Muutin kolme vuotta sitten pääkaupungista tänne mulkkulaan, ja nyt voin varmasti sanoa että kyllä on keskimäärin kyrpiä paljon populaatiosta. Asun rivarissa suurtapiolan alueella. Tässä ilmiöitä joihin en törmännyt kymmenien vuosine aikana pääkaupungissa:
- jengin naama useimmiten norsunvitulla
- Monesti parkkeerattuun autoon joutuu kiipeämään takaluukun kautta, ei välitetä siitä josko vieruskaverikin pääsisi autoon.
- Autoon törmäillään ja sitä naarmutetaan terävillä esineillä tahallaan
- Mopoja ajelee keskellä pyöräteitä suoraan päälle
- aivan vitusti mopoja, jatkuvasti myös niltä kielletyillä poluilla
- aivan vitusti kouluttamattomia piskjejä
- jatkuva kouluttamattomien piskien rähinä
- keväällä paskaa kevyenliikenteen väylät väärällään
- seinanaapurit eivät osaa kellonaikoja, ei saa nukkua hiljaisuuden aikana mölyn ja tahalliseen häiriköinnin vuoksi
- Isännöitsijä katsoo huumaavan mölyn kellonajoista huolimatta kuuluuvan espoolaiseen rivitaloelämään
- jne itsekeskeistä mulkkuilua.
Tulkitsen, että espoolaisista suuri osa on itsekkäitä maaltamuutajia, jotka yrittävät elää kuten kotipitäjässään, ja se aiheuttaa katkeruutta kaikissa kun ei landepaukkuna osata ottaa toista huomioon, vaikka eletään ahtaasti. Molytään, räkytetään, kolhitaan, ja levitetään paskaa.
Espoo-pahoinvoinnnin keskus
4
200
Vastaukset
- jingxed
On se noinkin. Väitän silti että isoin syy on välinpitämättömyys; ei välitetä kuin omasta navasta, naapurit ovat vain ärsyke - varsinkin jos niillä on enemmän rahaa ja näyttävät sen. Rivareissa ehkä vielä naapureita tervehditään mutta kerrostalossa se on harvinaisempaa.
Itse moikkailen naapureita koska kuuluu mielestäni hyviin tapoihin edes huomioida kanssa-asujia jotenkin. Asumme kyllä pienkerrostalossa ja skutassa, joten voi olla että hieman enemmän tervehditään kuin jossain täyteen rakennetussa lähiöbunkkerissa. Silti jokunen ei tervehdi vaikka kävelee vastaan, aivan kuin en olisi olemassa. Näitä ihmisiä en tietenkään toise tervehdi.. Eikä se nyt jää häiritsemään pahasti mieleen, omapahan on elämänsä, voivat olla vaikkapa sosiaalisesti häiriintyneitä ihmisiä joten parempi ehkä näin.
Auton oveen on jokusen kerran varsinkin ostoskeskusten parkkihalleissa lyötä toisen auton ovea tms. Eikä kukaan ole siitä koskaan ilmoittautunut, taitaa olla tapana. Yksi ystävällinen ihminen soitti kun oli peruuttanut autonsa omani perään parkkipaikalla, ja asia hoitui oikein mallikkaasti. Eikä hänkään menettänyt kuin omavastuun ja bonukset laski hieman.
Liikenne on aivan oma kulttuurinsa Espoossa. Täysin häiriintynyttä menoa näkee, ohituksia vaarallisissa paikoissa, viidenkympin alueella satasen ajoa sekä päivittäin ahdistuneiden ihmisten puskureissa ajoa, kiihdyttelyä ja uhmakasta ajoa. Sääli vain noiden ihmisen stressitasoja - taitaa pumppu, aivoverenvuoto tai mahavaava korjata omaa satoaan ennen eläkeikää..
Olen asunut 70-luvulta asti Espoossa, eri osoitteissa ja kyllä huomaa että asenteet ovat koventuneet ja ihmiset stressaantuneempia. Toisaalta kukaan ei oikein valitakaan, on kai nöyryyttävää valittaa ja pidetään fasadia(julkisivu) suojatakseen omaa heikkoa itsetuntoa. Olisi inhimillistä puhua ongelmista ja purkaa v*tutusta kuten tämä ensimmäinen kirjoittaja tekee hyvin - ei, porukak vain murisee päänsä sisällä ja kerää tuskaa joka luonnon lakien johdosta purkautuu masentuneisuutena, ahdistuneisuutena, väkivaltana ja stressinä. Sitten pitää olla viinaa, huumeita tai hakata vaimoa/lapsia kotona kun oma pää ei enää kestä. Silloin on jo lähes myöhäistä korjata elämäänsä kun on esim. oma lapsi saatettu sairaalahoitoon nyrkin avulla. Lapsi ei ikinä unohda joten vaikka loppuelämäsi kerjäisit anteeksi, paska on jo lentänyt tuulettimeen.
Mennään vielä syvemmälle aiheeseen: perheen, parisuhteiden jne arvo on laskenut, rahan ja sen minkä vaikutuksen saa aikaan - on kasvanut. Noin yleisesti. On televisiossakin trendikästä näyttää botox-piikkejä ottavia teinejä kuin normaalia rehellistä elämää eläviä ihmisiä. Reality-tv aivopesee nuoria. Vaikka sanoisivatkin ettei tuo ole normaalia elämää, heille on jo kehittynyt sairas tarve olla julkkiksia vaikka ei olisi mitään todellisia kykyjä olla sitä. Ja vielä vähemmän psyykkisiä resursseja kestää julkisuutta.
Espoo on siinä hyvä esimerkki että täällä on paljon rikkaita mutta myös paljon köyhiä. On maahanmuuttajia, on työttömiä asumistukiseen vuokralähiöissä. On rikkaat merenrantahuviloineen. Ei tässä mitään vikaa, on hyvä että kaikki on edes samassa kaupungissa eikä (vielä) ole tiettyjä asuinalueita muurattu verkkoaitojen ja vartiofirmojen suojeltavaksi. Nämä ovat tulossa koska ihmiset pelkäävät.
Ihmiset pelkäävät jo nyt spurguja, nistejä, nuorisojoukkoja pimeällä, yleensäkin äänekkäitä suoraan puhuvia ihmisiä ja ravintoloiden läheisyyttä pilkun jälkeen. Osin syistä, suurin osin ei. Eläinmaailmassa saalistaja hyökkää heikoimman kimppuun. Ihmismaailmassa pärjäät kyllä maalaisjärjellä "huonoillakin" alueilla ja sosiaalisilla kyvyillä. Kannattaa kyllä välttää pimeällä liikkumista tietyillä alueilla, sen kertovat jo rikostilastot raiskauksista, ryöstöistä jne.
Ihmisestä on tullut individualisti joka ei anna kenenkään koskea omaan vapauteensa, oli se sitten vaikkapa uhmakasta ajoa autolla. Mitä veetä se sulle kuuluu, ajan miten haluan! Ja missä haluan. Yhteiskunta arvostaa yksilön vapautta niin pitkälle että antaa yksilön käyttäytyä vapaasti vaikkapa lain harmaalla alueella, kunhan lakia ei rikota. Saat käyttäytyä uhkaavasti mutta et saa uhkailla. Individualismi on polkenut yhteisöllisyyden allensa - yhteisöllisyys on virtuaalista potaskaa facebookissa ja netissä. Siellä ollaan "oma itsensä" mutta todellisessa elämässä, siis face-to-face ei uskalleta ehkä elää kuten puhutaan. Talk is not walk.
Jos ei muuta, peräänkuulutan sitä että vittu tehdään mitä sanotaan eikä puhuta paskaa esim. netissä ja haukuta muita kun ei omaa pesääkään osata siivota. Toisaalta pidän jokaista ihmistä mahdollisuutena, potentiaalisena timanttina mutta toisaalta olen niin kyyninen etten jaksaisi surra vaikka puolet suomalaista(tai koko maailmasta) kuolisi huomenna johonkin helvetin ikävään epidemiaan. Ehkä se avaisi hieman hemmoteltujen ihmisten silmiä. - naapurit.........
Noh minulla ja yks sun toisella on ikäviä kokemuksia naapureista, jotka tunkee nokkansa yksityisasioihin. Tervehdin mielelläni vanhempia ihmisiä, mutta nuoria ja nuoria aikuisia en mielelläni, sillä sosiaalisena apinana ihmisillä on taipumus penkoa toistensa (oman ikäluokan) asioita >:(
Köyhänä ei ole varaa omistaa mökkiä luonnon keskeltä ja rentoutua siellä ihan yksinään. Koti on kuitenkin sellainen suojaluola, jossa saa olla ihan oma itsensä. - eheehee he he
No kuka käski muuttamaan just Tapiolan seutuville, ei sinne kukaan täysjärkinen asetu. Turha vetää johtopäätöstä jonkun Tapiolan ympäriston asukkaiden pottumaisuudesta, nehän on itse kyrpiintyneet alueeseensa ja elävät sen mukaan. Ja mitä sä isännöitsijälle valitat melusta, poliisille se asia kuuluu, eikä isännöitsijä ota kantaa yhden ihmisen valituksiin, pitää kerätä nimilista niin se saattaa alkaa tehdä jotain. Ja aina voit muuttaa vaikka korpeen jos naapurit ja muut sosiaalipummit viettää riehakasta elämää. Jos asuu ihmisten keskellä täytyy muistaa että ne muutkin ihmiset elää eikä ole kusi sukassa ettei sulle vaan kuulu mitään ääniä. Tervetuloa sivistyksen pariin, missä sitten oletkaan ennen asunut.
- jeejeelesboo
Ei ole kokemusta kuin 001x0 postinumeroiden alueilta aiemmin, kuten avauksessani kerroin. Kai se tämä on sitten sitä nykyajan sivistystä.
Tuolla sisvitymättömässä kivikaupungissa kun monet ovat joutuneet asumaan jo useita sukupolvia vierivieressä, niin mahdollinen möly vaimenee kun sitä pyytää, useissa taloissa on talonmiehet pitämässä järjestystä, jalkakaytävät eivät ole tunkioina väärällään ulosteita ja roskaa, eikä etenkään jälkakäytävillä tarvitse pelätä välitömästi jäävänsä mönkkärin tai mopon yliajamaksi. Ikkunaa voi pitää helteellä auki yölläkin, sieltä ei kuulu kuin satunnaista auton huminaa. Ei siis jatkuvaa piinaavaa pörinää ja räksytystä. Kiiltävä uusi autokin saa jäädä ilman avaimella tehtyjä syviä uurteita konepellissä, sellainen kun ei tee ketään kateelliseksi.
Jos tiedät Espoon kaupunginosista enemmänkin, voitko neuvoa missä tätä nykyajan sivistystä olisi vähemmän?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769