Aluksi tahdon pahoitella sitä että en ole aina kerinnyt vastaamaan kaikille, mikä taas johtunee siitä että minulla on parempaakin tekoa kuin olla 24h koneen äärellä ja että en edes omista tietokonetta. Kun vieläpä vastauksia saattaa kertyä minulle n. 20kpl päivässä.
Pahoittelen myöskin sitä että olen käyttänyt kovaa kieltä, mutta kellä tahansa herää kiivaus kun joku wiseguy tulee heittää "tosoispitänyollayhdyssanaplääplää" off topic paskaa jne, ja siten yrittää luistella aiheesta. Tätä aiheesta luistelua on esiintynyt aika paljonkin, sen huomaa esim. lord abortion keskustelun off topic- matskustakin!
Myöskin jos joku tuntee että olisin tuominnut, niin se ei ole tarkoitukseni ollut, sillä minä olen syntinen, enkä voi heittää ensimmäistä kiveä.
Yritän olla siis siivompi, mutta HUOM, yritän, enkä siis vanno tahi lupaa mitään.
Myös monet ovat arvostelleet ilman sen parempia perusteluja älykkyyttäni, niin täytyy sanoa myös yhtä perustelemattomasti että palstan laatu on pudonnut, eräiden ruudinkeksijöiden ansiosta.
Tässä täytyy antaa eräänlaista tunnustusta esim. ateisti, tupakka mies ja jopa apostoli pyöveli nimimerkille, vaikkakaan ei aina heidänkään kanssa kovin korkea laatuisia keskusteluja käyty, niin olipahan murto-osa edes hieman aiheessaan.
Myös täyttä tunnustusta annan hyvästä työstä bambille/ chocolate thaille/ liberian girl/ sexydancerille.
Tämän tiedotteen myötä myös ilmoitan että kantani eivät myöskään ole muuttuneet miksikään, vastustan syntymättömän lapsen murhaamista, homoutta luonnonlain ja Jumalan tahdon rikkomisena, tiedettä väärinkäytettynä, uuspakanuutta taantumuksena puhumattakaan "ateistisyydestä" sekä egoistisyydestä joita tuskin tarvitsee perustella sen enempää.
Jumala on rakkaus, ja korkein tuomari , Jeesus Kristus meidän puolustajamme..Saatana, tämän maailman todellinen syke joka kertoo teillekkin yltiö-liberalistit mitä te tahdotte kuulla, ei mitä teidän tarvitsee kuulla.
Tuon asian vastustamisenkin takia melko varmaan on saanut teidän ivat ja vihat päälleni, mutta se on maailman palkka ja odotettavissa.
Etenkin kun kyseessä on henkilöt jotka ovat mielestään luonnollisia ja moraalisesti oikeaoppisia, mutta silti tappaa vauvat äitien kohduista ja hyväksyy luonnonvastaisen iljetyksen, ei millään pahalla.
Siunausta.
Pahoittelen myöskin sitä että olen käyttänyt kovaa kieltä, mutta kellä tahansa herää kiivaus kun joku wiseguy tulee heittää "tosoispitänyollayhdyssanaplääplää" off topic paskaa jne, ja siten yrittää luistella aiheesta. Tätä aiheesta luistelua on esiintynyt aika paljonkin, sen huomaa esim. lord abortion keskustelun off topic- matskustakin!
Myöskin jos joku tuntee että olisin tuominnut, niin se ei ole tarkoitukseni ollut, sillä minä olen syntinen, enkä voi heittää ensimmäistä kiveä.
Yritän olla siis siivompi, mutta HUOM, yritän, enkä siis vanno tahi lupaa mitään.
Myös monet ovat arvostelleet ilman sen parempia perusteluja älykkyyttäni, niin täytyy sanoa myös yhtä perustelemattomasti että palstan laatu on pudonnut, eräiden ruudinkeksijöiden ansiosta.
Tässä täytyy antaa eräänlaista tunnustusta esim. ateisti, tupakka mies ja jopa apostoli pyöveli nimimerkille, vaikkakaan ei aina heidänkään kanssa kovin korkea laatuisia keskusteluja käyty, niin olipahan murto-osa edes hieman aiheessaan.
Myös täyttä tunnustusta annan hyvästä työstä bambille/ chocolate thaille/ liberian girl/ sexydancerille.
Tämän tiedotteen myötä myös ilmoitan että kantani eivät myöskään ole muuttuneet miksikään, vastustan syntymättömän lapsen murhaamista, homoutta luonnonlain ja Jumalan tahdon rikkomisena, tiedettä väärinkäytettynä, uuspakanuutta taantumuksena puhumattakaan "ateistisyydestä" sekä egoistisyydestä joita tuskin tarvitsee perustella sen enempää.
Jumala on rakkaus, ja korkein tuomari , Jeesus Kristus meidän puolustajamme..Saatana, tämän maailman todellinen syke joka kertoo teillekkin yltiö-liberalistit mitä te tahdotte kuulla, ei mitä teidän tarvitsee kuulla.
Tuon asian vastustamisenkin takia melko varmaan on saanut teidän ivat ja vihat päälleni, mutta se on maailman palkka ja odotettavissa.
Etenkin kun kyseessä on henkilöt jotka ovat mielestään luonnollisia ja moraalisesti oikeaoppisia, mutta silti tappaa vauvat äitien kohduista ja hyväksyy luonnonvastaisen iljetyksen, ei millään pahalla.
Siunausta.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Me kaikki annamme anteeksi ja ylistämme sinua kun osaat itsekin kehua itseäsi noin LOISTOKKAASTI!!!
Ihailen tekstiäsi joka on TÄYTTÄ faktaa!!
...tai jotain...
Kuten jo jossain totesin:
Lukekaa sitä raamattua niin kauan että asia kirkastuu!!!!!
Sitten tänne paasaamaan niin avosylin samanhenkiset vastaan ottavat.
Niinhän tässäkin kävi.
"tunnustusta annan bambille/sexy dancerille...jne, hyvästä työstä" :D
Mistä ihmeen "hyvästä työstä"???
Sano vaan että kanssasi samoista mielipiteistä.
...ai niin... eihän se käy kun olette ainoita "oikealla asialla" olevia vai mitä?
apina täidensä syömisen ophella taas kommentoi jotain toosi fiksua!!
Missähän kohdassa minä itseäni kehuin?
Ilmeisesti ainut teitä miellyttävä asia on uskosta luopuminen ja perseenne nuolenta.
Mutta kumpaankaan en ole valmis!
Sillä kompromissejä en tullut tänne tekemään, perseen nuolentaan ei tämä selkä taivu!
PS: Annoin kyllä tunnustusta joillekkin teikäläisillekkin, mutta en voi mitn jos siinä kiihkossasi lukeminen jää vähälle!;))))))))))
koko juttusihan oli pelkkää itsekehua. Että katsokaa nyt kaikki kuinka minä Ellipsi osaan kirjoittaa ihan tippa silmässä niin hienoa tekstiä että nyt KAIKKI mua varmaan kumartaa :D :D
Minä APINAmies Kumarran meikäläisille antamaasi "tunnustusta" Palvon armeliaisuuttasi ja suutelen varpaitasi kun niin tasapuolinen ja armollinen olet kun vähän tunnustustakin jaat.
Usko on muuten ihan hyvä asia mutta jos siinä tulee tollaseksi kuin sinä niin ei hyvältä näytä.
Ellipsistä uusi hitler !!
Ainesta on ja näyttöä myös!!!
Missä kohdissa kehuin itseäni?
Olin taas näköjään oikeassa tuon huonon perustelun suhteen.
Uusi hitler? Kukakohan sitä kansan jalostusta kannattaa?
Edelleenkin uskon ei tule olla sellainen joka on tämän maailman keppi hevonen, ja sille en voi mitään että jos en sano sitä mitä tahdot kuulla, vaan sen mitä sun tarvitsee kuulla!
hyvin sanoit asias. en tiedä kuinka puoliuskovaisena mua pidät. oon kyllä samaa mieltä suurinpiirtein noista asioista mistä puhuit. mutta mielestäni teet kuitenkin väärin asettumalla noin yläpuolelle ja edustamaan ainoota oikeaa moraalia. armosta ja yksin armosta ollaan tääsä pelastavassa uskossa missä ollaan. se että ollaan missä ollaan on Jumalan valinta, eikä mitenkään meiän ansiota. eikä se todellakaan anna aihetta asettua yläpuolelle.. itsekin oon tässä asiassa varmasti mokaillut, ja anteeks siitä. ei meiän tehtävä oo täällä maapallolla tuomita vaan kertoa siitä anteeksannosta..Jeesuksen ajatukset ihmisiä kohtaan on ennenkaikkea rakkauden ja hyvän tahdon ajatuksia, ja niin tulis olla meidänkin (!!). paljon on maailmassa pahaa, mutta paljon on myös anteeksantoa niille jotka sitä pyytää. eikä se pienennä yhtään Jumalan etiikkaa, vaan tekee siitä vaan suurempaa..
siunausta (todella), toivottavasti et juokse kritiikkiä karkuun.. kaikella rakkaudella..
Kritiikkisi oli asiallista, kiitos.
Sinä edustat tuota hieman nöyrempää katsanto kantaa, mikä on myös hyvä, vaikka itse en sitä varsinaisesti edusta.
No mitäs nyt taas tarkoitit tolla "luonnonvastaisella iljetyksellä"???
Homoja vai?
Siis kun puhutaan homoista niin mielessäsi liikkuu vaan ruskeavivahteisesti suttaava rankka jyystäminen takaapäin ulosterakoon. HYI SINUA KUN NOIN PAHA ON AJATUSMAILMASI!!!! HYHHYI!!!!!!!
Minunkin mielestä tuo kuulostaa iljetykseltä enkä koskaan haluaisi edes KUULLA sellaisesta, MUTTA...
Jos kukaan vielä ei ole kertonut sinulle niin homous ei tarkoita sellaista, vaan kyseessä on henkilö joka tuntee vetovoimaa vastakkaisen sukupuolen sijaan omaa sukupuoltaan kohtaan.
sitäpaitsi "homous" ja "homoilu" on jo ihan eri asiat. Varmaankaan et tajua edes sitä eroa.
Tunnen yhden homon ja hän on normaali mukava henkilö eikä mikään rankka sutturakoon tuikkaaja. Ja jos olisi sellainen niin en MISSÄÄN tapauksessa olisi MINKÄÄNLAISISSA tekemisissä hänen kanssaan.
Ja muuten minä itse en ole homoja enkä uskovaisia kumpaakaan vastaan mutta uskovaisista löytyy pahimmat suvaitsemattomuudellaan elvistelevät hölmöt. Ja ainoa asia mitä en hyväksy on juuri se rankka tiukkapupoinen suvaitsemattomuus.
Olet LOISTAVA esimerkki sellaisesta.
...ja vielä kerran...
EN ole homo vaikka niin vihjaisit jo kerran, mutta jos pitäisi valita niin mieluummin olisin jopa homo kuin sinunlaisesi piukkapipo
Sinä järkevä mies sanoit:
"Tunnen yhden homon ja hän on normaali mukava henkilö eikä mikään rankka sutturakoon tuikkaaja. Ja jos olisi sellainen niin en MISSÄÄN tapauksessa olisi MINKÄÄNLAISISSA tekemisissä hänen kanssaan."
En nyt lähde mitään liikoja päättelemään, sillä en tiedä, mitä just sulle tarkoittaa sutturakoon tuikkaaminen. Tarkoitatko sä sillä anaaliyhdyntää normaalisti vai jollain lisämaustein?
En vain käsitä, ettetkö olisi minkäänlaisissa tekemisissä homon kanssa, joka harrastaa anaaliseksiä kumppaninsa kanssa. Ei katsos tuo oikein sovi sun aiemmille suvaitsevaisille jutuille millään lailla.
Sattui tosiaan lipsahtamaan tämä teksti vähän väärin, siis korjaan... Tarkoitin että MINÄ en haluaisi edes keskustella niistä seksiasioista, saati että hän ehdottelisi minulle seksiä kanssaan. Hän myös tietää ettei niin tee koska minä en ole homo.
Siis keskustellessani hänen kanssaan emme koskaan keskustele hänen seksikokemuksistaan tai mistään siihen liittyvästä.
Minulle on aivan sama mitä hän jonkun kumppaninsa kanssa mahdollisesti tekee. En halua tietää, enkä myöskään pohtia ja "moralisoida" kuten jotkut täällä tekevät.
Vitsiä joskus kyllä asiasta heitämme ja huumorintaju hänellä on LOISTAVA :)
Asia on aivan sama muidenkin ihmisten kanssa. Tunnen monia mukavia ihmisiä ja uskon että hekin harrastavat seksiä mutta emme me yleensä siitä tai varsinkaan yksityiskohdista keskustele.
...no kuinkas on?
tulikos nyt mun pointti oikein?? :)
...ja toi suttujuttu nyt yleensä oli kommenttia ellipsin mahdollisesta ajatusmailmasta, ei minun.
Siis spekulointia siitä miten hän ilmeisesti asian ajattelee kun puhuu "iljetyksistä" puhuessaan homoseksuaalisuudesta.
Pointti ei enää ollut siinä mitä yksityiskohtaisesti suttujutulla tarkoitan. Oli sitten lisämaustein tai ilman.
tulikin aika selväksi miten haluat homoksi, ja miten sen myötä kunnioitat niitä!:) Olet myös loistava esimerkki!
Niin ei varmaan kukaan homo koskaan homoile, sehän ei sopis olenkaan kuvaan!;)
No jos kaikki homo kielteiset ja muut perverssioiden vastustajat ovat elvistelijöitä, niin saat louskuttaa koiran leukojasi aika paljon!
Eikä se muuta sitä tosiasiaa että nuo hinaajat ovat luonnooikullisesti käyttäytyviä iljetyksiä, ei kannata edes voissa paistaa.
älä siinä selitä ja leiki eettistä kun kaikki näkee että yrität olla joku mikä et ole!;)
heikko esitys. Säälin sinua jo mutta enemmän säälin ihmisiä jotka henkilökohtaisesti joutuvat suurta erinomaisuuttasi seuraamaan.
Kunnioitan mukavia ihmisiä olivat he sitten homoja tai eivät. Meneppä esittämään oma asiasi johonkin julkiseen tilaisuuteen ja katso paljonko kunnioitusta saat.
Itse uskallan esittää omat mielipiteeni muuallakin kuin tällä palstalla.
Itse saisit rankat naurut ja ehkä myös turpiisi.
kaikki siis näkee että yritän olla joku mikä en ole???
jos kaikki siis ovat sitä mieltä ja pitävät ellipsiä oikean asian henkilönä niin lupaan poistua palstalta kokonaan sillä olen silloin eksynyt PAHASTI väärään seuraan.
Onko näin????
Kukakohan tässä on säälittävä?!? Oli pakko vastata kun luin ton sun juttus...Mulla ei ole mitään esim homoja vastaan, en ole "uskovainen" jne, mutta eiköhän moni ihminen homoja vastaan oo, vars. miehet...että ei se ole mitään epänormaalia jos mies vastustaa, ei se siitä mitään nauruja saa! Musta taas on aika epänormaalia, kun mies oikein kannattaa homoja..siis olen tyttö, ja mulla ei ole homoja vastaan yhtään mitään, hyvä että niillekin tulee oikeuksia jne!
"Säälin sinua jo mutta enemmän säälin ihmisiä jotka henkilökohtaisesti joutuvat suurta erinomaisuuttasi seuraamaan."
Kiitos säälistäsi mutta en tarvi sitä.
En todellakaan.
Siinä sitä taas sitten ollaan. Hurraamassa ihmisille, jotka ajattelevat samalla tavalla ja haukkumassa niille, jotka uskaltavat edustaa eri ajatuskantaa kuin sinä itse.
Olen iloinen siittä, että en (enään) ajattele kanssasi samalla lailla. Jos suoraan sanon, ajatuksesi ovat ahdasmielisiä. Olen varma että olet pohtinut elämäsi varrella näitä asioita moneen otteeseen ja olet suht varma omasta uskostasi. Siinä ongelma piileekin. Hyvin monet uskostaan varmat ihmiset ovat siittä liian varmoja ja he korottavat itsensä sen turvin muiden yläpuolelle, sinne jonneksin jumalan vierelle. Millä perusteella? Onko jumalaan uskominen vain sen takia, että jotkut voisivat korottaa itsensä, olla varmoja kaikista ajatuksistaan ja syöttää niitä muille. Olenkin siis, kiitos teidän ja muiden esimerkin, ilonen siittä, että niin harva on kaltaisessanne uskossa (vaikka teidät se saa tuntemaan olonne yksinäiseksi ja syrjityksi), koska yhteiskunta tarvitsee kaikenlaisia ajatuksia, ei vain tiukkaan fundamentalismiin tukeutuvia.
pitäisikö minun olla samaa mieltä niiden kanssa jotka heittää lokaa niskaani? Ovatko he samaa mieltä kanssani? EI, ja ei.
En minä itseäni ole korottanut, sanoinkin että se ei ole ollut tarkoitukseni, nämä apinat sun muut asko einot sen ovat tehneet.
Mielestäni ei ole kaikki mielipiteet oikeita, on oikeita ja vääriä.
Onko sulla lapsuus ihan pielessä?
Raiskaako joku lesbo tai homo sut joka päivä ja kun et muuten saa itseäsi purettua niin täällä sitten yrität itsetuntoasi kohottaa?
Kerros vähän ittestäs lisää.
Ei noin epätoivosta esitystä kovin usein tapaa.
Se on todella HIENO mielipide että itse on oikeassa ja muut väärässä. Olet LOISTAVA mielipiteesi kanssa!!
lapsuus pielessä, kun kerran noin homot kiinnostaa?
Taas kerran sanon, että en minä itseäni varten saarnaa homouden kavaluudesta, vaan sen tähden että ihmiset tietäisivät sen vääryyden.
Oletko mielestäsi kovin jäävi sanoon mun mielipiteiden pitämisestä jotain, kun itse käyttäydyt kuin olisit oikeassa tuomioittesi ja mielipiteidesi kanssa?
Kuten edellä mainitsinkin, niin sinun esityksesi on kaukana jostain rakentavasta, kyseessä on vain perusteeton uho.
"Myös monet ovat arvostelleet ilman sen parempia perusteluja älykkyyttäni, niin täytyy sanoa myös yhtä perustelemattomasti että palstan laatu on pudonnut, eräiden ruudinkeksijöiden ansiosta"
Palstan laatu tipahti tasan tarkkaan siinä vaiheessa kun sinä ja tämä "seksisuklaatanssijapampi" aloitti tämän neuroottisen vallankumouksen suvaitsemattomuuden ja ahdasmielisyyden puolesta. "Seksisuklaatanssijapampi" on kyllä jopa sinuunkin verrattuna aivan omassa luokassaan. Ilkka on taas syyntakeettomuutensa vuoksi oma lukunsa.
"minulla on parempaakin tekoa kuin olla 24h koneen äärellä ja että en edes omista tietokonetta. Kun vieläpä vastauksia saattaa kertyä minulle n. 20kpl päivässä"
Toivotaan, että sitä "parempaatekoa" löytyy niin paljon riittävästi, että jätät "sonnanlevityksen" jatkossa pelkästään maanviljelijöiden harteille. Että oikein 20 kpl!( kumartaa nöyränä ja puhkeaa spontaaneihin aplodeihin).
"Tämän tiedotteen myötä"
Onko tulossa vielä lehdistö/televisio -tiedote, jonka myötä saamme lisää palautetta? Mikä sinusta vielä isona tuleekaan, eklipse?
no mutta millähän tavalle sitten sinä ja nämä muut simpannsit olette tämän palstan laatua ylläpitäneet? Huomaa jo teidän kyvystänne keskustella että minkälaisia olette kun puhutaan aiheessa pysymisessä!;)
Ja sitäpaitsi ettekö te ole suvaitsemattomia meitä kohtan jotka vastustamme luonnottomuutta ja lapsenmurhaamista? Eli on mielestäni aikamoista suvaitsemattomuutta meitä kohtaan.
no mutta taaskos sitä se tulee katkeraks kun mulle tulee niinkin paljon vastauksia, no älä itke ei se ole sulta pois!;)
No jos välttämättä vaadit, mutta siihen tarvitsee sponsorin!;)
"no mutta millähän tavalle sitten sinä ja nämä muut simpannsit olette tämän palstan laatua ylläpitäneet?"
Lähes kaikki järkevät uskovaiset, agnostikot ja ateistit ovat palstalta häippäisseet. Järkevä ja laadukas keskustelu on teidän viemäristä nousseiden eklipsien ja suklaapampien kanssa mahdotonta.
Täällä on esiintynyt monia uskovia kirjoittajia, joiden kirjoituksista on henkinyt vilpitön usko ja heiltä on löytynyt mielipiteidensä tueksi myös perusteluja. Sinun pääasiallinen sanomasi on pelkkää ahdasmielistä paskaa, perustelunasi pelkkä vanhemmiltasi saatu aivopesu.
joidenkin kanssa on tosiaan HELPPO olla samaa mieltä jos sellainen täällä nyt sitten sallitaan.
Ainakin hyvät naurut saan jutuistasi kun ne sopivat kuin nyrkki silmään :D
Ainakin osaat pitää tasoa yllä. Itse vedän sitä varmaan alaspäin mutta hauskaa täällä ainakin on :D :D
Varo ellipsiä!! Kiree pipo ja heikot hermot on vaarallinen yhdistelmä.
Kun siihen lisätään vielä suunnaton tyhmyys on täydellinen kaaos valmista.
arvostelemaan minun uskoani jos et edes itse usko?
Myöskään en usko että se olisi meidän vika, vai mitä olisi uskonto keskustelu vain ei- kristillisten kanssa?? Mielestäni esim. apinamies jne, ovat kaikkea muuta kuin pysyneet aiheessa näissä keskusteluissa, heidän ansiosta tämä on muuttunut henkilökohtaiseksi, sen sijaan että puhuisimme uskonnosta.
joka kun ei muuta keksi alkaa latelemaan niinkin hurjia syytöksiä kuin "tyhmä, tiukkapipo ja hihhuli" :))
Olet muuten todella laadukas keskustelija uskonto palstalla!;)
"mikä sinä olet arvostelemaan minun uskoani jos et edes itse usko?"
Ota kaksi askelta taaksepäin ja yritä ottaa puolueettomasti "etäisyyttä" palstalle kirjoittamiisi viesteihin. Mieti minkälaisen kuvan ne sinusta antavat. Iloisen, suvaitsevaisen, toiset ihmisen huomioon ottavan, humaanin persoonan vai jotain muuta?
Viestiesi perässä yleensä oleva ilmoitus "en minä tuomitse... plääplää" ei siirrä vastuuta jakamistasi ahdasmielisistä saarnoistasi kenellekään, ainakaan tämän elämän puitteissa.
"Myöskään en usko että se olisi meidän vika, vai mitä olisi uskonto keskustelu vain ei- kristillisten kanssa??"
Teitä "meitä" on niin moneen junaan. Mutta, kuten olet huomannut "niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan"
"Mielestäni esim. apinamies jne, ovat kaikkea muuta kuin pysyneet aiheessa näissä keskusteluissa"
Onko aiheessa pysymättömyys yhtä kuin olla eri mieltä eklipsin kanssa?
No kerrohan että minkä tähden minusta pitäisi olla jokin tuollainen kukkahattu- täti kuva?
Tuo metsä vastaa kuten sinne huudetaan vertauksesi osui kuin nyrkki silmään!Niinhän minä juuri teinkin!
Jos olisit perehtynyt mitä kyseinen henkilö on kirjoittanut tällekkin osastolle, niin tietäisit mitä tarkoitan. Vai onko ainoa tapa että kantani kelpaisi teille se että sanon teille jotain mitä tahdotte kuulla, ja että luovun uskosta?
Sitä kun en tee.
niin ja minua on myöskin rasistiksi leimattu..Mutta en tietääkseni ole missään vaiheessa sanonut muiden rotujen olevan huonompia kuin meidän!
Eli perusteluja kiitos, tai tuskin mitään päteviä teiltä saa!
Taas on huomattu näiden homofanien, ja Jumalattomien saatanan perseen suutelijoiden kyky keskusteluun!:)
Ainakin mkun vastauksia katsoo!:))
Ja vertaa niitä hieman enempi uskossa olevan vastaukseen!
Pojat, itsennehän te naurunalaisiksi osoitatte, ja näkeepähän kaikki mikä on teidän käsityksenne keskustelusta uskonnosta (-"vittuillaantuolletyhmälleuskikselle, kiäkiäh"vaahto suu pielistä valuen;)
...se ei ole enää ollenkaan epäselvää. Ja selvästi näkyy sekin kenellä se vaahto lentää. Oikeen VOIMAsanoja viestissäsi käytät. Olet selvästi uusi messias. Levitä vaan lisää uskonnon ilosanomaa.
Ristiriita siinäkin että homoja haukut vaikka Jeesuskin oli kuulemma homo :D
(Olen kuullut raamattuakin luotettavammasta lähteestä)
Ja ketähän täällä oikeen nauretaan :D :D
olet vaan niin tyhmä ettet edes huomaa
ihanan kuvan annat kristityistä.. niin kuka heittää ensimmäisen kiven? (vast. eclipse). et voi itteäs väittää synnittömäks, jolla on mitään oikeutta tuomita ihmisiä. jätetään se Jumalan tehtäväks, jooko? et saavuta tolla mitään, eiköhän ihmiset jo tiedä kristittyjen (suurimman osan) kannan homouteen. sun tuomiosaarnas vaan karkottaa ihmisiä Jumalan luota, ja en usko sitä tarkotukseks. ei Jeesuskaan tullu tuomitsemaan syntisiä, vaan tekopyhiä. ARMOSTA ollaan oikealla tiellä.
Vai että oli homo vai?:) no tässä vaiheessa kieriskeltyäni naurun puuskassa lattialla, ja päästyäni takaisin koneen ääreen, niin täytyy sanoa että sulla on varmasti HYVIN luotettavat lähteet!
Miksi hänen opetuslapsensa siteen ei puolustanut homoutta!;)
Kuka on siis naurettava?
Ja tyhmä.
jos nyt sinäkin olisit lukenut mitä kirjoitin.
Minähän olen nimenomaisesti kirjoittanut että en kerro mitä ihmiset haluaa ehkä kuulla, vaan mitä heidän on tarpeen kuulla.
En sano olevani profeetta, messia, tai jokin muu vastaava.
Olen syntinen, enkä siis tuomitse.