Turha on käydä vaaleja jos

perusäänestäjä

oikeasti ei haluta muutoksia, kaikki muut jatkavat entiseen malliin. Vain Soini ja Kiviniemi tekivät oikein, kun eivät lähteneet tyhjään rekeen.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • idiootit politiikass

      Niin turha on käydä vaaleja, jos voittaja ei pysty ottamaan vastuuta asioista.
      Lähinnä tulee huijaus mieleen, koska puolueen on pyrittävä hallitukseen vaikuttamaan. Keskustalla toki tilanne vaatii vahvaa oppositiossa oloa, koska vaalitappio oli selvääkin selvempi, mutta persujen kohdalla voidaan puhua, ennennäkemättömästä tyhmyydestä ja ihmisten huijaamisesta. Voiko kukaan oikeasti olla noin tyhmä, että sitoo kätensä ehdottomuuksiin, hirttää itsensä omaan köyteensä.

      • 1+15

        Juu voi. Katainen. Persujen kannatus vaan jatkaa nousemistaan.


      • 10

        no onhan se kamala asia,kun PerusSuomalaiset ei pettänytkään äänestäjiään. Nythän ne äänestävät heitä ehkä viellä jatkossakin. Ymmärrän kyllä, että muita puolueita ja heidän kannattajia pelottaa ensi vaalit.


    • ittnur

      Silloin kun pärjää vaaleissa, pittää uskaltaa ottaa vastuuta ja mennä hallitukseen. Neljän vuoden päästä tulee uudet vaalit ja silloin ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Tosin näyttää siltä, että kansan kurjistaminen jatkuu vasemmistoliiton, vihreiden, rkp:n kristillisten ja demareiden peesaillessa kokoomusta.

    • R.K,,,

      Soini on laiska, työt ei kiinnosta. Soinilla ei ole näyttöjä kunnon töistä muuallakaan, vain poliittinen broisku kotkottaa. Dorkaa.

    • rautaako?

      Soini on tilantee roisto ja nyt hän moralisoi ja jeesustelee. ja jengi fanittaa ymmärtämättä politiikan loogiikasta mitään.

      Politikka demokratiassa on AINA Kompromissien tekemistä. Siksi kynnyskysymyksiä tai "omantunnon" kysymyksiä ei saa olla.

      Saa olla vaatimuksia. Saa antaa lupauksia pyrkiä johonkin. Mutta demokartisessa politiikassa ei saa luvata tuloksia, koska tulokset syntyvät neuvottelujen tuloksena. Muiden puolesta ei voi luvata.

      Nyt Soini, tai pikemminkin parlamentarismin 35 noviisia, ei suostunut mukaan ellei hänen kohtuuttomiin vaatimuksiin suostuta. Vaatimukset olivat kohtuuttomia koska yli puolet sekä äänestäjistä että edustajista olivat asiasta täysin tai kohtalaisesti eri mieltä. Jos tilanne on tämä vastuullisen poliitikon on PAKKO tyytyä enemmistön tahtoon, ja jatkaa neuvottelemista kaikista muista asioista.

      Mutta Soini ottikin teatraalisen puheeen säsvyttämänä ja heitti hanskat tiskiin. Heti ensi metreillä hän todisti ettei hän ole vastuullinen poliitikko.

      Suomea johtaa tulevalla vaalikaudella hallitus joka EI edistä ensimmäsistäkään Persusuomalaisten kekseistä tavoitetta, koska historiamme suurin vaalivoittaja päättikin heittää äänet menemään YHDEN asian takia. Asian joka oli jo päätetty ja jossa puolue ei edes olisi voinut muuttaa asioiden kulkua.

      Ja nyt hän jeesustelee muita puolueita joiden on pakko parsia kasaan luonnottomia ratkaisuja siksi että yksi suurpuolue heittäytyy kakaraksi.

      Kuvitelkaa tilannetta jos yksi toinen suuriosta puolueista, tai vaihtoehtoiseti kaksi pienpuoluetta heittäytyy Soiniksi. Kyllä Soinia taas pidetään kuin vauvaa, vaikka hän sabotoi maamme demokratian minkä kerkii. Se EI ole suorasalkäistä. Se EI ole maamme etujen ukaista. Mutta se saattaa olla Soinin etujen mukaista.

      • löpölöpö

        ÄLÄ NYT HURRI VIITSI LÄSSYTTÄÄ,sinä olisit täällä ollut ensimmäisten joukossa huutamassa Soinia takinkääntäjäksi - jos Soini olisi hallitukseen mennyt - sellaisia te muutamat nettihuutelijat olette.


      • luvattu mikä luvattu

        Hei sdp:läinen.Eikö sulle äitis mitään tapoja opettanut?Meille opettivt jo kotona että jos sovittu kotiin tuloaika on klo24.00 niin silloin myös tullaan.Ja lupaus pidetään vaikka miten olis bileet parhaimmillaan.Katsos SANASTA MIESTÄ JA SARVESTA HÄRKÄÄ................Kepulaista ja sossua takin napista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe