ilmaisjakelu

Niin, tuo nimimerkki sisältää jo kaiken.
Nuoret ja työttömät, jotka haluaisivat tehdä jotain, josta hieman rahaa saa pistetään tekemään likaiset työt tuolla pitkin katuja tuulessa ja sateessa aivan naurettavalla palkalla.
Itse nämä omistajat korjaavat sieltä itselleen mahtavan potin, tekemättä kovin suurta työmäärää.
Joten tuo uutinen, joka tänään tuli, oli tosi positiivinen.
Nyt vain järki käteen kaikki "ilmaisjakelijat". Lopettakaa tuo työ, sillä siitä ette saa mitään itsellenne. Liikkukaa vaikka mieluummin se aika muuten vaan tuolla luonnossa. Antaa pomojen jakaa lehtensä ja mainoksensa. Oppivat tietämään mitä työnteko on.
Tämä tietenkin koskee koko maata, eikä pelkästään Helsinkiä.
Hyvä että joku uskalsi vetää asiaa eteenpäin
Oikea hinta tuollekin työlle on vähintäin 7-8 €/h, joka sekin on aivan minimi.
Kun kuukauden teet töitä, ja saat siitä 70-100 €, juokset tuolla vesisateessa, talvisin (esim. pari edellistä) lumihangessa vetäen kärryjä, niin kyllä siinä mielestäni työtä on aivan riittämiin. Kaksi kertaa viikossa.
Omistajat itse senkin aikaa kotona takkatulen ääressä siemailevat konjakkia, sikaria poltellen laskevat kuukauden ansioitaan, jotka asettuvat 5000-10000 €/kk haarukkaan.
Näinkö nuoria opetetaan työntekoon. Sen vuoksi kierto työntekijöiden suhteen on todella suuri, sillä harva viihtyy noissa hommissa muutamaa kuukautta pidempään.
Nuoret, pitäkää huoli itsestänne, älkää antako näiden rasvapallojen kusettaa itseänne.
0307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


just niin kirjoitti:

Niin, tuo nimimerkki sisältää jo kaiken.
Nuoret ja työttömät, jotka haluaisivat tehdä jotain, josta hieman rahaa saa pistetään tekemään likaiset työt tuolla pitkin katuja tuulessa ja sateessa aivan naurettavalla palkalla.
Itse nämä omistajat korjaavat sieltä itselleen mahtavan potin, tekemättä kovin suurta työmäärää.
Joten tuo uutinen, joka tänään tuli, oli tosi positiivinen.
Nyt vain järki käteen kaikki "ilmaisjakelijat". Lopettakaa tuo työ, sillä siitä ette saa mitään itsellenne. Liikkukaa vaikka mieluummin se aika muuten vaan tuolla luonnossa. Antaa pomojen jakaa lehtensä ja mainoksensa. Oppivat tietämään mitä työnteko on.
Tämä tietenkin koskee koko maata, eikä pelkästään Helsinkiä.
Hyvä että joku uskalsi vetää asiaa eteenpäin
Oikea hinta tuollekin työlle on vähintäin 7-8 €/h, joka sekin on aivan minimi.
Kun kuukauden teet töitä, ja saat siitä 70-100 €, juokset tuolla vesisateessa, talvisin (esim. pari edellistä) lumihangessa vetäen kärryjä, niin kyllä siinä mielestäni työtä on aivan riittämiin. Kaksi kertaa viikossa.
Omistajat itse senkin aikaa kotona takkatulen ääressä siemailevat konjakkia, sikaria poltellen laskevat kuukauden ansioitaan, jotka asettuvat 5000-10000 €/kk haarukkaan.
Näinkö nuoria opetetaan työntekoon. Sen vuoksi kierto työntekijöiden suhteen on todella suuri, sillä harva viihtyy noissa hommissa muutamaa kuukautta pidempään.
Nuoret, pitäkää huoli itsestänne, älkää antako näiden rasvapallojen kusettaa itseänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu