maailmanloppu

Eräs amerikkalainen mies laittoi likoon koko omaisuutensa tehdäkseen tiettäväksi koko maailmalle, että maailmanloppu tulee 21,5.2011. Siihen on nyt siis vajaa 3vrk.. Mitä mieltä palstan lukijat ovat?
10168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sillä miehellä lienee paljon velkaa , ei voi muuta sanoa.

Suomen valtiokin elää "kuin viimmeistä päivää" velkataakka kasvaa ja poliitikot uskonevat jotta loppu korjaa sadon.

Sato liennee suuri inflaatio , omaisuuden realisointi ja pankkien ja muitten rahoittajien nahkojen pelastaminen nahkurin orsille joutumasta.

Gallialaiset sanoivat, "hulluja nuo roomalaiset."
Nyt jo jokunen sanoo samaa eulaisista.
Mutta amerikkalaiset ovat jo olleet!

Äänestä

Erehtyy viikolla-kahdella.

Äänestä

Harold Camping ei ole laittanut likoon yhtään mitään vaan päinvastoin kerää rahan himoissaan yhä lisää rahaa tuolla ennustuksellaan. Sama tyyppi ennusti tempausta myös 6.9.1994. Mutta sitähän ei nyt sovi enää muistella, koska nyt varmasti jo osuu oikeaan.

Äänestä

Veikkaisin että eksyttäjä.

Äänestä

Joku toinen ilmoittelee 26.5.2011!

Äänestä

Siis jos joku laittoi/antoi koko omaisuutensa ja alkoi odottaa Jeesusta Kristusta tulevaksi, niin HALLELUJA!!!

Ei se silti tarkoita sitä, että Jeesus tulisi tuolloin, eli henkilön pettymys on suuri, sanoin kuvaamaton. Mutta, samalla myös palkka on oleva ja tuleva suuri.

Ei siinä varmaan ketään eksytetä... en usko! Tai sitten jos joku eksyykin, niin hän eksyy maailman poluilta Jeesusta seuraamaan ja hänen tietä kulkemaan.

Äänestä

Toinen seikka, mitä haluan korostaa, on tuo termi "maailman loppu". Se on lähinnä vain jumalattomien käyttämä termi tämän maailman lopullisesta päätepisteestä ja siksi en usko tuohon 21.5.2011 päivään.

Mikäli maailma tosiaan loppuisi 21.5. niin sanakin menettäisi merkityksensä ja puoli Raamattua joutaisi roskiin. Ymmärtämättömät käyttävät siis termiä maailman loppu. Maailma sen sijaan vain alkaa muuttua Jeesuksen kuninkuudelle sopivaksi ja siihen liittyy ylösotto(t) ahdistuksen aika ja vihan aika maljoineen, sekä Jeesuksen paluu. Sitten alkaa vielä tuhatvuotinen ajan jakso.

Ehkä tuo arkin ovi sulkeutuu Jumalan käden toimesta 21.5.2011

www.pelastussanoma.fi

Äänestä

Ei tule maailmanloppua 21.5. 2011 ainakaan Raamatun mukaan. Maailmanloppuun on aikaa yli 1000 vuotta joten sen suhteen nou hätä.

Lähitulevaisuutta sen sijaan varjostaa taloudelliset ongelmat EU.ssa, Japanissa ja kohta enemmässä määrin myös Amerikassa.

Äänestä

No,sulkeutuiko sen arkin ovi 21.5.2011 vai vieläkö siihen arkkiin on lippuja myynnissä?

Sitä paitsi ns.maailmanloppu koittaa vasta noin kolmen miljardin vuoden päästä.

Äänestä

Ei tullut maailmanloppua, joten jumalaa ei ole olemassa. EIkä raamattuakaan ole olemassa eikä jeesusta eikä syntiä eikä taivasta eikä helvettiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saas nähdä kirjoitti:

Eräs amerikkalainen mies laittoi likoon koko omaisuutensa tehdäkseen tiettäväksi koko maailmalle, että maailmanloppu tulee 21,5.2011. Siihen on nyt siis vajaa 3vrk.. Mitä mieltä palstan lukijat ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu