Mitä demokratiaa tämä tällainen on, että vaalivoittonsa
kansan äänillä taistellut puolue menee oppositioon ?????
Sensijaan hallitukseen nousee täysin epäpätevä Kataisen
kermakakkuhallitus ,johon etenkin Urpilainen takinkääntäjänä
istuu kuin kirsikka kakun päälle. Tämä porukka ajaa Suomen
taloudelliseen ahdinkoon. Sitäkö kansa veronmaksajana haluaa ?
Epäpätevä hallitus on kaadettava
9
116
Vastaukset
- Epäpätevät persut
"Mitä demokratiaa tämä tällainen on, että vaalivoittonsa
kansan äänillä taistellut puolue menee oppositioon ?????"
Se on perussuomalaisten oma valinta. Eivät tahtoneet ottaa vastuuta mistään päätöksistä, tai tehdä mitään kompromisseja muiden puolueiden kanssa. Halla-ahokin ilmoitti heti vaalien jälkeen, ettei halua maahanmuuttoministeriksi. Liikaa työtaakkaa siitä varmasti olisikin Hallikselle kertynyt. Ja kannattajat olisivat joutuneet huomaamaan, että maahanmuutto olisi jatkunut entisellään Halla-ahosta huolimatta. Sen jälkeen Homma^^^ ei enää olisi ollut nousussa.
Jos Perussuomalaiset aikoo hallita Suomea ihan yksinään, muille puolueille mitään myönnytyksiä tekemättä, sen pitää saada yli 50 % äänistä (tosin Aatun NSDAP:lle, joka oli yhtä haluton kompromisseihin, riitti 44 %). Siitä vain yrittämään vuonna 2015. Don't hold your breath. - hallitus kaadettava
Vain vaalivoittonsa tehneen Persujen sana painaa. Katainen
ojaan kapsahtaa. Ja niin tekee silloin Suomikin. - ....
Ja todellakin, persuthan kuuluvat hallitukseen, varsinkin kun eivät näköjään osaa tehdä mitään yhteistä päätöstä, toimia yhteistyössä taikka politiikassa. Hei hellurei!
- Näennäisdemokratia
loppuu se kuttuilu Kun kokoomus, sdp Ja vihreä kuolema On saanut tuhotyönsä Tehtyä, Tulee muuten osumaan paljon Useampaan henkilöön kuin viime Kaudella. Kokoomuksella On Tappava politiikka, Ja Höystettynä Vihreällä Ihmisoikeuksia polkevalla Pakkolakien säätäjä anarkomarko Musta Tuntuu Sekopäillä, on Varma että Suomi ei Nouse Hetkeen Edes Kolmansien BanaaniValtioiden Tasolle. Suomi On edelleen Pieni Maa Jolla ei niitä resursseja Paljoa Ole.
- totta puhut veli
Miksi Suomelle pitää käydä näin ? Miksi Katainen tuhoaa Suomen ?
Pelastaako Urpilainen Suomen liittoutumalla vasemmiston kanssa vai
onko ainoa toivo hallituksen kaataminen ?- jutta jykän sanelema
Voi olla että ennen, aikoja ja aikoja sitten, demarit oli kansan asialla
kun ei ollut olemassakaan perussuomalaisia , mutta nykyisin porvarit
kosiskelee takinkääntäjä-Urpilaista parempiosaisten asialle.
Siinä ei paljon vasemmiston apuun huutaminen auta.
Hallitus täytyy kaataa. Muuten kansa menee tuhoon. - hallitus kaadettava
Vaihtoehtoja ei enää ole. Tämä ei ole mitään haihattelua enää.
Porvari- Katainen muodostaa häviäjä-hallitusta. Suomen kansa, me
veronmaksajat tässä, joudumme maksumiehiksi Eu-tukipaketeille.
MISTÄ rahoista suomalaiset maksaa eu-maiden ylielämiset ????
Paljonko pulitamme jo pelkkää veroa tuloistamme ? Välilliset verot ?
Jo nyt saa veronmaksaja mennä yksityiselle terveyspuolelle saadak-
seen yleensä hoitoa.
HALLITUS ON KAADETTAVA TAI SUOMI KAATUU ! - samoilla linjoilla
jutta jykän sanelema kirjoitti:
Voi olla että ennen, aikoja ja aikoja sitten, demarit oli kansan asialla
kun ei ollut olemassakaan perussuomalaisia , mutta nykyisin porvarit
kosiskelee takinkääntäjä-Urpilaista parempiosaisten asialle.
Siinä ei paljon vasemmiston apuun huutaminen auta.
Hallitus täytyy kaataa. Muuten kansa menee tuhoon.Sillä:
Lainaus Hallitus-palstalta: "Täälä yksi eu:maan sihteerikkö suomen kantoja eu takauksien suhteen ei ole kirjattu mihinkään pöytäkirjoihin liekö niitä sitten kukaan ehdottanutkaan.PS.kahvipöytä keskusteluja ei kirjata pöytäkirjoihin.Nämä kaikki tiedot on saatavilla myös Suomeen tarkistettaviksi jos joku haluaa nämä asiakirjat eivät ole salaisia."
- -Herätys !
Täältä löytyy hyvä dokumentti, siitä missä mennään ja mihin ollaan menossa, jos ei ihmiset ala vastustamaan nykyistä systeemiä.
http://www.youtube.com/watch?v=q37CoRrpoxg
ja tässä Jykältä kysellään Bilerberg osallistumisestaan.
http://www.youtube.com/watch?v=2OMAv8zmItY&feature=related
tässä linkki Riikka söyringin blogiin josta löytyy hyvää infoa nykymenosta.
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Ja lopuksi voi vielä googlailla seuraavia asioita, ja katsoa mitä löytyy:
BILDERBERG
ILLUMINATI
NWO
Nämä kun tsekkaa ja miettii asioita ite, nii alkaa infernaalinen totuus paljastua.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862