyi uhrata eläimiä.
siis MIKSI jumala halusi , että nämä tyttäret säästettiin?
Ei välttämättä Jt kannalta, mutta kuitenkin siltä pohjalta, että jt:t esittävät raamatun jokaisen sanan tulleen jumalalta
En ole diovmorf, murffi enkä smurffi. ja haen apua ja korjaan minäkin lääkitykseni näin etukäteen, niin kenenkään ei tarvitse vaivautua kommentoimaan siitä.
en myöskään rekisteröidy. siitä ei seuraa muuta kuin henkilökohtaista haukkua nimimerkkiä kohtaan, joka on tosi säälittävää - -----
Ehkäpä jätän väliin jos asenne on jo valmiiksi tuollainen.
- 5y6ujk
Selvä, no se siitä. parempi mun asenne on kun Jehovan.
en ole tappamassa ketään.
Minä esitän kysymyksiä ja viimeisenä päivänä minutkin teilataan jumalan toimesta.. ehkä pelkästään sen takia..
jätetään väliin. jumala vaan nyt teki niin.. annetaan olla.. ei se mitään pahaa tarkoittanut. - turhaa provoilua
5y6ujk kirjoitti:
Selvä, no se siitä. parempi mun asenne on kun Jehovan.
en ole tappamassa ketään.
Minä esitän kysymyksiä ja viimeisenä päivänä minutkin teilataan jumalan toimesta.. ehkä pelkästään sen takia..
jätetään väliin. jumala vaan nyt teki niin.. annetaan olla.. ei se mitään pahaa tarkoittanut.Jeah, kaikin mokomin jos tuohon haluat uskoa. Mukavaa loppuelämää.
- Joona :((
Jehovan vanhurskas suuttumus Niniveä kohtaan yksinkertaisesti laantui. Hän näki niniveläisissä tapahtuneen muutoksen ja sen, ettei enää ollut paikallaan antaa heille rangaistusta, jonka hän oli aikonut antaa. Jumalalla oli nyt tilaisuus osoittaa armoa.
Jehova on aivan toisenlainen kuin se joustamaton, kylmä ja jopa ankara Jumala, joksi uskonnolliset johtajat hänet usein kuvailevat.
Hän on päinvastoin järkevä, joustava ja armollinen.
Kun hän päättää rangaista jumalattomia, hän antaa ensin varoituksia maan päällä olevien edustajiensa välityksellä, sillä hän haluaa, että jumalattomat toimivat kuten niniveläiset – katuvat ja muuttavat menettelytapojaan. (Hesekiel 33:11.)
Jehova sanoi profeetalleen Jeremialle: ”Jos jonakin hetkenä puhun jotakin kansakuntaa ja jotakin valtakuntaa vastaan repiäkseni sen juurineen pois ja hajottaakseni sen ja tuhotakseni sen ja se kansakunta todella kääntyy pois siitä pahuudestaan, jota vastaan minä puhuin, niin minä olen tunteva mielipahaa sen onnettomuuden takia, jonka olin aikonut panna täytäntöön sille.” (Jeremia 18:7, 8.)
Esittikö Joona siis valheellisen profetian? Ei, vaan hänen sanomansa toimi varoituksena ja täytti siten tarkoituksensa.
Tämä varoitus annettiin niniveläisille, koska he tekivät pahaa,
mutta lopulta he muuttuivat.
Jos niniveläiset palaisivat jälleen pahoille teilleen, Jumala panisi täytäntöön tuomionsa heitä vastaan. Juuri näin tapahtui myöhemmin. (Sefanja 2:13–15.)
Miten Joona suhtautui siihen, että tuho ei tullutkaan hänen odottamanaan ajankohtana? Raamatussa sanotaan:
”Joonalle tämä oli kuitenkin hyvin epämieluista, ja hän suuttui.” (Joona 4:1.) Joona jopa esitti rukouksen, jossa hän tuntuu nuhtelevan Kaikkivaltiasta!
Joona antoi ymmärtää, että hänen olisi pitänyt jäädä kotiin, omaan maahansa. Hän väitti tienneensä kaiken aikaa, että Jehova ei tuottaisi onnettomuutta Ninivelle, ja selitteli tällä sitä, että oli aluksi paennut Tarsisiin. Sitten hän pyysi saada kuolla, sillä hänen mukaansa kuolema oli parempi kuin elämä. (Joona 4:2, 3.)
Mikä Joonaa oikein vaivasi? Emme tiedä tarkkaan, mitä hänen mielessään liikkui, mutta sen tiedämme, että hän oli kaikkien kuullen julistanut tuhoa Ninivelle. He olivat uskoneet häntä.
Ja nyt tuhoa ei tulisikaan. Pelkäsikö hän pilkkaa tai sitä, että hänet leimattaisiin vääräksi profeetaksi?
Oli syy mikä hyvänsä, hän ei iloinnut niniveläisten katumuksesta eikä Jehovan armosta.
Sen sijaan hän näyttää vajonneen yhä syvemmälle katkeruuden, itsesäälin ja loukatun ylpeyden kurimukseen.
Ilmeisesti Joonan armollinen Jumala kuitenkin edelleen näki tässä ahdistuneessa miehessä jotain hyvää.
Jehova ei rangaissut Joonaa hänen osoittamansa epäkunnioituksen vuoksi vaan yksinkertaisesti esitti hänelle yhden lempeän, tutkivan kysymyksen: ”Oletko suuttunut aiheellisesti?” (Joona 4:4.) Vastasiko Joona tähän kysymykseen? Raamattu ei kerro sitä.
w09 1/4 "Hän oppi osoittamaan armoa" - defrrrtbbbbtbbtb
Raamattu-kuvassa on kyse siitä että Jehova luo ihmisiä, joista etu-käteen tietää sen että he 'valitsevät väärin' ja joutuvat siten jt-opin mukaan ikuiseen hävitykseen(Jeesus).
Uskon lahja (joka pelastaa) on lisäksi opin mukaan Jehovan teko/tahto(vetää ihmisen puoleensa) ja kun ihminen ei ole realissa vapaa ympäristö, geeni ja kasvatus j.n.e perimästään niin hän ei ole täysin vapaa valitsemaan tekojaan(eikä myöskään siksi että rangaistus vaikuttaa päätöksiin) ja siksi ei syyntakeinenkaan ja siksi oppi tuomiosta ja armosta on siis vähintääkin omituinen, epälooginen etten sanoisi valheellinen.
Opissa on lisäksi se epäloogiuus että se opettaa seurauksen olleen ennen syytä. Jt-oppihan opettaa synnin tulleen maailman vasta Saatanan ylpistyessä, mutta sanoo tuon synnillisen ylpeyden tulleen Saatanasta itsestään eli olleen syntinä olemassa siis ennen syntiä.
Predestinaatio on myös sellainen ällötys raamatussa että pois alta.
Se antaa kuvan Jehovasta(joka siis ihmisten luoma jumalkuvatus) egomaanisen perkeleen.
Mitä tulee taas yhteiseen ja yleiseen oikeuskäsitykseen ja realistiseen maailmaamme niin ainut armo täällä näyttää olevan armelias kuolema. - paskanheittosaitti
---Mitä tulee taas yhteiseen ja yleiseen oikeuskäsitykseen ja realistiseen maailmaamme niin ainut armo täällä näyttää olevan armelias kuolema.--
Mitenkään raamatuihin puuttumatta sanon , että kyllä nykymaailma on niin paska paikka, että on ihan mukava ajatus kun tietää kuolevansa pian pois.
Tämmöset paskanheittosaitit ja naama sinisenä jankuttavat smurffit ei mieltä kohota,
- vaan päinvastoin tulee niitä kuunnellessa halu jouduttaa lopun tuloa.
Vetää vaikka nakit silmille.....kyl se elinaika lyhenee kun on jatkuvasti kännissä/pilvessä, ja jankuttaa apinan raivolla,
otsasuoni pullottaen kuinka paha jumala onkaan ;D
Harmi ettei jesse heitä kuumaa kivee kuuppaan häiriköille, mut eiks sekin ole luvassa? Pian ? ;D - הילל בן שחר
Predestinaatiosta: ajatukseni on ettei juutalaisuuteen kuulu oppi ennaltamääräytymisestä, vaan ihminen syntyy synnittömänä ja omilla valinnoillaan tekee virheensä. Myönnän kyllä etten tunne tuota käsitettä erityisemmin.
Eli tämäkin oppi tullee uuden testamentin puolelta.
Tämähän tietysti johtaa ongelmiin: miksi tehdä saviastioita jos etukäteen tietää ettei aio niitä edes huolia?
Toisaalta elimistö ja lisääntyminen on sangen tuhlaavaista. Kasvuvaiheessa osa soluista tekee ns. itsemurhan tarpeettomina. Tähän samaan itsemurhaan perustuu myös valkosolujen toiminta. Jos siis ajatellaan karkeasti, että mitä tapahtuu pienessä mittakaavassa, tapahtuu myös suuressa, niin ns. jumalan toimintaperiaatteena voisi olla tuottaa runsaasti kaikenlaisia ihmisiä, vaikkei olisi aikomustakaan heitä kaikkia hyväksyä.
Tällainen toimintahan ei ole kuitenkaan loppuun ajateltua, sillä solujen toiminta voi toimita myös elämää vastaan.
Synti
Todistajien mukaan saatana ei ollut alkujaan paha, taitavat hekin luulla saatanan olevan Lucifer, mikä ei pidä paikkaansa. Siis Jesaja ei puhu saatanasta vaan Babylonian kuninkaasta.
Eli alkujaan ihminen oli täydellinen ja saatana oli täydellinen. Saatana sai lankeemuskohtauksen ja halusi langettaa vielä ihmisenkin kapinaansa jumalaa vastaan. Saatana oli siis ensimmäinen syntinen, ja Aadamin kautta koko ihmiskunta tehtiin syntiseksi.
Kyseessä on siis oltava perinnöllinen tapimus :|
Tässä wikistä:
"Uudessa testamentissa käytetään useita erilaisia kreikan kielen sanoja, jotka suomennoksessa ovat käännetty synniksi. Sanojen merkitysalue on usein laajempi kuin, mitä Uuden testamentin suomennoksessa on pystytty tuomaan esille. Yksi eniten käytetyistä sanoista, joka on käännetty synniksi, on kreikan kielen sana "hamartia", maalin ohi ampumista tms.
Seuraavassa luettelossa on käsitelty kreikan kielen sanoja, jotka Raamatussa on käännetty synniksi. Kreikan kielen sana "anomia" tarkoittaa lain rikkomista. "Ofeilima" merkitsee velkaa laiminlyömisestä, väärämielisyydestä, sopimuksen rikkomisesta tms. "Agnoema" tarkoittaa liukastumista, kompastumista, vahingossa tehtyä pahaa yms. "Parakon" tarkoittaa tottelemattomuutta, mutta viittaa myös väärin kuulemiseen. "Parabasis" viitaa lain rikkomiseen kiertämällä oikea. Sanalla "asebeia" sitten tarkoitetaan aktiivista toimintaa Jumalaa vastaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Synti
Kaiken saatanaan liittyvän ongelmanahan on se, että miten selittää hyvän jumalan olemus ilman pahaa. Siksi saatana on kehittynyt aikojen saatossa sellaiseksi kuin se on kristinuskoissa nykyään. Jobin kirjassahan saatana on vielä jumalan vallan alla: hän saa jumalalta luvan koetella Jobia.
Ja vanaha testamentti sanoo, että niin hyvä kuin pahakin tulevat jumalalta.
Ehkä tässä on tapahtunut kehitystä myös siksi, ettei ihminen ole oikein aina jaksanut ymmärtää miksi jumala on langettanut heidän niskaansa kaikenlaista, joten sekin on edesauttanut ulkopuolisen pahan kehittymistä. (oma ajatus)
Ei tarvitse mennä VT:n aikoihin, riittää kun ajatellaan holokaustia. Missä oli jumala silloin? Syyttivätkö juutalaiset saatanaa hirmuteoista?- dfghjklökjh
Itse asiassa raamattu sanoo jotta; "sekä hyvä että paha tulee jumalasta"(Valitusvirsissä) ja onkin luonnollista että niin on.
Outoa tässä on se että jt:t uuttavat erilleen saatanan jolle se kaikki paha sysätään ja sitten tämän jeesuksen jolle se hyvä ja jehova jää kaiken alkuna kuin ulkopuoliseksi, siis ikään kuin syyttömäksi siihen väliin vaikka jehovahan kaiken loi ja on kaiken alku ja loppu mukaansa. - הילל בן שחר
dfghjklökjh kirjoitti:
Itse asiassa raamattu sanoo jotta; "sekä hyvä että paha tulee jumalasta"(Valitusvirsissä) ja onkin luonnollista että niin on.
Outoa tässä on se että jt:t uuttavat erilleen saatanan jolle se kaikki paha sysätään ja sitten tämän jeesuksen jolle se hyvä ja jehova jää kaiken alkuna kuin ulkopuoliseksi, siis ikään kuin syyttömäksi siihen väliin vaikka jehovahan kaiken loi ja on kaiken alku ja loppu mukaansa."Outoa tässä on se että jt:t uuttavat erilleen saatanan jolle se kaikki paha sysätään"
Tämä taas johtuu siitä, että he ovat paavalilaisen teologian noudattajia toisaalta. Ihan kuten ristitytkin.
Todistajien pyrkimys alkuseurakuntaan ei voi toteutua koska on vaikea tietää mikä se alkuseurakunta on ollut. Varsinkin kun niitäkin oli erilaisia.
- Ihmettelen vaan
Ei tämä ole mikään jehovantodistajien palsta, jossa heitä pitäisi erityisesti kunnioittaa samaan aikaan, kun he haukkuvat muita. Palstalla keskustellaan jehovantodistajuudesta, mutta se ei tee tästä jehovantodistajien palstaa.
- ap
Olisiko sinulla jotain varsinaiseen aiheeseen? Vai syyllistytkö siihen mistä todistajia ja heidän puolustajia syytetään?
"Palstalla keskustellaan jehovantodistajuudesta"
Myös helluntailaispalstalla keskustellaan helluntailaisuudesta. Se on silti heidän palstansa. Jos et halua kunnioittaa toisia kirjoittajia, onturha toivoa sitä itsellesikään. Selkisko?
- shittisaitti on
*^*^__mutta nyt ollaan todistajien palstalla, ja heidän vakaumustaan täytyy myös kunnioittaa.----
Duodanoin.
Nyt olet helel väärässä.
Tämähän EI todellakaan ole todistajien palsta.
Vaantämä on palsta, jolla HAUKUTAAN TODISTAJIA JA RAAMATTUA.
Siksi täällä on hyvin vähä todistajia:
muita sekopäitä on sitäkin enemmän :)- from void
Todistajia on kehoitettu pysymään poissa moraalisesti arveluttavilta sivuilta.
Mielestäni tämä on juuri sellainen.
En usko että täällä kukaan oikea jt kirjottelee, exät sitäkin enemmän. - ap
Aivan, totta turiset.
Tarkoitus ei kuitenkaan ole että tämä on palsta jolla saa huutaa mitä tahansa Jehovan todistajista. Ei vaikka monet ovat asian niin ymmärtäneet ja yrittävät ymmärryksensä mukaan toimia. Ja sitten itketään kun takaisin alkaa tulla samalla mitalla.
- >>>
up
- ><><
down
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769