Vuoden 1793 vallankumouksessa Ranska siirtyi totaaliseen ateismiin, missä evoluutio, jääkausi ja aurinkokunnan kehittyminen pölypallosta olivat tieteellisiä tosiasioita. Uskonnot oli kielletty lailla ja Raamatut poltettiin julkisesti.
Aloitettiin uusi uljas ajanlasku vuodesta 1 ja viikosta tehtiin kymmenen päiväinen, missä kymmenes päivä oli omistettu huvituksille ja Jumalan pilkalle. Notre Damen tuomiokirkossa alettiin palvomaan erästä näyttelijätärtä järjen jumalattarena. Tässä ote erään vallankumouksen arkkitehdin puheesta: "Jumala, jos sinä olet olemassa, kosta loukattu nimesi. Minä haastan sinut taisteluun! Sinä vaikenet. Et uskalla lennättää ukonnuoliasi. Kuka tämän jälkeen enää uskoo olemassaoloosi."
Tämän ns. Järjen aikakauden aikana henkinen uneliaisuus ja siveellinen turmelus valtasivat maan. On arvioitu, että maassa oli tuolloin yli 200 000 kerjäläistä ja Pariisi oli muuttunut suureksi köyhäin taloksi. Jo vuonna 14 eli 1807 Napoleon palautti normaalin ajanlaskun maahan ja tunnusti Jumalan olemassaolon. Ihmiskunta olisi voinut ottaa tästä opikseen, mutta niin se ei halunnut tehdä.
TODELLISUUS ON IRRATIONAALINEN, MISSÄ VALLITSEE TILASTOLLINEN KAUSALITEETTI; JUMALA ON KAIKKIALLA JA KAIKISSA TAPAHTUMISSA.
Siispä sellaisella tieteellä, mikä ei ota näin perustavanlaatuista elementtiä huomioon, ei ole käyttöarvoa. Kysymys onkin tieteisviihteestä, mikä tarjoaa helppoja selityksiä pinnallisille massaihmisille. Suomi tarvitsee korkeamman ja oikeudenmukaisemman auktoriteetin kuin läpimädät poliitikot ja HEX-indeksi. Yhteiskuntamme on täysin rappiolla nihilistisen kehitysfilosofian johdosta, joten sen peruspilareissa on suoritettava perusteellista re-engineeringiä. 1700-luvun Ranskasta peräisin olevat vanhat uskomukset - evoluutio, jääkausi ja aurinkokunnan kehittyminen pölypallosta - on kokonaan hylättävä ja siirryttävä moderniin kreationismiin, kuten muutamassa USA:n osavaltiossa on jo oikeaoppisesti tehty.
Aloitettiin uusi uljas ajanlasku vuodesta 1 ja viikosta tehtiin kymmenen päiväinen, missä kymmenes päivä oli omistettu huvituksille ja Jumalan pilkalle. Notre Damen tuomiokirkossa alettiin palvomaan erästä näyttelijätärtä järjen jumalattarena. Tässä ote erään vallankumouksen arkkitehdin puheesta: "Jumala, jos sinä olet olemassa, kosta loukattu nimesi. Minä haastan sinut taisteluun! Sinä vaikenet. Et uskalla lennättää ukonnuoliasi. Kuka tämän jälkeen enää uskoo olemassaoloosi."
Tämän ns. Järjen aikakauden aikana henkinen uneliaisuus ja siveellinen turmelus valtasivat maan. On arvioitu, että maassa oli tuolloin yli 200 000 kerjäläistä ja Pariisi oli muuttunut suureksi köyhäin taloksi. Jo vuonna 14 eli 1807 Napoleon palautti normaalin ajanlaskun maahan ja tunnusti Jumalan olemassaolon. Ihmiskunta olisi voinut ottaa tästä opikseen, mutta niin se ei halunnut tehdä.
TODELLISUUS ON IRRATIONAALINEN, MISSÄ VALLITSEE TILASTOLLINEN KAUSALITEETTI; JUMALA ON KAIKKIALLA JA KAIKISSA TAPAHTUMISSA.
Siispä sellaisella tieteellä, mikä ei ota näin perustavanlaatuista elementtiä huomioon, ei ole käyttöarvoa. Kysymys onkin tieteisviihteestä, mikä tarjoaa helppoja selityksiä pinnallisille massaihmisille. Suomi tarvitsee korkeamman ja oikeudenmukaisemman auktoriteetin kuin läpimädät poliitikot ja HEX-indeksi. Yhteiskuntamme on täysin rappiolla nihilistisen kehitysfilosofian johdosta, joten sen peruspilareissa on suoritettava perusteellista re-engineeringiä. 1700-luvun Ranskasta peräisin olevat vanhat uskomukset - evoluutio, jääkausi ja aurinkokunnan kehittyminen pölypallosta - on kokonaan hylättävä ja siirryttävä moderniin kreationismiin, kuten muutamassa USA:n osavaltiossa on jo oikeaoppisesti tehty.
Vastaukset 23
Vanhimmat
hauskaa tappaa vanha juttu. Evoluutio on keksitty 1800-luvulla (oliskohan ollut 1879, kun lajien synty ilmestyi). Franskalaisilla ei valitettavasti ollut hajuakaan tällaisesta opista 1700-luvulla. Tämäkin asia on jo (ainakin) kertaalleen puhuttu selväksi. Et ole onnistunut esittämään yhtään ainoaa todistetta väitteellesi. Raamatussa tuo ei ainakaan kerrota. Siis voisitko, jo vihdoin viitata, johonkin ranskalaiseen 1700-luvulla ilmestyneeseen tieteelliseen julkaisuun, jossa mainitaan evoluutio.
"Vuoden 1793 vallankumouksessa Ranska siirtyi totaaliseen ateismiin, missä evoluutio, jääkausi ja aurinkokunnan kehittyminen pölypallosta olivat tieteellisiä tosiasioita."
Nimim. "depiili" kumosi jo lauseen evoluutiota koskevan osan mahdottomana.
Ensimmäiset selvitykset jääkausien olemassaolosta satiin vasta 1800-luvun alkupuolella jolloin lukuisat tutkijat (mm. sveitsiläinen Venetz ja ruotsalaiset Torell ja Erdman) kehittivät ns. globaaliteorian johon nykytiedekin nojaa.
Aurinkokunnan synnystä esitettiin 1700-luvulla useita ristiriitaisiakin teorioita. Ranskan vallankumouksen aikana vallalla oli luonnontutkija Buffonin teoria, tämän mukaan pyrstötähti törmäsi aurinkoon josta sinkoutuneesta aineesta syntyivät planeetat ja kuut. Teoria aurinkokunnan kehittymiseksi kaasu- ja sumupallosta on kovin myöhäistä perua, sen esitti von Weizsäcker niinkin myöhään kuin 1945.
Aatamin viestin ensimmäinen lause sisälsi nämä kolme totuuden vastaista väitettä. Loppukin oli paljolti samaa tyyliä. En kehtaa sanoa suoraan miksi tällaisia väitteitä kutsutaan.
Sitähän ne ovat, uskovaisten väitteet yleensäkin.
Ranskan vallankumous tapahtui vuonna 1789, ei vuonna 1793. Vai oliko olemassa jokin toinenkin, vähemmän tunnetu vallankumous. Mitään merkittävää se ei kuitenkaan voinut olla.
Tilastollinen kausaliteetti on käsitteellinen sekaannus. Sehän oli sen hihhulifyysikon, jonka nimeä en nyt muista, keksintöä. Jos nyt alat puhua Heidelbergin (oliko nimi oikea?) epämääräisyys periaatteesta, niin uskonpa, että kyseessä on ennemminkin havaintokyvymme/teorian???? rajallisuudesta kuin mistään tosiasiassa maailmassa olevasta ilmiöstä.
Muutenkin viestisi sisältö on sen verran paksua tekstiä, että voisit käyttää viesteissäsi viittauksia viittaamisi lähteisiin.
Mitä tulee siihen ameerikan malliin, niin varmasti kaikki onkin tapahtunut 'oikeaoppisesti' kreationistien oppien mukaisesti. Valitettavasti tuo on kuitenkin vain marginaaliväestö oppi. Pakkokreationismi haittaa vain itse itseään, vähän samoin kuin pakkoruotsi. Ihmisillä on nimittäin taipumus vastustaa heille väkisin syötettyjä oppeja, olivatpa ne sitten oikeita tai vääriä.
Tuli tässä mieleen, tästä koko teidän hih-hihhittelystä (te olette oikeat hih-hulit, naurettavilla kommenteillanne). Kommenteistanne tuli sellainen mielikuva että teitä pannaan perseeseen ja lujaa :D. Koska oli niin hassua koko tsydeemi ku Aadam laittaa suht syvää juttua niin te tartutte tollaiseen pikkunippelitietoon ja nostatte pikkunippelitiedon koko viestin tärkeimmäksi asiaksi. Vaikka Aadam olisi ollut kaikessa "asia"tiedossaan väärässä, on PÄÄVIESTI niin tärkeä että tuollainen selvä paskanjauhanta (ja vielä kun teette sen niin tosissanne, yrittämällä heittää hieman toista alentavia ja itseänne ylentäviä ironianpoikaisia sinne joukkoon) saa vain nauramaan.
Lukekaa itse asia älkääkä tarttuko irrelevanttiin. Viesti on että nykymaailma on mätä, voiko tähän ateistisin ateisti ruveta väittämään vastaan totisella naamalla? Mutta ateistien keskuudessa on hyvin yleistä kaikenlainen sokeus, huoruuden näkemisestä valheessa kasvamiseen, ja kieltävät vielä sydämmensä kaipauksen todellisuuteen. Onnellisuus ja rakkaus on todellisuus, ei valhe ja epäonnellisuus.
Jos joku kirjoittaa viestin jonka miltei jokainen väite on palturia ei kai hänen pääviestinsäkään voi sen parempi olla.
Kuulehan Cho. "SIIVOA SUUSI!".
Vastapuoli ottaa strategiakseen sensuurikoneiston l. tiedotusvälineet tuoman edun. Tiedotusvälineet puhuvat juuri niin kuin nämä kaksi vahtikoiraa - depiili ja tuomas - puhuvat. Täällä ei kukaan pysty puhumaan niin kuin pitäisi, se on jo todettu - varsinkin kun langennut kirkko on vahtikoirien puolella.
Jokainen, joka osaa käyttää päätään ja ajattelee itsenäisesti, voi itse ottaa selville puhunko totta vai en.
Muutenkin vastapuolen esitys on jälleen tahallista asioiden sotkemista, joten ne tulisi laatia lause lauseelta uudestaan ja siihen en heti ryhdy. Siis fariseusten tekstiä.
-
Jos noita väitteitäsi alkaa lause lauseelta korjaamaan niin ensimmäisenä on korjattava valheellinen alkuperä väitteestäsi aurinkokunnan kehittymisestä pölypallosta. Ainakin jo Immanuel Kant väitti näin jo 1760-luvulla.
KÄYTTÄKÄÄ PÄÄTÄNNE JA ÄLKÄÄ USKOKO SIIHEN PASKAAN, MITÄ TIEDOTUSVÄLINEET SENSUURIKONEISTON ALLA TUPUTTAVAT!
Kerroppa, eikö tuo olisi mahdollista? Otetaanpas perinteinen pilkunnussinta koe.
(Pääviestini: ihmisellä on jalka)
Ihmisellä on jalka, jossa on 6 varvasta, niissä jokaisessa kynsi joka on AINA väriltään punainen ja siinä kasvaa neliön muotoisia ympyröitä.
Totuuden päälle voi kasata valheita, ja näin kootaan suurimmat eksytykset joilla ihmiskuntaa eksytetään, aka Antikristus, ateismi ja saatananpalvonta.
Totuus on kyllä haudattu jo nykyihmisen maailmankuvassa niin syvälle että sitä ei löydä ilman apua.
Tosiasiat esiin.
Immanuel Kant oletti todella v.1755 että maailmankaikkeuden alkusumusta tiivistyivät tähtijärjestelmät ja tähdet eli auringot. Aurinkokuntien synnystä hän ei sanomut mitään. En ole kuitenkaan koskaan mistään aikaisemmin saanut lukea että Ranskassa vallankumouksen aikana tämäkään oppi olisi julistettu tieteelliseksi todeksi.
Aiheetta enempään koska uskovaisten kanssa ei kannata väitellä, he uskovat että heillä on hallussaan totuus joten heillä ei ole väittelyvaraa.
Väitinkin, että Kant puhui juuri omasta aurinkokunnastamme, eikä tuolloin vielä oltu tietoisia aurinkokuntien lukuisuudesta. Sotket siis asioita tarkoituksella tai vahingossa.
Kant ja Hegel olivat 1700-luvun tunnetuimmat filosofit, joten Kant'n teoria on ollut varmasti "virallisena" selityksenä Järjen aikakaudella, jos joku on ylipäätänsä aurinkokuntamme alkuperää ihmetellyt.
Kukas oikein jumalan sitten loi,
kysyy yks tyhmä vain. ?
Mitä pitäisi päätellä tyypin kirjoituksista, joissa jokainen helposti todennettava fakta on väärin. Voiko siitä päätellä 1) Luultavasti kaikki muutkin asiat ovat väärin vai 2) Noh, jos noin moni asia on pielessä, niin loput varmaan ovatkin sitten Totta (huomaa isoalkukirjain)
Jos sitten mennään siihen pointtiin. Jos luulet, että maailma on joskus ollut vähemmän mätä, niin väärässäpä olet. Jo pelkästään luonnollisen pahan (natural evil) vaikutukset ovat vähentyneet ihmisten tietojen ja taitojen kasvaessa. Todennäköistä on myöskin, että ihmisten moraalinen kyky on parantunut vuosisatojen saatossa kummasti. Lyhyt näköinen jeesustelu tosin antaa itse koetuille/nähdyille ja kuulluille pahoille asioille enemmän painoarvoa, mutta olen varma että sinullakin olisi tullut pissat housuihin, jos olisit joutunut elämään edes viisi minuuttia keskiajalla.
Ja sitten vielä kysymys. Missä kohtaa se Aatamin juttu meni syvälliselle tasolle? Mieshän puhui sekavia, yhdisti asioita, joilla ei ollut mitään tekemistä keskenään jne (esim. tilastollinen kausaliteetti ei liity mitenkään mihinkään muuhun tekstissä olleeseen)
Minähän olen pyytänyt sinua moneen kertaan kertomaan, mistä olet onkinut tietosi, juuri sen vuoksi, että ottaisin itse asioista selvää. Et ole kuitenkaan kertaakaan pystynyt esittämään yhtäkään lähdettä, joten minun on valitettavasti pääteltävä ettei sellaisia olekaan ja, että olet keksinyt jutut itse.(miltä ne tosin aika vahvasti kuulostavatkin)
Itse sitä paitsi käytät aina samaa strategiaa. Kun et pysty perustelemaan kantojasi, menet epäolennaisuuksiin ja alat väittämään, että olemme tiedotusvälineiden sensuurin ikeen alla. Hyvä mies! Kai tajuat, ettei tuo strategia onnistu. Minähän olen monta kertaa pyytänyt sinua päästämään minut tuon ikeen alta. Sinä vain et suostu kertomaan mistä tuota oikeaa tietoa saa (siis raamatun ulkopuolelta tietenkin. Oletan, ettei raamatussa puhuta Ranskan vallankumouksesta, ei ainakaan kerrota väärää ajankohtaa tai mitä tieteellisiä faktoja samalla omaksuttiin.)
'tuolloin ei vielä ollut tietoisuutta aurinkokuntien lukuisuudesta'. Immanuel Kant, jota arvosta yhdeksi kyvykkäimmistä filosoofeista ei voinut olla niin tyhmä, ettei tajunnut yö taivaalle katsoessaan katselevansa muita tähtiä kuin aurinkoa. Osa planeetoista oli jo löydetty ja niiden liikkeitä seuraamalla on varmasti osattu päätellä, ettei kaikki taivaan valopilkut ole kiertolaisia (eli planeettoja) vaan ihka oikeita tähtiä. Toiseksi, Kant puhui varmasti aurinkokuntien synnystä yleisesti. Tieteellisesti ottaen teoria, joka selittäisi vain oman aurinkokuntamme synnyn olisi kevyttä kamaa.
Mitä tulee Kantin tunnettavuuteen, niin katsot asiaa 2000-luvun näkökulmasta. Ensinnäki, kyseessä oli ilmeisesti hänen väitöskirjansa. Kant on tullut todella tunnetuksi vasta huikasevasta teoksestaan Kritik der reinen Vernuft(joka ei käsittele fysiikkaa). On hyvin epävarmaa oliko tuo hänen nuoruuden teoksensa tunnettu kovin hyvin toisella puolen eurooppaa. Toiseksi Kant asui koko ikänsä Königsbergissä, kertaakaan poistumatta edes kaupungin rajojen ulkopuolelle. Königsberg (nyk.Kaliningrad) sijaitsi aivan Preussin syrjäisimmässä kolkassa, joten Kant ei ainakaan itse ole käynyt levittämässä oppejaan Ranskassa.
Anna esimerkki siitä että ihmisten moraalinen kyky on parantunut vuosisatojen saatossa? Katsoppa 1900-lukua, ja puhu voidaanko puhua moraalisen kyvyn parantumisesta muussa kuin teoreettisessa mielessä.
Ensin esität tuomaan kanssa tarkoituksella laadittuja virheväitteitä, jotka minun sitten tulisi korjata. Sen jälkeen höpötät sinisin silmin, ettet muka itse osaa ottaa asioista selvää. Näin päästään taas toisarvoisiin kysymyksiin.
Jokainen, joka osaa käyttää päätänsä, kyllä saa selville puhunko totta vai en. Tiedotusvälineet puhuvat juuri niin kuin ne on pistetty puhumaan ja niihin nämä vahtikoirat (tuomas, depiili) aina vetoavat. Jottei tilanne olisi liian helppo, on huomioitava vielä sekin, että langennut kirkko on vahtikoirien talutusnuorassa.
Kun et pysty itsenäiseen ajatteluun, mikä on vahtikoiran ominaisuus, sinun on tyytyminen siihen, ettei helmiä sioille jaeta.
Kun olen korjannut edes yhden valheellisen vastapuolen väitteen, sitten alkaa pilkunnussiminen. Kysymyshän oli siitä, että minun tulisi laatia vastapuolen paskapuhe lause lauseelta uudestaan ja siihen en aio ryhtyä.
1) Valtiot reagoivat toisten maiden tekemiin hirveyksiin. Tämä on uusi asia, esiintynyt ensimmäisen kerran tällä vuosisadalla. Ennenhän ei ollut samalla tavalla kansainvälistä yhteistyötä ihmisoikeuksien puolesta. 2) Kuolemanrangaistus on poistettu jo kaikista sivistysvaltioista. Uskovaisten ihailemaa yhdysvaltoja en oikein tohdi pitää sivistysvaltiona. 3)Ennen vanhaa juuri kirkko oli suurin pahuuden tekijä, nykyään se on onneksi saatu aisoihin. 4) Sukurutsaa pidetään paheellisena. Nykyäänhän sitä harrastavat enää ääriuskovaiset maaseudulla. Kaapissa tietenkin. 5) Ihmisiä pidetään tasa-arvoisina. Naisten asema on paraantunut, seksuaalivähemmistöjen asema on parantunut, yleensäkin kaikkien vähemmistöjen asema on parantunut.(ja arvaan jo mitä tähän vastaat). No, eiköhän siinä ollut jo jonkin verran. Täytyy keksiä enemmän jos eivät miellytä.
Mutta kun viestissäsi ei ollut muuta kuin epäolennaisia pilkkuja ja nekin väärissä kohdissa
hyvän keskustelutapojen mukaisesti odotan viitteitä.
Hyvän keskustelutavan mukaisesti on kerrottava kenen ajatuksia kulloinkin kertoo. Jos ne ovat omiasi kerro se, jos ne ovat jonkun muun kerro mistä ne löytyy. Älä inise vaan keskustele!
ja ihminen on mutkikas kone
kuka lienee sen keksinyt