kerro sinä

Tilastotietoa


Suomalaiset maksoivat esimerkiksi v. 2009 EU:lle 752 miljoonaa euroa enemmän kuin Suomeen tuli ns. EU-rahaa. Summassa ovat mukana EU:lle maksetut tullitulot. Oleellinen kysymys on, mistä maksoimme. Mitä jäsenmaksulla saimme?
1363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Maataloustuet lienee suurimmat edut, pohjoisen sijaintimme vuoksi. Sirkka-Liisa Anttila on jonkin muistikuvan mukaan kovasti ajanut asiaa.

Olemmeko nyt ns. hyvinvointi valtio, joka nyt on maksumiehenä enemmän. Toivottavasti joku tietää paremmin.

Äänestä

Vastaukseni on, en tiedä!

Kummallista on jos tyhjästä on maksettava. Turvaa ulkopuolista uhkaa, niin sotilaallisessti kuin taloudellisesti, lähdettiin hakemaan.

Onko se mitä kuvitellaan saatavan, hintansa "väärti".?

Ruotsin yritystä lähteä suojelemaan Baltiaa ja Suomeakin tuntuu ihmeelliseltä. Venäjällä on niin suuri sota-arsenaali varattuna juuri Baltiaa varten, ettei Ruotsin yritykset suojella paina mitään.

Lähes tuhannen kilometrin kantamat ohjukset, ydinkärjillä tai ilman, on kauhistuttava jo ajatuksena.

Äänestä

Maanviljelijät, Herlin ja Wahlroos saivat jälleen reilusti EU-tukia
Uskomatonta toimintaa! Suomen rikkaimmat miehet eivät tarvitse mitään tukia! Tämä paljastaa Keskustan ja Kokoomuksen poliitikan mädännäisyyden

Äänestä

Naapurilla peloittelu oli yksi argumentti jolla ajettiin aatetta eteenpäin. Näin ainakin vakuutteli veteraani naapurini, EU:lla ei ole omaa armeijaa....
NATO puolustusliittona on aivan eriasia ja sinne kuuluu 28 maata. NATO:n uuden strategian mukaan sen jäsenmaat sitoutuvat puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutuvaa jäsenmaata.

Äänestä
  • Työttömyyden poistaminen oli kova lupaus EU;hun liittymisen myötä. Sakasassa oli liittymä aikoihin n, 20 000 000 työtäntä ja meilläkin liki 200 000,

    Työllisyyttä saatiin 13 kellokkaalle jotka koviten ajoivat asiaa ja komisaarille.

    Äänestä

  • 73+ kirjoitti:

    Työttömyyden poistaminen oli kova lupaus EU;hun liittymisen myötä. Sakasassa oli liittymä aikoihin n, 20 000 000 työtäntä ja meilläkin liki 200 000,

    Työllisyyttä saatiin 13 kellokkaalle jotka koviten ajoivat asiaa ja komisaarille.

    Tokihan tähän EU: avustus pakettiin kuuluu saatu ruokaapu Suomi saa EU:lta tänä vuonna elintarvikeapua 5,7 miljoonan euron arvosta. joten kyllä tässä kelpaa....
    Kalliita Oliiveja,

    Omat pellot ovat kesannolla ja EU;n sateliitti valvonnassa. Ei sitten enää kasvateta raparperia tyhjäksi käyneen navetan takana....

    Äänestä

Köyhyytää suomen kansaan, piiiiiiitkät leipäjonot, vanhukset unohtui kuolemaan ilman hoitoa, paljon työttömyyttä , lapset kouluissa meni sekasi ym pahaaa !
Kaikkieen on KATAISEN politiikka syyllinen !

Äänestä

Ottakaa selvää, onko Suomi hyödyntänyt kaikki mahdolliset tuet. On todennäköisesti turha syyttää pelkästään EU:ta, jos eivät tilit ole tasapainossa.

Äänestä

en tajjuu..miksi me maksetaan eu:lle esimerkiksi miljardi ja saadaan takas jotain maataloustukea puoli miljardia. Miks ei laiteta se puoli miljardia itse siihen maatalouteen ja loput johonkin muuhun yhteishyvään ??! ...perkele !

Äänestä
  • Nämä Eu-jäsenmaksut ja saatavat tuet ovat vain pikkuinen ripe taloudessamme. Olellisinta on, että teollisuutemme ja vientimme toimii, myös tuomme halvalla vaikka turhaakin ja saamme ulkomaista pääomaa maahamme. Ovathan ulkomaiset sijoittaneet aika lailla, ostaneet suomalaisten firmojen osakkeita Helsingin ja muista pörsseistä. Eivät ostaneet ennen jolloin imagomme oli kielteinen puoli-sosialistinen YYA-sopimuksen ym vuoksi.
    Nyt on reteetä liputtaa muiden mukana EU:ssa ja ottaa samoja hyötyjä sisämarkkinoista ja kauempaakin kuin muutkin Euroopan maat.
    Eli rahaa tulee pankkeihimme ovista ja ikkunoista jos vaan jotain itse osaamme tehdä ja tuottaa.

    Ei kannata haikailla wanhoja aikoja, antaa museomiesten hoidella niitä, kuten HeSarissa näppärästi todettiin.

    Äänestä

  • Karavaanikulkeekoira kirjoitti:

    Nämä Eu-jäsenmaksut ja saatavat tuet ovat vain pikkuinen ripe taloudessamme. Olellisinta on, että teollisuutemme ja vientimme toimii, myös tuomme halvalla vaikka turhaakin ja saamme ulkomaista pääomaa maahamme. Ovathan ulkomaiset sijoittaneet aika lailla, ostaneet suomalaisten firmojen osakkeita Helsingin ja muista pörsseistä. Eivät ostaneet ennen jolloin imagomme oli kielteinen puoli-sosialistinen YYA-sopimuksen ym vuoksi.
    Nyt on reteetä liputtaa muiden mukana EU:ssa ja ottaa samoja hyötyjä sisämarkkinoista ja kauempaakin kuin muutkin Euroopan maat.
    Eli rahaa tulee pankkeihimme ovista ja ikkunoista jos vaan jotain itse osaamme tehdä ja tuottaa.

    Ei kannata haikailla wanhoja aikoja, antaa museomiesten hoidella niitä, kuten HeSarissa näppärästi todettiin.

    "Olellisinta on, että teollisuutemme ja vientimme toimii, myös tuomme halvalla vaikka turhaakin ja saamme ulkomaista pääomaa maahamme."

    Ai nämäkö ovat asioita, joista Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi?

    Äänestä

Paljo puhe yrittää peittää sitä, että Suomea putsataan tyhjäksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m.v. kirjoitti:

Tilastotietoa


Suomalaiset maksoivat esimerkiksi v. 2009 EU:lle 752 miljoonaa euroa enemmän kuin Suomeen tuli ns. EU-rahaa. Summassa ovat mukana EU:lle maksetut tullitulot. Oleellinen kysymys on, mistä maksoimme. Mitä jäsenmaksulla saimme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu