Minä en ole ainakaan huomannut heissä mitään erikoista? He eivät tee mitään yhteiskuntaa hyödyntävää. Onko tämä jotenkin erikoista, jos kieltäytyy asepalveluksesta.
Tämän kaltaisia ihmisiä ei yhteiskunta kaipaa. He ovat vain yhteikunnan pohjasakkaa. Nauttivat vain isänmaallisten ihmisten hankkimista eduista?
Mitä erikoista on todistajissa
4
<50
Vastaukset
- Tuomitsijalle ohje
Ota rauhallisesti vaan.
Jos Jehovan todistajat ovat sinulle yhteiskunnan pohjasakkaa siksi että he eivät ota asetta käteensä, niin kuuluuko vaimosikin samaan joukkoon?
Kyllä maataan voi palvella muullakin tavalla kuin ase kädessä. - Pasi Fist
Ajattele, Una-Fortuna2, jos kaikki olisivat sellaista "pohjasakkaa", että kieltäytyisivät aseista, niin maailmassa vallitsisi rauha. Olisiko liian kamalaa?
Ei tarvitse muuten olla todistaja kun kieltäytyy aseista. On muitakin rauhaa rakastavia. - Una-Fortuna2
Joka ikinen valtio tarvitsee oman maansa puolustajia. En usko todistajienkaan kovin mielellään mennä noilla periaatteilla Orjuuttajan kirouksen alle. Toinen maailman sota olisi kääntynyt pienen Suomen osalta Kommunismin orjuuden alle ilman puolustautumista. Nämä todistajat viettivät päivänsä mieluummin vankilassa, kuin oman vapautensa puolustamisessa, Jos joka ainoa Suomalainen olisi ollut todistajien kaltainen, niin Suomella olisi ollut sama kohtalo, niinkuin paltian maillakin.
Mielestäni nämä todistajat ovat toisten uhreilla olevia vastuun tunnottomia ihmisparkoja. He jopa ovat kuulema kieltäytyneet jopa työpalvelusta. En ole sodan kannalla, kuitenkin, jos joku omalla luvallaan murtautuu kotiini, niin tässä tapauksessa olen valmis tekemään murhankin kotiini luvattomasti tunkeutujalle.
Minulla on periaate, että minun kotini on minun linnani, jota minä puolustan viimeiseen veripisaraan asti. Säälin vain näitä todistaja raukkoja, jotka ottavat mielellään vastaan lähimmäistensä heille hankkimat edut. Heillä ei ole omaa selkärankaa. Vai ei ole Una havainnut mitään hyödyllistä Herran todistajissa? Kuitenkin he ovat tuoneet maailmaan moraalin ja demokratian ja tulevaisuuden toivon. He opastavat ihmisiä saamaan rauhan sielulleen Herrassa. Sen suurempaa hyötyä ei taida olla olemassakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773