Miten ja miksi ihmiset on niin sokeita toisten hädälle. Kansanradiossakin 30.5. 2004 joku kunnan valtuutettu nainen sinne soitti, ja sanoi kuinka nuo valittavat ihmiset odottaa, että he heidän puolestaan asioita hoitaisivat, imetteli kun eivät itse asetu ehdokkaiksi ja hoida itse asioitaan niin että saisivat avun, käsittämätöntä ja uskomatonta ???
Miten uhrit, jotka on maahan lyöty, tai jäänyt muiden jyrän alle ja voimattomina ja pahasti loukkaantuneita, siinä ja siinä että jaksavat vielä edes valittaa, suuri osa ei enää jaksakaan vaan tekevät itsemurhia, miten siis joku voi odottaa että, voisivat itseään auttaa, voimattomina päästä saamaan apua ???
Pitäisikö noiden valtuutettujen mennä ihan joukolla jonnekin onnettomuus paikalle katsomaan miten asiain tila on uhrien kohdalla. Että saisivat edes hiukan totuudenmukaista näkökulmaa.
Sen ymmärtää jos ei osaa auttaa, silloinkin kuitenkin pitäisi ilmoittaa asiantunteville, että täällä on uhreja, tulkaa auttamaan.
Sitten niiden kohtalo: jotka näkivät ja kuulivat uhrien valitukset, mutta eivät välittäneet niistä eivätkä jälkeenkään päin kääntyneet auttamaan, vaikka taito ja mahdollisuudet olivat, vaan antoivat uhrien menehtyä kärsimyksiinsä, uhrit sitten kuolee, mutta se, joka ei auttanut joutuu siitä vastuuseen ja tilille, joutuen itse sen tähden ikuiseen kärsimykseen, siellä kadotuksen puolella.
Näin Jumalan sanan, eli totuuden mukaan on.
Maailman valkeudeksi ja maan suolaksi kutsuttu: Huutavan ääni erämaasta !

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.