kuntoutustuen odotusajan työttömyyskassan jäsenmaksut ja verotus

Ihmettelijä1000

Olen hakennut työttömyysturvaa liitolta odotellessani päätöstä eläkeyhtiön kuntoutustuesta. ( vuosina -09,-10,-11 )
Verottaja kertoi että minua verotettaan ansiotulo verotuksen perusteella ko ajalta, jossa veroprosentti huomattavasti suurempi, eikä sitä tasata edes lopullisessa verotuksessa vaan se jää ansiotuloksi, vaikka olisin koko vuoden eläkkelläinen päätöksen saatuani. Miksi näin??? Eli minun kannattaa siis odottaa päätöstä ja yrittää elää lainalla t omilla säästöillä , veroetu voisi olla huomattava. Olen siis kärsinyt useman tuhat eroa tästä 3 vuoden aikana.
Eli tässä rangaistaan taas köyhempiä kansalaisia !!!!!! Ja muutenkin jo pyrokratian syövereissä taistelijaa. Itse olen tässä jo koko alkuvuoden odotellut taas kerran päätöstä eläkeyhtiöltä joten olen joutunut hakemaa työttömyysturvaa 5 kk jos päätös myönteinen häviän tässä taas useita satoja eúroja t jopa tuhat euroa. Ikävää mutta jonkun olisi syytä puuttua tähänkin epäkohtaan!!!!!
Toisena asiana ihmettelen sitä että saadessani työttömyys pv rahaa minulta otettaan jäsenmaksut joista en saa verotuksessa vähennystä vaikka olen ansiotulon piirissä. verottajan mielestä olisin siihen oikeutettu, mutta liitto on toista mieltä asiasta eikä suostu kirjoittamaan todistuksia niiden vuosien osalta kun olen odotellut myös päätöksiä eläkeyhtiötä ja saannut työttömyysturvaa myös 2009 ja 2010 . Olisin nyt hakemassa oikaisua verotukseen ko vuosien osalta. Liitto sanoo vaan koska perintä tapahtuu aikanaan eläkeyhtiöltä niin se tasoittuu siinnä. En kyllä ymmärrä miten minulta otetut jääsenmaksut palautuvat mitenkään itselleni en tuleniitä takaisin mitenkään saamaan koska eläke on pienempi kuin päivärahani. jos löytäisin vielä vuosien 2009 ja 10 maksutositteet voisin hakea verottajalta oikaisua, mutta ei ne tietenkään ole enää talessa ja liitto ei kirjoita uusia näin ollen liiton ei tulisi periä ollenkaan jäsenmaksuja päätöksen odottelu ajalta. vai mitä mieltä olette asiasta ???? Hehän ovat nyt antaneet ristiriitaista infoa verottajalle kun eivät ole ilmoittaneet maksettuja jäsenmaksujani sinne. Nyt minä joudun vuosien takaa kinuamaan oikeutettuja tietojani liitolta joka ei suostu niitä antamaan ja verottaja on sitä mieltä että vähennys ilman muuta kuuluu minulle en niitä eroja itse takaisin saa mistään saisin edes vähennyksenä vähän niistä kuitatuksi etua itselleni.

3

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nnkko0-

      Työttömyyspäiväraha on ns. etuus,josta verotetaan kiinteän prosentin mukaan(20).
      Tämä on lopullinen ja siihen ei kelpaa mitkään vähennykset.

    • tyottomyyskassat

      Hei

      Kiitos viesteistänne.

      Nimimerkin Ihmettelijä1000 kysymys on niin henkilökohtainen, että emme pysty siihen tällä palstalla vastaamaan. Suosittelen sinua ottamaan yhteyttä omaan ammattiliittoosi ja työttömyyskassaasi asiasi selvittämiseksi.

      Nimimerkki nnkko0- viittaa kommentissaan peruspäivärahan verotukseen. Työttömyyskassojen maksaman ansiopäivärahan verotuksesta löydät tietoa alla olevasta linkistä.
      http://www.tyj.fi/default.asp?id=405

      Ystävällisin terveisin

      Tiina työttömyyskassasta

    • kela

      Hei,

      Varmistan asian vielä Kelankin puolesta. Kuten Tiina työttömyyskassasta jo kertoikin, Kelan maksamista työttömyysetuuksista tehdään 20 % ennakonpidätys. Kelan maksamia työttömyysetuuksia ovat peruspäiväraha, työmarkkinatuki ja kotoutumistuki. Mikäli verottajalta on pyydetty sosiaalietuuden verotusta varten annettu muutosverokortti, tehdään ennakonpidätys tämän verokortin mukaan.

      Ystävällisin terveisin

      Kirsi Kelasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6040
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4137
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      255
      2083
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1846
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe