”Vaa'alla punnittu ja kevyeksi havaittu.” Tämä sanonta on monille tuttu, mutta harvempi muistaa mistä se on peräisin. Se sisältyy Vanhan Testamentin tekstiin, kertomukseen Belsassarin pidoista (Dan. 5:1-9, 13-17, 25-30).
Belsassar toimi sijaishallitsijana Uusbabylonian valtakunnassa isänsä kuningas Nabunaidin vetäytyessä uskonnollisiin harrastuksiin. Hänen syntinsä kertomuksen mukaan on Jumalan pilkkaaminen. Hän tuo pitoihinsa Jerusalemin temppelistä ryöstetyt pyhät astiat ja käyttää niitä juopotteluun. Näin Belsassar tulee toimillaan edustaneeksi ihmistä, jolta pyhyyden tajuaminen on täysin kadonnut. Hän uppoutuu vain tämän maailman nautintoihin ja pyörteisiin unohtaen muun.
Juhlan edetessä seurue joutuu täysin ymmälle seinään kirjoitetun tekstin vuoksi. Vasta paikalle tuotu profeetta Daniel oivaltaa kuinka sanat on luettava ja osaa selittää ne. Belsassarin ja koko valtakunnan elämä on Jumalan vaa’ assa punnittu ja havaittu niin köykäiseksi, että se ei kestä. Edessä on tuho.
Meitä tämä kertomus muistuttaa vakavalla tavalla siitä, että elämä punnitaan. Se tuo myös mieleen pari läheltä sivuavaa asiaa. Lähes koko kevään ajan on huolestuneesti pohdittu, mitä uudistunut alkoholiverotus saa aikaan ihmisten elämässä. Osaammeko säilyttää kohtuuden? Joidenkin nuorten liikennekäyttäytymisessä puolestaan ja seuranneissa vakavissa onnettomuuksissa on todettu alkoholilla olleen valitettavan suuren osuuden. Elämän keveys ja huumaava vapauden tunne on ottanut yliotteen tuhoisin seurauksin.
Elämä ei ole leikki. Se pitäisi oppia ennen kuin korvaamattomia vahinkoja pääsee syntymään. Me aikuiset olemme esikuvia. Onko meistä opettamaan nuorillemme vastuullisen vapauden ihannetta? Vai humallummeko itsekin elämästä ja sen mahdollisuuksista niin, että unohdamme pysyvämmät arvot? Elämä punnitaan! Kertomus Belsassarin pidoista julistaa, että vain uskosta Jumalaan me saamme kestävän painavuuden, kölin elämällemme.
Belsassar toimi sijaishallitsijana Uusbabylonian valtakunnassa isänsä kuningas Nabunaidin vetäytyessä uskonnollisiin harrastuksiin. Hänen syntinsä kertomuksen mukaan on Jumalan pilkkaaminen. Hän tuo pitoihinsa Jerusalemin temppelistä ryöstetyt pyhät astiat ja käyttää niitä juopotteluun. Näin Belsassar tulee toimillaan edustaneeksi ihmistä, jolta pyhyyden tajuaminen on täysin kadonnut. Hän uppoutuu vain tämän maailman nautintoihin ja pyörteisiin unohtaen muun.
Juhlan edetessä seurue joutuu täysin ymmälle seinään kirjoitetun tekstin vuoksi. Vasta paikalle tuotu profeetta Daniel oivaltaa kuinka sanat on luettava ja osaa selittää ne. Belsassarin ja koko valtakunnan elämä on Jumalan vaa’ assa punnittu ja havaittu niin köykäiseksi, että se ei kestä. Edessä on tuho.
Meitä tämä kertomus muistuttaa vakavalla tavalla siitä, että elämä punnitaan. Se tuo myös mieleen pari läheltä sivuavaa asiaa. Lähes koko kevään ajan on huolestuneesti pohdittu, mitä uudistunut alkoholiverotus saa aikaan ihmisten elämässä. Osaammeko säilyttää kohtuuden? Joidenkin nuorten liikennekäyttäytymisessä puolestaan ja seuranneissa vakavissa onnettomuuksissa on todettu alkoholilla olleen valitettavan suuren osuuden. Elämän keveys ja huumaava vapauden tunne on ottanut yliotteen tuhoisin seurauksin.
Elämä ei ole leikki. Se pitäisi oppia ennen kuin korvaamattomia vahinkoja pääsee syntymään. Me aikuiset olemme esikuvia. Onko meistä opettamaan nuorillemme vastuullisen vapauden ihannetta? Vai humallummeko itsekin elämästä ja sen mahdollisuuksista niin, että unohdamme pysyvämmät arvot? Elämä punnitaan! Kertomus Belsassarin pidoista julistaa, että vain uskosta Jumalaan me saamme kestävän painavuuden, kölin elämällemme.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Hei,
Tuolla Mikko! Kuuntele tarkkaan! -viestiketjussa käsitellään tuota pilkkaamisasiaa parhaillaan. Mene sinne.
Raamatunkohdat tulivat niin asiantuntevasti, että keskustelu saattaa koskea sinua yllättävän paljon.
Olisikohan ollut vain niin, että Belsassar ei viitsinyt välittää mitään juutalaisten kipoista, kun ei itselleen läheiseksi asiaa kokenut. Olihan hänellä omatkin jumalansa, joita varmasti hartaasti palvoi. Olivat varmaan niin hienoja kippoja, että niitä piti testata.
Ja mitä sinä niistä kipoista oikein välität? Eihän juutalaisten jumala ole kristittyjen jumala. Sinähän pilkkaat sitä juutalaisten jumalaa olemalla kristitty! Oikeastaan sinä olet kerettiläinen pakana, kun et kuulu alkuperäiseen kristilliseen lahkoon eli katolisiin... vai kuulutko?
Tiesitkö, että kerettiläiset palavat helvetin tulessa ikuisesti! Sinä tulet siellä kärsimään! Jumala tulee ja polttaa talosi ja autosi, potkii koiraasi ja talloo vasta istutetut narsissit kukkapenkissä. Mitäs siihen sanot?
Mutta viinaveron, alkoholipolitiikan kritisoimisesi ja liikennekäyttäytymisen suhteen sinä olet oikeassa. Vero olisi syytä korottaa melkein lähtökuoppiinsa. [vaikka mielijuomani onkin syntinen alkoholi (jota tosin kohtuudella nautin)].
Anteeksi, loukkasinko jotenkin? Mitä sanoin niin pahasti väärin, että tuollaisen vastineen ansaitsin?
Loukkasit törkeästi, koska aliarvioit julkeasti ihmisyyttä.
Miksi sinä natiset jumalan pilkasta? Minkälaista pilkkaa sinä nyt olet saanut kokea oman ajatusmaailmasi tähden? Et varmaan sen kummempaa kuin kaikki muutkaan omiensa vuoksi, niiltä, jotka uskovat toisin.
Sellainen ajatusmaailma on huono ja epävarma ajatusmaailma, joka on kokoajan huolissaan muiden sille antamasta kritiikistä eli omassa tapauksessasi ns. jumalan pilkasta.
Aliarvioit ällistyttävästi ihmisyyttä siten, että et salli kritiikkiä ja ajattelua, vaan kaikki sellainen on jumalan pilkkaa.
Puhuessasi jumalan pilkasta, paljastat asenteesi muita ihmisiä kohtaan. Muut ovat vähemmän kuin sinä, koska sinä vartioit jumalasi pyhyyttä, piste. Toisin ajattelu tekee muista automaattisesti huonompia. Se sitten oikeuttaa saarnaamaan korvat ummessa omaa totuuttasi yrittämättäkään olla ihminen eli arvostaa muita niin kuin itseään.
Luulisin, ettei se sinun jumalasi tarvitse ihmisiä vartioimaan omaa kunniaansa. Vartioita vain omaa pyhyyttäsi puhumalla jumalan pilkasta.
Kirottu huonosti käyttäytyvä rienaaja! Siksi ansaitset tällaista kohtelua.
Ja mitä mieltä olet siitä kerettiläisyydestäsi? Eikö se yhtään kaivele?
Tuolla tavalla en ole tosiaankaan tullut ajatelleeksi. Elämme eri traditioissa ja näemme asiat aivan eri tavoin, selvästikin. Ajattelin kuitenkin, että joku omasta (kristillisestä) traditiostani saattaisi kokea kirjoituksen mielenkiintoisena ja keskustelua herättävänä, onhan tämä uskonto-palsta. Ehkä on parempi, että sinä et lue hengellisiä kirjoituksia, kun niin kovin mielesi niistä pahoitat. Kirjoitukseni tarkoitus oli rakentava: 1. Elämä on vakavampi asia kuin pelkkä kevytmielinen juhliminen. 2. Toisen pyhäksi kokemaa asiaa tulee sellaisenkin ymmärtää kunnioittaa, joka ei muuten siitä piittaa. Se on sivistystä ja lähimmäisyyttä. Nämä ovat mielestäni aika yleisiä ja kaikille soveltuvia ohjeita.
Aivan sinä et tosiaankaan ole tullut ajatelleeksi tuolla tavalla.
Niin, tämä on uskonto palsta. Kun toivotat minut pois täältä, sinä taas lähdet siitä oletuksesta, että uskonto ja henkisyys kuuluvat vain sinulle ja niille, jotka valitsevat olla samassa "traditiossa" kanssasi. Muut voivat suksia pois, koska ovat niin kauheita vääräuskoisuudessaan. Muut eivät saa sanoa sinulle mitään, mutta sinä saat tuosta vain pysty metsästä tulla saarnaamaan miten hirveää on, kun ajatusmaailmaasi ei arvosteta muualla samoin kuin omassa päässäsi.
Ja sitten yht'äkkiä et edes tarkoittanutkaan itkeskelyäsi muiden kuin oman lammaskatraasi korville? Ruoditko nyt siis siis vain omien lammastuttaviesi kevytmielistä juhlimista vai oliko nyt taas sormi pystyssä ihan yleisesti kaikkien ulkopuolisten syntisten tähden, jotka haaskaavat elämänsä kevytmieliseen juhlimiseen? Kirjoituksesi oli osoitettu siis omalle "traditiollesi" eivätkö muuta saa reagoida siihen?
Sinä linnoittaudut siihen omaan "traditioosi" niin kuin Oikealla Tavalla Uskovien tapa on valita aina se huvittava marttyyrimäinen asenne, kun Te vähän säikähdätte. Kun törmä siihen asenteeseen, tekee vain mieli käyttää ruoskaa yhä enemmän... ja siitä Te nautitte.
Jos ajatusmaailmasi olisi terve, et valittaisi jumalan pilkasta. Se "traditiosi" on loistava pakopaikka sinulle, kun joudut uhkaavaan tilanteeseen, jossa joutuisit esittämään kysymyksiä itsellesi.
Täällä maapallolla me kaikki elämme samassa veneessä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Linnoittautuminen ei ole rakentavaa.
Ja mitä mieltä sinä olet kerettiläisyydestäsi?
keskustelun moneen kertaan enkä todellakaan ymmärrä, miksi yleensä kukaan voi närkästyä viesteistäsi. Paitsi että ne sopivat hyvin uskontoaiheiselle palstalle, ne on myös kirjoitettu hyvin.
Minusta kirjoittajien olisi hyvä ottaa vähän huomioon kirjoittaessaan, mitä millekin palstalle kirjoittaa. Käyn itse muillakin palstoilla eikä mieleenikään tulisi hyökätä esim. Ateismi- tai Satanismi- palstoilla niillä esitettyjä mielipiteitä vastaan tuontyyppisesti.
Jos joku ei kestä sitä, että uskontopalstoilla kirjoitetaan uskonnollisista aiheista myönteisesti, niin karttakoon sitten niitä palstoja. Onhan täällä vara valita.
Anteeksi, mutta aistinko kirjoituksessasi agressiivisuutta? Minkäköhän vuoksi? Eikö tämä ole keskustelupalsta erilaisille ihmisille? Oletko suuttunut jostain jo valmiiksi?
Kiitos, luulin jo todella, etten osaa arvioida sopivaisuuden rajoja.
No, joku lammas piti valita, josta aloittaisin käsittelemään uskovaisten suvaitsemattomuutta, joka oli löydettävissä pinnan alla tuostakin alkuperäisestä viestistä.
Kestätkö uskontopalstoilla uskonnosta kielteisesti kirjoittelun?
Sitä paitsi, jos nyt olet tarkkana, huomaat, etten suhtaudu kielteisesti kenenkään uskoon sinänsä (ellei se ole umpimielisyys) vaan autan huomaamaan umpimielisen ajattelutavan (jota sinäkään et huomaa, kun itsepetos on muodostunut niin hämääväksi)
Miksi jumalan pilkka ja vastuu lapsista ja yhteisöstä sidottiin alkuperäisessä viestissä yhteen? Omituinen ajattelutapa, että kaikki mikä ei itseä miellytä on jumalan pilkkaa. Kaikki ongelmat ovat aina akselin toisessa päässä, jonka toisessa päässä sitten istuu jumala. Eli on joko jumala tai sitten on Pahoja asioita.
Onnittelen sinua siitä, ettet käyttäydy muilla palstoilla niin kuin minä nyt tällä palstalla... mutta jonkunhan on kerrottava miten asiat todellisuudessa ovat ja mikä on Oikea Tapa... huomaat varmaan pienen sarkasmin tässä.
Eikä tuon alkuperäisen viestin sisältö liittynyt oikeastaan kuin pinnallisesti uskontoon. Sen varsinainen sisältö oli moralisointi, jolla pönkitettiin omaa uskoa. Miten alkoholiongelma sivuaa jumalan pilkkaa?
Juu, kyllä siitä on vahva agressivisuus aistittavissa.
Niin, niin. Tämä on keskustelu palsta erilaisille ihmisille. tässä nyt yksi erilainen ihminen kyseenalaistaa lammasdogmasi.
Miten muuten suhtaudut kerettiläisyyteesi? Oletko sen kanssa sinut?
Sanaa kerettiläinen käytetään suomen kielessä henkilöstä, mielipiteistä yms., jotka poikkeavat kirkon hyväksymästä opista. Siten luterilaisen kirkon hyväksymää oppia ei voi pitää kerettiläisenä.
Uskontopalsta ja keskustelu uskonnoista kuuluu myös sinulle, Han Solo, eikä ole kysymys siitä, onko samaa vai eri mieltä asioista, vaan pelkästään siitä, miten asiat ilmaisee. On hankala keskustella kovin aggressiivisesti kirjoittavan henkilön kanssa yleensä mistään, sillä silloin joutuu vain epäasiallisen ryöpyttelyn kohteeksi. Sinun kannattaisi ehkä miettiä sitä, mikä uskonnoissa ja uskonnoista puhumisessa saa sinut noin silmittömästi suuttumaan.
"Täällä maapallolla me kaikki elämme samassa veneessä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen."
Kun kerran näin on, niin kannattaisi pyrkiä maltillisuuteen ja toisten ymmärtämiseen ja jättää hyökkäämiset vähemmälle. Eikö niin?
Ei kai me nyt tosissamme juututa kerettiläinen sanan semantiikkaan, kun siitä ei selvästikään ole ollut kysymys? Kysymyksen ydin on sama punainen lanka, joka omaa verenpainettani nostaneessa väännössämme on ollut koko ajan selvänä esillä.
Eli siitä, kuinka oma ajatusmaailma pitää muiden ajatusmaailmaa automaattisesti huonompana.
Katolisen kirkon mielestä protestanttisuus ei ole se oikea asia vaan huonompi. Aikoinaan sitä nimitettiin katolisuuden piirissä kerettiläisyydeksi. Hindujen mielestä kristityt ovat väärässä. Jehovan todistajat ovat omaa luokkaansa samalla kun helluntailaiset vääntävät kättä toisaalla. jne. yms. etc.
Uskonnot ovat mielestäni ihan jees. Niissä mikään ei saa minua raivostumaan. Ihmisten kapea-alainen tulkinta ympäröivästä maailmasta ja uskonnoista sitä vastoin saa minut raivon valtaan.
No nyt minua tietenkin voi syyttä umpimielisyydestä, kun en halua ymmärtää röyhkeää ulkopuolelta tulevaa sormella osoittelua (eli tässä tapauksessa niiden ihmisten syyttämistä jumalan pilkkaajiksi, jotka eivät suostu noudatamaan Alkuperäisen konventioita asian ymmärtämisessä), mutta pyrinkin nyt tarkastelekaan umpimielisyyttä asioissa sinänsä enkä esim. uskoa tai alkoholipolitiikkaa. Olenko siis itse umpimielinen, jos en pidä siitä, että minua sanotaan väärin ajattelevaksi, jos en usko samoin kuin joku toinen?
"Kun kerran näin on, niin kannattaisi pyrkiä maltillisuuteen ja toisten ymmärtämiseen ja jättää hyökkäämiset vähemmälle. Eikö niin?"
Tätä ei Alkuperäinen tehnyt syyttäessään minua ja kaltaisiani "jumalan pilkkaajiksi" eli huonommiksi ihmisiksi. Ei kaikkea tarvitse sietää.
kestän uskonnoista kielteisesti kirjoittelun, jos se on kuitenkin asiallista. Sehän on selvää, että ne, jotka eivät usko, kirjoittavat uskonnoista kielteisesti.
Ei taida monikaan tietää, miksi uskoo tai miksi ei. Toisilla vain on kyky, halu, tarve ( tai miten ikinä asia sanotaankin )uskoa ja toisilla taas ei.
Ikävä, jos olet tavannut vain suvaitsemattomia uskovia. Ihmisiä on niin monenlaisia. Mitä tarkoitat umpimielisellä ajattelutavalla? Umpimielinenhän on itseensä sulkeutunut, juro ja jörö ja umpimielisyys on sulkeutuneisuutta.
Pelkään pahoin, että luit alkuperäisen viestin tarkoitushakuisesti ja löysit sitä, mitä halusitkin siitä löytää. En nyt ala analysoida viestiä tässä sen enempää, mutta minusta se oli täysin looginen kokonaisuus.
"Eli on joko jumala tai sitten Pahoja asioita." Tuollaista käsitystä en itse kirjoituksesta saanut.
LAINAUS: "Hänen syntinsä kertomuksen mukaan on Jumalan pilkkaaminen. Hän tuo pitoihinsa Jerusalemin temppelistä ryöstetyt pyhät astiat ja käyttää niitä juopotteluun. Näin Belsassar tulee toimillaan edustaneeksi ihmistä, jolta pyhyyden tajuaminen on täysin kadonnut. Hän uppoutuu vain tämän maailman nautintoihin ja pyörteisiin unohtaen muun."
KOMMENTTI: Belsassarin näkemys elämästä on Alkuperäisen mielestä väärä. Belsassar on siksi jumalan pilkkaaja eli huono ihminen. Eli on vain jumala tai sitten pahoja asioita.
LAINAUS: "Belsassarin ja koko valtakunnan elämä on Jumalan vaa’ assa punnittu ja havaittu niin köykäiseksi, että se ei kestä. Edessä on tuho."
KOMMENTTI: Ainostaan Alkuperäisen ajatusmaailma on oikea. Eli on vain jumala tai sitten pahoja asioita.
LAINAUS: "Elämä punnitaan! Kertomus Belsassarin pidoista julistaa, että vain uskosta Jumalaan me saamme kestävän painavuuden, kölin elämällemme."
KOMMENTTI: Tässä ei tarkastella mitään asiaa, tässä saarnataan.
Tarkoitan tässä umpimielisyydellä sitä, ettei anna ulkopuolisen maailman vaikuttaa näkökantoihinsa.
Jokainen ihminen joka etsii henkistä alkukotiaan
on terve mieleltään ja on siis aivan normaalia
toimintaa, ja sen lisäksi on myös aivan normaalia
kysellä ja kuulostella. Näin minä selitän uskonnollisen toimintani perusperiaatteen, eli,
etsi kunnes löydät sen. Ja näin se onkin toki
löydettävissä, aika helposti.
Pitää paikkansa.
Miksiköhän joidenkin mielestä vain omalla tavalla saavutetaan autuus?
Ei ole kysymys pelkästään Alkuperäisen mielipiteistä, vaan käsityksistä yleensä siitä, miten tämä kohta Raamatussa on esitetty. En lainaa Raamattua vaan kirjaa: "Kuka on kukin Raamatussa":
"Tuona yönä Belsassr `järjesti suuret pidot tuhannelle ylimykselleen` ja tarjosi heille viiniä pyhistä astiosta, jotka hänen isänsä `oli ottanut Jerusalemin temppelistä`. Kesken tätä pyhäinhäväistystä ilmestyi yhtäkkiä jostain ihmiskäsi, joka kirjoitti seinälle salaperäisiä sanoja. Vain Daniel pystyi selittämään merkit. Hän nuhteli kuningasta pyhien esineiden käyttämisestä..."
Kommentti: Belsassar varasti pyhät astiat Jerusalemin temppelistä ja tarjosi niistä viiniä vierailleen. Tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää keneltäkään. Siten Belsassar teki tuomittavan teon, mitä varastaminen nykymaailmassakin on.
"Samana yönä Belsassar, kaldealaisten kuningas, kukistettiin ja meedialainen Dareios sai haltuunsa kuninkuuden."
Kommentti: Belsassarin väärää tekoa ei hyväksytty, vaan hänet kukistettiin.
En ymmärrä edelleeenkään johtopäätöksiäsi Alkuperäisen mielipiteistä, että on vain jumala tai pahoja asioita. Mielestäni uskontoaiheisilla palstoilla voi ja saa myös saarnata, kun ei tee sitä alvariinsa.
Minun käsitykseni meistä ihmisistä on tässä ( mutta voin tietenkin olla väärässä ): Ihminen on evoluution muovaama aggressiivinen laji, ja sitä aggressiivisuutta ei mikään uskonto, ismi tai ajattelutapa ole pystynyt kokonaan poistamaan. Toisaalta jos ihminen ei olisi ollut aggressiivinen, niin vuosituhansien saatossa ihminen lajina olisi hävinnyt olemassaolon taistelussa sukupuuttoon. Siksi meidän on toisaalta hyväksyttävä, että meissä on pahaa, mutta toisaalta samalla pyrittävä vähentämään sen määrää.
Umpimielinen ei ole hyvä sana käyttämässäsi merkityksessä, kun et kerran tarkoita juroa. Yritä keksiä parempi.
Anteeksi, että vielä jatkan, mutta voisitko näyttää minulle missä kohdassa syytin "sinua ja kaltaisiasi jumalanpilkkaajiksi"?
Sinä olet oikeassa ja minä olen väärässä tuossa jumalan pilkka jutussa. Et syyttänyt minua suoraan sellaiseksi.
Tulkitsin tuon Belsassar -jutun niin, että kaikki, jotka elävät eri tavalla kuin sinä ovat mielestäsi jumalan pilkkaajia. Siksi päädyin väittämään näin. Tässä tämä vääntämiseni kyllä ontuu pahasti, se on pakko myöntää.
Mutta, hyökkäsit julkeasti ihmisyyttä vastaan. Sanoit, että joko jumala tai sitten tuho. Minä kuulun siihen ihmiskunnan osaan, joka ei ajattele, että ainostaan saarnaamalla ja moralisoimalla voi elää täyden ja oikeanlaisen elämän. Näin siis tulit herjanneeksi minua.
"Elämä punnitaan! Kertomus Belsassarin pidoista julistaa, että vain uskosta Jumalaan me saamme kestävän painavuuden, kölin elämällemme."
Uskotko todella, että vain uskosta jumalaan saamme kestävän painavuuden ja kölin elämäämme?Suljet siis ulkopuolelle kaikki muut lähestymistavat elämään.
Tällä tavalla tulet aliarvioineeksi lähimmäisiäsi ja asetut heidän yläpuolelleen. Ei tässä ole kysymys uskosta vaan asenteesta.
Tiivistän: Saarnaaminen on pikkusieluista puuhaa, jopa silloin kun sitä harrastetaan pieniä määriä kerrallaan.
Äläkä turhaan tuosta kömmähdyksestä innostu, sillä, et ole vielä vastannut kysymykseeni mitä mieltä olet siitä, ettet kuulu ainoaan oikeaan kristilliseen lahkoon eli katolisiin? Vai kuulutko? ja jos kuulut niin siinä tapauksessa kysyn miksi, että ole juutalainen.
Kysymyksen oikeuttaa ajattelutapasi siitä, että on ainostaan yksi tapa elää elämänsä oikein.
Voisitko vielä tarkistaa kuka sanoo nuo asiat? Minä vai VT:n kertomus? Lukisitko vielä ko. tekstin Danielin kirjasta, jotta asia tulisi selväksi? Itse nimittäin halusin välittää nimenomaan tekstin intentiot (tarkoitukset) lukijoille.
pitkälle.
1. Minä olen JHWH, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia Minun rinnallani.
2. Älä tee itsellesi patsasta äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä Minä, JHWH, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
3. Älä turhaan lausu JHWH:n, sinun Jumalasi, nimeä, sillä JHWH ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen nimensä turhaan lausuu.
4. Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on JHWH:n, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä JHWH teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä Hän lepäsi; sentähden JHWH siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
2. Lakitaulu
(Ihmisen suhde lähimmäiseensä)
5. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka JHWH, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
6. Älä murhaa.
7. Älä tee huorin.
8. Älä varasta.
9. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
10. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.
Näissä Tooran kymmenessä käskyssä nähdään seuraavanlainen jaoitus: Neljä ensimmäistä käskyä liittyvät Jumalan ja ihmisen väliseen yhteyteen. 1 2 3 4 = 10. Heprean sana BDD yksin; olla ainoa, olla yksin on lukuarvoltaan 10.
Käskyt 5 - 10 (kuusi käskyä) liittyvät ihmisen ja hänen lähimmäistensä yhteyksiin. 5 6 7 8 9 10 = 45. Sana ADm Adam; ihminen on lukuarvoltaan 45.
Jeshua tiivisti näiden kahden taulun sisällön kahteen käskyyn:
"Rakasta JHWH:aa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi". Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen, on: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat (Mt 22:37-40).
Paavali selittää näistä käskyistä:
Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Rm 13:9).
Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" (Gl 5:14).
Montako lakia meillä on?
YKSI, TOORA (=opetus, oppi, laki)
Sana BTWRH Toorassa (Beit2 Tav400 Vav6 Reis200 He5) on lukuarvoltaan 613. Toorassa käskyjen (mitzvot) määrä on 613, 6 1 3 = 10 = 1 0 = 1.
Myös 10 käskyä on 1 (1 0 = 1).
Sana AhD yksi (Alef1 Chet8 Dalet4) on lukuarvoltaan 13, samoin kuin myös sana AHBH rakkaus (Alef1 He5 Beit2 He5).
Keskeisintä Toorassa ja käskyissä on rakkaus.
"Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta" (1Tm 1:5).
"Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeshuan uskon" (Ilm 14:12).
Sinä sen sanot. Kenen suulla oikein puhut? Et voi puhua kuin omalla suullasi. Sinä itse valitset mitä suusi puhuu. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Näin ollen kaikki mitä sanot on sinun omaa mielipidettäsi, jos sen sellaisena esität. Tuet mielipidettäsi vanhan testamentin kirjoituksilla.
Niin, olen kyllä edelleenkin seuraavien tekstin ja omien korostuksieni takana:
1. Elämä punnitaan.
2. Kohtuus on tärkeää.
3. Elämä ei ole leikki.
4. Me aikuiset olemme esikuvia nuorille.
5. Meidän on opettava nuorillemme vastuullisen vapauden ihannetta.
6. On katoavia arvoja (kuten rikkaus, yltäkylläinen juhlinta, menestys, elämän keveys) ja pysyvämpiä arvoja (kuten kohtuullisuus, pyhyys, usko Jumalaan). Jälkimmäiset painavat lopulta enemmän.
Näiden takana itse seison ja saat minut niistä tuomita, jos haluat.
Kyllä nuo ihan asiallisilta kohdilta vaikuttavat. Miksi minä sinut tuomitsisin?
Tällaisia pitoja on aikanaan järjestänyt Pietarin avainten haltia, ensimmäinen ihmisten joukossa ja Jeesuksen vikaari.
Etelä-Italiassa oli tapettu muutama tuhat valdolaista, mutta heidän saarnaajansa tuotiin Roomaan poltettavaksi. Genevessä koulunsa käyneelle saarnaajalle Jean Louis Paschalelle järjestettiin arvokkaat tappajaiset Roomassa 09.09.1560.
Juhlavieraiden joukossa ensimmäisenä istuu paavi Pius. Hänen takanaan punaisissa viitoissaan istuvat kardinaalit. Kardinaalin takana juhlapaikoillaan istuu Rooman muu ylimystö kaikessa koreudessaan. Jokainen paikka Sankt Angelon hovissa on täytetty, hovin ulkopuolisilla kummuilla tuhannet uteliaat katselijat odottavat, mitä hovissa tapahtuu. Rooman kaikki kirkonkellot soivat.
Lähestytään katolisen kirkon suurinta juhlaa, uskovan tappamista. Kaikki on perusteellisesti harkittu ja lavastettu. Marttyyri, Jean Louis Paschale, on puettu narrin vaatteisiin, siksi että hänen viimeisten sanojensa vaikutus ei jäisi kaivelemaan mieliä.
Marttyyri sanoo: "Minut on tuotu tänne kuollakseni Herrani ja Jumalani Jeesuksen Kristuksen tunnustuksen tähden". Katsojat ovat tyytyväisiä, mutta kun marttyyri aloittaa puheen ja varoittaa murhaajia tulevasta tuomiosta, toimivat pyövelit nopeasti. He kuristavat marttyyrin kuoliaaksi ja sytyttävät rovion. Kuollut ruumis vääntelehtii tulessa ja muuttuu hiljalleen tuhkaksi. Tuhka kerätään, ja heitetään Tiberiin.
Marttyyri halusi varoittaa murhaajia tulevasta tuomiosta, mutta ei ehtinyt sanoa sanottavaansa loppuun. Todennäköisesti hän halusi vain sanoa vain seuraavat sanat:
Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun, että ruumiin hukuttaa helvettiin. (Matt 10:28).
>> Onko meistä opettamaan nuorillemme vastuullisen vapauden ihannetta? >>
Uskoisin että parin sukupolven sisällä on päästy jo varsin lähelle tavoitetta.
Koululaitoksen uudistuminen on jo paljon vähentänyt lapsiin kohdistuvaa "aivopesua" ja kehitys jatkuu oikeaan suuntaan. Fanaattiset vanhemmat ismeineen ja/tai uskontoineen ovat onneksi poikkeustapauksia.
Mikä olisi sopiva alaikäraja lapsiin ja nuoriin suuntautuvalle värväystoiminnalle ?