Viimeinen niiti teille. Ihan hanurista koko puolue. Haistakaa home.
Vasurit painukaa pois Suomen politiikasta
Siirryn PS:ssään
9118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmasti et ole ainoa joka jättää vasemmistoliiton ja PS on jatkossa puolue jota äänestää. Eduskuntaryhmästäkin loikkaa PS varmaan jossainvaiheessa henkilöitä..
Kuinka henkilö, joka on aiemmin kannattanut työväepuoluetta voisi äänestää työläisvastaista puoluetta?
oot ihan oikeassa vasemmisto pitäis poistaa hallituksest sillä se o liian kommunistinen puolue siis hyi s*atana!!!!!!!!!!
Ei yksi ihminen voi montaa kertaa siirtyä vasemmistoliitosta persuihin varsinkaan, kun ei ole koskaan vasemmistolainen ollutkaan.
Vasemmiston rivit ovat nyt niin tiiviit, että puolue voi mennä hyvillä mielin vaikka hallitukseen taistelemaan suomalaisten hyvinvoinnin puolesta.
Suomen kansa halveksii persuja, jotka suuresta vaalivoitosta huolimatta välttelevät vastuuta sekä valtaa ja luikkivat peloissaan oppositioon vikisemään.
hah hah, vai on rivit tiiviit. Kevään paras vitsi..
Katainen julkisti jo 6 mrd leikkauslistan, johon tuleva hallitus joutuu sitoutumaan, jotta saadaan tukipaketteihin rahaa.
Taitaapa olla, että suomen kansa ihailee noita persuja, galluppi eilen sanoi aivan toista. Näyttääpä siltä, että punaiset rivit on harvenemassa, että se siitä tiiveydestä.
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/IS Kuntien peruspalvelut joutumassa Kataisen leikkauslistalle/1135266256370
Juu! Oppositiosta käsinhän Vasemmistoliitto pystyisi paremmin leikkaukset estämään.
Juntitko (PS, Keskusta) sitten on parempi vaihtoehto kuin vassarit vai? Suomi on ahdasmielisiä punaniskajunttejä täynnä. Ei niitä enää hallitukseen tarvita...
Miksi haluat oppositioon Kepun peesaajaksi?
Kyllä persut sössi komiasti vaalivoittonsa.Ei tuollaista tilaisuutta vaikuttaa saisi jättää käyttämättä.
Kaikki lupaukset muutoksesta meni viemäriin.
Neljässä vuodessa on noste syöty ja tyhjät kulissit todistettu.
Kaksi maaseudunpuoluetta oppositiossa.
Mihinkään ei voi vaikuttaa.
soinin porukat hajoaa sisäisiin erimielisyyksiinsä.
Nyt sössi soini ja isosti.
Mutta kun eduskuntaryhmä nyt on mitä on,niin....