Kokoomuksen osinkoverotus ehdotus aiheuttaa lievää närää
"koska se johtaisi siihen, että kaikkein suurituloisimmat maksaisivat tuloistaan kevyempää veroa kuin heidän toimistoissaan työskentelevät siivoojat."
Mutta SDP hyväksyy "pitkin hampain" kokoomuksen erittäin hienosti perustellun esityksen ettei hallituspohja järky.
http://www.kaleva.fi/vaalit/uutiset/pekkarinen-tyrmistynyt-kokoomuksen-osinkoveroehdotuksesta/891414
Demarit mukana maksoi mitä maksoi
4
55
Vastaukset
- 78575
Säälittää SDP:N äänestäjien puolesta jotka nieli kaiken tämän vaalien alla luetellun liturgian karvoineen päivineen mitä oli vaalitenteissä ja koneissa.
Nythän tuossa kävi vain niin että keskusta vaihtui täysin saman linjan kokoomuksen kanssa ottaneeseen sdp:hen.- j. k
karvas pettymys oli Urpilaisen ja Heinäluoman esiin tuomat ehdot portugalin tukipaketille kun samaan aikaan kerrottiin niiden olevan jo eu:n taholta esiin tuotuja, ei mitään uutta ollutkaan, ei olisi pitänyt suostua koko pakettiin
- ep
Ei tapahtunut kansan tahto. Epäilen suomen vaalitoimintaa, koska suomessa on niin sanottuja rikkaita, joita kokoomus edustaa, kuitenkin niin pieni osa ettei millään heidän äänillään olisi saatu tuota kannatusta minkä kokoomus vaaleissa sai.
- ttu .
nosta tässä sitten kulutusta kun käteen jäävä summa entisestään pienenee
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773