Yhdysvallat romahtaa jo ensi kuussa?!?!

Suomi nousuun!!!!!!!

On sanottu että Yhdysvalloilta loppuu rahat jo kesäkuussa, valtio on niin velkaantunut että lisävelan ottaminen alkaa olla jo vaikeaa. Mitä tästä seuraa, jos ja kun valtio romahtaa, tietenkin yksityinen sektori jatkaa toimintaa, mutta paljon vaikeimissa oloissa, ja myös paljon yrityksiä tulee menemään konkurssiiin ja koko valtio menee velkasaneeraukseen. Elintaso tulee laskemaan rajusti ja myös se vaikuttaa siihen, että tulee maailmanlaajuinen raju lama. Onko Suomi ja Eurooppa varautunut mitenkään Yhdysvaltojen mahdolliseen romahdukseen?
Kiinasta tulee väistämättä maailman johtava valtio, kaikin puolin, ja muut johtavat maat tulevat olemaan Venäjä, Intia ja Brasilia, sekä mahdollisesti Indonesia ja jonkinlainen Arabiliitto.
Suomen pitäisi panostaa todella yllämainittuihin maihin, sekä satsata suuriin maailman kieliin, lisää englantia, venäjää, kiinaa, espanjaa, portugalia, ranskaa ja arabiaa. Pois turha pakkosuomenruotsi kouluista, se estää suurten maailmankielien opiskelun.
Sitten myöskin täytyy panostaa rajusti kouluissa matematiikkaan, kemiaan, fysiikkaan, biologiaan sekä kansainväliseen liiketalouteen. Näillä eväillä me pärjätään tulevaisuudessa.
Pois Suomi eurosta ja tehdään tilalle vaikka uusi rahaliitto, jossa olisivat mukana kaikki Pohjoismaat, Eesti, Saksa, Hollanti sekä Iso-Britannia ja myöhemmin muut Balttianmaat ja Puola. Ja tiukka talouspolitiikka jota kaikki maat sitoutuisivat noudattamaan.
Tämä Eu ja europolittkka on tuhon tie.
Kuulisin mielelläni teidän muidenkin mielipiteitä näistä asiosta, mutta pliis, asiallisia vastauksia!

1

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bancopelissä

      Yhdysvalloilla on yhä avaruusisännän mahti ja se painaa kupissa yhä. IMF:n mukaan USA menettäisi isännän paikan arviolta 2016 tietämissä, sitten Kiinasta tulisi talousmahti isännän ottein. Aasian maita muutenkin nosteessa.
      Nuorimmat lapset saattavat olla näkemässä aikaa kun Afrikka tasapainottuu ja alkaa vaikuttamaan. Kiina häärii siellä jo aika lailla.
      Tarvinneeko Euroopasta paljon mainita miten sillä menee...joutuu Paavikin myymään maailmalta anastetut aarteensa kun nälkä tulee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe