Sielu!

anne-elina..

Raamattu käyttää sanaa sielu satoja kertoja, mutta ei puhu kertaakaan kuolemattomasta, ikuisesta tai iankaikkisesta sielusta.
Se käsite on peräisin toisesta lähteestä. Varo tuota valhetta, sillä se peräisin hänesta, jota Raamattu kutsuu valheen isäksi. Joh.8:44.

17

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen tällä palstalla saanut aika paljon ryöpytystä siitä, mutta uskon, ettei elämäni lopu siihen, kun lakkaan hengittämästä. Kun olen kätkettynä Kristukseen, niin hänen ylösnousemusvoimansa kantaa minut taivaalliseen kotiin kerran.

      1. Tess. 5:23
      Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

      • anne-elina...

        Raamatusta ei löydy ensimmäistäkään viittausta kuolemattomaan sieluun. Juman Sana ei opeta sellaista käsitettä.

        Meillä on kuitenkin lupaus kuolemattomuudesta jonka uskolliset saavat lahjaksi, kun Jeesus tulee takaisin.
        Paavali kirjoittaa. Nyt ilmoitan teille salaisuuden. Me emme kaikki kuole, vaan me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa.

        Pasuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muutumme. Tämän katoavan on näet pukeututtavan katoamattomuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.1.Kor.15:51-53.

        Meidän katoavien kuolevaisten on pukeuduttava kuolemattomuuteen,kun Jeesus tulee takaisin. Kun kuolemme, emme mene suoraan taivaaseen tai helvettiin, sillä meillä ei ole niin kutsuttua kuolematonta sielua.


      • anne-elina... kirjoitti:

        Raamatusta ei löydy ensimmäistäkään viittausta kuolemattomaan sieluun. Juman Sana ei opeta sellaista käsitettä.

        Meillä on kuitenkin lupaus kuolemattomuudesta jonka uskolliset saavat lahjaksi, kun Jeesus tulee takaisin.
        Paavali kirjoittaa. Nyt ilmoitan teille salaisuuden. Me emme kaikki kuole, vaan me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa.

        Pasuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muutumme. Tämän katoavan on näet pukeututtavan katoamattomuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.1.Kor.15:51-53.

        Meidän katoavien kuolevaisten on pukeuduttava kuolemattomuuteen,kun Jeesus tulee takaisin. Kun kuolemme, emme mene suoraan taivaaseen tai helvettiin, sillä meillä ei ole niin kutsuttua kuolematonta sielua.

        Turhaan Jeesus kuoli, jos emme tarvitse pelastusta mistään. Turhaan pidämme sydämemme puhtaana, jos jumalattomuutta ei rangaista tuntuvasti.
        Mutta kyllä minun sisimpäni varoittaa minua, että äärettömän huonosti käy, jos laiminlyön vastuuni ihmisenä ja kristittynä. TIEDÄN ettei ole syyttävälle omalletunnolle ikuista olemattomuuden lepoa. Täällä ajassa täytyy tulla Jumalan ystäväksi ja työtoveriksi, pitää uudestisyntyä Jumalan lapseksi.
        Pelko kalvaa ihmistä varsinkin kuoleman lähetessä, ellei ole Jumalan rauha sisimmässä.

        Joh. 14:27
        Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

        Jeesus pelastaa !


      • Sirkka-Iita....
        anne-elina... kirjoitti:

        Raamatusta ei löydy ensimmäistäkään viittausta kuolemattomaan sieluun. Juman Sana ei opeta sellaista käsitettä.

        Meillä on kuitenkin lupaus kuolemattomuudesta jonka uskolliset saavat lahjaksi, kun Jeesus tulee takaisin.
        Paavali kirjoittaa. Nyt ilmoitan teille salaisuuden. Me emme kaikki kuole, vaan me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa.

        Pasuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muutumme. Tämän katoavan on näet pukeututtavan katoamattomuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.1.Kor.15:51-53.

        Meidän katoavien kuolevaisten on pukeuduttava kuolemattomuuteen,kun Jeesus tulee takaisin. Kun kuolemme, emme mene suoraan taivaaseen tai helvettiin, sillä meillä ei ole niin kutsuttua kuolematonta sielua.

        >Kun kuolemme, emme mene suoraan taivaaseen tai helvettiin, sillä meillä ei ole niin kutsuttua kuolematonta sielua. >

        Näin on!

        "Pasuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muutumme. Tämän katoavan on näet pukeututtavan katoamattomuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen".

        1.Kor.15:51-53.

        Juuri niin! Kristus herättäämeidät kuolleista, jos Hänen tulemuksensa ei tapahdu jomeidän eläessämme?

        Vasta Jeesuksen toisessa tulemuksessa me saamme iankaikkisuus ruumiin Kristuksessa, sillä Raamattu sanoo että me muutumme simänräpäyksessä ja nousemme Häntä, Jeesusta yläilmoihin vastaan.

        Kaikki jotka ovat kuolleet uskossa Vapahtajaansa, nousevat Kristuksen voiman ansiosta ylös haudoistaan ja nousevat yhdessä niiden pelastettujen kanssa jotka ovat silloin vielä elossa. Raamattu lupaa että sitten me saamme olla AINA Jeesuksen kanssa yhdessä.

        Jeesuksen toinen tulemus olisi tarpeeton jos kaikki olisivat jo taivaassa tai helvetissä.


      • Sirkka...
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Turhaan Jeesus kuoli, jos emme tarvitse pelastusta mistään. Turhaan pidämme sydämemme puhtaana, jos jumalattomuutta ei rangaista tuntuvasti.
        Mutta kyllä minun sisimpäni varoittaa minua, että äärettömän huonosti käy, jos laiminlyön vastuuni ihmisenä ja kristittynä. TIEDÄN ettei ole syyttävälle omalletunnolle ikuista olemattomuuden lepoa. Täällä ajassa täytyy tulla Jumalan ystäväksi ja työtoveriksi, pitää uudestisyntyä Jumalan lapseksi.
        Pelko kalvaa ihmistä varsinkin kuoleman lähetessä, ellei ole Jumalan rauha sisimmässä.

        Joh. 14:27
        Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

        Jeesus pelastaa !

        Kyllä Jumala VARMASTI on oikeudenmukainen tuomari ja tietää että miten kutakin rankaisee, mutta hän tekee samalla lopun kaikesta pahasta ja vääryydestä.


    • eremith32

      Voi Elina parka sieltä löytyy hyvin monta kohtaa jotka viittaavat sielun kuolemattomuuteen! Alle kirjoittaneenkin sielu on kuolematon, aine eli materia on kestämätön, mutta itse elämä ei koskaan häviä, eli elämä on kuin pyörä joka on jatkuvassa liikkeessä, eli ei pysähdy vaan syntyy uudelleen aineeseen, vaikkapa äidin kohdussa, siellä sielu ilmentää jälleen olemassa olonsa.

      • alex-kasi

        Luulet vaan, koska haluaisit että olet kuolematon kuin Jumala.

        Nythän on kuitenkin niin että Jumala on kuolematon koska Jumala on TÄYDELLINEN ELÄMÄ. On olemassa vain yksi täydellisyys (t.s. vain täydellinen on täydellistä) ja se on Jumalan. Siksi sinun kuolemattomuutesi on vain toiveajattelua jossa ei ole totuutta. Ilman että ihminen tulee osalliseksi Jumlaan täydellisyydestä ei hänellä ole kuolemattomuutta. Jotta ihmisellä olisi mahdollisuus päästä osalliseksi Jumalan täydellisyydestä täytyy sen tapahtua täydellistä tietä - t.s. Jeesus Kristus on se tie - sillä hän maksoi meidän syntivelkamme täydellisellä lunnaalla. Hän kuoli meidän kuolemamme ja siksai ei kukaan ihminen voi päästä Jumalan valtakuntaan kuin hänen kauttaan.

        Mutta - ok tiedänhän minä että et sinä usko Raamattuun, vaan haluaisit että Raamattu uskoo sinuun :)

        alex


      • anne-elina...

        Sinulla Eremith32 näyttää olevan samantapainen uskomus kuin Hinduilla.

        Hindut pitävät nimittäin kuolemaa suurena matkana, jossa ihminen käy läpi useita jälleensyntymisiä usealla olemassaolon tasolla edeten alempien tasojen pimeydestä ylempien tasojen valoon.
        He uskovat, että ainoastaan ruumis kuolee. Kuolematon sielu on ihmisen todellinen minä. Kukaan ei kuitenkaan jää pysyvästi näille olemassa olon tasoille. Lopullisena päämääränä on tyhjyys joka saavutetaan sulautumalla brahmaniin.
        Kristin uskon sisälläkin käsitykset tuonpuoleisesta vaihtelevat. Monet haluavat meidän uskovan, että joudumme heti kuoleman jälkeen vastaamaan teoistamme ja päädymme joko ylös tai alas.
        Toiset opettavat, että kuolleet nukkuvat haudoissa kunnes Jeesus tulee takaisin maan päälle.


    • alex-kasi

      ##Raamattu käyttää sanaa sielu satoja kertoja, mutta ei puhu kertaakaan kuolemattomasta, ikuisesta tai iankaikkisesta sielusta.
      Se käsite on peräisin toisesta lähteestä. Varo tuota valhetta, sillä se peräisin hänesta, jota Raamattu kutsuu valheen isäksi. Joh.8:44.##

      Olet aivan oikeassa.
      Monet eivät vain halua nähdä tätä, koska ovat koko elämänsä (pienestä pitäen) saaneet kuulla ja oppia että ihmisellä on kuolematon sielu. Sitä on levitetty ja levitetään kaikenlaisten uskontojen kautta (ei kuitenkaan Raamatun) ja esimerkiksi TV:n, elokuvien, kirjojen, laulujen ja ties minkä kautta ja sitä siihen uskovat sitten yrittävät pakollakin sovittaa myös Raamattuunkin vaikka se ei sinne sovi.

      Ei se tee meistä kuolemattomia että tehdään kuolemasta "iankaikkinen elämä synnissä" tai tuhosta ikuinen piina - niinhän näitä kuolemattomuus oppeja selitetään kirkkojen ja kaikenlaisten spiritististen lahkojen kautta. Se on tämän maailman uskontoa jonka peruslause on "Ei, ette te kuole" ..

      Jumalan Samna sanoo "Synnin palkka on kuolema" ja koska minä ymmärrän ja siksi uskon Raamatun sanoman olevan totta - niin en usko olevani syntisenä kuolematon jos ei Jumala minua taluta ja ohjaa oikeaan.

      alex :)

    • Raamatussa on semmoisiakin asioita, joista emme tykkää, mutta aika lailla tyhjän päällä ollaan, jos vain osa Jumalan ilmoituksesta hyväksytään. Raamattu puhuu koko ihmisestä silloinkin, kun se mainitsee sielun. Koko ihminen menee joko kadotukseen tai taivaaseen. Kun on taivas niin on myös kadotus. Kun on Jumala niin on myös paholainen.

      Koko ihmisenä minä odotan, että Kristus tulee ja vetää minut Isän kotiin.

      1. Tess. 5:23
      Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa,
      ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne
      nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

      • nimenomaan

        >>> Koko ihminen menee joko kadotukseen tai taivaaseen. Kun on taivas niin on myös kadotus.


      • alex-kasi

        Kadotus ?

        Mielestäni sana >kadotus< on sellainen, että sen voi tulkita vähän niinkuin haluaa mutta jos olemme tietoisia että esimerkiksi ensimmäinen kristinuskon teologi jonka tekstejä on säilynyt meidän päiviimme asti oli apostoli Paavali – hänen kantansa kadotettujen (niiden syntisten kohtalosta) jotka eivät pelastu iankaikkiseen elämään on selkeimmästä päästä – he tuhoutuvat.

        Tätä ei tosin monikaan suomenkielisen Raamatun lukija huomaa, koska Paavalia tulkitaan niin helposti MYÖHEMMÄN helvetti-opin valossa, aina käännös valintoja myöten.

        Tosiasia on kuitenkin että Paavali ei missään edes ohimennen viittaa kadotettujen IKUISEEN rangaistukseen.

        Vain yhdessä kohdassa mainitaan heidän kokema kärsimys – kaikkialla muualla Paavalin aidoissa kirjoituksissa käytetään tuhoutumista tarkoittavia sanoja – tai elämän vastakohtaa tarkoittavia sanoja elikä kuolemaa.

        Tätä puolta Paavalin ajattelusta ei aina huomata koska Kirkko Raamatussa on tuhoutumista tarkoittavat sanat käännetty käännetty sanaksi KADOTUS, vaikka alkukielessä paavali käyttää TUHOA, TUHOUTUMISTA ja HÄVITTÄMISTÄ tarkoittavia sanoja (apollyymi, oletros ja apoleija) ...

        No, nyt voi jokainen tietysti valita valita että joko uskoo Paavalia tai "ikuisen piinan-oppiin" - minä valitsen Paavalin jo senkin asian tähden että Raamatussa ei missään todella sanota että ikuinen piina olisi olemassa vaan päin vastoin - se on Raamatun mukaan MAHDOTTOMUUS.

        Jo sekin asia että ei YKSIKÄÄN ikuiseen piinaan uskoja voi vastata niihin itsestään selviin kysymyksiin joita sellainen oppi /usko edellyttää vastattavaksi.

        Sellaiset vastaukset kuin: " Because " - ei riitä ainakaan minulle...

        alex


    • alex-kasi

      Täytyy ihan kertoa: Kuuntelin Benny Hinnin helvetin oppia You Tubesta ja täytyy sanoa että kuuntelevat ihmiset jotka nyökyttelivät päätään menivät helppoon.
      Benny nimittäin väitti että Vt:n Sheol on helvetti!!!
      Jokainen joka vähänkin on asioista perillä tietää että Benny sedän puhe on täyttä humpuukia sheol on hauta. Benny Hinn siteeraa kreikkalaisia kuoleman jälkeiseen elämään uskovien kirjoituksia tajuamatta että ei niillä ole mitään kristiuskon kanssa tekemistä.

      http://www.youtube.com/watch?v=oEMKb2zE2HQ

      Benny Hinn on muuten Antin uusi "nykyajan profeetta".. :)

      alex

    • Niin on

      Todella uskomatonta sekoilua Benny Hinnin taholta.

      Näyttää siltä että hän lukee saman kaltaista Raamatun käännöstä kuin 1776 suomalainen Raamattu oli. Silloin oli helvetti myös tiukasti mukana myös Vanhassatestamentissa (47 kertaa) - mitkä nykyään on virheellisinä poistettu myös kirkkoraamatusta.

      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible

      Benny Hinn myös unohtaa (tahallisesti ?) selityksissään että ne kohdat joihin hän vetoaa tuhoutuvat ilmestyskirjan tulijärvessä, toisessa kuolemassa.

    • christus.victor

      Paavali sanoo suoraan, että jos kuolleita ei herätetä,
      niin kristittyjen usko on pohjaa vailla ja että kuolleet
      kristitytkin ovat *jo* joutuneet perikatoon eli heidän
      lopullinen kohtalonsa on jo kadotus.

      (1 Corinthians 15:16) Ellei kuolleita herätetä, ei
      Kristustakaan ole herätetty.

      (1 Corinthians 15:17) Mutta ellei Kristusta ole herätetty,
      teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne
      vallassa.

      (1 Corinthians 15:18) Ja silloin nekin, jotka ovat
      nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet
      perikatoon.

      (1 Corinthians 15:19) Jos olemme panneet toivomme
      Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme
      säälittävimpiä kaikista ihmisistä.

      Kuolema on elämän loppu eikä elämää ole kuoleman jälkeen
      ellei Jumala herätä kuolleista.

      Jeesuskin sanoo, että joka häneen uskoo ei ikinä kuole.
      Entäs sitten Daavid, Aabraham ja kumppanit, jotka varmasti
      ovat jo kuolleet? Jumala ei ole kuolleiden vaan elävien
      Jumala? Joko ollaan sekaisin Jeesuksen kielenkäytön
      suhteen? Jeesus jatkaa noita "joka minuun uskoo ei ikinä
      ole kuolemaa näkevä" usein selittämällä, miten tuo on
      mahdollista, vaikka selvästi Jeesukseen uskovat ovat
      kuolleet. Ja selitys tuolle on se, että Isä on antanut
      Kristukselle vallan herättää kuolleet. Ja käsittääkseni
      juuri tähän viitataan, kun puhutaan siitä, kuinka Isä,
      joka on kaiken elämän lähde, on tehnyt myös pojastaan
      elämän lähteen.

      Jos kuolema ilman ylösnousemusta on yhtä kuin kadotus
      Raamatun kielenkäytön mukaan, niin onko siinä mitään
      ihmeellistä, että Jeesus puhuu elämästä ja kuolemasta
      katsoen sitä "ikuisuuden" näkökulmasta niin, että ei pidä
      kuolemaa kadotuksena vaan samanarvoisena kuin elämä, jos
      ylösnousemus on odotettavissa? Isä YHVH:n näkökulmasta
      kuolleet eivät ole eläviä kirjaimellisesti vaan heistä
      puhutaan sellaisina siksi, että Hän voi herättää heidät
      kuolleista milloin parhaaksi näkee.

      Eikä tässä mitään ihmeellistä, sillä Jeesus ja Paavalihan
      vain jatkavat sillä samalla linjalla, joka Raamatussa on
      kaikkialla aina VT:n alusta lähtien. Ja tuo linja on se,
      että ihminen on kokonaisuudessaan kuolevainen ja
      katoavainen olento, joka katoaa kuoleman kautta ja lakkaa
      olemasta, mutta ei Jumalalle, sillä Jumala voi kuolleetkin
      herättää.

      Ei Raamatun ymmärtämiseen mitään kreikkalaiselta filosofialta
      lainattua ajatusta kuolemattomasti sielusta siis tarvita.
      Päinvastoin sellaisen lukeminen Raamattuun eisegeesin
      kautta on omiaan vain sotkemaan ja hämärtämään Jumalan
      sanan selkeän tekstin merkityksen.

      • alex-kasi

        Kuten tuossa aikaisemmin totesin ei Paavali koskaan käyttänyt sanaa "kadotus", vaan tuhoa ja kuolemaa tarkoittavia sanoja.

        Kirkkoraamatussa on tuhoutumista tarkoittavat sanat käännetty käännetty sanaksi KADOTUS, vaikka alkukielessä Paavali käyttää TUHOA, TUHOUTUMISTA ja HÄVITTÄMISTÄ tarkoittavia sanoja (apollyymi, oletros ja apoleija) ...

        Paavalin linja on syntinen TUHOUTUU erossa JUMALASTA.

        Room. 2:12
        Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös TUHOUTUVAT laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.

        Room. 9:22
        Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa. Suuressa kärsivällisyydessään hän on tosin säästänyt noita vihan astioita, jotka on määrätty TUHOTTAVIKSI.

        1. Kor. 8:11
        Näin sinun tietosi vie TUHOON tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut.

        2. Kor. 4:9
        vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme TUHOTTUJA.

        2. Kor. 10:4
        Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita, vaan niillä on Jumalan antama voima TUHOTA linnoituksia. Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ..

        Gal. 6:8
        Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona TUHON, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.

        Ef. 4:22
        Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi TUHON oma.

        1. Tess. 5:3
        Juuri kun ihmiset sanovat: "Kaikki on hyvin, ei mitään hätää", TUHO kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.

        1. Tim. 6:9
        Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat kiusaukseen ja lankeavat ansaan, monenlaisten järjettömien ja vahingollisten halujen valtaan, jotka syöksevät ihmiset TUHOON ja perikatoon.

        Pietarilla on sama linja kuin Paavalilla:

        2. Piet. 2:1
        Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen. Pian he kuitenkin saattavat itsensä TUHOON.

        2. Piet. 2:3
        Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän TUHONSA odottaa heitä.

        2. Piet. 2:12
        Nuo ihmiset herjaavat sellaista, mitä eivät tunne. Siinä he ovat kuin järjettömät eläimet, jotka luonto on tarkoittanut pyydystettäviksi ja tapettaviksi, ja eläinten lailla he myös TUHOUTUVAT.

        2. Piet. 3:7
        Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen TUHOA odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat TUHOTAAN.

        2. Piet. 3:9
        Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään TUHOUTUVAN vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.

        2. Piet. 3:16
        Samaa hän (Paavali) sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi TUHOKSEEN vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.


    • christus.victor

      Kyllä, noinhan se on. Tosin minun mielestä tuo tuhon ja
      olemassaolon lopun ajatus näkyy kyllä käännöksissäkin
      sanan "kadotus" kautta ihan selkeästi, kun lukee tekstit
      asiayhteydessään, ajatuksen kanssa ja selittäen jokaisen
      tekstin sitä edeltäneillä niin, että todistuksen ketjua ei
      rikota ja että se käydään läpi oikeassa järjestyksessä.
      Jos näin ei tehdä, niin edes ymmärretä Raamatun
      kirjoittajien puheenpartta, jota ymmärtämättä tietenkään
      tekstejä ei voi ymmärtää niin kuin ne tarkoitettiin
      ymmärrettäviksi.

      (Psalms 90:3)
      Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: "Palatkaa tomuun, Aadamin lapset."

      (Psalms 90:4)
      Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.

      (Psalms 90:5)
      Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,

      (Psalms 90:6)
      joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe