Työhönosoitus ja karenssi

Uusi työtön

Olen kotona 1,5 vuotiaan lapsemme kanssa, ja nyt alkaa rahat loppua, joten ajattelin ilmoittautua työttömäksi, vaikka en mielellään ota ihan mitä työtä tahansa vastaan. Yritämme myös toista lasta, joten äitiyslomakin voi kohta olla ajankohtainen. Olen hakenut muutamaa paikkaa, mutta en saanut. Olisin jäänyt hoitovapaalle, jos olisi saanut paikan. Onko "väärin" olla työttömänä työnhakijana jos on lapsen kanssa kotona, eikä välttämättä ole vielä aikonut mennä töihin takaisin. (Työttömänä saisin niin paljon enemmän rahaa kuin pelkkä kotihoidontuki, kuulun liittoon ja saisin ansiosidonnaista)

Jos minua pyydetään hakemaan paikkaa, joka ei kiinnosta minua ja jätän hakematta, kuinka pitkä karenssi siitä tulee? Jatkuuko sama työttömyystukiraha karenssin jälkeen?

Kuulun liittoon, saanko siis sekä päivärahaa että ansiosidonnaista? Liiton sivulla sanotaan, että tuki muodostuu päivärahasta ja ansiosidonnaisesta. Laskurin mukaan saisin 73 e päivässä ansiosidonnasita, saanko siis vielä tuon lisäksi peruspäivärahaa?

Saan kodinhoitotukea, vähennetäänkö tämä summa työttömyystuestani?

3

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyottomyyskassat

      Hei

      Työttömyyskassan maksama työtötmyyskorvaus on nimeltään on ansiopäiväraha, joka koostuu perusosasta ja ansio-osasta. Perusosa on peruspäivärahan suuruinen ja ansio-osa lasketaan palkkatuloista. Sen lisäksi maksetaan lapsikorotusta. Eli ansiosidonnaisen lisäksi et saa enää muuta peruspäivärahaa.

      Jos saat samaan aikaan kotihoidontukea, se vähennetään päivärahasta. Mikäli saat kotihoidontuen lisäksi kunnallista lisää, sitä ei vähennetä ansiopäivärahasta.

      Työkkäri vastaa sinulle karenssia koskevaan kysymykseesi erikseen.

      Ystävällisin terveisin
      Tiina työttömyyskassasta

    • Uusi työtön

      Kiitos vastauksesta.

      Tarkennan vielä sitä, mitä en ymmärrä.

      Siis, laskurin mukaan ansio-osani lapsikorotuksella on 73 euroa ja perusosa on n. 25 euroa, saanko siis 73 25=98 euroa päivässä?

    • tyottomyyskassat

      Hei,

      Kysymyksestäsi ei valitettavasti käy ilmi, minkä laskurin mukaan olet laskenut päivärahasi määrän. Kuten aikaisemmassa vastauksessani totesin, ansiopäiväraha koostuu ansio-osasta ja perusosasta. Perusosan määrä on aina sama kuin peruspäivärahan määrä (25,74 €) ja ansio-osa lasketaan työtulojen perusteella.

      Esimerkiksi työttömyyskassojen yhteisjärjestön sivuilla on päivärahataulukko, jossa on laskettuna ansiopäivärahan määrä usealla eri kuukausipalkalla.
      http://www.tyj.fi/default.asp?id=466


      Ystävällisin terveisin,
      Tiina työttömyyskassasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      124
      3744
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      31
      2799
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      7
      2785
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      132
      2373
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      8
      2294
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      38
      1756
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      60
      1142
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      82
      1049
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      36
      1040
    10. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      75
      1004
    Aihe