Ei ihan kaikkien aikojen kesä Porissa 2011

Kirjoitin alla olevan viestin Porin upeasta tapahtumakesästä vuonna 2008.

Maailma, Pori ja kirjoittajakin ovat muuttuneet. Käytin aika arrogantteja sanankäänteitä kuvatessani porilaisten suhtautumista kaupunkinsa kesätarjontaan. Tyylini oli typerä mutta ajatuksessa saattoi olla jotain pohjaa.

Mitäs kaikkea Porin kesästä on tässä muutamassa vuodessa onnistuttu ryssimään?

- RMJ
- Sonisphere
- Beachfutis
- Lautta

olivat niin kauheita asioita, että niistä tuli päästä eroon. Yleisökadolle ei voi tietysti mitään paitsi osallistua niihin tapahtumiin. RMJ porskuttaa jälleen paikallisen innostuneen yleisön voimin. Sonispherekin voi hyvin, molemmat bileet vain muualla.

Tapahtumien ja Lautan järjestäjät olivat käsittääkseni valmiita muokkaamaan juttujaan kaupungin ja kansalaisten pirtaan paremmin sopiviksi, mutta ei. Kaupungin projekti Etelä- ja Pohjoisrantojen kunnostamiseen on hieno idea, mutta yksi persoonallinen Lautta ei sitä olisi tuhonnut.

Porissa on edelleen
- Jatsit
- Yyteri omana itsenään ja satunnaisine pikkutapahtumineen
- SuomiAreena, joka taitaa olla se ainut hienoista vuosista jäi jäljelle jäävä. Hyvä sekin.

Pori voisi olla nyt Suomen ylivoimainen ykköskesäkaupunki. En tiedä mikä sitä kaupunkia vaivaa. Toivottavasti useimmat asiat ovat menneet siellä parempaan suuntaan. Perusterveydenhuolto ja kesätapahtumat voitaisiin toki asettaa vastakkain, jos haluattaisiin olla umpisokeita mm. kaupungin vetovoiman suhteen.

Jos tämä ketju kiinnostaa ja alatte spekuloida, niin en ole minkään tapahtuman järjestäjä tai työntekijä tai muukaan yrittäjä enkä mukana missään poliittisessa tai hallinnollisessa kuviossa. Olen vain nyt jo entinen porilainen joka lukee yhä Satakunnan Kansaa ja aktivoitui nettiin aamun lehden jälkeen.

Tässä vanha viestini.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5918697

P.S. Satasen veto että Mikkolassa vain Prisma vetää asiakkaita ja se uusi Sittari on puolet ajasta tyhjillään. Ei kai nyt mikään uusi voi toimia. Olenko oikeassa? :)
10277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Persoonallinen lautta? vitsiksikö tuon tarkoitit!

Suurempaa rumilusta rannalle kuin rannalle SAA HAKEA !!!!

Ko. lautta pilaa/pilasi näkymän kuin näkymän!

Oletko kenties tuon lautan pettynyt omistaja,
muutoin ei voi vuodatustasi ymmärtää!

Äänestä

Koko Satakuntaa riivaa ainainen kateus kaikkia kohtaan, jotka jotain yrittävät. Onnistuisikohan RMJ tai Beachfutis paremmin ja saisivatko päättäjien hyväksynnän, jos sen järjestäisi joku vasurijärjestö?
Kaiken huipuksi ei edes saada muutamaa purtiloa valjastettua terassikäyttöön niin Raumalle kuin Poriinkaan.
Ottakaa suippokorvat mallia Turuust!

Äänestä

Hyvä yrittäjä


Mee pois Porista. Kiitos

Äänestä

Valitettavasti tätä tietoa ei ole vielä annettu julkisuuteen, mutta voin sen nyt paljastaa.

Pori tullaan julistamaan arkeologiseksi suojelukohteeksi erityisesti sen jälkeenjääneen asujaimiston vuoksi. Cambridgen yliopiston tutkijat yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa alkavat tutkia porilaista elämää ja porilaisten kallonmuotoja, jotka he kokevat tavattoman kiinnostaviksi. Erityisesti kiinnostuksen kohteena on mahdollinen ulkoneva kulmaluu ja sen korrelointi vetäytyvän ja degeneroituvan luonteen suhteen. Porilaisten on havaittu taantuvan yhtä hitaasti mutta varmasti kuin Porin maa nousee, vauhti on tosin hiukan vinhempaa.

Porilaisten toivotaan pysyvän rauhallisina ja olevan yhteistyökykyisiä. Mikäli asujaimisto osoittautuu vastahankaiseksi, on poliisiviranomainen luvannut auttaa tutkimuksessa ja tarvittaessa vaikeimmat yksilöt säilötään tutkimuksen ajaksi häkkiin.
Häkissä oloaikana tutkittava ei tule saamaan olutta.

Porilaisille tullaan ilmoitamaan tarkempia tietoja tutkimuksesta ja sen kestosta, arvio kuitenkin on noin kymmenen vuotta. Tulokset julkaistaan arvostetuissa titeteellisissä teoksissa ja lehdissä.

Äänestä

- En edelleenkään ole yrittäjä. Haluan tehdä muutakin kuin töitä, eli palkansaajana on todella helppoa ansaita leipänsä. Toiseksi minulla ei ole liikeideoita joita yrittäjiltä vaaditaan.
- Lautta ei pilannut rantaa. Se toi sinne edes hieman elämää. Pori on ainut suomalainen kaupunki, joka hukkaa upean jokiluonnon mahdollisuudet kaupunkikuvassaan. Eihän siellä ole koskaan ketään, ja nyt Lautan lähdettyä loputkin häipyvät. Jazz-viikot ovat vain 2 lyhyttä hetkeä 52:sta. Ja ei, en edes tunne Lautan yrittäjää. Kaupungin hanke rantojen kehittämiseen tuo toivottavasti parannusta.
- Viimeiselle kommentaattorille kiitos. :D Pori on tosiaan ihme jurakauden jäänne. Päättäjistä se kaikki lähtee. Asukkaat pitävät lopusta huolen, että hyvät yrityksetkin haukutaan hiljaisiksi.
- Kaupoista vielä: jos Puuvillaan tulee uusi kauppakeskus, ei siellä tule käymään porukkaa edes nimeksi ihan vain siksi, ettei se ole Sokos eikä Prisma. Ihan sama mikä kauppa/kauppoja sinne tulisi.

Näin se vain menee Porissa. :)

Äänestä

valittajat: oletteko katsoneet sonispheren es.listaa?
vaikka olisi porissa, en olisi sinne mennyt. (molemmissa aikaisemmissa olin)

sokoksessa ja skaupoissakaan en juuri käy, sillä mitä järkeä on maksaa ylihintaa saadakseen OSAn yli?hinnasta poonuksena???

lautta olisi saanut pysyä, mitä tuo haittasi? barco sen sijaan on upea ja upeasti paikallaan

bf pois eikä koskaan takaisin!

rmj - who cares

Äänestä

"Ei ihan kaikkien aikojen kesä Porissa 2011"

Tämähän tarkoittaa....:

Ei ihan kaikkien aikojen ryyppykesä Porissa 2011...

Ei ihan kaikkien aikojen sikailukesä Porissa 2011...

Juokaa viinaa vaan, niinkuin Suomen leeeejonat...

Äänestä

Minusta Porissa tulee olemaan hyvä kesä. Tulenkin koko kesäksi. Saa olla kutakuinkin rauhassa kun ei tartte kuunnella 24/7 kännisten örinää.

Äänestä

Mistähän se johtuu, että monilla muilla paikkakunnilla Suomessa voidaan järjestää erilaisia tapahtumia, Porissa ei?

Äänestä

Kyllä Porissa tapahtumia järjestetään mutta ei niiden kaikkien tarvitse olla niitä alatason alle painettuja. Sonispheren menetys oli menetys mutta sen saneli kylmästi rahamiehet.
Porissakin pari "rahamiestä" yrittää jatkuvasti tehdä paskasta kultaa. Onneksi ihan kaikki ei mene läpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pete. kirjoitti:

Kirjoitin alla olevan viestin Porin upeasta tapahtumakesästä vuonna 2008.

Maailma, Pori ja kirjoittajakin ovat muuttuneet. Käytin aika arrogantteja sanankäänteitä kuvatessani porilaisten suhtautumista kaupunkinsa kesätarjontaan. Tyylini oli typerä mutta ajatuksessa saattoi olla jotain pohjaa.

Mitäs kaikkea Porin kesästä on tässä muutamassa vuodessa onnistuttu ryssimään?

- RMJ
- Sonisphere
- Beachfutis
- Lautta

olivat niin kauheita asioita, että niistä tuli päästä eroon. Yleisökadolle ei voi tietysti mitään paitsi osallistua niihin tapahtumiin. RMJ porskuttaa jälleen paikallisen innostuneen yleisön voimin. Sonispherekin voi hyvin, molemmat bileet vain muualla.

Tapahtumien ja Lautan järjestäjät olivat käsittääkseni valmiita muokkaamaan juttujaan kaupungin ja kansalaisten pirtaan paremmin sopiviksi, mutta ei. Kaupungin projekti Etelä- ja Pohjoisrantojen kunnostamiseen on hieno idea, mutta yksi persoonallinen Lautta ei sitä olisi tuhonnut.

Porissa on edelleen
- Jatsit
- Yyteri omana itsenään ja satunnaisine pikkutapahtumineen
- SuomiAreena, joka taitaa olla se ainut hienoista vuosista jäi jäljelle jäävä. Hyvä sekin.

Pori voisi olla nyt Suomen ylivoimainen ykköskesäkaupunki. En tiedä mikä sitä kaupunkia vaivaa. Toivottavasti useimmat asiat ovat menneet siellä parempaan suuntaan. Perusterveydenhuolto ja kesätapahtumat voitaisiin toki asettaa vastakkain, jos haluattaisiin olla umpisokeita mm. kaupungin vetovoiman suhteen.

Jos tämä ketju kiinnostaa ja alatte spekuloida, niin en ole minkään tapahtuman järjestäjä tai työntekijä tai muukaan yrittäjä enkä mukana missään poliittisessa tai hallinnollisessa kuviossa. Olen vain nyt jo entinen porilainen joka lukee yhä Satakunnan Kansaa ja aktivoitui nettiin aamun lehden jälkeen.

Tässä vanha viestini.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5918697

P.S. Satasen veto että Mikkolassa vain Prisma vetää asiakkaita ja se uusi Sittari on puolet ajasta tyhjillään. Ei kai nyt mikään uusi voi toimia. Olenko oikeassa? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu