Kun tulin uskoon näin oman syntisyyteni. En tullut uskoon kenenkään käännyttämänä, vaan Jumalan kutsumana ja asioista selvää ottaneena. Tiesin mistä uskossa on kysymys ja tein tietoisen valinnan. Olen tänään eri ihminen kuin viisi vuotta sitten. Läheiseni sanovat minun muuttuneen myönteisempään suuntaan.Entisen ehdottomuuden tilalle on tullut vaihtoehtoja. Ainoa asia missä olen ehdoton on usko Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä.
Tällä palstalla puhutaan paljon tuomitsemisesta. Se on kuin oljenkorsi, mihin ei-uskovat tarraavat, kun syyttävät meitä tuomitsemisesta. Mieleeni ei tulisi tuomita ketään. Mutta raamatun sanaan voin vedota. Minulla on hätä niistä sieluista, jotka raamatun mukaan joutuvat kadotukseen. Se on ainoa syy, miksi haluaisin pitää meteliä tästä asiasta.
Jeesus sanoo että hän on tie totuus ja elämä, eikä yksikään mene isän tykö muutoin kuin hänen kauttaan.
Tämä kannattaa painaa sydämeesi, ota aikaa ja mieti mitä se sinun kohdallasi tarkoittaa. Älä tuomitse meitä uskovia siitä, että haluamme teidät mukaan pelastukseen!
Tällä palstalla puhutaan paljon tuomitsemisesta. Se on kuin oljenkorsi, mihin ei-uskovat tarraavat, kun syyttävät meitä tuomitsemisesta. Mieleeni ei tulisi tuomita ketään. Mutta raamatun sanaan voin vedota. Minulla on hätä niistä sieluista, jotka raamatun mukaan joutuvat kadotukseen. Se on ainoa syy, miksi haluaisin pitää meteliä tästä asiasta.
Jeesus sanoo että hän on tie totuus ja elämä, eikä yksikään mene isän tykö muutoin kuin hänen kauttaan.
Tämä kannattaa painaa sydämeesi, ota aikaa ja mieti mitä se sinun kohdallasi tarkoittaa. Älä tuomitse meitä uskovia siitä, että haluamme teidät mukaan pelastukseen!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Pyydän apua tarvittaessa. Paina se kaaliisi. En tarvitse huoltasi omasta elämästäsi.Toivon ettei mikkokaan huolehtisi ideologiallaan toisen maan lapsista.Fyysinen auttaminen on aivan eri juttu.Mutta heikon lapsen käännytys on tietynlaista hyväksikäyttöä . Sitä ei yksikään kunnon vanhempi lastaan kohtaan hyväksy.Ei jeesustelua ,ei ismejä leipää kyllä.
Kaikkein helpoimmin ihmisen pystyy käännyttämään, kun hänellä on menossa vaikea elämäntilanne. Hän on ongelmineen umpikujassa. Sitten tulee tällainen Jeesustelija julistamaan hänelle pelastusta, joka vielä pelottelee paholaisilla sun muilla hirviöillä. Umpikujaan joutuneella on vain 2 tietä valittavana.
Tietenkin uskovaiset saavat mielestäni jakaa lähimmäisenrakkautta ahdingossa olevalle, mutta EI SAA tuputtaa omaa uskontoaan toiselle. "Sinun pitää tehdä parannus, muuten joudut ikuisiksi ajoiksi kadotukseen."
En ole elämässäni tuputtanut uskoani kenellekään. Mutta kyllä jokainen saa kertoa oman elämänsä iloisista hetkistä muille. Uskoontulo on paras asia mitä elämässämme voi tapahtua, siksi siitä haluaisi kuuluttaa koko maailmalle. Mutta uskosta osattomien suvaitsemattomuus ei anna siihen lupaa.
En ole myöskään koskaan mennyt peloittelemaan ahdingossa kulkeneita helvetillä. Sellaiseen ei ole ollut aihetta. Olen puhunut heistä Jumalalle enkä Jumalasta heille. Olen kulkenut vierellä, ollut kuuntelija ja jättänyt Jumalan käsiin hänen uskoontulonsa. Sillä tiedä, että aina kun ihminen tulee aidosti uskoon, se on Jumalan työ, ei toisen ihmisen.
Siunausta sinulle
lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä sillä sen kaltaisten on taivasten valtakunta!!!
Ei ole suurempaa riemua, kuin nähdä lapsi joka iltaisin käy nukkumaan iltarukoukseen ristityt kädet rinnallaan. Hän turvaa Jeesukseen ja nukkuu yönsä ilman painajaisia.
Ja tietää, että enkeli kulkee hänen rinnallaan, minne ikinä hänen pieni jalkansa astelee.
Joten muutama perusasia. Ehkä olet uusi täällä.
Lintu laulaa. Hevonen hirnuu.Opiskelija etsii rahaa ja vuoteenlämmittäjää.
Ateisti kiroilee rauhattomana kunnes Jumala herättää hänet syntiunesta..
Ja Herran saarnaaja pysyy uskollisena Jeesuksen lähetyskäskylle:"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni...
Ymmärrätkö tämän sinä ,jolla on suuri tukki omassa silmässä?
Ja Jumala on antanut Mikolle oikeuden käydä toisten kimppuun. Mikko on täydellinen.
Eihän toki kaikki uskovaiset ole tuputtajia, mutta yksi tuttuni on kaikkein pahimmasta päästä. Äitinsä on saanut kiedottua Hellujen klubiin ja nyt tähtäimessä on isi, pikkusisko ja -veli ja minä. Ahdistavaa tuputtamista. Eihän se mulle mitään tuputa, mutta se TOIVOO, että OTTAISIN Jeesuksen henkilökohtaiseksi vapahtajaksi. Siis toivoo, vaikka on sanonut, ettei tuputa uskoaan.
Olet puhunut heistä Jumalalle, etkä Jumalasta heille. Minä puhuisin mieluummin Jumalasta ihmisille. Jumala on rakkaus ja rakastaa Sinua ylikaiken.
Mitä muuten puhut Jumalalle meistä ihmisistä?? "Voi, kun Sylvi taas oli niin kamalan utelias tänään. Lähti heti viemään juorua pitkin kylään. Kyllä se on sitten utelias ihminen - parantaisi tapansa."
Kyllä sitä saa toisen parantamaan tapansa, kun kertoo mitä pitää sisällään "Positiivinen elämänasenne": lähimmäisenrakkautta, suvaitsevuutta, huumorintajua ja 10 käskyä päälle. AAMEN.
Minulla on hätä sinusta, Valon lapsi, sillä palvot jumalaa joka tuomitsee ihmisiä kadotukseen. Osoitat näin olevasi epätasapainoinen ja julma ja kaikenlisäksi pelokas raukka, joka sokeasti vain tottelee mukamas jumalaansa. Missä rakkaus?
T. Jokuvaan
Olisiko Jumala vielä rakastava ja pyhä, jos Häneltä puuttuisi oikeudenmukaisuus? Eikö ole niin, että ihminen saa itse sen eläessään valita, kumpaanko haluaa, Taivaaseen vai Helvettiin? Siinä näkyy Jumalan rakkaus, että Hän antaa JOKAISELLE mahdollisuuden päästä Taivaaseen, muttei pakota sinne ketään.
Ei Jumalaa palvovan ihmisen tarvitse olla "julma epätasapainoinen pelokas raukka". Sellaisen ihmisen täytyy vain myöntää, että Jumala on suurempi kuin ihminen, ja ihmisen rakentajana Hän tietää paljon paremmin kuin ihminen, mikä on meille parasta. Ainakin omaan elämääni usko Jumalaan on tuonut paljon tasapainoisuutta ja rohkeutta. En tiedä miten itse sen olet kokenut.
Taivaaseen pääsyn vaatimuksena on tietääkseni kristinuskon mkaan uskominen siihen, että Jeesus oli Jumala ja kuoli puolestamme. Jos en kuitenkaan usko tähän, esim. jos ei ole tarpeeksi todisteita, niin sitten kyseessä ei voi olla todellista valintaa taivaasta ja helvetistä.
Jos olen kuitenkin väärässä kun en usko niin minut on pakotettu helvettiin. Silloin se ei ole kenenkään muun syy kuin Jumalan itsensä.
Joten se on ihan silkkaa p:tä se, että olisi ihmisen itsensä valinnasta kiinni kumpaan haluaa. Miten voit valita kumpaakaan tietoisesti, jos et usko kumpaankaan?
....nämä pakottajat ja tuomitsijat ole itse menossa suorinta tietä Helvettiin Paratiisin sijasta.
Lainasin huvin vuoksi yhden maailmanlopusta kertovan kirjan, jonka oli kirjoittanut joku uskonlahko. Vähän niikun haiskahti Helluilta. En ole paljo lukenut, mitä nyt vähän selannut sieltä täältä. Just samanlaista paskaa siellä kuin täälläkin on viestitetty. Ne todellakin kuvittelee, että Jeesus noutaa heidät taivaan iloihin ja 90 % ihmiskunnasta joutaa Helvettiin.
Pitääkin lukea tarkemmin mitä muuta heille luvataan.
Ei se ole Jumalan syy, että joudut Helvettiin. Sinä yksin päätät minne sinä olet menossa - valitse kahdesta polusta se oikea.
"Ei se ole Jumalan syy, että joudut Helvettiin. Sinä yksin päätät minne sinä olet menossa - valitse kahdesta polusta se oikea. "
Etkö osannut lukea vai? Jos pidän kumpaakin vaihtoehtoa epätotena ja keksittynä - en kait silloin voi niistä kumpaakaan valita. Näin ollen ei ole minun syytäni jos silti joudun taivaaseen tai helvettiin.
...jossa ihmisiä tuntematta tuomittiin esim. kaikki kiinalaiset helvettiin vääräuskoisina. On siinä reilun miljardin ihmisen tuomiot kontollaan sillä jeesustelijaidiootilla, kun joutuu itse vastaamaan teoistaan.
Ja se maailmanloppukin tuli vuonna 1999, kuten suuri messias Lindsay kirjassaan väitti. On kiva kirjoittaa kirja tuommoisesta asiasta vuosikymmeniä aikaisemmin ennustettua maailmanloppuvuotta niin kerkiää rahastamaan mahdollisimman monta tyhmää ihmistä. Ymmärrettävistä syistä ko. kirja ei taida enää oikein myydä 2000-luvulla.
>Kun tulin uskoon näin oman >syntisyyteni
Minä näen puutteeni ja epätäydellisyyteni ilman uskoakin.
>Entisen ehdottomuuden tilalle on >tullut vaihtoehtoja. Ainoa asia >missä olen ehdoton on usko >Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä.
Miksi olet ehdoton tuon asian suhteen? Eikö jokaisen itse ole ansaittava oma lippunsa taivaaseen?
Jos luulet pääseväsi taivaaseen takertumalla uskoon, yrität vain kiemurrella irti vastuustasi omasta elämästä. Toisaalta meistä jokainen kantaa oman ristinsä elämänsä aikana muutenkin - se, miten nämä ristit kannetaan on tietysti ratkaisevaa. Tee Jeesuksesta esimerkki ja kanna risti parhaasi mukaan sillä SINUN ristiäsi jeesus ei tietenkään pysty eikä edes halua kantaa.
Mikä taivas se sellainen olisi joka olisi täynnä pelkkiä vapaa-lippulaisia todellisten rakastavaisten ristinkantajien sijaan?
>Mieleeni ei tulisi tuomita ketään. >Mutta raamatun sanaan voin vedota
Eli jos raamattu tuomitsee, kuten se tekee, ja sinä vetoat raamattuun, etkö silloin tuomitse?
Et saa tuota asiaa kauniimmaksi vaikka yrität vääntää sanat eri muotoon.
Sinun TÄYTYY nähdä uskosi omituisuudet ja käsitellä ne perusteellisesti itsellesi ennekuin voin ottaa käännytystyösi vakavasti.
>Minulla on hätä niistä sieluista, >jotka raamatun mukaan joutuvat >kadotukseen.
Rakkautesi ihmisiä kohtaan on ihailtavaa. Tästä voisin päätellä ettet haluaisi kenekään joutuvan helvettiin. Jos siis lähtökohtana on että "jumala on rakkaus" ja meidän kaikkien yläpuolella, olisi omituista olettaa että jumala, suurimpana rakkautena, tuomitsisi ihmisiä helvettiin.
Jopa sellaisiakin ihmisiä jotka ovat kantaneet oman ristinsä ylväästi.
Herää kysymys miksi sinunlaisesi humaani ja rakastava ihminen palvoo moista jumalaa? Tämä on mielestäni hirvittävän ristiriitaista.
Tietysti, loogisempi vaihtoehto olisi tulkita raamatun sanaa hieman avoimemmin. Tietenkään Jumala ei tuomitse hyviä ihmisiä helvettiin - Joten raamatussa mättää.
>Älä tuomitse meitä uskovia siitä, >että haluamme teidät mukaan >pelastukseen!
Kymmenen penniä jalosta ajatuksestasi. Siitä seikasta että haluat auttaa ihmisiä maksaisin jopa vielä enemmän mutta kun lähtökohtanasi tuntuu kuitenkin olevan se että hyväksyt mukisematta sen että "Jeesuksen sovitustyön" ansiosta taivas täyttyy vapaalippulaisilla samalla kuin aitoja ja rakastavaisia ihmisiä lähetetään helvetin liekkeihin, jättää tämä sinusta varsin kyseenalaisen kuvan.
Toinen vaihtoehto on ehkä että pelkäät jumalaasi etkä uskalla kyseenalaistaa tarpeeksi. Tällöin sanon sinulle että pelokkaat ihmiset eivät rakasta tai inhoa vaan kulkevat ainoastaan orjuuttajansa talutushihnassa ja oli orjuuttaja kuka tahansa, se ei ole hyväntahtoinen Jumalasi.
Tsemppiä sinulle!
Olet hieno ihminen
melkein kevät-terkuin: Hugo
Olet selvästikin pohtinut näitä juttuja ihan henk. koht., ja se on hyvä! Ensinnäkin, olet aivan oikeassa, kaikki pitää kyseenalaistaa. Jumala kyllä kestää sinun kysymyksesi, ja hänellä on niihin vielä jopa vastauksetkin, vaikka meillä ihmisillä ei olisikaan. En tidä, mutta luulen, että viestinkirjoittaja jolle vastasit, ei tarkoittanut aivan vapaapääsy- systeemiä puhuessaan Taivaasta ja Jeesuksen sovitustyöstä.
Kirjoitit:
"Eikö jokaisen itse ole ansaittava oma lippunsa taivaaseen?"
Luulen, että sana ansaita on väärä sana. Jumala ei vaadi meiltä ansioita, mitä niillä sitten tarkoitatkaan. Huomasin sen omakohtaisesti pari vuotta sitten, kun tajusin ajattelevani: "everything allright, mä oon ihan jees tyyppi, pärjään hyvin elämässä, saan osakseni kunnioitusta, ja oikeestaan mä oon ihan hyvä uskiskin, luen Raamattuu aina sillon tällön ja käyn kokouksis... Kaikkihan sen tietää, ei kellään pitäs olla valittamista...". Mutta sit kolahti, et ei Jumalaa kiinnosta miten Hyvä Ihminen mä yritän olla, vaan kuka mä oikeesti oon. Jumalalle mä oon jotain paljon enemmän kun vaan hyvien tekojen tekijä. Sitä paitsi "Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla". No, nyt loppuu aika mut ehkä joskus kirjottelen lisää. Hyvät jatkot!
Onneksi ei ole minun tehtäväni päättää ketkä pääsevät taivaaseen, siihen hommaan löytyy minua paljon viisaampi taho.
Lippua taivaaseen ei ansaita, se annetaan armosta. Katso siellä missä synti on tullut suureksi, armo on tullut ylenpalttiseksi. Riittää että katuu ja hylkää syntinsä ja lähtee tietoisesti seuraamaan Jeesusta. Tämä on kuitenkin monelle liian helppo tie. Ei haluta uskoa, että pelastuminen voi olla näin yksinkertaista. Mutta raamatussa sanotaankin, että joka ei ota taivasten valtakuntaa vastaan niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle.
Minun on turha selittää sinulle näitä asioita tarkemmin, koska et pysty niitä silmilläsi näkemään, etkä järjelläsi käsittämään. Rukoilen puolestasi jos sopii?
...jotka elävät maailmoissa, mitä järjen käyttäjät eivät tajua tai voi nähdä. Onko siis syytä uskoa, että maailma on oikeasti semmoinen miten he sen kokevat?
Uskot Jeesuksen sovitustyöhön? Sinun mielestäsi: Hän siis meni meidän kaikkien syntiemme takia vapaaehtoisesti ristinpuulle kuolemaan. Me vaadimme Jeesuksen kuolemaa! Rakastava ihminen kuolemaan ja roisto vapauteen. Jokin mättää tässä Kristinuskossa ja pahoin. Sitä et kuitenkaan tajua, vaikka lukisit tämän läpi 100 kertaa.
Menisitkö sinä vapaaehtoisesti hirteen sen vuoksi, että sovittaisit sillä ystäväsi tekemät hirveydet eli synnit? Ystäväsi saisi silloin syntinsä anteeksi, kun uskoo sinun sovitustyöhösi.
Rakastava ihminen kuolemaan ja roisto vapauteen. Mutta näihän sitä tapahtuu nyky-yhteiskunnassa. Jos puolustat itseäsi tai omaisuuttasi, joudut kärsimään ja roisto saa isot kipurahat.
Hyvät ihmiset menevät helvettiin ja Pahat ihmiset menevät taivaaseen. Uusiolause entisestä.
Jeesus oli synnitön ja hänen piti lunastaa ristinkuolemalla meidän kaikkien synnit. Roistolla oli pitkä syntilista. Ei hän sopinut meidän syntiemme lunastajaksi.
Pitäisikö meidän pyytää roistolta syntimme anteeksi?
Pitääkö meidän pyytää roistolta anteeksi? Kyllä pitää! Jos mä vetäisen murtovarasta keskellä yötä halolla ottaan, niin mun pitää tuomarin käskystä maksaa sille 35.000 mk kipurahaa ja pyytää nöyrästi anteeksi törkeää tekoani.
Mutta toi Jeesukselta pyytäminen anteeksi on kans yhtä tyhjän kanssa... Teidän tulisi pyytää anteeksi toisiltanne. Ens kerralla, kun poljen bussissa jonkun rouvan varpaille, pyydän Jeesukselta anteeksi. Piste
koska Jeesus on sen tehnyt puolestani. Maailmankaikkeuden kaikki synnit harteillaan, ihmisten pilkkaamana ja runtelemana.Minusta ei olisi siihen, mutta minä en olekaan Jumalan poika. Ei ole suurempaa rakkautta kuin antaa henkensä ystävänsä puolesta.Jeesus rakastaa sinuakin.
"Jeesus rakastaa sinuakin"
Kuolleet eivät puhu. Senkö takia sinunkin pitää puhua Jeesuksen puolesta? Tulkoon itse puhumaan, jos pystyy.
kyllä muutkin osaavat uskoa
vaikka eivät siitä tee numeroa
elele hissukseen ja iloitse uskostasi
mutta elä urputa sitä uskoasi
joka paikassa
Eikös tämä juuri ole uskontopalsta.
Eikö täällä saakkaan puhua uskosta????