laverda

1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Arveluttavan leiman luo tuo, että pitää käyttää Jahve ja Jeshua Messias -sanoja vaikka kaikki tietävät Jumala ja Jeesus -sanoista, kenestä Jumalasta on kyse.
Mutta ei heitetä lasta pesuveden mukana, vaan katsotaan, onko viestissä sisältöäkin - muheva pihvi kuorien välissä tai leipäteksti kansien välissä.

/7/7 (Ef.5:25-27)! Itse asiassa Herra ei voi palata noutamaan seurakuntaansa, ennenkuin se on siinä tilassa, kuin se oli apostolisen seurakunnan aikana /7/7

Hmm... minä en taivaalliselle hallitukselle mitään ehtoja laittaisi ja nythän on niin, että Herra Jeesus vakuutti kyselijöille aikoinaan, ettei hänkään tiedä paluunsa ajankohtaa, vaan Isä yksin. Mutta käskyn Jeesus antoi, että valtakunnan evankeliumi TÄYTYY levittää kaikille kansoile "ja sitten tulee loppu".

Matt. 24:36
Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

En siis voi asettaa ehtoa, että sitten vasta kun kaikki muut ovat yhtä minun kanssani - sitten saa Jeesus tulla. Jeesus tulee sellaisella hetkellä, jolle hetkelle ei kellään ole perusteluja, esimerkiksi aloittajan mainitsemaa, että kaikki olisivat eronneet seurakunnistaan ja liittyneet häneen, ainoaan oikeaan apostoliin.

Matt. 24:44
Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.

Niinpä. Kyllä aloittaja on ihan pihalla, ihan ulkona ja ulkopuolella, sillä Jeesus tulee kuin VARAS YÖLLÄ, sellaiseen aikaan, josta KUKAAN ei ole osannut ennalta määritellä.

Ilm. 3:3
Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.

/7/7 Israel ja Jerusalem asetetaan ennalleen (Jes. 49:6-8, 62:6-7)./7/7

Tottakai Israel ja Jerusalem asetetaan ennalleen, muttei ennen Jeesuksen paluuta, sillä nimenomaan ja vain Jeesus kykenee ennalleen asettamaan.
Kyllä tuo markolindmainen linkki kovasti vetää kotiin päin elikkä hänen omaan poppooseensa. Katsokaapa erästä toista vastaavanlaista . . .

http://kuninkaansoturit.org/

Kuninkaansoturin esittelyä . . .

http://www.esaimaa.fi/Online/2008/02/22/T%F6rke%E4st%E4+petoksesta+tuomittu+Marko+Lind+tyytyy+tuomioonsa/200814848503/4

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tutkija 711 kirjoitti:

http://www.laverdaduniversal.org/sisaan.html

http://eliyah.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu