Olli Rehn SDP:n ehdoista: Ne on vaan ehdotuksia.

Urpilainen petti SDP:n äänestäjät ja nuoleskeli Kataista, antaen avoimen valtakirjan suomalaisen veronmaksajan rahojen hävittämiselle eurooppalaisten suursijoittaja-pankkiirien pohjattomiin taskuihin. Selityksenä portugal-paketin tukemiselle annettiin, että siihen saneltiin kovat reunaehdot sijoittajien vastuusta.

Asian käsittelyn alettua on Olli Rehn jo asettanut "reunaehdot" niille kuuluvaan asemaan, selittämällä euroopan valiokunnassa niiden olevan pelkkiä EHDOTUKSIA joita voi toki tuumailla mutta joita ei tarvitse ottaa vakavasti.

Tässä Rehn on aivan oikeassa. Urpilaisella taikka Kataisella ei ollut minkäänlaista valtaa asettaa portugal-tuelle minkäänlaisia sitovia ehtoja. Vain paketin hyväksymisen tai hylkäämisen valinta. Tämän he itsekin tiesivät aivan hyvin, kuten tiesivät kaikki asiaan perehtyneet.

Urpilainen on onnistunut suorittamaan lyhyessä ajassa historiallisen mittaluokan poliittisen huorauksen ennätyksen. Lupaamalla SDP:n äänestäjille, että portugal-paketille asetetaan tiukat reunaehdot, tai sitä ei hyväksytä. Kuitenkin pelaten äärioikeistolaisen talouseliitin pussiin tavalla joka onnistuu vain paatuneelta pesunkestävältä sydämettömältä porvarin prototyypiltä. Urpilaisen poliittisen ruumiin mätkähtäessä irvokkaasti maan tomuun, voidaan vain kysyä: Kannattiko tuollainen peli, Urpilainen? Mitkä ovat ne kulissientakaiset 30 hopeadinaaria, jotka tuosta tempusta kuittaat? Onko loikkaus kokoomukseen jo sovittu?

Ja mikä tärkeintä: Voiko suomalainen työläinen enää koskaan äänestää SDP:tä luottavaisin mielin?

Sanoisin että ei. Se mahdollisuus on menetetty. SDP:n aika on ohi. On aika äänestää muita puolueita, jos aikoo saada äänensä kuuluville ja ajaa työläisenä omia oikeuksiaan.
16107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Urpilainen tuhosi demarit lopullisesti. Katsotaan mitä se selittää, kun suomi hyväksyy tukipaketin ilman mitään ehtoja. Ei riitä, että toivoo ehtoja, pitää olla niiden takana ja jos niitä ei saa, pakettia ei hyväksytä. Onko selkärankaa? EI!

Äänestä

Miten joku ihmispoloinen voi sanoa SDP :tä työväen puolueeksi ??? Ei sillä ole ollut vuosikymmeniin mitään eroa kokoomuksen kanssa enää. Suomen ainoa työväenpuolue lopetettiin.

Äänestä

Kuka on tämä henkilö joka osasi esittää asian todella selkeästi ja asiantuntevasti suomalaisille. "Salut" Väitänpä että Suomessa on todella lahjakkaita poliittisia ymmärtäjiä, joita maamme vielä tarvitsee. "Salut"

Lukekaa tarkoin mitä tapahtui SDP,n hyvistä vaalilupauksista huolimatta. "Salut"

Äänestä

Tähän kun vielä lisätään tuo Urpilaisen hehkuttama pankkivero, joka kaatuu täysin meidän kaikkien pankin palveluja käyttävien maksettavaksi, niin voi voi kun taas vedätettiin SDP:tä äänestäneitä puolueen toimesta100-0.

Äänestä
  • Ikään kuin 7€ per laskun maksu ei riittäisi? Korot ovat alle inflaation ja "palvelumaksut" pilvissä.
    Siihen päälle vielä vero, niin avot! Kyllä on loistava unelmahöttö taas kerran Urpilaiselta.
    Koskakohan mahtaa poseerata Jallussa? Tai vilautella eduskunnassa kuin Ilona Staller? Taloudesta tuo ei kyllä tiedä yhtään mitään, kunhan hokee avustajien kirjoittamia lausuntoja kuin papukaija.

    Äänestä

Urpilainen on vastuuton.

Äänestä

Sdp ei ole koskaan ollut muuta kuin räyhäävä rakkilauma ja siksi kesti niin kauan, että Suomi nousi siitä huolimatta maailman eliittiin.
Aloittamalla sisällisotia ryssän kanssa ei rakenneta maata.
Ei liioin lakkoilemalla kaikkein parhaiten palkatuilla aloilla, ne kun voidaan pitää ulkoistaa jos ei Kiinaan, niin ainakin alihankkijoille.
Ei ole aivan pieni määrä työpaikkoja jotka SAK on ajanut maasta. Se on onnistunut tuhoamaan jopa Suomen parhaan teollisuuden haaran, jonka varassa Suomi lopulta nousi köyhyydestä, eli paperiteollisuuden.
Ei sinänsä mikään ihme, kun johtajakin ajaa vain omaa etuaan ja puolustaa nomenklatuuran miljoonapalkkoja.

Äänestä

Voiko SDP mennä hallitukseen, kun heidän ehtoja ei noteerata euroopassa ollenkaan? Voivatko he pokkana jatkaa hallitukseen yrittämistä? Olisi kaikkien aikojen fiasko, jos menevät.

Äänestä

Sama takinkääntö on tapahtumassa tässä eläkeikä asiassa. Tästäkin olivat niin ehdottomia vielä ennen vaaleja että eivät tule tätäkään hyväksymään.
Nyt sitten kaikki käy.
Harmi etteivät demari äänestäjät tajunneet että se aika äänestää muita puolueita oli ja meni jo.

Äänestä
  • Kannatetaan !
    Uudet vaalit välittömästi, että tähän saadaan joku tolkku, ei tuollaisista poikasista ole miesten töihin !

    Äänestä

Maamme talousasioita hoidetaan:

Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila: "ei ole kovin iso asia sekään, jos Suomi menettäisi kolme miljardia euroa".

Joo. Se ei ole UOTILALLE kovin iso asia. Samaan aikaan suomessa kärsivät kodittomat, nälkäiset, vanhukset ja leikkausjonoihin kuolevat sairaat, koska pikkurahoista joilla nämä asiat hoidettaisiin, tekee tiukkaa.

Eikä se jää kolmeen miljardiin. Kaikkiaan lasku tulee olemaan käsittämättömän suuri.

Äänestä

vitutu kukaan tajua mitään

Äänestä

Komeasti on petetty jälleen kerran äänestämään erehdytetyt, Katainen Urpilainen &kumppanit ovat maan tuho ja konkurssi!

500 miljoonaa euroa puhallettiin heti taskurahoiksi Suomelta ja peli jatkuu lainarahalla vaan!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Farssi kiihtyy. kirjoitti:

Urpilainen petti SDP:n äänestäjät ja nuoleskeli Kataista, antaen avoimen valtakirjan suomalaisen veronmaksajan rahojen hävittämiselle eurooppalaisten suursijoittaja-pankkiirien pohjattomiin taskuihin. Selityksenä portugal-paketin tukemiselle annettiin, että siihen saneltiin kovat reunaehdot sijoittajien vastuusta.

Asian käsittelyn alettua on Olli Rehn jo asettanut "reunaehdot" niille kuuluvaan asemaan, selittämällä euroopan valiokunnassa niiden olevan pelkkiä EHDOTUKSIA joita voi toki tuumailla mutta joita ei tarvitse ottaa vakavasti.

Tässä Rehn on aivan oikeassa. Urpilaisella taikka Kataisella ei ollut minkäänlaista valtaa asettaa portugal-tuelle minkäänlaisia sitovia ehtoja. Vain paketin hyväksymisen tai hylkäämisen valinta. Tämän he itsekin tiesivät aivan hyvin, kuten tiesivät kaikki asiaan perehtyneet.

Urpilainen on onnistunut suorittamaan lyhyessä ajassa historiallisen mittaluokan poliittisen huorauksen ennätyksen. Lupaamalla SDP:n äänestäjille, että portugal-paketille asetetaan tiukat reunaehdot, tai sitä ei hyväksytä. Kuitenkin pelaten äärioikeistolaisen talouseliitin pussiin tavalla joka onnistuu vain paatuneelta pesunkestävältä sydämettömältä porvarin prototyypiltä. Urpilaisen poliittisen ruumiin mätkähtäessä irvokkaasti maan tomuun, voidaan vain kysyä: Kannattiko tuollainen peli, Urpilainen? Mitkä ovat ne kulissientakaiset 30 hopeadinaaria, jotka tuosta tempusta kuittaat? Onko loikkaus kokoomukseen jo sovittu?

Ja mikä tärkeintä: Voiko suomalainen työläinen enää koskaan äänestää SDP:tä luottavaisin mielin?

Sanoisin että ei. Se mahdollisuus on menetetty. SDP:n aika on ohi. On aika äänestää muita puolueita, jos aikoo saada äänensä kuuluville ja ajaa työläisenä omia oikeuksiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu