SDP ja PS; HALOO !!!!

Miksi annatte Kokoomukselle enemmän valtaa kuin äänet oikeuttavat? Vaikka Katainen käyttäytyykin kuin Kokoomus olisi saanut puolet maan äänistä, niin tosiasiassa heidän 20,4 % on paljon vähemmän kuin PS:n ja SDP:n yhteen lasketut 38,2 %. Ja tähän kun lisätään Vasemmistoliiton 8,1 % ja Vihreiden 7,3 %, niin siinä on jo 53,6 % hallituksn pohjaksi. Ei kokoomus ole yksittäinkään juuri sen merkittävämpi kuin Demarit tai PS. Ja on aivan sama vaikka hallituspuolueiden kannatus vaalitulokseen nähden on 1,3 vähemmän kuin mitä Kokoomuksen mukana ollessa olisi. Tärkeintä on maan etu, ja että kansalaisten mielipiteet tärkeissä kysymyksissä huomioidaan.

Vaikka nyt olisi ollut hyvä sauma pistää "kansantuhopuolue" oppsitioon, niin miksi niin ei tapahtunut? ...Käsittämätöntä.
Luulisi että Demareidenkin uskottavuus ja lupaukset äänestäjille olisivat toteutuneet paljon paremmin jos nämä olisivat heti hylänneet kokoomuksen linjan ja ryhtyneet itsenäissti neuvottelemaan PS:n ja muiden puolueiden kanssa sen sijaan, että alistuvat nyt kuin koirat tanssimaan yhden Hitleriä muistuttavan hepun pillin mukaan. Surkuhupaisaa on sekin, kuinkat SDP yrittää todistella äänestäjilleen sitä kuinka tukipaketteihin on vaikutettu ja että SDP toimii oman linjan mukaan, vaikka todellisuudessa se tekee sen mitä Kokooomus käskee. ...Ja sama suomalaisten kusettaminen jatkuu demareiden typeryyden vuoksi kuten ennenkin.

Demaripoliitikkojen toiminta on myös todella törkeää äänestäjien halventamista, sillä tuskinpa nämä halusivat Kataisen poliittisille näkemyksille kannatustaan lahjoittaa. Vai tuntuuko järkeen käyvältä, että demariäänestäjä haluaisi velkaannuttaa duunareita, viedä näiden lompakoista rahat, ja lahjoittaa ne ökyrikkaille keinottelijoille?

Mikä helvetin valta siis Kokkareilla on päättää ketä on hallituksessa ja ketä ei? Herätkää SDP, PS ja pienemmät puolueet. Ette kai voi mitenkään hyväksyä sitä että maan historia pahimmat talosrikolliset päättävät maan asioista? Ei niiden pillin mukaan ole pakko hyppiä jos ei tahdo, vaikka heidän röyhkeä ja hyökkäävä käytös siiihen pyrkii alistamaankin. Rosvoilta on otettava valta pois, koska siihen on sekä mahdollisuus että velvollisuus. Pistäkää hallitusneuvottelut uusiksi ja pullauttakaa Kokoomus pois. Se on maan etu.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nykyisinhän on sama äänestitkö demariehdokasta vai kokoomusehdokasta, koska näillä puolueilla on niin yhteneväiset tarkoitusperät kurjistaa suomalaiset finanssimaailman orjatyöläisiksi. Rupeaa epäilyttämään sekin miten paljon demarit ovat saaneet tukea vaalirahoitukseen ns. Loimaan kassalta kun ihmiset paheksuivat SAK:n tukia. Eikä nykyisin sosiaalidemokraateilla ole mitään yheyttä sosiaaliseen yhteiskuntaan joten kannattaa jättää tuosta nimen edestä tuo sana sosiaali pois. Eihän USA:kaan demokraatit käytä mitään sosiaaliseen viittaavaa puolueen nimen edessä joten ottakaa oppia sieltä nimestäkin, kun muuten tavoitteet on teillä samat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajatelkaa ite kirjoitti:

Miksi annatte Kokoomukselle enemmän valtaa kuin äänet oikeuttavat? Vaikka Katainen käyttäytyykin kuin Kokoomus olisi saanut puolet maan äänistä, niin tosiasiassa heidän 20,4 % on paljon vähemmän kuin PS:n ja SDP:n yhteen lasketut 38,2 %. Ja tähän kun lisätään Vasemmistoliiton 8,1 % ja Vihreiden 7,3 %, niin siinä on jo 53,6 % hallituksn pohjaksi. Ei kokoomus ole yksittäinkään juuri sen merkittävämpi kuin Demarit tai PS. Ja on aivan sama vaikka hallituspuolueiden kannatus vaalitulokseen nähden on 1,3 vähemmän kuin mitä Kokoomuksen mukana ollessa olisi. Tärkeintä on maan etu, ja että kansalaisten mielipiteet tärkeissä kysymyksissä huomioidaan.

Vaikka nyt olisi ollut hyvä sauma pistää "kansantuhopuolue" oppsitioon, niin miksi niin ei tapahtunut? ...Käsittämätöntä.
Luulisi että Demareidenkin uskottavuus ja lupaukset äänestäjille olisivat toteutuneet paljon paremmin jos nämä olisivat heti hylänneet kokoomuksen linjan ja ryhtyneet itsenäissti neuvottelemaan PS:n ja muiden puolueiden kanssa sen sijaan, että alistuvat nyt kuin koirat tanssimaan yhden Hitleriä muistuttavan hepun pillin mukaan. Surkuhupaisaa on sekin, kuinkat SDP yrittää todistella äänestäjilleen sitä kuinka tukipaketteihin on vaikutettu ja että SDP toimii oman linjan mukaan, vaikka todellisuudessa se tekee sen mitä Kokooomus käskee. ...Ja sama suomalaisten kusettaminen jatkuu demareiden typeryyden vuoksi kuten ennenkin.

Demaripoliitikkojen toiminta on myös todella törkeää äänestäjien halventamista, sillä tuskinpa nämä halusivat Kataisen poliittisille näkemyksille kannatustaan lahjoittaa. Vai tuntuuko järkeen käyvältä, että demariäänestäjä haluaisi velkaannuttaa duunareita, viedä näiden lompakoista rahat, ja lahjoittaa ne ökyrikkaille keinottelijoille?

Mikä helvetin valta siis Kokkareilla on päättää ketä on hallituksessa ja ketä ei? Herätkää SDP, PS ja pienemmät puolueet. Ette kai voi mitenkään hyväksyä sitä että maan historia pahimmat talosrikolliset päättävät maan asioista? Ei niiden pillin mukaan ole pakko hyppiä jos ei tahdo, vaikka heidän röyhkeä ja hyökkäävä käytös siiihen pyrkii alistamaankin. Rosvoilta on otettava valta pois, koska siihen on sekä mahdollisuus että velvollisuus. Pistäkää hallitusneuvottelut uusiksi ja pullauttakaa Kokoomus pois. Se on maan etu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu