Eilen aamulla puoli kuuden aikaan olin valmistautumassa töihin lähtöön. Syötyäni hampaat ja pestyäni aamiaiseni suunnistin alushousuissani kohti pysäköintialuetta. Päästyäni autolle havaitsin, että nyt oli jotain unohtunut. Avaimet perskeles olivat jääneet puhelinpöydälle.
Kävelin takaisin asuntooni, puin housut ja poimin avaimet taskuuni ja palasin autolle.
Sain roplattua lukon auki ja jo siinä vaiheessa havaitsin, että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Keskuslukitus ei rapsahtanut, kuten normaalisti. Hmh.
No, turha sitä oli jäädä pohtimaan, kun alkoi jo kiirekkin olemaan.
Istahdin autooni, ja sovittelin avainta virtalukkoon. Käänsin virran päälle japykälän vielä lisää, mutta mitään ei tapahtunut.
Saatana! Onko virta loppu ajattelin ja samassa huomasin valokatkaisijan olevan päällä.
Mieleeni palautui eilisilta, kun palasin kotiin ravintolasta. Olinko tosiaan niin kännissä, että olisin unohtanut kääntää valot pois päältä. Ilmeisestikkin. Samaa puoltaa kyllä takaraivossa tykyttävä särky.
Saatanan persut.
Syytän persuja
S. Puurunen
4
58
Vastaukset
- SickL
mitä helevettiä sä horiset, en tajunnu sanaakaan.
- S. Puurunen
Mitenniin et tajunnu? En osaa tuota paremmin sanoiksi pukea, vaikka yrittäisin. Och jag talar inte svenska. So im sorry. En voi auttaa.
- esim yle
Hieno kirjoitus, perussuomalaisia syytetään luusereiden osalta nykyään kaikesta.
- S. Puurunen
Kiitos. Kait.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753