Minua vietiin ambulanssilla X-keskussairaalaan jokseenkin tiedottomassa tilassa, mutta perille päästyämme kuulin kuitenkin mielestäni huonon huulen, että tässä tulee X-kunnan lahja teille ... Onneksi varsinaisesti minua hoitavat tahot selvittivät subjektiivisen oikeuteni saada jatkohoitoa "väärässä" kunnassa, joka ei sekään ole tuo lahjoittava kunta saatika vastaanottamaan joutunut.
Pitää olla hyvä itsetunto, että tästä masennuksesta selviää ...
Oikeus ammattietiikkaan
3
<50
Vastaukset
- Paramedics
Käsitän ammattietiikan tältä osin ja omasta ammatistani johdettuna heikoilla olevan puolelle asettumisella. Nyt ihmettelenkin, että mistä ne täysin tuntemattomat ihmiset sen pystyivät etukäteen ennustamaan, että juuri minä - yksin ja erkkona vieraalla paikkakunnalla ollut - kestän tämän selviytyjänä ja "voittajana"?
Matkan aikana olin lisäksi kuulemma niin heikoilla, että minua kiellettiin jopa virtsaamasta, koska perillä haluttaisiin minulle kenties tehdä huumetestit. Kiinnostaisi tietää, että mihin tämä perustui, eikä niitä testejä edes tehty! Siis mitä, häh?
Toki täällä päin - kiitos tuikitärkeiden matkailijoiden - ei kaikkien meidän (kunnan) työkeikoilla olevienkaan tarvitse jatkohoidossa sietää mitä tahansa ...
Kertokaa nyt suomeksi, että mitä esim. minä olen teiltä vienyt, kun näin vastenmieliseksi koetaan? Varmuuden vuoksi jätin hakematta niihin kuntayhteistyönkin kannalta tärkeisiin kahteenkin työpaikkaan ... etsikää joku toinen ... tai siis kaksi. - ammattitaidottomia
Tekisin rikosilmoituksen. Heidän puheilla voi tuossa tilanteessa olla ratkaisevasti haitallinen vaikutus terveydentilaanne.
Olen nähnyt lukuisia kertoja kun sairasuton kuljettaja puhuu laittomasti ajaesaan matkapuhelimeen. - controlli
Onpa kunnassa löysä controlleri. Uusi controlleri tilalle. Ilmoitukseen "palvelukseen halutaan seudun vittumaisin akka jonka maailma muodostuu numeroista. Arvostamme tupakointia ja juoruilua."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872