parlamentarismin henki ei kyllä toteudu siten kuin

se on kirjoitettu

Perustuslaki 61 pykälä ja pääministeri!

Mutta aniharva kansalainen on niin paljon kiinnostunut asioista että olisi selvillä perustuslaista. Vaikka olisi ollutkin ja joku olisi tehnyt tutkimuspyynnön perustuslain mahdollisesta rikkomisesta niin ei varmaankaan olisi tuottanut tulosta. Demareilla oli tuolloin vuosia jatkunut ylivalta joka sektorilla pressaa myöden. Tuskin olisi yksityinen henkilö saanut asiassa mitään aikaiseksi. Sitä suuremmalla syyllä näin voi epäillä kun vallan vahtikoiratkaan eli mediakaan ei tuosta numeroa tehnyt.

Kun Paavo Lipponen vuonna 2003 teki vaaleista pääministeri vaalit, toimiko hän perustuslain mukaisesti, sillä perustuslaki ( 61 pykälä) ei puhu mitään siitä, että vaalin voittaneen puolueen ja vaalien jälkeisen eduskunnan suurimman puolueen puheenjohtajan pitäisi olla pääministeri.

Ylipäätänsä pääministerin pitäisi olla parhain mahdollinen johtaja Suomelle, jolloin rekrytointipohjan pitäisi käsittää kaikki parhaimmat isänmaan voimat. Parlamentarismi, joka on rakennettu tuohon 61 pykälään antaa eduskunnalle oikeuden valita pääministeri, mutta sen paremmin sen teksti kuin ei myöskään henki rajaa mahdollisuuksia puolueiden puheenjohtajiin.

Ylipäätänsä sekin, että vaalin jälkeisen eduskunnan suurimman puolueen puheenjohtaja alkaa vetämään hallitusneuvottelu, ei ole perustuslain tekstin mukainen menettelytapa, vaan vallan pitäisi kuulua eduskuntaryhmille, jotka on ohitettu kaikkien viimeisten vaalien jälkeen. Onko lopulta niin, että suuri parlamentarismin puolestapuhuta Lipponen itse on suurin parlamentarismin periaatteiden rikkoja tässä kysymyksessä.

Tämän uusimman perustuslain jälkeen on jäänyt kokonaan pohtimatta se, kuka olisi paras pääministeri Suomen etua ajatellen. Näitä suuria valtiomiehiä ja -naisia olisi meillä riittävästi ja jotakuinkin kaikissa puolueissa, mutta nyt nämä kyvyt jäävät käyttämättä ja se on sääli.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihan sekaista >

      Nyt punikit vaatii toista punikki puoluetta hallitukseen.

      Punikeilla vain 27,2 % äänistä. Ja tuohuilevat kuin vaalivoittajat.

      kai kohta SAK ja Ay liikekkin vaativat noita hallitukseen.
      Rakennuslliito jo laittoi ukaasin.

      Kuin entiseen Neuvostoliitto malliin.

    • ninel2010

      Perustuslaki ei ota kantaa siihen miten pääministeri-kanditaatti valitaan, eli valinta perustuu puolueiden yhteiseen näkemykseen, että suurimman puolueen puheenjohtaja on pääministeri ehdokas.

      Tuo PL 61§ eduskunnan hyväksyntähäntoteutuu, kun hallitus-kokoonpanosta on sovittu ja eduskunta arvioi kannatuksen. Erillistä pääministeri äänestystä ei siis ennakkoon tarvita.

      Joten mikä olisi erityinen tarve sivuuttaa Jyrki Katainen. Ennen vaaleja kaikki suurimmat puolueet olivat sitä mieltä, että kyse on pääministerivaaleista eli sovittua käytäntöä haluttiin jatkettavan.

      Kataisen syrjäyttäminen on siis mahdollista vain jos uutta hallitusta ei saada koottua.

      Eikö siis tulisi noudattaa äänestäjien tahtoa: suurin puolue kokoaa hallituksen.

      Vai onko tuo kansan tahdon kunnioittaminen siitä kiinni onko siitä välitöntä hyötyä omalle näkemykselle.

      NINEL

    • nuijana et tajua?

      "Joten mikä olisi erityinen tarve sivuuttaa Jyrki Katainen. Ennen vaaleja "

      Olet läpityhmä, kun tätä kysyt! Kansa halusi muutoksen Kataisen politiikkaan!

    • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      19%:tin kannatuksella:D

      81% ei halunnut muutosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe