Tietokoneyhtiö Microsoftin perustaja ja suurin osakkeen omistaja Bill Gates on maailman rikkain ihminen. Hänen henkilökohtainen omaisuutensa on samaa luokkaa Suomen valtion vuosibudjetin kanssa. Suomessakin on hyvin rikkaita ihmisiä. Me tavalliset palkansaajat, opiskelijat ja eläkeläiset kadehdimme noita raharikkaita. Se ei välttämättä kannata, sillä niillä jolla on paljon omaisuutta, on myös paljon huolia ja kiireitä. Raha näet sitoo ja kahlitsee jokaista rikasta.
Kirkon ja kristittyjen suurin aarre ja rikkaus on evankeliumi Kristuksessa. Arvokkainta on sisäinen rikkaus: vapaus synnin ja kuoleman vallasta. Uskovainen Jumalan lapsi saa iloita elämän lahjasta, luottaa Jumalan huolenpitoon ja palvella lähimmäisiään. Tätä aarretta eivät varkaat vie eikä ruoste ja koi turmele.
Joskus kolmannella vuosisadalla Rooman keisari vaati kristityjä luovuttamaan kaikki rikkautensa. Legendan mukaan Pyhä Laurentinus kuljetti hallitsijan pihan täyteen köyhiä, raajarikkoja ja sairaita. Siinä oli kirkon varsinainen aarre! Kristuksen kirkon rikkaus ovat köyhät, heikot ja kärsivät ihmiset. He muistuttavat meille, mikä elämässä on tärkeää. He antavat meille myös mahdollisuuden auttaa lähimmäistä ja jakaa sitä hyvää, mitä Luoja Jumala meille ihmisille antaa.
Kaiksista hyvistä teoistaan huolimatta Laurentinus poltettiin roviolla. Hän pilkkasi kiduttajiaan ja pyysi pyöveliä kääntämään toisenkin kyljen tuleen päin.
Bill Gatesin todellinen rikkaus ei ole jättimäinen omaisuus vaan se, että hänellä on mahdollisuus tehdä paljon hyvää: 40 miljardilla saa aikaan yhtä ja toista.
Vielä muutoma teesi Jumalan olemassaolon puolesta:
Talo tavitsee rakentajan
Auto valmistajan ja kello suunnittelijan..........
Looginen luomakunta tarvitse loogisen luojan ja Jumalan ( Mestarisuunnittelijan ja arkkitehdin ). Tämä Mestari inkarnoitui 2009 vuotta sitten ihmisen muotoon Jeesuksessa Kristuksessa. Sana tuli lihaksi ja me saimme katsella hänen kirkkauttaan sen kaltaista kirkkautta joka Jumalalla on.
Jeesus rakastaa sinua suuresti ja kukaan ei tule koskaan rakastamaan sinua yhtä suuresti kuin hän tekee, edes omat vanhempasi eivät kykene sen rakkauden määrään joka hänellä on sinua kohtaan.
Atheist Howard Storm's Near Death Experience
http://www.youtube.com/watch?v=xVi1GAHrILI

Vastaukset 2
Vanhimmat
Looginen "luomakunta" ei tarvitse epäloogista yliluonnollista maailman selitystä eikä koko jeesustarinassa ole itseasiassa loogisuuden häivääkään. Mikään jumala ei ole koskaan inkarnoitunut yhtään mihinkään joten se siitä ja käyttäkää kirkollisverorahat johonkin järkevämpään.
pikku loogisuus.... heh heh lapsenmielisille ilmoitettu ja ihan aikuisillekin. Epilepsian kuvailu ehkä paras esimerkki.