Turmiolan Tommin

vaikutus ortodoksien paranoidiseen syhtautumiseen alkoholiin on ilmeinen. Perusteluja ja vastaväitteitä kiitos!
12129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minäpä vastaan: reaalimaalima ei tällä kertaa vastaa sinun mielikuvaasi asiasta. (mistä lie olet sen saanut) Etpä taida tuntea firman tapoja.

Äänestä

Onko lampaita laskettu päissään?

Äänestä

Kerran kokenut krapulan ei ollut mielenkiintoisin olotila.

Juonut teininä muutaman kerran enmmän tai vähmmän n muuttunut ihmisenä yhtään miksikään nukutti vain enemmän ja oli pökkyrä olotila.Isä on alkkis ja persoonallisuus häiriöinen.Kuvittelee että kännissä saa olla erilainen vaikkei olisikaan.Ehkä mielenterveysveikot mukamas muuttuvat kännissä kun eivät uskalla hulluuttaan ja olla omia itseään selvinpäin.Humala on tekosyy ongelmille.

Päihteiden käyttö on heikkojen ihmisten pakokino aivan kuin tupakkakin on tapatottumusta.ei siihen kiinni jää vaan tapaan jää kiinni.

Heikkojen ihmisten tekosyitä molemmat sosiaalisia tapoja.

En juo en polta ei ole tarvis en näe tarvetta.Ei anna minulle mitään.

Äänestä

Päissä = päässälasku

Äänestä

Viina on viisasten juoma, mutta pikku tirpottelu tekee hyvää sielulle ja sydämelle.

Äänestä

Alkkomahooli on heikkojen ihmisten tekosyy.

Itse ovat tehneet valintansa joko kestävät tai eivät kestä ja hukkuvat viinaan.Yksi lysti ei kiinnosta selkärangattomat.

Äänestä
  • Selkärangaton voi olla ilman alkoholiakin. Ja onko varas tai keplottelija sitten selkäragallinen?

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    Selkärangaton voi olla ilman alkoholiakin. Ja onko varas tai keplottelija sitten selkäragallinen?

    Viina on tekosyy ongelmille.

    Viina on heikojen puolustuskeino vaikkei siitä mitään apua kuitenkaan ole.

    Pitäisi siivota elämänsä pöytä siistiksi sitten ei tarvitseisi viinaakaan.

    Mitä hauskaa on viinassa ja mitä hyötyä.

    Ja tarkoitan tottumuskäyttöä ja säännöllistä humalahakuisuutta.

    Paraneeko elämäntilanne oikeasti sillä.

    En usko.

    En toisekseen siitä ole koskaan mitään kiksejä edes saanut.

    Jos elämä on perseellään se pitää itse korjata tai pistää turpa rullalle ja olla valittamatta.

    Apua ja ratkaisuja löytyy aina jos haluaa ja on valmis luopumaan itsekkäistä asioista.

    Äänestä

  • Että sillälailla kirjoitti:

    Viina on tekosyy ongelmille.

    Viina on heikojen puolustuskeino vaikkei siitä mitään apua kuitenkaan ole.

    Pitäisi siivota elämänsä pöytä siistiksi sitten ei tarvitseisi viinaakaan.

    Mitä hauskaa on viinassa ja mitä hyötyä.

    Ja tarkoitan tottumuskäyttöä ja säännöllistä humalahakuisuutta.

    Paraneeko elämäntilanne oikeasti sillä.

    En usko.

    En toisekseen siitä ole koskaan mitään kiksejä edes saanut.

    Jos elämä on perseellään se pitää itse korjata tai pistää turpa rullalle ja olla valittamatta.

    Apua ja ratkaisuja löytyy aina jos haluaa ja on valmis luopumaan itsekkäistä asioista.

    Apua löytyy myös seurakunnan rahojen keplottelijoille! Miksi muuten viinamörkö on noin paljon paheksuttavampaa kuin esimerkiksi varastaminen?

    Äänestä

Itse en ole ortodoksina asiaa edes huomannut, siis sitä paranoidista Turmiolan Tommia, oletkohan nyt sekoittanut jotenkin aivan muita uskontoja ortotodoksisuuteen?
Esittämäsi suhtautuminen saattaa olla esim. luterilaisuudessa tai herännäisyydessä tai körttiläisyydessä tai vanhoillislestadiolaisuudessa tai korpelalaisuudessa tai surevaisuudessa tai adventismissä tai mitä niitä nyt onkaan?
Käsittääkseni jotkut näistä protestanttisista liikkeistä ja suuntauksistakin suhtautuvat hyvin myötämielisesti ehtoollisviiniin. Ja jonkinlaisen vitsinä olen jostakin lukenut, kuinka renqvistiläisiä uskovaisia on paheksuttu joskus 1800-luvulla suuresta ehtoollisviinin kulutuksesta, se sellainen kun tuli kovin kalliiksikin.

Äänestä
  • Just. Ne ovatkin käännynnäisiä ortodokseja sitten.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


viinapääksy kirjoitti:

vaikutus ortodoksien paranoidiseen syhtautumiseen alkoholiin on ilmeinen. Perusteluja ja vastaväitteitä kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu