kuin oman itsensä kunnioittaminen. Katsotaan kuinka moni hallitusneuvotteluihin osallistuva poliitikko on valmis vaikka myymään oman äitinsä, että takapenkin kyytistä tulisi todellisuutta? Perussuomalaisten puheenjohtajasta Timo Soinista tehtiin jo vaalivoiton alkuvaiheessa takinkääntäjä. Sille ei ole löytynyt minkäänlaista katetta sillä Soini sanoo saman nyt vaalien jälkeen kuin ennen vaalejakin. Mutta sensijaan jyrkästi tukipaketteja vastustanut Paavo Arhinmäki asettuu yhteiseen pöytään "neuvottelemaan" Jyrki "käteinen" Kataisen kanssa. Kuinka on selkärangan laita Arhinmäki?
RKP:n notkean selkärangan olemme nähneet jo monta kertaa aikaisemminkin taipuvan mitä merkillisempiin asentoihin.
- Nähtäväksi jää kuka meidän vaalitappion kärsineistä poliitikoista tekee sen mahtavimman SALTOMORTAALIN?
Demokratia suomalaisittain on todella ihmeellistä! Vaalitappion kärsineet puolueet muodostavat hallituksen.
Houkutus AUDIN takapenkille on suurempi
paavokas
3
168
Vastaukset 3
- Huippu!
Toimitusministeriön tukipäätöstä vastustettiin ehdottomasti, jotta PS saatiin ulos hallituksesta. Nyt ihmeesti toimitusministeriö tekeekin tukipäätöksen!
Kaiken lisäksi Perussuomalaisia syytetään hallituksesta kieltäytyjiksi, vaikka heidän osallistumisensa harkitusti estettiin.
Törkeää kansanvallan vastaista peliä, jonka takan ovat svekopiirit. - pussiin euroja
Totta tosi. Luulen että koko peli on Rkp juoni aivan kuten aikaisemmissa hallitus neuvotteluissa.
- Ö:botten
RKP tekee hyvää työtä,kiitos Wallin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561