10 faktaa mustista miehistä

Astrid Hyysälä

FAKTA #1: Mahdollisuus, että musta tekee murhan on 13 kertaa suurempi kuin valkoisilla; raiskaus ja pahoinpitely kymmenen kertaa t odennäköisempää. Nämä luvut, jotka ovat FBI:n raporteista, vaihtelevat hieman vuosittain, mutta osoittavat selvästi suunnan viimeisen vuosikymmenen ajalta.

FAKTA #2: Yhdysvaltain oikeuslaitoksen mukaan yksi jokaisesta neljästä mustasta 20-29 vuotiaasta miehestä on tällä hetkellä vankilassa tai ehdonalaisessa.

FAKTA #3: Vaikka mustat ovatkin vain 12% Yhdysvaltain väestöstä, niin silti he tekevät puolet kaikista raiskauksista ja 60% murhista.

FAKTA #4: Lähes 50% kaikista mustista miehistä tulevat jossain vaiheessa elämäänsä pidätetyiksi ja syytetyiksi törkeästä rikoksesta.

FAKTA #5: On 56 kertaa todennäköisempää, että musta henkikö hyökkää valkoisen kimppuun kuin päinvastoin.

FAKTA #6: Mustat raiskaajat valitsevat uhreikseen valkoisia yli puolissa (54,9%) tapauksista, 30 kertaa useammin kuin päinvastoin.

FAKTA #7: Yhdysvaltain oikeusministeriön vuotuinen raportti osoittaa, että kun valkoiset syyllistyvät väkivaltaan, niin 2,4% siitä on kohdistunut mustia kohtaan. Toisaalta taas mustien uhreista YLI PUOLET ovat valkoisia.

FAKTA #38: New York Cityssä kuka hyvänsä valkoinen joutuu mustista koostuvan jengin hyökkäyksen kohteeksi 300 KERTAA TODENNÄKÖISEMMIN kuin musta valkoisista koostuvan jengin uhriksi.

FAKTA #9: Monet väittävät, että vangittujen mustien korkea määrä osoittaa, että poliisi keskittää toimenpiteensä mustien suorittamien rikosten tutkimiseen, mutta jättää valkokaulusrikokset huomiotta. Joka tapauksessa, mustat suorittavat kohtuuttoman määrän myös valkokaulusrikoksista. Vuonna 1991 mustia syytettiin väärentämisistä, jäljennöksistä ja kavalluksista kolme kertaa enemmän kuin valkoisia.

FAKTA #10: Monet uskovat, että rikollisuus johtuu köyhyydestä ja "etujen" puutteesta. Jokatapauksessa, District of Columbia, jossa on Yhdysvaltojen korkeimmat palkat ja jonka vain Alaska ohittaa henkilökohtaisilla tuloilla henkeä kohti, johtaa Yhdysvaltojen tilastoja jokaisessa rikoksia koskevassa tilastossa, mukaanlukien murhat, ryöstöt, päällekarkaukset ja ajoneuvojen varkaudet. D.C.:ssä on myös Yhdysvaltain tiukin asekontrolli, korkeimmat poliisikulut henkeä kohti, korkein poliisikiintiö asukasta kohti ja korkein vangittujen ihmisten määrä. Alueen vakituisesta väestöstä 80 prosenttia on mustia. Länsi-Virginia, missä on Yhdysvaltain alhaisin rikosten määrä, kärsii myös kroonisesta köyhyydestä ja korkeimmasta työttömyysluvusta. Sillä on myös vähiten poliiseja henkeä kohti. Länsi-Virginia on 96 prosenttisesti valkoisten asuttamaa.

3

160

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muhammed Anali

      Ja eikun lisää pakolaisia tänne suomeen, niin saadaan tilastot samanlaisiksi.

      • 32

        Siitä vaan.Vuosina 2006&2007 ulkomaalaiset raiskasivat helsingissä enemmän kuin suomalaiset.


    • liian sinisilmäinen

      Arjalainen = hurri= ei kai vaan liian valkoinen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe