Nyt alkaa vaikuttamaan, että kataiset & muut EUn valtiovarainministerit toimivat suoraan EUpankkien juoksupoikana tarkoituksena ajaa EU syvään kriisiin ja putsata lopullisesti Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja.
Päättävät kataiset vaikka mitä ko. Maiden ja EUn velka pahenee. Kreikan ja Irlannin velka on 10 %, Portugalin ja Espanjan 6 %. Kaikissa näissä maissa työttömyys kasvaa, pimeät markkinat kasvavat, talous ei kasva vaan supistuu, julkiset palvelut rapautuvat. Italia kyttää, milloin se voi alkaa pyytämään lainarahaa.
Suomi EUpankkien juoksupoikana
7
65
Vastaukset
- Demokratia hukassa
"Pari aika erikoista faktaa Portugalin tapauksen tiimoilta. Ensinnäkin, jos uusi eduskunta olisi äänestänyt Portugalin tukipaketista, sitä olisi vastustanut 135 kansanedustajaa ja kannattanut vain 56. Tämä tieto perustuu valittujen ehdokkaiden omiin ilmoituksiin vaalikoneissa.
Koska Katainen tietää tämän, hän ei antanut eduskunnalle mitään mahdollisuutta äänestää, vaan päätti asiasta kahdestaan Urpilaisen kanssa.
Näin ollen Portugali-paketti ei perustu EDES Kokoomuksen ja SDP:n tahtoon, vaan AINOASTAAN kahden puoluejohtajan tahtoon.
Suurin osa sekä Kokoomuksen että SDP:n edustajistakin olisi nimittäin äänestänyt vastaan. Faktan voi tarkastaa tästä:
http://www.kansanmuisti.fi/opinions/portugal/
Toiseksi, euromaat olivat pitäneet salaisen kokouksen yhteisen tuen sisällöstä ja ehdoista jo VIIKKOA ENNEN kuin Suomessa julkaistiin paketin ehdot. Paketin vakuusjärjestelyt ovat yllättäen samanlaiset kuin Kataisen ja Urpilaisen VIIKKOA MYÖHEMMIN julkaisemat.
Mitä voimme tästä päätellä? Katainen on ollut salaisessa kokouksessa tai vähintään saanut sähköpostitse tiedon, että Suomen on PAKKO ajaa läpi samanlaiset vakuusjärjestelyt kuin mitä euromaat jo aiemmin olivat yhdessä laatineet.
Häntä on käskytetty keksimään keinot, millä Portugalille saadaan myös Suomen tuki sekä millainen tuen pitää olla. Tässä lisätietoa:
http://www.uusisuomi.fi/raha/112097-...-ehto-toteutuu
Suomelle ei annettu mitään mahdollisuutta jättäytyä pois tuesta. Kaikki oli jo etukäteen kulisseissa seisovien harmaiden eminenssien määräämää.
Aivan kuten Irlanti saatiin EU:n perustuslain taakse äänestyttämällä maata kahdesti, ja mahdollisesti väärentämällä vielä vaalitulosta jälkimmäisessä äänestyksessä, aivan samoin Suomi saatiin tukipaketin taakse ottamalla äänestysoikeus pois kansanedustajilta ja antamalla kahdelle ihmiselle täydet valtuudet hyväksyä ennalta määritellyn sisältöinen paketti. Kuka vielä luulee, että Suomen päätäntävalta omista asioistaan on suomalaisten käsissä?" - jo88
Kansa on vihainen, kun
maanpetos ryhmä johtaa maatamme harhaan!
1.) Jyrki Katainen
2.) Tarja Halonen
3.) Sauli Niinistö (Markka varas)
4.) Olli Rehn (täysin luvattomasti)
5.) Paavo Lipponen (ideologia petturi)
6.) Pertti Salolainen (palkka-agentti)
7.) Erkki Liikanen (vakoojan näköinen)
8.) Mauri Pekkarinen (korruption ruumiillistuma)
9.) Mari Kiviniemi (sätkynukke)
10) Anne Sinnemäki (setan pul-veivari)
11) Kimmo Sasi (sensuroitu)- Perskuta..
Ihan oikea lista, mutta tuosta puuttuu rutkasti vielä EU-parlamentaarikkojamme ja EK:n sekä finanssimaailman höyrypäitä!
Elämme rankan petoksen aikakautta, Suomi niminen valtio tullaan noilla uskomattoman törkeillä tukipäätöksillä vetämään "kölin ali" so. konkurssi kolkuttaa ja kansa pannaan ahtaan paikan eteen!
Valtioissa joita tuetaan, on laajamittaista veronkiertoa ja korruptiota, mikään tuki ei tule riittämään, kun väki on täysin selkärangatonta, kuten niiden poliitikot ja viranomaisetkin. Toisaalta tuet valuvat keinottelijoiden taskuihin ja niitä ei tuki rahalla pirukaan!!!
Kovasti kohutuista "ehdoista" puuttui korruption ja veronkierron vastainen taistelu, miksi näitä ja muitakaan porsaanreikiä ei haluta keskustelun alle?
Mutta tämä on Suomessakin, Kataisen johtama valtionvarainministeriö suunnittelee parhaillaankin rikkaiden osakesijoittajien veronkierron sujuvammaksi saattamista hallintarekisterilakia puuhatessaan!!
Tuon suunnitelman primus motoreina finanssipiirit, EK ja sijoittaja-veronkiertäjät!!
Kataisen ja kokoomuksen uskottavuus maan asioiden hoidossa on 0- !!!
- Perskuta..
Justiinsa juu, tuotapa tarkoitin!! Laittamasi linkki on hyvä ja kuvaa asioita niinkuin ne menee, mutta mikä on peluri Kataisen ja kokoomuksen, sekä demarien uskottavuus ja kuinka tuollaiset voivat nöyryyttää suomalaisia kuten nyt tapahtuu?!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574151Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643391Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541768Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251625Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961406Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131907Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769