hallituksemme politiikkaa

kylmää touhua

Siis hallitushan pyrkii nimenomaan siihen, että mahdollisimman suuri määrä tavallisia, yleensä suht köyhiä suomalaisia kuolee. Esimerkiksi ihmisten tapattaminen leikkausjonoihin on osa tätä poistopolitiikkaa. En usko, että esimerkiksi munuaisista tai maksasiirrännäisistä on sellaista pulaa, että melkein joka toinen kuolee leikkausjonoon odottaessaan siirtoelintä.
Hallitus ohjaa ihmisiä kuolemaan myös räävittömällä alkoholipoltiiikalla (jotta mahdollisimman moni kuolisi alkoholismiin), sekä sillä, että hallitus pitää tieliikenteen tappavan vaarallisena vuodesta toiseen. Autolla ja auton alle kuolee edelleen tasaisesti sama määrä ihmisiä vuodesta toiseen.

Hallitus on ottanut käyttöön uuden tappajan: ohjattu, järjestelmällinen köyhyydessä pitäminen, joka tappaa nälkään ja kodittomuuteen ihmisiä.

Tosiasia on se, että hallitukselle kuollut kansalainen ei maksa mitään. Hautajaiset ovat kulu, jonka omaiset maksavat ja siihen itse asiassa päättyy yhteiskunnan maksuvelvollisuus vainajan kohdalla. Kuolema on siis Suomelle ilmainen etu. niinpä kuollut kansalainen on aina kannattavampi kuin edelleen elävä kansalainen, ellei kansalainen ollut eläessään sikarikas kuten Pentti on. Mitä tehokkaammin kansalaiset kuolevat pois eduskunnan ja hallituksen toiveiden mukaisesti, sitä nopeammin Suomeen voidaan tuoda halpaa työvoimaa ulkomailta. Jyrki Katainen hykertelee tyytyväisenä.

Kokoomuksen viesti kansalaisille on se, että koettakaa nyt jumalauta ymmärtää kuolla pois!

2

148

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antin veli

      Kataisellahan on heti intiaanipäällikön päähine kun saa sulan kaikista ahdistuksen takia itsensä tappaneista. Saa nekin eurot jakaa hyvätuloisille veronalennuksina tai muina kestitsemiskuluina.

    • zombilady

      Ja demarit samoilla linjoilla, ennen vaaleja kova mökä Kreikan ja Portugalin tuesta, entäs nyt, napiton takki kääntyy helposti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe