Eikös Eichmann käynnyt Palestiinassa 30-luvulla keskustelemassa mahdollisesta juutalaisvaltion tai laajan siirtokunnan perustamisesta. Seuraava ja viimeinen visiitti päättyikin hirttosilmukkaan 60-luvulla.
Eikös Eichmann käynnyt
tox-kum
268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Alunperin ainakin Saksalaiset suunnittelivat ja esittivät juutalaisten asuttamista Ugandaan, ensimmäisen maailmansodan peruja oli ns. Balfourin julistus, jossa Juutalaisille piti antaa alueita Osmaanien valtakunnasta, eli Palestiinasta, kun alueesta tuli Brittien mandaatti niin homma alkoi jumittua, ehkä Britit ei halunneetkaan asuttaa sinne Juutalaisia.
Juutalaiset itse muuttivat Palestiinaan ja ostivat sieltä maita, toisen maailmansodan jälkeen taistelivat itselle itsenäisyyden ja senjälkeen siirtolaisuus räjähti käsiin, kun Arabit alkoivat karkoittaa juutalaisia omista maistaan, pääosa juutalaisista on kotoisin muista arabimaista, kuten Irakista, Egyptistä ja Algeriasta.
Nykyään taitaa Venäläistaustaiset olla suurin ryhmä maassa, lännestä on oikeastaan muuttanut sinne aina aika vähän väkeä, miksi ne sinne esim. jenkeistä muuttaisivat.
Eichmann natsien paras puollustus. hah ha ha
SS-mies Eichmann oli valmis henkilökohtaisesti järjestämään juutalaisille valtion kustantaman menolipun Palestiinan kibbutzeihin. Jos juutalaiset olivat kerta niin viattomia ja rakastettuja niin miksi britit eivät tähän suostuneet. Eichmann joutui poistumaan Palestiinasta kun Britannian tiedustelupalvelu havaitsi hänet.
Toinen vierailu tapahtui laittomasta ja vastoin herra Eichmannin tahtoa.